”Isälinja” l. Y-kromosomin DNA:n haploryhmä N, M231 on poikkeava ilmiö eurooppalaisten geenistössä. Se esiintyy yleisenä vain Suomessa, Baltiassa ja Pohjois-Venäjällä, missä se luontevasti selittyy kadonneiden ja nykyisten suomensukuisten kansojen perintönä. Geneetikkot ovat sijoittanen N-linjan alkuperää jopa kauas itään, vaikka se ongelmallista. Tarkastelemme.
Eurooppalaisen väestön geeniperimässä esiintyy kolme huomattavaa ilmiötä:
N-haploryhmä ei sovi luontevasti mihinkään näihin, ja on alueellisesti rajoittunut, mistä voidaan päätellä sen tulleen jo asutettuun Eurooppaan. Kun kaikki em. kolme komponenttia liittyvät kukin johonkin megatapahtumaan, pitäisi löytää jokin muussakin kuin geneettisessä aineistossa näkyvä ilmiö, jonka voisi yhdistää sen geenistön tuloon, johon myös isälinja N kuuluu. Sellaista on vaikea löytää. N-linjojen esiintyminen (otsikkon kartassa) osoittaa pohjoisuutta, mikä viittaa vanhaan läsnäoloon Euraasiassa: Myöhemmät kansainvaellukset ovat peittäneet sen etelämpää. Suomen ja Uralin välillä näkyy myös #slaavikiila. Se on kielihistoriallinen ilmiö, seurausta slaavien muutosta kohti pohjoista 600-luvulla jKr. Nykyinen väestö alueella on siis eteläisempää, ja heiltä puuttuu vanhempaan geenistöön kuuluva haploryhmä. Uralin itäpuolella, selkuppi-samojedien vaikutusalueella, N-linjat harvinaistuvat. Koska selkuppeja pidetään geeneiltään #paleosiperialaisena, tämä kertoo että N-linjat ovat puuttuneet jääkautiselta väestöltä. Turkkilaissukuista kieltä puhuvilla jakuuteilla N esiintyy, jopa hyvin voimakkaana. Muilla turkkilais-sukuisilla taas ei. Eri YDNA:n haploryhmien esiintyminen Suomen nykyisessä väestössa (N3 on vanhempaa terminologiaa, geneetikot ovat nyttemmin uudistaaneet nimikoodejaan.): I1a1:n ja muiden yleisten linjojen säilyminen Itä-Suomessa voi olla jopa länsisuomalaisen täydennysasutuksen ansiota. Historiallisella ajalla viranomaisraportit kertovat jopa kokonaisiin pitäjiin jääneen vain kymmenkunta asuttua taloa venäläisten toteuttamien hävityskampanjojen jälkeen. Kaskisavolaisuus, so. Itä- ja Pohjois-Suomen nopea talonpoikaisasuttaminen mainitaan usein po. geneettisen yksipuolisuuden syynä, mutta se ei siis ole ainoa syy. Asutusraporttien mukaan esm. jonkin pitäjän asuttaminen on voinut tapahtua äärimmillään 1-2 suvun toimesta, ensialkuun. Museoviraston kirjastossa olevat kirjat jopa kertovat joskus sukunimetkin. Näissä oloissa suurimman haploryhmän poikkeuksellisen dominoiva osuus ei ole lainkaan yllättävää. Hokemaa ”Suomen kahdesta kansasta” kartassa esitetty tarkastelu ei tue, se kumoaa sen mahdollisuuden. |
Geneetikkojen laatimasta N-M231-sukupuusta on haarauduttu tässä järjestyksessä:
- N-linjan mutatoituminen (erilleen NO:sta): 21 900 BP (ennen nykyaikaa).
- Balkanin N-linjat eroavat päähaarasta : 18 700 BP.
- Eräitä muita ryhmiä eroavat: 18 200 – 7 500 BC.
- Jakuuttien N-linjat eroavat: 6 400 BC.
- Ugrien N-linja eroavat: 4 400 BC.
- BaltianN-linjat eroavat: 3 700 BC.
- Suomalaiset N-linjat (päähaara): 3 700 BC <.
| Balkanilaisen ryhmän varhainen eroaminen pakottaa sijoittamaan NO => N, O -jakautumisen maantieteellisesti länteen julkaisuissa yleensä oletetusta itäaasialaisesta ”alkukodista”. Kartassa N-ryhmän yllä olevan sukupuu sijoitettuna Euraasian kartalle:
Vuosiluvut ovat geneetikkojen, ei meidän. Kartta pyrkii huomioimaan paleobotaniset ja ilmastolliset seikat. Balkanin ryhmän eroaminen (kartassa 20 000 BC.) sijoittaisi tapahtuman seuraavaan ympäristöön:
Kartan kuvaamana ajankohtana, 16 000 c14 BC, Balkanin N-linjoina näyttäytyvä migraatio on voinut edetä oletetusta paikastra, ”Etelä-Uralin migraatiosolmusta”, länteen Eurooppaan. On myös tarkasteltava, ovatko N ja O -linjat eronneet aiemmin samalla seudulla, O:n edetessä itään, ja päätyessä myöhemmin suotuisamman ilmaston olossa kartan äärimmäisen kuivan alueen yli Itä-Aasian rannikolle, jossa se on tavatti Kiinan #austronesiaalais-kielisen väestön eräänä YDNA:n haploryhmänä. Tarkastelemme po. seutuja 20 000 BC:
Koska N-linja esiintyy myös Pohjois-Kiinan. Liao-joen laakson, varhaisissa neoliittisissa kulttuureissa, migraatio suuntaan tai toiseen yhdistää nämä seudut euroopanpuoleisen Venäjän yms. väestöihin, joilla siis N-linjoja on. Eräs mahdollinen YDNA:n haploryhmien kulkeutumis-vaihe on neoliittisen kauden alun kulttuurivirta Kiinan ja Itä-Euroopan välillä. Suomalais-ugrilaisiin yleensä yhdistetty kaampakeramiikka esiintyy Fennoskandiasta Koreaan (Japaniin) ulottuvalla vyöhykkeellä.
Keramiikan levittänyt kulttuuriaalto on riittävän vahva impulssi välittämään myös YDNA:n haploryhmiä, kuten myös maanviljelys:
Suomen varhaisin viljelyskasvi, viljatatar, 5500 BC, on domestikoitu Kiinan ja Tiibetin rajalla, jolta alueelta on myös hyvin ukrainalaistyyppistä neoliittista kedramiikkaa. Keski-Aasian nykyisen arovyöhykkeen (kartassa vihreällä) neoliittisen maanviljelyn tutkimus on vielä pahasti puutteellista, joten kulttuurivaikutteiden siirtymisistä po. vyöhykkeellä ei ole vielä kokonaiskuvaa. Metallien, aluksi kuparin, käyttöönotto kivikauden lopulla oli sekin yhteiskunnallinen mullistus. Garino Borissa Uralilla ilmeisesti kielisukulaisemme loivat jo 2 500 BC. kupariesineitä valmistavan kulttuurin, joka oli ajankohtanaan maailman pohjoisin metallurgian keskus. Itä-Karjalassa, Äänisen ympäristössä, hyödynnettiin jo kampakeraamisella kaudella, jopa 6000 eKr., luonnosta löytyvää metallista kuparia. Äänisen kuparikulttuurilla oli voimakas vaikutus Suomenkin alueelle, ja se ilmeisesti antoi sysäyksen kuparia sisältävän hiekkakiven hyödyntämiseen Garino Borissa. Metalliteknologia ja -kauppa on myös voinut edesauttaa YDNA:n uusiuen linjojen leviämistä edistyneimmiltä seuduilta periferiaan. Venäläisessä kartassa varhaisen metallien käsittelyn ajankohtia:
1. 7000-5000 BC., 2. 5000-3500 BC., 3. 3500-2500 BC., 4. 2500-1700 BC., 5. 1000-800 BC., 6. Perifeerinen levintä. Äänisen kuparikompleksi ja muut varhaisimmat metallurgiset kohteet merkitty punaisella. Ne saattoivat olla 1500-700 vuotta ympäristöään edellä teknologiassa. Alla suomalais-ugrilaisen Ananjinon pronssikulttuurin jäämistöstä löydetty metallikirves:
Suomen ja Kiinan t. Korean välinen alue ei ole ollut muinaisuudessa suinkaan kulttuurivirtojen unohtamaa syrjäseutua, vaan siellä on tapahtunut paljon mielenkiintoista. Miten se liittyy suomalaisiin, ja miten se on vaikuttanut nykyiseen suomalaisuuteen, sitä on vielä vaikea arvioida. Suomen alue on saanut ensimmäisen jääkauden-jälkeisen asutuksensa Keski-Euroopasta, Svidryn kulttuurista Kundan ja Veretjen kautta. Uutta väkeä on sen jälkeen tullut toistuvina aaltoina ”Volgan mutkasta”, jonka olivat asuttaneet samat svidryläiset. Maanviljelys, keramiikka ja ehkä metallien käytön tuntemus tulivat tälle seudulle, ”Keski-Volgan innovaatiokeskukseen”, etelästä. Vaikutteiden luovuttajina olivat Mustanmeren, Kaukasuksen ja eteläisen Uralin neoliittiset kulttuurit, eikä ole poissuljettua että niiden vaikutus puhumaamme kieleen on ollut luultua suurempi. Olemmekin tässä tarkastelleet mahdollisuutta, että suomalaisten miesten yleisin isälinja, YDNA:n haploryhmä N, olisi tullut näiden samojen kulttuurivaikutteiden mukana. Tätä kirjoitettaessa ei tiedeyhteisölle ole lainkaan selvää, missä N-linjat ovat ilmaantuneet, mutatoitumalla NO:sta, joten N-miesten vaellukset ovat vielä lopullista selvyyttä vailla. |
Значение металлургии в развитии человеческой культуры и общества
http://www.garshin.ru/history/archeology/ancient-eurasia/eurasian-eneolith.html
Eurooppalaisen identiteetin tarkastelua 