Pohjoinen matriarkaatti? -mitä Permin jumalattaret kertovat?

permipronssit00001.pngSuomalaisessa runoperinteessä kuvastuvaa Kalevalan maailmaa on tavattu tarkastella itsestäänselvästi miesvaltaisena. Ainoa tunnetumpi vahva ja johtavaa roolia näyttelevä naishahmo on Louhi, Pohjan Akka. Suomalainen muinaisuskontokin tavataan mieltää Ukko Ylijumalan johtamaksi Olympokseksi, josta puuttuu vahva Jumalatar edes tasapainoittavana tekijänä. Arkeologi Nadezda Sutovan tulkinta permiläisestä pronssitaiteesta avaa uusia näkökulmia, -myös suomalaisten menneisyyden tarkasteluun.

Nykyisiltä suomalais-ugrilaisilta kansoilta tallennettu perimätieto mainitsee uskonnonharjoittamisen yhteydessä monia tilanteita tai paikkoja, joissa naisen läsnäoloa ei pidetty suvaittavana. Tärkeimmät jumaluudet ovat myös useimmiten miespuolisia, joten kokonaiskuva on hyvinkin patriarkaalinen. Arkeologina permiläisiä pronssiesineitä tutkinut Nadezda Sutova näkee kuitenkin selviä merkkejä, jotka viittaavat naisten aiempaan vahvaan asemaan sekä yhteiskunnassa että mytologiassa.

Udmurttilaisessa (votjakkilaisessa) perimätiedossa ja kansanrunoudessa pääjumaluudet, Inmar, Kvasja ja Kyldysin, ovat kaikki miespuolisia. Sutovan analyysi lähtee viimeksimainitun nimen etymologiasta:

”Kyldysin -sanan alkuosa, kyldys, tarkoittaa permiläisissä kielissä ’luovaa’, ’hedelmöittävää’, ja jälkiosa in ’naista’, ’anoppia’ ja ’naarasta’. Kyldysin naispuolisuudesta on säilynyt tietoja, vaikka se myöhemmin miellettiin miespuoliseksi. … Alkuaan Kyldysin eli maan päällä ja turvasi väelleen onnen ja hyvinvoinnin, mutta myöhemmin se ihmisten käyttäytymisestä loukkaantuneena piiloutui taivaaseen tai toisten tietojen mukaan maan alle. Taivaaseen noussut Kyldysin sulautui Inmariin, ja maan alle menneestä tuli Mu-Kyldys, eli hedelmällisyyden jumala. Sen uskottiin auttavan raskauden tuloa, antavan vastasyntyneelle hengen, suojelevan nuoria äitejä, ja suvun hyvinvointia. Komeilla vastaava jumala oli Zarni-an eli Kultainen vaimo, mareilla Sun-sotsyn-ava, Kaiken olemassaolevan äiti, ja manseilla Kaltas-ekva, joka oli ylimmän jumalan puoliso ja sisar.

zolotajaYhteenvetona Sutova toteaa, että permiläisten valujen aiheissa laajan suosion saanut naishahmo, paikallinen jumalatar, on ollut luovuuden alku. Se antoi elämän kasveille, eläimille ja ihmisille, ja myös sääti niiden kohtalon. Siinä olennoitui maailmankaikkeus, syntymä, kasvu, kuolema ja uudelleensyntyminen.Tämä jumalatar alkoi kadota (pronssiesineiden) aiheista toisen vuosituhannen alkupuolella, ja sen tilalle tuli miespuolinen jumala, joka säilytti myös edeltäjänsä tehtäviä. … Sutovan mukaan Kyldysin maanpäällinen olemassaolo kuvastelee ns. kultaista ja onnen aikaa ja piiloutuminen oli seurausta toisen vuosituhannen puolivälissä alkaneista sodista, ja niiden aiheuttamasta kärsimyksestä.” (E.Autio, s.163)

Näin siis Nadezda Sutova Eero Aution lyhyesti toistamana. Sutovan hypoteesissa kiinnittää huomion yhtenevyys Marija Gimbutasin Kaakkois-Eurooppaa koskevan näkemyksen kanssa. Ensin bolgaarien, sitten tataarien ja lopulta venäläisten hyökkäykset ja painostus permiläisiä kohtaan muuttuivat satunnaisista häiriöistä alituisiksi selkkauksiksi, mikä piti permiläiset yhteiskunnat lopulta lähes jatkuvassa sotatilassa. Vanha matriarkaalisella kaudella hahmottunut uskonto joutui murrokseen, ja jumaluudet muuttivat muotoaan ja sukupuoltaan, kuten Sutova toteaa.

Gimbutasin tutkimuskohteissa siirros vanha-eurooppalaisesta matriarkaalisesta (ei-sukupuolierottelevasta) elämäntavasta patriarkaattiin tapahtui agressiivisten maahantunkeutujien vaikutuksesta, Moldaviassa ja Balkanilla ”kurgaani-kulttuurin”, eli Jamnaja-kulttuurin ym. indoeurooppalaisten nomadikulttuurien, tunkeutuessa maanviljelys-yhteisöjen alueille.

Tämäkin kuva vaatii tarkennusta ja täsmennystä, mutta permiläisten tapauksessa meillä on esimerkki muutoksesta ilman ulkopuolista valloitusta, joka olisi tuonut kokonaan uuden arvomaailman. Jumalatar-keskeisyydestä miesjumaliin johtaneen muutoksen aiheuttajaksi näyttää riittäneen kyllin pitkään jatkunut paine, joka pakotti yhteisöt jatkuvan sotilaallisen valmiuden ylläpitämiseen, mikä nosti miesten merkitystä yhteiskunnassa. Patriarkaalistumista ovat voineet jouduttaa myös naapurikansoista suomalais-permiläisiin sulautuneet ryhmät, ja agressiivisten kansojen tapojen jäljittely osana selvitymisstrategiaa.

Täälläkään muutos ei ollut täydellinen, vaan uudistuneen Kyldysin hahmo jäi hiukan moniselitteiseksi. Uno Harva tarkastelee Kyldysin (Kilt´sinin) sukupuolta: ”Joskus ilmaantuu miespuolisen kilt´sinin rinnalle myös naispuolinen kilt´sin-mumi. Ensi kerran mainitsee hänet Rytshkov kutsuen häntä Kaldyni mumas (synnyttämis-emo). Kirjailija lausuu, että tämä jumalatar on ensisijalla Ilmerin (Inmar) jälkeen, ja että votjakit väittävät sen olevan Ilmerin äidin. Naiset rukoilevat siltä lapsen synnyttämistä ja neitoset onnellista miehelään joutumista, sekä antavat sille uhriksi valkoisen lampaan.

Georgi kutsuu sitä Mukalzin, Mutzien kalzin ja Mumu kalzyn ja kertoo, että votjakit pitävät sitä Inmarin äitinä, joka hallitsee maan satoa, sekä ihmisten ja eläinten hedelmällisyyttä. … Pallas, jonka esitys on edellä mainittua vanhempi, mainitsee ainoastaan nimet Mu kalzin ja Muldsien kalzin maan jumaluuden nimityksinä. Varsin otaksuttavaa on, että muzem-mumi (maa-emo), on vaikuttanut mu-kilt´sinin sukupuoleen. Ainakin nykyään vastaa mu-kilt´sin mumi sekä käsitteellisesti että uhriensa puolesta muzem-mumia. Miten lieneekin, joka tapauksessa puhutaan Rytshkovin tiedonannossa naispuolisesta kilt´sinistä synnytyksen jumalattarena.”

Vaikkakin hänen lauseessaan, että votjakit sanovat ”Kaldysi mumas”-haltiattaren olevan Jumalan (Ilmerin) äidin, on jotain legendanomaista, näyttää kuitenkin todennäköiseltä, että kilt´sin on ollut permalaisilla jo pakanuuden aikainen sikiämisen ja syntymisen haltija. Siihen viittaa itse haltijan nimikin, joka johtuu sanasta kildini (”siittää, synnyttää, luoda”). Rytshkovin mainitsemaa ”Kaldyni mumas” jumalatarta vastaa tarkoin tseremissien (marien) sotsen-ava (”synty-emo”).” (Uno Harva: Permiläisten uskonto)

mu-kyldysinViereinen miespuolista maa-jumalaa, Mu Kydysiniä, esittävä figuuri löytyi Tserdynin piirikunnan Omelino-Lukojanovin kylästä, pellosta joka oli tunnettu ”tsuudien peltona”. Paikka oli ollut siis viljelysmaata jo kauan ennen venäläis-asutusta. Kun veistos löydettiin v.1905, kyläläiset pitivät sen itsellään ja nimittivät sitä ”Ohra-Jumalaksi”. Kuvan alkuperäinen tarkoitus ei siis jäänyt huomaamatta. Museoon löytö luovutettiin vasta 1950, eli parin sukupolven ajan sitä pidettiin mahdollisesti alkuperäisessä käytössään. Voimme kuvitella, kuinka joku kylän ukko käveleskellessään kesäiltana tarkastelemassa viljan kasvua, otti tämän kuvan taskustaan, ja jutusteli sille mietteitään, toivoen vanhan kuvan ymmärtävän venäjää.


Harva toistaa Kyldys/Kilt´sinin tehtävien liittymisen naiselliseen toimialaan, mutta olettaa feminiinistymisen myöhemmäksi ilmiöksi, Muzen-Mumin vaikutukseksi. Sutovan esittämä etymologia, kyldysin = ”hedelmöittävä nainen/naisellinen prinsiippi”, ja hänen hypoteesinsa yhteensopivuus muualla Euroopassa havaitun ”matriarkaatti-patriarkaatti” -murroksen kanssa, osoittaa kuitenkin jumalatar-keskeisyyden vanhemmaksi ja alkuperäisemmäksi udmurttien uskonnossa.

Skandinavian, Baltian, Suomen ja Permin esi-indoeurooppalaiset uskontotraditiot omaksuivat maskuliinisten jumaluuksien hallitsevan roolin eri tavoin ja myös eri aikaan. Skandinaviassa hedelmällisyyden ja maanviljelyn jumaluudet kuuluvat vaanereihin, ”Vana-tru” eli ”Vanha-Usko”-maailmaan. Viron kielellä pakanallista kansanuskoa tarkoittava ”vanausk” on lähes identtinen ”vanatrun” kanssa.

Indoeurooppalainen ukkosenjumala ”asettui Skandinavian taivaalle” Unto Salon kuvaava sanontaa soveltaaksemme, ilmeisesti jo vasarakirveskulttuurin myötä, po. kirveethän on tunnistettavissa maskuliinisiksi kulttiesineiksi, ja niitä vastaavien uskonnollisten ilmiöiden on täytynyt myös olla läsnä kyseisen aikakauden ihmisten elämässä. Thor, Donar, Zeus ja Juppiter olivat samaa jatkumoa, ja Suomen Ukko-Ilmarinen heijastaa heidänkin piirteitään, mutta toisin kuin germaaniset rinnakkais-ilmiönsä, Ukko otti maanviljelylle tärkeän miespuolisen siittäjä-jumaluuden roolin, kuten Baltian Perkons ja Perkunas. Itämeren itäpuolella viljelysten hedelmällisyyden takaajana oli ukkosten ja sateiden hallitsija Ukko, jonka tehtäviin kuului myös viljelykauden alkajaisiksi hedelmöittää Maa.

Permiläisen kulttuuripiirin uskontotradition muuttuminen jumalatar-painotteisesta makuliinisten jumalien dominoimaksi tapahtui siis kolmannella tavalla, kovin arkaaisen Jumalattaren jakautuessa taivaiseen ja maanalaiseen hahmoon, jotka molemmat käsitettiin useimmiten miespuolisiksi. Tämä näyttää tapahtuneen ilman valmiin esikuvan omaksumista, permiläisen tradition sisäisenä transformaationa Kyldysiniä koskevien käsitysten muuttuessa uusiin oloihin sopivimmiksi. Ilmer – Inmar -hahmon nimittäminen vanhalla suomalais-ugrilaisella ilmaa tai ylä-elementtiä tarkoittavalla sanalla tekisi siitä omaperäisen, mutta rinnakkaisuus indoeurooppalaisiin taivaanjumaliin on silti selvästi nähtävissä. Tätä kysymystä on tarkasteltava erikseen.

3perm00000000Ylläolevat jumalatar-figuurit 7-8_nnelta vuosisadalta jKr. ovat Tserdynin museossa. Ne esitellään tarkemmin Eero Aution kirjassa permiläisestä pronssitaiteesta, joten esittelemme vain eräitä peruspiirteitä. Kaikissa kuvissa Jumalattarella on sekä siivet, että karhun käpälät. Vasemmanpuoleisen kuvan Jumalattaren yläpuolella on aurinko ja jaloissa maa-elemttiä symboloivat hämähäkit. Udmurtilaisessa kansanperinteessä hämäkki oli vielä äskettäin onnea tuova eliö, ainakin jos sen näki laskeutuvan katosta. Ylä-elementin, taivasta edustavan auringon, ja ala-elementin esittäminen Jumalattaren yhteydessä viittaa siihen, että kuva tarkoittaa Nadezda Sutovan olettamaa alkuperäistä universaalia Jumalatarta, eurooppalaisen ”Suuren Jumalattaren” myöhäisintä ilmestystä. 

Ylhäällä oikealla olevassa figuurissa maa-elementtiä edustaa maahan kaivautumista harrastava majava. Kolmipäisyyttä lienee tarkasteltava yleis-eurooppalaiseen kolmois-jumalattareen verraten. Kolmihahmoinen jumalatar esiintyy mm. Maltalla kolmihuoneisina megaliittitemppeleinä, ja Pohjoismaissa ”kohtalottarina” (nornat). Alemmassa kuvassa näkyy myös elementit: Aurinko = taivas; Lisko = maa. maanalainen; Jumalatar sijoittuu ihmisten maailmaan.

Nadezda Sutova toteaa permiläisistä figuureista: Permiläisten pronssivalujen jumalattaret esittävät tervettä ja voimakasta naista. Se antoi elämän kasveille, eläimille ja ihmisille. Jumalattaressa olennoitui syntymä, kasvu, kuolema ja uudestisyntyminen. Se suojeli ensi sijassa naisia ja äitejä, auttoi tytön miehelään, antoi raskauden ja kyvyn synnyttää, mutta antoi myös miehille menestystä metsällä ja pellolla, sekä karjaonnen. Toisen vuosituhannen (jKr.) alkupuolella sen syrjäytti miespuolinen jumala, joka säilytti kuitenkin edeltäjänsä tehtäviä.” (Eero Aution siteeraamana, ”Kotkat, hirvet, karhut…” s.162)

Nadezda Sutovan kuvaus permiläisestä uskonnosta naispuolisen Kyldysin aikakaudella ennen 1 100 -1 200 jKr. voidaan rinnastaa muun Euroopan indoeurooppalaisia edeltäneeseen Jumalatar-uskontoon:

Paleoliittinen Eurooppa,
metsästys-keräily:
Punavärin käyttö hautauksissa viittaa jälleensyntymään uskomiseen, Jumalatar-figuurit ”naisnäkökulmaisia”, siis naisten käyttöön. Ilmeisesti naiseus ja luonnon uudistumiskyky samaistettiin. ”Nainen loi elämää.”
”Vanhan Euroopan” maanviljelyskulttuurit,
neoliittinen aika:
Suurin osa uskonnollisiksi tunnistettavista figuureista esittää nais-hahmoja. Viljely-kierto vahvisti syklistä aikakäsitystä, ja syntymän, kuoleman ja jälleensyntymisen (uudistumisen) jatkuvuus Jumalattaren toimialaa.
Jumalattaren eri funktiot esiintyivät omina hahmoinaan: Käärmejumalatar. lintujumalatar, jne., mutta lienee käsitetty yhdeksi ja samaksi persoonaksi.
Megaliitti-kulttuuri,
neoliittinen aika:
Uskottiin jälleensyntymään Jumalattaren (Maa) kautta. Hautaukset Jumalattaren kehoa (kohtua) symboloiviin käytäväkumpuihin tai sikiöasentoon.
Minolainen Kreeta,
pronssikausi:
Jumalatar-uskonto urbaanissa korkeakulttuurissa, Käärmejumalatar-hahmo vahvasti esillä. on tähän asti luultu eurooppalaisen jumalatar-uskonnon myöhäisimmäksi edustajaksi (n. 1400 eKr.)
”Kohtalottaret”,Nornat Euroopan indoeurooppalaisissa uskonnoissa: Lukumäärä kolme, kuten vanha-eurooppalainen kolmois-jumalatar. Punovat ihmisten kohtaloja. Tuntomerkkinä värttinä tms..
Baskilainen kansanusko: Jumalatar Mari keskeinen. Yhteys luoliin ja megaliitteihin. Kutoo tai kampaa luolansa edustalla. Liikkuu taivaalla.
Herodotos Deloksen kulttipaikasta ja ”Hyperborean neidoista”: H. kertoo Delokselle saapuneen hyvin kauan sittenHyperboreasta kaksi neitoa, Arge ja Opis, ”jotka toivat jumalat mukanaan”. Myöhemmin hyperborealaiset lähettivät Deloksessa kunnioitetulle Jumalattarelle vuotuislahjoja jotta ”heidän naistensa synnytys olisi kivuton”. Myöhemmin saapui vielä neidot Hyperokhe ja Laodike. joita kunnioitettiin suuresti kuten edeltäjiään.
Eurooppalainen ”noituus” ennen vainoja: Vanhojen yksilöille tai yhteisölle onnea tuovien konstien tuntemusta, lääkintää, synnytysten helpottamiseen ja raskauden ehkäisyyn liittyvää tietoutta. Myös ”vanhojen jumalien” palvontaa.
Marija Gimbutasin käsitys
eurooppalaisesta Jumalattaresta:
g_kirja
Luonnon uudistumiskyky samaistettiin naisen uutta ihmis-elämää luovaan kykyyn, ja esihistoriallisessa uskonnollisessa tajunnassa naisellinen jumaluus oli siksi keskeisin. Neoliittisissa maanviljelys-yhteisöissä käsitettiin Jumalattaren hallitsevan seksuaalisuutta ja hedelmällisyyttä, suojelevan synnyttäjiä, ottavan vastaan vainajat ja palauttavan heidät ihmisyhteisöön jälleensyntyneinä. Viljan tms. itäminen ja kasvu olivat myös Jumalattaren huolenpidon varassa.

Hyvin usein, kun havaitaan yhtäläisyys varsin suomalaisen perinne- tai muinais-aineiston ja jonkin muun kompleksin välillä, se pyritään selittämään mielellään mahdollisimman myöhäiseksi ”lainaksi”. Mytologioiden kohdalla voidaan käyttää mmm. ilmaisua ”kansainvälinen kulkutarina”, jolla halutaan sanoa, ettei ko. seikka, tai miten se on tänne tullut, ole tarpeeksi ”hieno” asia tutkittavaksi. Tässä käsitellyt yhteydet Fennoskandian ja Pohjois-Venäjän suomalais-ugrilaisten kulttuurien ja yleis-eurooppalaisten ilmiöiden välillä ovat selvästi aineistoa, joka on ollut laajalle levinnyttä ja yhteistäkin jo kauan ennen havaittavissaolevien kansallisuusrajojen muodostumista. Oikeastaan kaikki kansat voivat sanoa, että nämä jutut ovat aina olleet heillä.

venus3ccffff

Kaikkialta pohjoisesta Euraasiasta, Ranskasta Siperiaan, löydetyillä paleoliittisilla nais-figuureilla on yksi yhteinen ominaisuus: Niiden tekijät eivät nähneet naista miehen silmin. Vaikkakin voidaan olettaa, että käsitykset visuaalisesta erotiikasta ovat voineet muuttua hyvinkin paljon, näiden figuurien tarkoitusta on vaikea mieltää sillä tavalla seksuaaliseksi. Tekijöiden korostamat piirteet liittyvät terveyteen (lihavuus=vararavinto), imetyskykyyn (suuret rinnat), mahdolliseen raskaustilaan (vatsa) ja helppoon synnytykseen (ylikorostettu häpyaukko). Veistosten tekijöitä onkin arveltu naisiksi, mutta tämän ikivanhan taiteen eräät viimeisimmät tekijät tiedetäänkin naisiksi, sillä heistä on arkeologisia todisteita.

”Pronssi- ja hopeakoristeiden valmistus on ollut naisten puuhaa. Siitä todisteina ovat lukuisat naisten haudoista löydetyt pronssivaluun liittyvät valinkauhat ja upokkaat, joita on tavattu Komista Vepsään. Erittäin innokkaita ovat olleet mordvattaret päätellen siitä, että peräti 70:n naisen haudasta on löydetty valinkauhoja. Varhaisimmat valumestareiden haudat, yhteensä 16, ovat 5.-8. vuosisadoilta. Niistä tavatut sulatus- ja työstämisvälineet eivät jätä sijaa epäilyille.

Seuraavilta eli 9.-13. vuosisadoilta on tunnistettu suomensukuisten kansojen alueelta yhteensä 110 valumestarin ja korusepän hautaa. Niistä seitsemään on haudattu teini-ikäinen tyttö, mikä osoittaa, että mestarittarilla on ullut ammattiin perehtymässä nuoria tyttöjä, kertoo arkeologi Globujeva (1984) valajattaria koskevassa artikkelissaan.”(Eero Autio, s.193)

upokkaat_permccffffPronssivalu- ja myös filigraanitekniikka korujen valmistuksessa hallittiin permiläisten, obin-ugrien, marien (tseremissien), mordvalaisten, muromalaisten, metseräläisten ja merjalaisten keskuudessa. Näiden kansojen naisten taidetta esittelee mm. J.R.Aspelin mainiossa teoksessaan Muinaisjäännöksiä Suomen Suvun Asumusalueilla, joka ilmestyi useampana vihkona v.1877-1884. Uusintapainoksessa koko sarja on yksissä kansissa. Kuvitus on tunnetun virolaisen taiteilijan, E.Jacobsonin. Aspelinin aikana ei tosin tietty, että po. korujen tekijät ovat naisia.Eero Autio:

”Globujevan mukaan naisten osuus pronssivaluissa alkoi vähetä 10:nnen vuosisadan jälkeen, mihin syynä oli miesten tunkeutuminen tähän tuottoisaan toimeen. Globujeva ei viittaa siihen, että naiset olisivat valaneet myös permiläisille luonteenomaisia hirvipäisiä ihmisiä tai muita vastaavia. Sen sijaan arkeologi Rozenfeldt (1987,151) mainitsee, että taonta oli miesten työtä mutta pronssin valanta vahamenetelmää käyttäen naisten toimialaa.

Pronssivalujen aiheisiin syventyessäni ja erityisesti lukusymboliikan yhteydessä alkoi varmistua ajatus, että johdonmukaisinta on suoda permiläisille mestarittarille kiistaton kunnia myös myytillisten aiheiden osalta. Sen tueksi voidaan nähdäkseni esittää seuraavat seikat:

1. Aiheiden naiskeskeisyys sekä lukusymboliikasta tunnistettava naiseen viittaava osuus.
2. Valujen koristeina käytetyt helmi- punonta- ja ompeluaiheet, sillä ne kuuluvat ensi sijassa naisten toimialaan.
3. Uskomuksellisten aiheiden siirtyminen naisten käsitöiden koristeiksi, esimerkiksi vesilintu, hevossovellutukset, elämänpuu, sekä ”suureen äitiin”, hirveen ja peuraan liittyvät aiheet.

Globujevan toteamus, että 1000-luvulta lähtien miessepät pyrkivät syrjäyttämään naiset pronssivalusta, sopii kokonaisuuteen, sillä itseasiassa juuri tuolloin alkoi permiläisen taiteen laskukausi. Ilmeisesti siihen on liittynyt uskomuksissa ja naisen asemassa tapahtunut muutos, jota on vauhdittanut kristinuskosta ja islamista säteillyt vaikutus.”(Eero Autio, s.193)

Sitten kun vaan saamme em. vaikutukset neutraloitua Suomestakin, alkaa kulttuuri kukoistaa. ”Anti-gimbutaaninen” oletus metallien käyttöönotosta ”matriarkaatti”-patriarkaatti -murroksen syynä putoaakin nyt historiallisten hypoteesien roskakoriin kolisten kuin hohtimet Kankkulan kaivossa.

Permiläiset naisfiguurit näyttävät siis olevan pitkän naisnäkökulmaisten nais-figuurien tradition viimeisimmät edustajat, ja katosivat sen maailman mukana, joka oli ne luonut, esi-patriarkaalisen eurooppalaisen Jumalatarta kunnioittavan elämäntavan mukana.

Siivekäät naiset eivät toki mihinkään hävinneet. Heistä tehtiin pahoja henkiä, kuten Kalevalan Pohjan Akka, jonka permiläisyyden aavisti Callen-Kallelakin. Patristisessa ympäristössä naisen selviytymismenetelmiin kuuluu myös miehen visuaalinen miellyttäminen (silikonit, etc.), joten ei ole odottamatonta, että siivekkään nais-henkiolennon myöhäis-editio, mesopotamialais-hebrealainen Lilith-Lilitu on kovin toisenoloinen kuin po. permiläisten pronssien nais-näkemys.

permililituastarte-seepiaccffff

Lilith-Lilitu ei toki lentänyt lintuna Mesopotamiasta Volgalle, mutta on molempiin paikkoihin lentänyt ”samasta pesästä”, eli kuuluu neoliittisen lintu-jumalattaren jatkumoon.

Venäläiset tutkijat, Sutova ja Globujeva, ovat paikallistaneet ja tunnistaneet eurooppalaisen Jumalattaren pohjoisen ulottuvuuden, ja mikä parasta, suomalais-permiläiseltä kulttuurialueelta. Olemme siis aina ”kuuluneet Eurooppaan”, ja vieläpä säilyttäneet eurooppalaisuutta paremmin, kuin kansainvaellusten ja itämaisten kulku-aatteiden seikoittamassa Keski-Euroopassa on onnistuttu.

Jos Permiin onkin Suomesta kohtalainen matka, tämänpäivän arkeologia alkaa entistä vakavammin nähdä juuri keskisen Volgan ja sen sivujokien Okan ja Kaman seudut suomalais-ugrilaisten ja Pohjois-Venäjän ja Fennoskandian innovaatiokeskuksena, jossa etelämpää tulleet vaikutteet sopeutettiin pohjoisiin oloihin ja välitettiin eteenpäin mm. nykyisen Suomen suuntaan. Mitä on ollut keskisellä Volgalla, sitä lienee syytä etsiä Suomestakin. Arkeologisesti havaituista permiläis-innovaatioista tunnetuimmat ovat ”permiläiset heloitetut vyöt”, joita udmurtien mailta löytyy (johtavassa asemassa olleiden) naisten rikkaista haudoista, mutta Suomessa ne haudattiin miesten mukana. Permiltä Suomeen levinneitä kulttuuriaaltoja esiintyy arkeologisessa aineistossa useita.

Toivottavasti pääsemme pian tarkastelemaan vanhojen kronikoitsijoiden, Adam Bremeniläisen ja muidenkin, karttoihinsa ja kirjoihinsa merkitsemää Terra Feminarumia, ”Naisten Maata”, ja pohtimaan miksi se sijaitsi itään Birkasta ja pohjoiseen Revalasta (Rääveli, Tallinna), ja mikä oli Insula Amazones, ”Naisten Saari”.

Kirjallisuutta:
Eero Autio: ”Kotkat, hirvet, karhut, permiläistä pronssitaidetta”, Atena 2000
Péter Hajdú (toim.): ”Suomalais-ugrilaiset”, SKS 1975
Uno Holmberg (Harva): ”Permalaisten uskonto” (Suomen suvun uskonnot IV), WSOY
K.F.Karjalainen: ”Jugralaisten uskonto”, WSOY 1918
Martti Haavio: ”Bjarmien vallan kukoistus ja tuho”, WSOY 1965

jumalatar_tr

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s