| Linnunkasvoiset, siivekkäät ja lentotaitoiset jumalattaret ovat esiintyneet mytologioissa ja kansanuskonnossa niin kauan kuin Euroopassa on ollut ihmisasukkaita. Kalevalaa lukeneet tietävät heistä yhden: Pohjan Akan. Myöhäisenä editiona Akka on jo paha ja ilkeä, mutta lentotaito on säilynyt. Henkilöt kuvassa vasemmalta oikealle: Sumerin Lilitu l. babylonialaisten Lilith, siivekäs Jumalatar keskisen Volgan suomalais-ugrilaisilta, ja luolan seinään kaiverrettu Lintujumalatar Marnen alueelta Ranskasta, 3000-2500 eKr.
Lintujumalatar on läsnä myös kristillisessa ikonografiassa: Jouluenkelinä. Tarkastelemme nyt tätä hyvin laajalle levinnyttä ja sitkeästi säilynyttä ilmiötä.
Vielä melkein nykyajalta on on samantyyppisiä joutsenriipuksia tavattu Obin-ugrilaisilta hanteilta ja manseilta. Idea on siis säilynyt metsävyöhykkeellä tuhansia vuosia. Esine oikealla on luonnollista kokoaan suuremmassa kuvassa, sitä on käytetty nauhasta ripustettuna, ilmeisesti kaulakoruna. Mal’tan asutus oli jääkauden eurooppalaisen kulttuuripiirin äärilaitaa, mutta Mezinin, Kostienkin ja Sungirin tutkimuskohteet sen ydintä. Alla kuvattu pieni mammutinluu viestos Kostienkista kuvaa lintua, mutta siihen on piirretty naisen häpykolmiota kuvaava triangeli. Alempana tutkijoiden piirroksia samantyyppisistä esineistä.
Meziniläiset, kuten Kontienkin, Sungirin ja Mal’tan asukkaat, olivat jääkauden maailmassa hyvinvoivinta ja teknisesti kehittyneintä osaa ihmiskunnasta. Kartan tutkimuskohteet ovat vanhemmalta ajalta, kuin jääkaudenjälkeinen pohjoisen uudelleenasutus, mutta juuri nuo asutukset olivat ne joista käsin Suomeen tultiin. Me olemme suurimmalta osin heidän jälkeläisiään. Heidän jäämistöstään on löytynyt mm. luisia neuloja, jotka käytännöllisyydeltään vastaavat nykyisiä teollisuustuotteita, ja heidät on haudattu runsaasti koristelluissa vaatteissa. Mammuttiaro oli jääkaudella paras paikka ihmiselle: Pohjoiseen oli mannerjäätä ja nykyisen Etelämantereen tapaista kylmyysaavikkoa, jolla eivät elä bakteeritkaan, etelässä kuivuus esti suurempien ihmisasutusten syntymisen. Alla ilmasto ja kasvillisuuskartta jäätiköitymis-maksimin ajalta 25-18 000 eKr.
Kartan preussinsininen vyöhyke oli siis silloin(kin) ihmiskunnan kulttuurikehityksen huipulla, ja paras paikka asua. Kylmyys- ja kuivuusaavikot olivat ihmiselle mahdottomia asua, ja eristivät läntisen Euraasian Etelä- ja Itä-Aasiasta, kuten myös Afrikasta pitkiksi ajoiksi. Biskajanlahden ja Baikalin jääkautiset ihmisyhteisöt eivät sensijaan olleet eristyksissä toisistaan.
Tsekkiläinen taiteilija Libor Balak on kuvannut jääkauden eurooppalaisten elämää hyvin tarkasti, konsultoiden tutkijoiden kanssa ja seuraten uusimpia löytöjä:
Suomesta ja lähialueilta tavatun kampakeramiikan, klassisimman kivikautisen keramiikka-tyyppimme, kuviointi on runsasta mutta geometrista, vain yhdellä poikkeuksella: Vesilintuaihe, joka on toki hyvin pelkistetty, muutamalla suoralla viivalla, mutta on tunnistettavissa joutseneksi. Äänisen ja Vienanmeren kalliopiirroksissa kuten myös nykyisessä Suomessa kalliomaalauksissa joutsen on näkyvästi mukana. Kaikki joutsenenkuvat eivät liioittele pitkäkaulaisuutta, mutta tämä ulkonäköpiirteen ”käärmemäisyys” täytyy pitää mielessä. Etelämpänä lintujumalar-ikonografia lomittuu hyvin usein käärmejumalattareen.
Jääkauden päätyttyä noin 14 000 vuotta sitten ihmiskunta otti käyttöön jäästä ja kuivuudesta vapautuneita alueita, joita riittikin. Ilmaston lämpeneminen vaikutti jatkuessaan myös negatiivisesti aiheuttaessaan pahenevan kuivuuden Keski-Aasiasta Saharaan ulottuvalla vyöhykkeellä, millä oli ratkaisevia vaikutuksia ihmisen tulevaisuuteen, mutta siitä myöhemmin. Kun ihminen oli ottanut käyttöönsä koko oikumeenin, ihmiselle sopivat alueet maan pinnasta, rajattomalle lisääntymiselle ei ollut tilaa. Metsästys-keräily -elinkeino on hyvin epäinsentiivinen: Luonnolle ei tehdä juuri mitään, eletään sen tuottamalla ylijäämällä. Jos ruokittavia suita tulee liikaa, turvaudutaan uusien asuinalueiden etsintään, tai alkeelliseen syntyvyyden säännöstelyyn, josta jo vanhaan aikaan oli tietoa parantajilla ja noidilla. Se ei riittänyt perhesuunnitteluun, mutta populaatiosuunnitteluun kyllä. Noin kuusi tuhatta vuotta sitten ilmaston kuivuminen otti reippaan askeleen, ja oikumeeni alkoi supistumaan ahtaammaksi. Tähän ei vanhojen viisaudesta ollut apua, joten nyt oli käytävä muuttamaan ympäristöä. Jo metsästäjä-keräilijät olivat raivanneet metsiä polttamalla, jotta riistalle ei niin suotuisat kasvunsa päätevaiheessa olevat kuusikot ym. valtaisi liikaa alaa. Suuret ruohonsyöjäthän kiinnostivat metsästäjiä eniten. Siellä missä metsästäjä-keräilijät olivat voineet asua pysyvästi samoilla kylänpaikoilla, oli jo kehittynyt puutarhanviljelyä. Ympäristön muokkaaminen sen ihmiselle sopivan tuoton lisäämiseksi oli ratkaisu kriisiin, mutta se oli hyvin työlästä. Kukaan metsästäjä ei ryhtynyt maanviljelijäksi, muuta kuin pakosta.
Ihminen siis joutui asettumaan paikalleen ja tonkimaan maata, mutta hän säilytti ihmisyytensä. -Toistaiseksi. Maanviljelys korosti luonnon kietrokulun merkitystä ihmiselle. Universaali luonto, Maa-Äiti, ruokki yhä ihmisen ja ihminen kuvasi luontoa kuvissaan ja uskomuksissaan Suurena Jumalattarena. Varsin usein tällä hahmolla oli metsästys-keräily -elinkeinon aikakauden tapaan linnun piirteet. Sardiniassa ikonografinen jatkumo, 23 000:n vuoden takaa paleoliittisen Mal’tan aikalaisilta neoliittisille maanviljelijöille, sai tämän muodon. Melkein geometrisessa pelkistyneisyydessään figuurit muistuttavat toisiaan. Sattumaa tai ei, ne kuuluvat samaan ikonografiseen jatkumoon, ja pavelivat samaa asiaa.
Kun maanviljelys-innovaatio levisi Lähi-Idästä Kaukasukselle ja Balkanille, ja Mustanmeren pohjoispuolelle, se näyttäytyi ratkaisuna kuivuuden aiheuttamaan resurrsipulaan myös Keski-Aasian tasangoilla asuville. Viljely ja siihen liittyvät kulttuuri-ilmiöt levisivätkin nopeasti Ukrainasta Kiinaan asti. Kiinan vanhin keramiikka on kuvioiltaan hyvin samanoloista, kuin ukrainalaisen Tripolje-Cucuteni-kulttuurin.
Vinca-jumalattarilla on lintumainen pää, mutta ei siipiä. Sensijaan koriatelu on kovin Mezin-Kostienki -tyypistä kulmikasta meanderia. Vinca-kulttuurin alueet Balkanilla kuuluivat 23 000 vuotta sitten jotakuinkin samaan kulttuurivyöhykkeeseen, kuin Ukrainan mammutinmetsästäjät, joten yhteinen kuvallinen ilmaistu ei yllätä.
Keski-Aasiassa kuivuminen jatkui, ja jo alkuunpäässyt viljely taantui. Väki joutui lähtemään nälkäisinä etsimään patempia asuinpaikkoja vielä henkiinjääneen pienkarjansa kanssa. Nomadinen elämäntapa siis ilmaantui viljelyn epäonnistuttua. Venäläinen, neuvostoaikainen, tutkija professori Pankratova kuvaa herruus-yhteiskunnan moudostumista näin:
Siirtyminen vanhasta yhteisöllisestä elämäntavasta sotaisaan hierarkiaan ei ollut kehitystä, vaan romahdus ja palautuminen toisella tavalla organisoituneena. Euroopalle se merkitsi aasialaisen barbarian invaasiota, kultturitason romahdusta, ja indoeurooppalaisten kielten leviämistä Kaspian aroilta länteen.
Kreikan historian ”pimeät vuosisadat’ aigeialaisen sivistyksen tuhon ja helleenisen Kreikan elpymisen välillä ovat tätä samaa prosessia. Indoeurooppalaiset nomadit tuhosivat kulttuurisaavutuksia nopeammin kuin ymmärsivät omaksua, ja heidän mukaan tulivat raaistuneet tavat, uusi sotaisten taivaanjumalien dominoima uskonto, ja patriarkaalinen suku- ja heimojärjestelmä. Uudelleen elpyvä Eurooppa ei kuitenkaan muodostunut pelkästään indoeurooppalaisten tuomista aineksista, -onneksemme, mutta eurooppalainen kulttuuri hybridisoitui. Indoeurooppalaiselta kieleltä välttyivät vain baskit, iberit, piktit, etruskit ja suomensukuiset kansat. Uudet uskonnot olivat hydridejä: Vanhaeurooppalaiset myytit ja jumaluudet lomittuivat indoeurooppalaisten kanssa. Skandinaviassa tämä näkyi pakanuuden loppuun asti (eurooppalaisten) vaaneri-jumalien ja (indoeurooppalaisten) aasereiden kaksoisuskonnossa: Vanatru ja Asatru. Lintujumalatar-teema säilyi ja monimuotoistui.
Pyreneiden Laminakien tapaisia naisolentoja tunnetaan eri puolilla Eurooppaa. Tässä slaavilaisen mytologian Sirin. Kreikkalaisten tietämä Harpyija oli lähes sama ilmiö.
Kuten indoeurooppalaiset aro-uskonnot joutuivat assimiloimaan eurooppalaista perinnettä, myös ihmiskunnan kollektiivisen mielenhäiriön seuraavan vaiheen, monoteististen lähi-itä-taustaisten aavikko-uskontojen oli Euroopan maaperällä omaksuttava ja hyväksyttävä monia eurooppalaisten tapoja ja traditioita.
Volgan suomalais-ugrilaisten parissa Vanha Uskonto jumalattarineen jatkui 1400-luvulle jKr., jolloin venäläisten ja muslimien jatkuva sotilaallinen paine edesauttoi yhteiskunnan patriarkalisoitumista militarisoitumisen kautta. Vanhat Jumalattaret alettiin ymmärtää maskuliinisina, tai kuten eräs tuon ajan lähde sanoi: ”Suuri Jumalatar on pettynyt maailmaan ihmisten pahuuden takia, ja kääntänyt sille selkänsä.”
Vanhat teemat eivät koskaan katoa, ne vain jatkuvat toisessa muodossa. Siivekäs tai muuten linnun-oloinen naishahmo assosioitui alunperin positiivisiin asioihin. Jo indoeurooppalaisten ja seemiläisten nomadien tunkeutuessa hyvinvoiviin maihin vanhoille hahmoille annettiin negatiivisia arvovarauksia. Lilitusta tuli paha Lilith. Suomessa Hiisiin liitetyt olennot sekä maskulinisoitiin että leimattiin pahoiksi.
Niin miksi väitämme, että on merkittävämpi? Mistäpä kristilliset vanhemmat kertovat lapsilleen, heti Jeesuksen jälkeen. Me emme vain ole tottuneet näkemään yhteyttä pyhäkoulussa jaettujen kiiltokuva-hahmojen ja Pohjan Akan kaltaisten mytologiagragmenttien välillä, vaikka jo silmämääräinen tarkastelu osoittaa että yhteys on. Nähdyn ymmärtäminen on joskus vaikeaa.
Mytologioihin perehtymätöntä lukijaa saattaa ihmetyttää, miksi tartumme yhteen ikonografiseen piirteeseen muinaisissa uskonnoissa ja arkeologisessa aineistossa. Edellä toki osoitimme, että se on yhä läsnä kulttuurissamme ja jopa valtauskonnossamme. Lintu-PohjanAkka-enkeli -teeman suurin informaatiosisältö on kuitenkin siinä, että se on tunnistettava johtolanka, jota seuraamalla pääsemme jyvälle kymmeniätuhansia vuosia vaikuttaneesta ilmiöstä, ja sen kautta oman kulttuurimme perusparametreista. Kiitämme mielenkiinnostasi! |
Paleoliittiselta kivikaudelta on säilynyt mielenkiintoisia viitteitä lintuhahmon ilmeisestä maagisesta funktiosta: Joutsen-aiheiset mammutinluu-korut Euraasian mammuttiaron itäisimmästä asutuskompleksista Mal’tasta läheltä Baikalia. Tämä asutus kuului samaan kulttuurikompleksiin, kuin Euroopan jääkautiset kohteet.
Naiskonteksti oli siis jo tällöin lintu-teeman yhteydessä.
Gravetten kulttuurivaiheessa, joka kesti oleellisen osan jääkautta, yhtenäinen esineistö ja siis sama kulttuuri ja etniteetti ulottuu Ranskasta vähintään Uralille. Muita kuin gravettelaisia ei Euroopassa silloin ollut. Olemme siis heitä, jos tarpeeksi kauas menneisyyteen katsotaan.
Lähi-Idässä liika metsästys ehdytti suunnattomat gaselli- ym. vaelluseläin-laumat, jotka olivat kulkeneet säännöllistä reittiään Arabian ja Turkin välillä. Ihmisten oli nyt itse syötävä näiden kadonneiden eläinlaumojen rehut. Onneksi joukossa oli ihmisvatsalle sopivia kasveja. Miltä Syyrian ja Irakin nykyisillä seuduilla, -joita muuten vaivaa taas kerran ylikansoitus, on näyttänyt, siitä saa käsityksen katsomalla Serengetiä Tansaniassa.
Balkanilla tämän ajankohdan maanviljelyskulttuuria edusti Vinca, joka tunnetaan myös lintujumalatar-figuureistaan.
Voimme olettaa, että normaaliaikoina muinainen tasapainoinen yhteisö pystyi neutraloimaan mahdolliset persoonallisuus-vammaiset, joita on silloinkin saattanut esiintyä. Nykyaikainen kehityspsykologia on osoittanut aggressiivisuuden erääksi aiheuttajaksi kliiniset aivovammat, joita voi jäädä mm. vaikeasta aliravitsemuksesta. Nyt ei kuitenkaan ollut normaaliaika, ja poikkeukselliset olosuhteet oletettavasti jättivä >monet ilman riittävää lapsuus- ja kasvukausien inhimillistä läheisyyttä ja huolenpitoa. Potentiaalisia psykopaatteja oli siis saatavilla.
Siivekäs linnunkyntinen Jumalatar pääsi meillä Kalevalaan vaan ei kirkkoraamattuun, -edes pienemmäksi pyhimykseksi. Baskimaassa Mari jatkoi olemistaan entiseen tapaan vuoristokylien salaisuutena, josta ei kaupunkilaisille puhuttu.
Ainoa kristilliskirkolliseen mytologiaan tunkeutunut siivekäs feminiini on kuitenkin säilyttänyt myönteisen imagonsa: Suojelusenkeli. On muuten kansankristillisyydessä merkittävämpi hahmo kuin monet profeetat.
Eurooppalaisen identiteetin tarkastelua 