Itämerensuomalaiset hiidet ja Raamatun Ashera

jarvikoiskylanuhrilehto00001

Suomalaisten muinaisesta uskonnonharjoituksesta tapahtui merkittävä osa Hiisissä, kylän tai asutuksen keskellä sijainneissa paikoissa, joihin myös kokoonnuttiin tärkeimpiin juhliin ym. tilaisuuksiin, ja samaa hiittä käyttävien kylien talojen piiri oli myös hallinnon kehityksen eräs askel. Hiisi-traditiota tarkastelemalla pääsemme siis lähemmäksi esi-kristillisen ajan suomalaista elämänmuotoa, ja ymmärrämme eräitä kulttuurissamme yhä vaikuttavia piirteitä.

Suomalaisten perinnepaikkojen oikean ymmärtämisen kannalta tärkeä hiisi-sanan alkuperä on tutkijoille hankala tapaus. Erilaisia arveluja on esitetty, mutta mikään niistä ei tunnut loksahtavan lopullisesti paikalleen, sillä ainakin kahdella vaihtoehdolla on uskottavia perusteluja. Seuraavassa tutkijat ja heidän käsityksensä kronologisesti.
Arwid Moller 1756 Isis => Hiisi
Nils Idman 1774 Isis => ”Agricolan hiisi”
Kr.Canander 1789 Isis => Hiisi
Samuel Gyarmathi 1789 hit (unkari) =>Hita (suomi, saame)
Reinhold v.Becker 1799 thiasse, thusse... (ruotsi) => Hiisi
Elias Lönnrot 1858  sieida, seita (saame) => hiisi (suomi), seidhr (muinaispohj.)
Domenico Comparetti 1892 (gootti) haithins,
(anglo-saks.) haethen, (engl.) heathen
(muin.pohjoism.) heidhenn, (saksa) heide,
-kaikki merkityksessä ”villi mies”, Waldmann, wilder Mann
=> hiisi
E.N.Setälä 1896 siedde (saame) ja hiisi (suomi) yhteistä alkuperää?
Ralf Saxen 1911 hed (ruotsi), haid (Gotlannin murre) merkitysessä ”suuri metsä”,
heidr (islanti) merkityksessä nummi, ja hai (norja) merk. korkea paikka, <= haithi(germaani):
E.A.Tunkelo (Saxen) 1914 hid (islanti), hide, hiie hii (norja), hide, ide (ruotsi) merkityksessä karhun tms. talvipesä.
=> hiiti (suomi)
hiithi, hiithia (muin.skand.) => Hiittinen, Hiitilä, (suomi, paikannimiä)
Y.H.Toivonen 1933 tiid, tiida, tiidä (ostjakkisamojedi) =>?
T.I.Itkonen 1946 sit’te, shihtti (saame, =siei’de) => hiisi
Asbjörn Nesheim 1951 sii’dâ, siita, sijt (saame, =lapinkylä) siirtynyt kantalapista (siite)  kantasuomeen (siite) => hiisi?
Martti Haavio 1959 P.Vitus => Hitto
Knut Bergsland 1964 Lönnrotin ja Nesheimin otaksuma uskottava, mutta rikkoo äännehistorian säännönmukaisuuksia.
hii’da (Arjeplogin ja Inarin saame) <= hiisi (suomi)
”Hiiden” etymologiaa on siis tutkittu kauan ja hartaasti, eikä valmista ole tullut. Markku Kosken perusteellinen työ, Itämerensuomalaisten kielten hiisi-sanue, semanttinen tutkimus (1967, 1970 Turun Yliopisto), on laajin saatavillaoleva selvitys aiheesta, ja eräistä seikoista huolimatta suomalaisen hiisi-tutkimuksen perusteos. Koski esittelee Suomen, Viron, Inkerin ja Karjalan hiisi-aineistoa ja myös aikaisempia käsityksiä hiisi-ilmiöstä.

Erittäin mielenkiintoista on omaperäisen hiisi-nimistön ja -tarinoiden puuttuminen Vepsästä, Liivistä ja myös Etelä-Virosta. Tämä ajoittaisi hiisi-sanan itämerensuomen hajoamisen jälkeiseksi, tai kuten tiedeyhteisö meillä mielellään asiat ymmärtää, läntiseksi lainaksi. Kun hiisi-probleema ei ratkea kielihistoriallisesti, tarkastelemme lähemmin eräitä esitettyjä vaihtoehtoja:

Hiisi=Hitto <=P.Vitus (M.Haavio) Kaatuu äännehistorialliseen ongelmallisuuteen.
Hiisi, hiito <=siedde, siita l. lapinkylä (Nesheim, Lönnrot, E.N.Setälä ym.) Nesheimin esittämä sii’dâ ja hiisi-sanan sukulaisuus on äännehistoriallisesti paremmin perusteltavissa, kuin hiisi-sanan suhde … muihin lapin sanoihin.” Markku Koski
Hiisi <=hid, hide, hiie=karhunpesä, louhikko (Tunkelo, Saxen) Hypoteesi sopisi ”etä-hiisi” -traditioon, mutta on lähes mahdoton yhdistää keskellä kylää sijainneisiin hiisi-paikkoihin, minkä täytyy olla vanhempi käytäntö. Tunkelon tarkastelu on ajalta jolloin lainaussuuntaa ei Suomen tieteessä tarvinnut erikseen osoittaa. Se oli itsestäänselvästi Ruotsista Suomeen. Skandinavian ”hid/hide” voi olla laina meiltä?
Heathen, heidnisch, haithins.. (Comparetti) Tämä jättää auki mielenkiintoisen portin. Comparettin tulkinta ei ole ristiriidassa sanojen merkityksen ja käytön kanssa, toisin kuin ”hid, hide”.

Sii’dâ-sana olisi Nesheimin mukaan lainautunut lapista jo varhaiskantasuomeen (ennen sh > h -muutosta). Jos se tällöinkin on merkinnyt lappalaiskylää… siihen on voinut sisältyä … merkityskomponentti ’suljettu alue’. … Tämä vastaisi jotenkuten tabu-piirteeseen viittaavaa hiisi-sanan merkityskomponenttia. Jos sana todella olisi lappalainen laina, tuntuisi ihmeelliseltä, että itämerensuomalaiset olisivat ottaneet kalmistonsa tai ylipäätään sakraalisen paikkansa nimitykseksi sanan, jota alemmalla kehitysasteella (?) olevat naapurit käyttävät omasta kylästään.” (M.Koski, s.245)

Myös Nesheimia ovat häirinneet samantapaiset harhapolut, johtuen siita-käsitteen puutteellisesta ymmärtämisestä tuohon aikaan. Siita/siei’de/sii’dâ ei tarkoittanut kylä-asutusta, vaan lapinkylän hallintopiiriä, ikumuistoista itsehallinnollista yksikköä, jonka ”nykyaikaiset” valtiot ottivat myös veronkantoyksiköksi Lapissa 1600-luvulla. Kielimiehille ylivoimainen arvoitus tarvitsee seuraavan tarkastelun:

”Pitäjä”, alueellinen yksikkö, yhteisö Niiden talojen ja kylien yhteenlliitymä, jotka osallistuivat uskonnollisten juhlien ja uhrien pitämiseen.
”Pogosta”, pitäjä Venäjällä, sanasta Bog, jumala Sama merkitys kuin pitäjällä. Yhteisissä jumalanpalveluksissa kokoontuva arkitoimissakin yhteenkuuluvien asutusten liittymä.
”Siita/siei’de/sii’dâ”, lapinkylä Samaan talvikylään kokoontuvien lappalaisten yhteisö, jonka piirissä hoidettiin uskonnolliset menot, riita- ja rikosasiat, kerättiin yhteinen kassa mm. sosiaalimenoja ja valtiolle tms. maksettavia veroja varten. Hallinnon esi-valtiollinen muoto.

Itämerensuomalaisilla hiisi oli kylän tai kylien keskeisellä paikalla sijaitseva uskonnollisten tapojen pyhittämä alue, johon samaan yhteisöön kuuluvat kokoontuivat säännöllisesti. Virossa vakka-piirien puitteissa järjestettiin Tõnnin vakat, ja saksalaisvallan aikana ne toimivat myös verotus-yksikköinä, -kuten siita/lapinkylä pohjoisessa. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että ennen nykyisiä valtioita saamelaiset olivat veronmaksu- ja liittolais-suhteissa itämerensuomalaisiin, joten saamenkielen sana oli siis tunnettu myös Suomenlahden ympäristössä. 

Jos siis oletamme sii’dâ/hiisi -sanueen, se merkitsi saamelaisille yhteistä talvikylää ja ko. paikassa pidettyä kokousta ja siinä valittua hallintoa. Ajan tavan mukaan tämä kaikki oli kiinteässä yhteydessä uskonnolliseen toimintaan, sillä muinoin jumalat kuuluivat arkipäivään sen itsestäänselvänä osana.

Itämerensuomalaisille, jotka asuivat koko vuoden samoissa kylissä, hiisi oli yhteisön kulttipaikka, jota myös käytettiin tapahtumapaikkana, jos haluttiin suoritettavalle toimelle erityinen arvovalta. Tuomareihin ja oikeudenkäynteihin viittaavaa perimätietoa on ainakin eräistä Viron hiisistä. Hiisi sijaitsi mahdollisimman keskellä asutusta, Suomessa monasti nykyisten kirkkojen paikoilla, ja vasta kristinuskon lujittaessa otettaan, uhrit ym. palvontatoimet siirtyivät syrjäisiin saariin tai vuorille, joissa rovastin ja nimismiehen sana ei painanut.

Hiisi…Iie-…Isis…Astarte?

Ensimmäinen vironkielinen koko Raamattu ilmestui 1739. Sen hiisi-mainintoja on syytä tarkastella. Käännöksen kieli on pitkälle pohjois-virolaisten murteiden dominoimaa, kääntäjien hyvästä yrityksestä huolimatta. Jürin seurakunnan pappi, Anton Thor Helle, kantoi työstä päävastuun, mikä korosti Harjumaalla puhutun vironkielen vaikutusta lopputulokseen. Helle oli hebrean taitoinen, joten hänen ei tarvinnut tukeutua latinankielisiin laitoksiin tai Virossa suosittuun Lutherin saksannokseen. Hiisi esiintyy 18 kertaa, joista esimerkit:

…ja tenisid Paalid ja Iesid. (Tuomarien kirja .3:7) …ja palvoivat Paalia ja Hiisiä.
…ja palvelivat Baalia ja Astarotia (Tuom 3:7, 1913 väliaikainen suomennos)
…nellisadda ie prohweti. (1. Kuningastenkirja 18:19) neljäsataa hiiden profeettaa
…neljäsataaviisikymmentä Baalin profeettaa ja neljäsataa Astarotin profeettaa. (sama, 1913 suomennos)
Ta panni ka se ie nikkertud kuio… (2. Kuningastenkirja 21:7)
…ja hän pani Astarotin kuvan jonka oli tehnyt huoneeseen, … (sama, 1913 suomennos)
Ja nemmad ehhitasid ka endile ülles körged paigad, ja ebba-usso sambad ja ied, igga körge mäekingo peäle ja igga halja puu alla.. (1. Kuningastenkirja 14:23)
Sillä hekin rakensivat itsellensä uhrikumpuja, patsaita ja Astarotin kuvia kaikille korkeille vuorille ja kaikkien viheriäin puiden alle. (sama, 1913 suomennos)

Viimeisin sitaatti voisi olla yhtähyvin Virosta kuin Palestiinasta. Astarot / Ashera samaistui virolaisilla papeilla kotoiseen Hiiteen, mutta miksi juuri Ashera? Papit ilmeisesti tiesivät jotakin. Edellisissä sitaateissa Ashera / Hiisi on henkilö, jumala Baalin naispuolinen pari, josta jahvistit varoittivat israelilaisia vuosisatojen ajan, ja aina vaan jatkui pakanallinen meno itse Jerusalemissakin. Eri raamatun laitoksia tarkasteltaessa Asera-Hiiden olemus on moniselitteisempi:

Hebreankielinen teksti: Latinankielinen, Vulgata: Lutherin saksannos:
ashera lucus, pyhitetty metsä Hayn, ”Der gehegte und gefriedete Wald, im dem eine Gottheit verehrt wird.” (Grimm 1877)

Hiis-sanalla on käännetty … hebrean ashera, joka merkitsee sekä hedelmällisyyden jumalatarta että tämän kuvaa, jumalatarta symboloivaa paalua tai puunrunkoa tai tämän jumalan palvontapaikkaakin (Gesenius 1883)”, kirjoittaa M.Koskinen (osa I, s.45). Raamatullinen ”ashera” on siis lähes identtinen itämerensuomen ”hiiden” kanssa. Kansanperinteessä hiidellä saatettiin tarkoittaa joko henkiolentoa tai paikkaa, jossa toisinaan oletettiin oleskelevan tälläisen olennon.

Suomesta ei tiedetä hiiden kuvaa koskevia mainintoja, mutta ilman niitäkin yhtäläisyyksiä Raamatussa kuvattuun, jahwistien kanssa kilpailevaan, pakana-uskontoon on riittävästi. Mielenkiintoinen hahmo on Vesihiisi. Sanalla voitiin tarkoittaa personoidun henkiolennon lisäksi myös eräitä sairauksia. Tässä näyttää kummittelevan jopa meren syvimpään kohtaan upotettu Lilith, tautien ja myrskyjen nais-demoni? 

kannuksenpyoraMesopotamian ”Myrskyjen demoni”, Lilith, joka kulminoituu raamatulliseen perinteeseen Aatamin ensimmäisenä vaimona, joka oli myös paratiisin käärme, tunnettiin ympäristössä, jossa kahdeksansakarainen tähti yhdistettiin jumalattareen. Virossa yhdellä viivalla piirretyllä kahdeksannurkkaisella tähdellä manattiin tuulta purjehtimiseen. Tälläisen kuvion voi käydä katsastamassa myös erään Tallinnan ulkomuseoon siirretyn tuulimyllyn rakenteista. Viron Hiieneitsed, hiidenneidot, olivat myös se taho, jonka puoleen käännyttiin, kun salamat ja myrskyt uhkasivat:

 

”Orun kylän vainiolla oli hiisi. Siellä kasvoi tervaleppiä. Nykyisin sitä kutsutaan Hiidenniityksi, Hiieheinamaa. Hiiteen vietiin uhreja. Hiidenneidolle, hiieneits, vietiin pyhiksi ruokaa. Myöskin olutta ja viinaa. Makkarat riippuivat puiden latvoissa. Kun tuli salama tai tuuli, käytiin Hiidenneidolta pyytämässä, että hän suojelisi ihmisiä.” (Kosen pitäjän Orun kylästä 1929)

Tässä yhteydessä muistutamme Viron hiisi-lehdoista etsityn juuri parannusta ihotauteihin, jollaiset Suomessa tunnettiin sekä Vesihiiden (loukattuna) aiheuttamina ja pyydettäessä parantamina, että nimityksellä vesihiisi.

”Vanamõisan kylän Iieauk; Matala paikka pellossa, jossa on käyty parantamassa erityisesti ihotauteja -mm. ”maa-aluseid”– ja siksi uhrattu.” (Märjamaa)”Lokutan kylän Iieauk; Pieni tammien ympäröimä painuma keskellä peltoa. Syvennyksessä on ollut kiviröykkiö, johon on uhrattu ainakin rahaa ja jonka luona paranneltu ihotauteja. Röykkiöstä rahaa ottaneen lapsen kerrotaan saaneen ihotaudin.” (Märjamaa)

”Vesihiisi tarttuu säikähdyksestä uidessa, kalastaessa, jne.. Se ruohotuttaa, ajetuttaa ja tulee märille.” (Kajaani) ”Jos järvellä kiroaa, niin tarttuu vesihiisi.” (Oulujärvi)

Hittavainen, Hittava, Hitto, Hittara, Hiitta?

Agricolan luettelon säe Hittauanin toi Jenexet Pensast on Martti Haavion mukaan metsästäjiä auttava pyhimys Pyhä Vitus, mutta tulkinta aiheuttaa ongelmia. Markku Koski kommentoi: ”…Hittavainen-sanaa ei tunneta kansankielessä; tosin SKS:n kokoelmissa on Polvijärveltä yksi merkintä: Hittavainen on metsän isä eli äiti, joka ajaa jäniksiä. Kyllä Hittavainen tuopi. Koska muita tietoja ei ole, tätäkin voinee pitää kirjoista opittuna.” (M.Koski, II-osa s.235)

Haavion *Vitus–> Hittavainen* -kehityskulku-oletus ei nykykäsityksen mukaan voi olla normaali lainautumis-tapahtuma. Äänne-lainalaisuuksia ei voi kevyesti sivuuttaa. Hitta-sanaa tulee kuitenkin tarkastella lähemmin. Koski pitää sitä hiisi/hiito -sanueeseen kuulumattomana, kuten hän pitää myös Hiita- muotoa paikannimissä myöhäisenä ja paikallisena (Kihniö, Nivala, ei muita). Voisiko Hittavaiselle löytyä vetoapua tästä suunnasta?

Rääkkylässä on merkitty hittava, himo, joka on samoilla seuduilla tunnetun yleisemmän hittara sanan osittainen synonyymi. … Hittara tunnetaan verrattain suppealla ja yhtenäisellä pääasiallisesti itäsavolaisella murrealueella.” (M.Koski II-osa, s.235) Seuraavassa hittara-raportteja:

Hittara on kiintymys johonkin paheeseen, tai säikähdyksestä tai muusta johtuva pelko. (Tohmajärvi)
Hittara merkitsee jonkinlaista pahaa intohimoa, jolla on jonkin verran eroottinen vivahdus, ehkä myös jonk. taikavoimien aiheuttaa taudintapaista. (Rääkkylä)
Himo, halu. (Tohmajärvi)
Kova hittara miehelään. (Kitee)
Olla hittarassa, vilkkaassa liikkeessä. (Pielisjärvi)
Laskiaisena juottivat karjalle veripaitojen huuhdevettä, ettei kesällä ”hittara” tartu. (Rääkkylä)
Häitä Hittara pitää,
Paha joukko pitoja,
Tappo häikseen hevosen
(Pakkasen loitsussa, Kitee)
Onko vuoressa varoa.
Hiien linnassa liseä,
Hittaroita helvetissä.
(Naitinvirressä, Eno)

Hittaran arvovaraus on saattanut muuttua eräissä historian vaiheissa:

Vanhemmat traditiot, ”matriarkaatti” Seksuaalikielteisemmät kulttuurit
Huurit, ihanat henkiolennot, nymfit => Huora, haukkumasana, ”huono nainen”
???? => Hittara, haukkumasana, kontrollista karannut (naisen) seksuaalisuus.

Varsin tuttu taudin parantaja => tauti => taudin aiheuttaja(henki) -kuvio (Vesihiiden ja Lilithin tapauksessa) melkein kehoittaa etsimään siitäkin tätä samaa arvostuksen vaihtumista. Toisaalla näillä sivuilla esitelty kiimaa tarkoittava sanonta, naiset on hyrskees, johdattelee näkemään hyrskyä/hyrske (=kiima, kiimassa) => hittara/hitta -sanue => hiito/hiitta/hiisi -jatkumon, jonka arvioiminen on vaikeaa.

Hiisi-jatkumo pitää sisällään em. runonkatkelmien paha henkiolento- ja tauti-ulottuvuudet, mutta Hittaran halu/himo merkitykselle on M.Kosken mielestä esittävä muu kuin hiisi-sanue -lähtöinen juuri. Mahdollisesti narttukoiraa tarkoittaneen ”hitta”-sanan samanoloisuus hiisi/hiito-sanueeseen, ja luontainen soveltuvuus himokkuus/halu-merkitykseen olisivat johtaneet tähän kombinaatioon, -ja sanan ulkoasu olisi ajattara-sanan vaikutusta, mutta jotain muutakin voi tässä piillä. Palaamme siis Hittavaiseen.

Haavio etsi Agricolan Hittauanille juureksi Pyhän Vituksen, Hampurin-Bremenin arkkihiippakunnan, jonka vaikutusta Suomen ja Karjalan varhaiskristillisyyteen ei ole aina haluttu nähdä, pyhimyskalenterista. Ongelma on alkukonsonantin, V:n, vaihtuminen H:ksi. Haavio olettaa alasaksassa käytetyn jossain tapauksissa F:ää po. tilanteissa, jolloin F=>H olisi luontevampi siirtymä. Nykyisin tälläistä ei pidetä uskottavana, joten on yritettävä toista tietä. Josko Vitus jäniksineen on samaistettu jo tunnettuun H-alkuiseen nimeen kristillistymisen yhteydessä?

P.Vituksen V-alkuäänne ei muuttunut H:ksi, mutta ehkä peri H:n aiemmin tunnetulta ”jänisten tuojalta”? Jänis on ollut hyvin vahvasti merkityksillä ladattu hahmo, joka yhä vaikuttaa hedelmällisyys-symbolina Pääsiäs-Pupussa, jonka eurooppalais-pakanallinen alkuperä on tiedossa. Hittaroita ja Hitto/Hiitta -nimikkeitä ei voine johtaa P.Vituksesta, mutta nämä tyypit ovat voineet hyvin sivuta toisiaan Suomen ja Karjalan maaperällä. Paljon kysymyksiä on vielä auki.

Hiisi keskellä kylää tai itse kylä: Hiitoi /itämerensuomi
=>sii’dâ, siita /saame
Hiisi yhteisön kulttipaikka, jumaluus ja papisto: =>hiito, hiiti, hiisi (hiile-, hiire-) /suomi
=>hiiu, hiide (iie) viro
Hiisi asutuksen ulkopuolinen kulttipaikka tai louhikko: hiisi, jne. /suomessa myöhemmällä ajalla
=>Hid /islanti
=>hide /ruotsi
=>hii’da /saame

Myöhäis-kantasuomessa otaksutusti ollut sana hiitoi perittiin siis suomeen hiito– ja viroon hiid/hiiu-muodoissa. Näillä sanoilla on ilmeisimmin ymmärretty pyhissä paikoissa olevia ja niihin liittyviä asioita, ja paikkoja itseään. Tämä saman nimen käyttö kulttipaikasta, palveltavasta jumaluudesta, hänen kuvistaan, uskonnollisista toimihenkilöistä (Hiiden poika Virossa??) ja muusta asiaanliittyvästä, on ollut yleinen käytäntö Itämereltä Välimeren pohjukkaan. Päätämme tämän tarkastelun edelläkin mainittuun saamenkieleen suomesta kotiutuneeseen huudahdukseen: Mânâ hii’dii, painukaa hiiteen! di-gold

Lopuksi taitelija Nina Paleyn näkemys Asherasta:

ashera000001

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s