Kenraali, joka näki liikaa.

patton2.gif

”National Vanguard” Kenraali George Pattonista:

Kun yrittää tutustua toisen maailmansotaan ohi sen ”virallisen historian”, sen kuvan joka sodasta ja siihen johtaneista syistä on meille annettu, muokkaamaan meidän maailmankuvaamme, löytää asioita jotka eivät oikein sovi tähän vallitsevaan näkemykseen, tai oikeastaan näkemyksettömyyteen. Kenraali George S. Pattonin ajatukset ja teot sodan lopulla ja ”rauhan” tultua Saksassa, ovat eräs harvinaisen hyvä oppitunti historiaan, ja hänen havaintonsa antavat tänäkin päivänä aihetta katsoa uudelleen, nykyisyyttä, hänen näkökulmastaan. National Vanguard:

Vuoden 1945 kauheana kesänä USA:n armeija oli juuri saanut päätökseen Euroopan tuhoamisen, ja oli pystyttänyt sotilaalisen miehityshallinnon nälkiintyneen Saksan raunioille. Kenraali George S. Patton, kolmannen armeijan komentaja, määrättiin sotilaskuvernööriksi, jonka alaisuudessa oli suurin osa amerikkalaista miehitysvyöhykettä Saksassa.

Pattonilla oli liittoutuneiden joukkojen sotaisimman kenraalin maine. Hän oli muita komentajia äänekkäämpi ja aggressiivisempi, ja hänen hyökkäävyytensä taistelukentällä saattoi olla eräs merkittävimmistä osatekijöistä, joka auttoi liittoutuneet voittoon. Hän johti joukkojaan henkilökohtaisesti monissa sitkeimmistä ja merkittävimmistä taisteluista sodassa: Tunisiassa, Sisiliassa, Siegfried-linjan läpäisyssä, saksalaisten vastahyökkäyksen torjumisessa Bulgen taistelussa, ja poikkeuksellisen verisissä taisteluissa Bastognen ympäristössä joulukuussa 1944 ja tammikuussa 1945.

Sodan aikana Patton oli kunnioittanut saksalaisten rohkeutta ja sotataitoa, erityisesti verratessaan heitä eräisiin USA:n liittolaisiin, mutta hän oli omaksunut myös sen vihantäyteisen sota-ajan propagandan käsitykset, joita levittivät Amerikkaan pesiytyneet vieraat media-vaikuttajat (America’s alien media masters). Patton piti Saksaa uhkana Amerikan vapaudelle, ja uskoi että Saksan kansallissosialistien hallitus on erityisen paha instituutio. Toimiessaan tämän uskonsa mukaisesti hän puhui toistuvasti halustaan tappaa niin monta saksalaista kuin mahdollista, ja hän kehotti joukkojaan omaksumaan saman tavoitteen. Nämä vertahyytävät puheet antoivat aiheen lisänimeen ”Verta-ja-suolenpätkiä” Patton (”Blood and Guts”).

miehityskartta

Vasta sodan viimeisinä päivinä, ja toimiessaan sotilaskuvernöörinä Saksassa, kun hän tuli tuntemaan sekä saksalaiset että Amerikan ”jalot liittolaiset”, neuvostojoukot, hänen mielipiteensä muuttuivat, kun hän oli saanut uutta tietoa asioista. Päiväkirjassaan, ja kirjeissään perheelleen, ystävilleen ja sotilaskollegoilleen, ja hallituksen edustajille, hän esittelee muuttuneita näkemyksiään suhtautumistaan tulevaisuuteen. Nämä päiväkirja-merkinnät ja kirjeet on julkaistu v.1974 Houghton Mifflin Companyn toimesta, otsikollaThe Patton Papers.

Useita kuukausia ennen sodan loppumista kenraali Patton oli huomannut Neuvostoliiton taholta länttä uhkaavan vaaran, ja hän oli katkerasti erimieltä saamastaan käskystä pysäyttää armeijansa, ja odottaa paikallaan puna-armeijan miehittäessä Saksaa, Tsekkiä, Romaniaa, Unkaria ja osia Jugoslaviasta, mitkä alueet amerikkalaiset olisivat helposti pystyneet ottamaan.

patton3_buttonToukokuun 7., juuri ennen Saksan antautumista, Pattonilla oli tapaaminen Itävallassa USA:n sotaministerin, Robert Pattersonin, kanssa. Patton oli hyvin närkästynyt neuvostojoukkojen kyvyttömyydestä kunnioittaa miehitysvyöhykkeiden välistä demarkaatiolinjaa. Hän oli myös huolissaan Washingtonin suunnitelmista demobilisoida välittömästi osa USA:n armeijaa.

Patton oli sanonut Pattersonille: ”Pitäkäämme saappaat kiilloitettuina, pistimet teroitettuina ja näyttäkäämme puna-armeijalle kuva vahvuudesta ja lujuudesta. Se on ainoa kieli, mitä he ymmärtävät ja kunnioittavat.

Pattersonin vastaus selittää, missä mentiin: ”Voi, George, sinä olet ollut kiinni näissä asioissa niin pitkään, että sinä olet menettänyt näkemyksen kokonaisuudesta.

Pattonin vastaus: ”Minä ymmärrän tilanteen. Heidän (neukkujen) huoltojärjestelmä on riittämätön ylläpitämään heitä sellaisessa toiminnassa, minkä voin heille tarjota. Heillä on kanat häkeissä ja lemät sorkillaan. Siinä on heidän huoltonsa. He voivat ehkä onnistua huoltamaan itsensä, sellaisessa taistelussa jonka heille annan, ehkä viisi päivää. Sen jälkeen ei ole merkitystä, kuinka monta miljoonaa miestä heillä on. Jos haluatte Moskovan, minä annan sen teille. He elävät maassa, joka on kaatumassa. Heidän varastonsa eivät riitä edes kotimatkaan. Älkäämme siis antako heille aikaa rakentaa huoltoaan uudelleen. Jos me sen sallimme… -me olemme voittaneet Saksan ja riisuneet sen aseista- mutta silloin me epäonnistumme Euroopan vapauttamisessa, ja olemme hävinneet sodan!!

Pattonin varoitus ja profetaaliset neuvot jätettiin huomiotta Pattersonin ja poliitikkojen toimesta, ja niistä hyötyivät ainoastaan vehkeilijät New Yorkissa, Washingtonissa ja Moskovassa, jotka näin saivat varoituksen Pattonin mielialoista.

Mitä enemmän Patton ymmärsi neuvostoliittolaisia, sitä vahvemmaksi muodostui hänen näkemyksensä, että suunnan tulee olla kommunismin torjuminen kaikkialla, missä sitä esiintyi. Myöhemmin v.1945 hän osallistui useisiin tapaamisiin puna-armeijan johtavien upseerien kanssa, ja hän arvioi näitä huolellisesti. Patton merkitsi päiväkirjaansa 14.05.1945: ”En ole koskaan nähnyt missään armeijassa mihinkään aikaan, mukaan luettuna Saksan keisarillinen armeija 1912, niin ankaraa kuria kuin esiintyy Venäjän armeijassa. Upseerit harvoja poikkeuksia lukuunottamatta antavat vaikutelman äskettäin sivistyneistä Mongolian bandiiteista.

patton000001122

Pattonin adjutantti, kenraali Hobart Gay, merkitsi omiin muistiinpanoihinsa: ”Kaikki, mitä he (venäläiset) tekevät korostaa ideaa miehisyydestä (virility) ja julmuudesta.

Patton siis tiesi, että amerikkalaiset voivat lyödä venäläiset silloin, mutteivat ehkä enää myöhemmin. Toukokuun 18. hän kirjoitti: ”Olen sitä mieltä, että Amerikan armeija, sellaisena kuin se nyt on, voisi paloitella venäläiset mitä suurimmalla helppoudella, koska, vaikka venäläisillä on hyvä jalkaväki, heillä on puutteita tykistössä, ilmavoimissa, panssariaseessa, ja tietämyksessä käyttää näitä yhdessä, ja me olemme etevämpiä näissä asioissa. Tulee olemaan välttämätöntä lyödä venäläiset, mitä pikemmin sitä parempi.

Kaksi päivää myöhemmin hän ilmaisi huolensa kirjeessään vaimolleen: ”Jos me haluamme lyödä heidät, nyt on oikea hetki. Me heikkenemme kaiken aikaa, ja he vahvistuvat.”.

Tunnistettuaan Neuvostoliiton taholta uhkaavan vaaran, Patton jatkoi toimintaansa kurssilla, joka olisi vapauttanut itäisen Euroopan kommunismin ikeen alta paljon pienemmällä amerikkalaisen veren hinnalla, kuin mitä vuodatettiin Koreassa ja Vietnamissa, kolmannesta maailmansodasta puhumattakaan. Pattonin näkemys olisi voinut ehkä estää nämä sodat, jos häntä olisi tuolloin kuunneltu. Patton alkoi tämän jälkeen arvioida sen kansan todellista olemusta, jonka puolesta toinen maailmansota oli sodittu: Juutalaisten.

Juutalaiset plevittäytyivät yli Saksan välittömästi kun sota oli ulottunut alueelle Puolan ja Venäjän suunnalta. Patton havaitsi heidän henkilökohtaiset tapansa järkyttävän sivistymättömiksi. (Artikkelin kirjoittajien näkemys juutalaisista vaikuttaa tylyltä, ja vaikkei se vastaa meidän käsitystämme olemme jättäneet sen käännöksessä näkyviin. toim.huom.)

Pattonia tympi heidän käyttäytymisensä siirretyille henkilöille (Displaced People, DP´s) tarkoitetuilla leireillä, joita amerikkalaiset rakensivat näille ihmisille, ja vielä enemmän tympi juutalaisten käytös, kun nämä asettuivat taloksi saksalaisiin sairaaloihin ja yksityisiin koteihin. Kauhistuneena Patton huomioi, kuinka ”nämä ihmiset eivät ymmärtäneet wc:n käyttöä, vaan säilyttivät niissä peltipönttöjä ym. roinaa… He olivat taantuneet, missä se oli mahdollista, … keventämään itseään lattialle.

Patton kuvailee päiväkirjassaan yhtä DP-leiriä. jossa ”huolimatta tilan riittävyydestä juutalaiset olivat ahtautuneet yhteen, ja käytännössä jokaisessa huoneessa oli keko roskia yhdessä nurkassa, jota samalla käytettiin käymälänä. Juutalaiset voitiin vain kivääreillä takapuoleen tökkimällä pakottaa siivoamaan nurkkansa tästä kauheasta kurjuudestaan. Tottakai tunnen sanonnan ’Israelin kadonneista heimoista’ tarkoittaen heimoja jotka katosivat, ei Juudan heimoa, josta nämä nykyiset huoran-penikat periytyvät (sons of bitches). Niin tai näin, minun henkilökohtainen mielipiteeni on että tämä on myös kadotettu heimo, kadotettu kaikelta kunniallisuudelta.

Pattonin ensivaikutelma juutalaisista ei yhtään parantunut, kun hänEisenhowerin painostamana osallistui juutalaiseen uskonnolliseen toimitukseen. Hänen päiväkirjansa merkintä 17. syyskuuta 1945, kertoo jotain: ”Tämä tapahtui Jom Kippur -juhlana, kun he olivat kokoontuneet suureen puiseen rakennukseen, joka teki synagoogan virkaa. Kenraali Eisenhowerin kuului pitää siellä heille puhe. Me saavuimme synagoogaan, johon oli pakkautunut suurin löyhkäävä ihmismassa, mitä olen ikinä nähnyt. Kun me olimme puolimatkassa ylös, pää-rabbi, joka oli pukeutunut turkkiin jollaisia käytettiin ehkä Henrik VIII:n Englannissa, ja joka oli liioitellun runsaasti koruompeluksin kirjottu ja hyvin saastainen, tuli alas ja kohtasi kenraalin… Haju oli niin hirveä, että melkein pyörryin, ja tosiaan vielä kolme tuntia myöhemmin menetin lounaani tämän tapauksen palatessa mieleeni.

Tälläiset kokemukset vakuuttivat Pattonin siitä, että juutalaiset ovat erityisen vastenmielinen olioiden laji, ja että heillä on tietty ansio siitä huolenpidosta, jota USA:n hallitus on heille osoittanut. Toinen päiväkirjamerkintä syyskuulta, ollen seurausta Washingtonin määräyksestä, että lisää saksalaisten asuntoja on luovutettava juutalaisille toistaa näitä tuntoja: ”Ilmeisesti Morgenthaun jaBaruchin tartuttama virus semiittisestä kostosta kaikkia saksalaisia kohtaan on yhä toiminnassa. Harrison (ulkoministeriöstä) näyttää ajattelevan, että saksalaiset siviilit täytyy siirtää pois taloistaan jotta niihin voitaisiin majoittaa siirrettyjä henkilöitä. Tässä anastamisessa on kaksi virhettä. Ensin, me häädämme yksityisiä ihmisiä ja siten rankaisemme yksityisiä saksalaisia, samalla kun rangaistus ei ole tarkoitettu yksilöille vaan rodulle. Toiseksi, on vastoin anglo-saksista ajatteluani, että ihminen häädetään talostaan, mikä on rangaistus, ilman todellista oikeuskäsittelyä. …

Yksi kenraali Pattonin ajatteluun vahvasti vaikuttaneista tekijöistä oli amerikkalaisten kontrolloiman lehdistön suhtautuminen voitettuihin saksalaisiin. Lehdistökonferenssissa Regensburgissa toukuun 8. 1945, pian Saksan antautumisen jälkeen, Pattonilta kysyttiin aiotaanko vangittuja SS-sotilaita kohdella toisin kuin tavallisia sotavankeja. Hän oli vastannut: ”Ei. SS ei tarkoita Saksassa enempää kuin demokraatti Amerikassa, … eikä sitä siis huomioida. … Joitakin SS:n johtajia tulee kohdella rikollisina, mutta ei ole mitään syytä painostaa ketään vain sen takia, että on palvellut tässä uniformussa…

Huolimatta Pattonin toiveesta, ettei tätä lausuntoa noteerata, lehdistö tarttui siihen innolla, ja juutalaiset ystävineen kiljuivat suoraa huutoa, että Patton on rinnastanut SS:n ja demokraattisen puolueen, vaikka hänen lausahduksensa oli tarkoittanut SS:ään kuuluneiden sotavankien ihmimillistä kohtelua.

Pattonin erimielisyys Washingtonin muotoilemaa miehityspolitiikkaa kohtaan kasvoi. Myöhemmin toukokuussa hän sanoi veljelleen: ”Minun mielestäni tämä ”non-fraternisation”-politiikka (=ei veljeillä saksalaisten kanssa) on erittäin typerää. Jos me aiomme pitää amerikkalaisia sotilaita maassa, heidän täytyy saada edes puhua siviileille. Sitäpaitsi, luulen että voisimme tehdä paljon saksalaisten siviilien hyväksi sallimalla sotilaidemme keskustella heidän nuoremman väkensä kanssa.

patton-imgLukuisat Pattonin kollegat pitivät täysin selvänä sen, mitä heiltä odotettiin. Eräs poliittisesti eteenpäinpyrkivä upseeri, prikaatinkenraali Philip S. Gage, kirjoitti Pattonille: ”Toki minä tiedän, että laajatkin valtuutesi ovat rajalliset, mutta toivon että missä tahansa ja milloin tahansa voitkin, teet saksalaisen väestön oloja hankaliksi. Jumalan tähden, pyydän ettet koskaan ole pehmeä heitä kohtaan. Mikään ei voisi olla pahempaa heille.

Patton jatkoi kuitenkin siihen tapaan, mitä hän piti oikeana. Suurella haluttomuudella, ja vain Eisenhowerin toistuvien kehotusten jälkeen, hän antoi ajaa saksalaisia perheitä kodeistaan tehdäkseen tilaa miljoonalle juutalaiselle DP:lle, mutta hän piti pintansa ja jätti toteuttamatta määräykset räjäyttää saksalaisia tehtaita, osana pahamaineista Morgenthau-suunnitelmaa, jolla Saksan taloudellinen perusta olisi hävitetty ikiajoiksi.

Patton kirjoitti päiväkirjaansa: ”Epäilen tehtaiden hävittämisen järkevyyttä, koska tulos johon sillä pyritään –siis Saksan jälleenvarustautumisen estäminen- voidaan myös saavuttaa tuhoamalla koneet. Rakennuksia voisi käyttää tuhansien kodittomien majoittamiseen.

Samoin Patton ilmaisi huolensa kollegoilleen siitä painokkaasti vaaditusta politiikasta, että jokaista saksalaista, joka olisi joskus ollut N.S.D.A.P:n jäsen, tulisi rangaista. Kirjeessään vaimolleen 14.09.1945 hän kertoo: ”Olen avoimesti vastaan tätä sotarikollis höpinää (war criminal stuff). Se on semiittistä. Olen myös vastustanut sotavankien lähettämistä orjatöihin muihin maihin, joissa heidät nälkiinnytettäisiin kuoliaiksi.

Huolimatta vastustuksestaan virallista politiikkaa kohtaan, Patton noudatti Washingtonin ja Morgenthaun määräyksiä niin pitkälle kuin hänen omatuntonsa sen salli, mutta hän yritti lieventää niiden vaikutusta, ja tämä aiheutti kasvavan ristiriidan hänen ja Eisenhowerin tapaisten poliittisesti kunnianhimoisten kenraalien kanssa. Toisessa kirjeessään vaimolleen, hän kommentoi: ”Olen ollut Frankfurtissa siviilihallinnon konferenssissa. Se mitä me olemme tekemässä saksalaisille, on ”vapaus -ja sitten anna minun kuolla”. En voi ymmärtää, miksi amerikkalaiset voivat vajota niin syvälle. Tämä on semiittistä, olen varma että se on sitä.

Patton merkitsi päiväkirjaansa: ”Tänään saimme määräykset… joiden mukaan me annamme juutalaisille erikois majoitukset. Jos juutalaisille, miksei myös katolisille, mormoneille, etc? … Me olemme myös lähettäneet Ranskaan useita satoja tuhansia sotavankeja orjatyöläisiksi. Onkin hupaisaa muistella, että taistelimme vallankumouksessa puolustaaksemme ihmisoikeuksia ja (USA:n) sisällisodassa vapauttaaksemme orjat, ja nyt olemme luopuneet molemmista periaatteista.

Pattonin velvollisuudet sotilaskuvernöörinä veivät hänet Saksan kaikkiin osiin, ja perehdytti hänet läheisesti saksalaisiin ja heidän tilanteeseensa. Hän ei voinut auttaa, mutta vertasi saksalaisia ranskalaisiin, italialaisiin, belgialaisiin ja jopa britteihin. Tämä vertailu johti hänet asteittain johtopäätökseen, että toinen maailmansota oli sodittu väärää kansaa vastaan.

cover_nainenberliinissa2Vierailtuaan raunioituneessa Berliinissä, hän kirjoitti vaimolleen 12.06.1945: ”Berliini teki minut surulliseksi. Me olemme tuhonneet sellaista mikä olisi voinut olla hyvä rotu, ja me olemme melkein palauttaneet heidät mongolilaiseen raakalaisuuteen. Ja koko Euroopasta tulee kommunistinen. Kerrotaan, että ensimmäisinä viikkoina sen jälkeen kun he ottivat Berliinin, kaikki naiset jotka pakenivat, ammuttiin, ja jotka eivät paenneet, raiskattiin. Olisin voinut ottaa Berliinin ennen venäläisiä, jos se olisi sallittu.

Pattonin vakaumus, että poliitikot olivat käyttäneet häntä ja U.S.Armya rikollisiin tarkoituksiin, syveni seuraavina viikkoina. Lounastaessaan ranskalaisen kenraalin Alphonse Juinin seurassa elokuussa, Patton yllätyksekseen löysi ranskalaisessa samoin ajattelijan. Hän merkitsi päiväkirjaansa kenraali Juinin lausahduksen: ”On todella valitettavaa, mon General, että englantilaiset ja amerikkalaiset ovat tuhonneet Euroopassa ainoan säilyneen maan, enkä tarkoita Ranskaa. Näin on avattu avoin tie venäläisen kommunismin etenemiselle.

Myöhemmät päiväkirjamerkinnät ja kirjeet vaimolle toistavat samaa johtopäätöstä. Elokuun 31. hän kirjoittaa: ”Itseasiassa saksalaiset ovat ainoa kunniallinen kansa Euroopassa. Valinta on tehtävä heidän ja venäläisten välillä. Minä valitsisin saksalaiset.” Ja syyskuun 2: ”Se mitä me olemme tekemässä tuhoamalla Euroopan ainoan nykyaikaisen valtion, auttaa Venäjää nielaisemaan kaiken.

Näihin aikoihin Morgenthaun kannattajat ja median monopolistit päättivät, että Patton on sietämätön ja hänet täytyy mitätöidä. Niinpä nämä aloittivat non-stop -ajojahdin häntä vastaan lehdistössä,Watergaten tapaan, perusteena että hän on ”pehmeä natseille”. Lehdistö jauhoi myös lakkaamatta tapauksesta, jossa Patton pari vuotta aikaisemmin, Sisilian taistelujen aikana, oli huitaissut pinnaria. Eräs new-yorkilainen lehti levitti täysin keksittyä versiota, jossa tämä pinnari oli ollut juutalainen, ja Patton olisi nimitellyt tätä ”juutalaiseksi kananpojaksi” (”yellow-bellied Jew”).

Lehdistökonferenssissa syyskuun 22., reportterit tekivät kaikkensa piikitelläkseen Pattonia, jotta hän menettäisi malttinsa ja antaisi heille jotain argumentteja itseään vastaan. Valitettavasti tämä juoni onnistui. Lehdistö tulkitsi yhden Pattonin vastauksen heidän inttämisiinsä, miksi hän ei ole enempää painottanut natsien metsästystä: ”Natsi-asia on juuri kuin demokraatit-republikaanit -kärhämä.New York Times teki tästä pääuutisen, ja muut lehdet ympäri Amerikkaa toistivat sen.

Peittelemätön viha joka kohdistui häneen tässä lehdistökonferenssissa avasi lopullisesti Pattonin silmät näkemään missä mennään. Samana iltana hän kirjoitti päiväkirjaan: ”Lehdistössä on erittäin silminnähtävää semiittistä vaikutusta. He yrittävät tehdä kahta asiaa: Ensin, edistää kommunismia, ja toiseksi vahtia että kaikki liikemiehet joilla on saksalainen sukuperä ja ei-juutalainen tausta ajetaan pois työpaikoistaan. He ovat täysin menettäneet anglosaksisen omantuntonsa ja oikeudentajunsa, ja katsovat että mies voidaan heittää ulos vain siksi että joku muu sanoo että hän on natsi.

He olivat silminähtävän shokeerattuja, kun kerroin etten aio heittää ketään ulos mistään ilman riittäviä todisteita jotka on esitetty oikeudessa… Toinen seikka, mihin lehdistö tarttui, oli tosiasia että teemme liikaa saksalaisten hyväksi, mikä on pois DP:eiltä, joista useimmat olivat juutalaisia. En voinut vastata tähän, koska vastaus on, että minun ja useimpien ei-poliittisten upseerien mielestä on ensiarvoisen tärkeää meille, että Saksa nostetaan ylös puskuriksi Venäjää vastaan. Tosiasiassa pelkään, että olemme tässä asiassa jo myöhässä.

Kirjeessään vaimolleen samana päivänä: ”Olen luultavasti otsikoissa jo ennen kuin saat tämän, sillä lehdistö yrittää leimata minut liian kiinnostuneeksi järjestyksen palauttamisesta Saksaan, natsien metsästämisen sijasta. En voi kertoa heille totuutta, että ellemme me palauta Saksaa, kommunismi ottaa Amerikan.

Eisenhower reagoi välittömästi lehdistön Pattonia vastustavaan ulvontaan, ja vapautti hänet sotilaskuvernöörin velvollisuuksista, siirtäen hänet 15. armeijan komentajaksi. Kirjeessään vaimolleen syyskuun 29. Patton tilittää tuntojaan: ”Tunnen oloni nyt paljon paremmaksi kuin ollessani jonkinlainen Euroopan parhaimman rodun teloittaja.

Päiväkirjamerkinnöstä lokakuun 1. löydämme huomion: ”…moitteeton ansioluettelo Amerikan armeijan palveluksessa ei-poliittisissa tehtävissä on melkein menettänyt arvonsa. jokainen näyttää olevan enemmän kiinnostunut toimiensa vaikutuksesta poliittiseen tulevaisuuteensa, kuin U.S Military Academyn tunnuksen, ’Duty, Honor, Country’ noudattamisesta (Velvollisuus, Kunnia, Isänmaa). Toivon, että nykyisen meneillään olevan poliittisten pyrkyrien suorittaman nakertamisen jälkeen meidän perinteemme voidaan vielä palauttaa entiselleen.

Patton jatkoi tuntojensa tilittämistä ystävilleen. Lokakuun 22. hän kirjoitti kenraalimajuri James G. Harbordille, joka oli jo lähetetty takaisin valtoihin. Kirjeessään Patton katkerasti tuomitsee Morgenthaun politiikan, Eisenhoverin arkailun juutalaisten vaatimusten edessä, vahvan pro-Sovjet -puolueellisuuden lehdistössä, ja US.Armyn politisoimisen, korruptoimisen, alennustilan ja demoralisaation.

Patton tunnistaa armeijan demoralisaation Amerikan vihollisten harkituksi tavoitteeksi: ”Olen ollut yhät kiukkuinen kuin sinäkin siitä valheiden kokoelmasta, jota meidän hallituksemme kommunistiset ja semiittiset ainekset ovat levitelleet minua ja käytännössä kaikkia muitakin komentajia vastaan. Minun mielestäni kyse on suunnitelmallisesta yrityksestä vieroittaa sotilaat äänestäjinä komentajistaan, koska kommunistit tietävät että sotilaat eivät ole kommunisteja ja he pelkäävät, mitä 11 miljoonan veteraanin ääni voi merkitä.

Patton tyrmäsi armeijan politisoitumisen päättäväisesti: ”Kaikki esikuntaupseerit korkeimilla paikoilla saavat joka aamu sotaministeriöstä valikoiman uutisotsikoita, ja lukuunottamatta omaa poikkeustani, he antavat tämän päivittäisen annoksensa ohjata itseään…

Kirjeessään ystävälleen Harbordille Patton määrittelee myös oman suunnitelmansa torjua ne jotka tuhoavat moraalia ja armeijan yhteinäisyyttä, ja vaarantavat Amerikan tulevaisuuden olemalla vastustamatta Neuvostoliiton kasvavaa mahtia: ”Nykyinen ajatukseni on… että kun me lopettelemme tämän homman, … luovun virasta mutta en vetäydy, sillä jos vetäydyn, minulla on yhä kapula suussa… En tule aloittamaan rajoitettua vastahyökkäystä sillä sellainen on vastoin sotilaallista näkemystäni, mutta odotan sensijaan kunnes voin aloittaa koko rintaman (all-out) offensiivin..

Vain kaksi kuukautta myöhemmin, joulukuun 23. 1945, kenraali George S. Patton oli vaiennut ikuisesti.

patton_flag_button © 1999 National Vanguard Books · Box 330 · Hillsboro ·WV 24946 · USA

Artikkeli on julkaistu alunperin National Vanguard Tabloidin numerossa 53 1977. Kääntäjän huomautus: Tekstiä on hieman lyhennetty, ja sellaisia sanontoja, jotka eivät suomalaisessa ympäristössä toimi kuten alkup. kirjoittajat ovat ajatelleet, on mukautettu suomalaista lukijaa silmälläpitäen.

Artikkeli englanniksi / English
red-army_button

Tämän George S. Patton olisi halunnut estää!

Kun USA:n kolmas armeija oli rynninyt Tunisian, Sisilian ja Ranskan kautta Berliinin porteille, heidät määrättiin ”tallipäälikön” ukaasilla jättämään Saksan pääkaupunki kommunistien rosvottavaksi. Kun USA:n miehitysvyöhykkeen sotilaskuvernööri yrittää jarruttaa Washingtonin määräyksiä aiheuttamasta lisää tarpeettomia inhimillisiä kärsimyksiä, häntä vastaan käynnistyy lehdistön ajojahti, jne..

Kun samainen sodassa kunnostautunut kenraali osoittaa arvostelunsa armeijan demoralisoimiseen, ja ”yhteiskunnan nakertajiin”, hän joutuu oudon auto-onnettomuuden uhriksi. Meidän mielestämme tässä on paljon sellaista, mistä voidaan oppia.

Franklin D. Roosevelt ilmaisi näkemyksensä sodanjälkeisestä Euroopasta näin suoraan: “Euroopan kansojen – ei vain Itä-Euroopan kansojen – tulee alistua neuvostovaltaan siinä toivossa, että kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluessa ne vaikuttavat venäläisiin siten, että nämä toimivat vähemmän barbaarisesti.”
Lähde: Ev. Sampo Ahto.

Kenraali Patton oli tämän vision toteuttamisen tiellä, ja hänet raivattiin pois. Onneksi Euroopalle, terveitä voimia jäi kuitenkin riittävästi jäljelle estääkseen Rooseveltin, Harry Hopkinsin, David Morgenthaun ja ”Joe-Setä” Stalinin päämäärien täydellisen toteutumisen.

Pattonin huomiot ja kritiikkiä USA.ssa tapahtunutta armeijan politisoimista kohtaan sisältää samoja oivalluksia, kuin mitä Suomenkin armeijahenkilöstön keskuudessa käväisi monen mielessä mm. Kekkosen aikana, eivätkä nämä epäilyt ole mihinkään kadonneet, kuten eivät niiden aiheetkaan. di-gold

3army2

Patton linkit:

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s