Ristinkanta, suomalainen pakanallinen uhripaikka.

kelttiristi00001

Vuonna 1616 palasi ruotsalainen rauhanneuvotteluvaltuuskunta Etelä-Savon kautta Venäjältä, ja heidän matkakertomuksensa on säilynyt Ruotsissa kenenkään huomaamatta sensuroida. Savossa heidän huomiotaan kiinnittivät korkeat seipäät tai pylväät, joiden huippuun oli kiinnitetty renkaan kehystämä risti, ja pylvään juurelle ”ikäänkuin alttari, kirveellä veistetty”. ”Niiden luona oli pyhäpäivin tapa teurastaa vuohi, vasikka ja lammas.” Veret valeltiin pylvään ”alttarintapaiselle jalustalle”, kertoo raportti. Tämä ei oikein sovi siihen kuvaan, mikä meillä on savolaisten historiasta. Onko siis jotain oleellista jätetty meille kertomatta?

1600-luvulla vielä elinvoimaisena tavattu uhripaikka-traditio on ilmeisen pakanallinen, huolimatta ”rististä” jota oikeammin lienee pidettävä aurinkopyöränä. Kukaan kristittyhän ei teurastaisi ja söisi lammasta Vapahtajansa symbolin äärellä, vaikka aivan samasta asiasta on oikeastaan kyse. Monissa länsisuomalaisissa paikannimissäkin on säilynyt muisto metsään tai tienvarteen pystytetystä ”rististä”. Liittyvätkö nämä maininnat po. pakanallisiin uhripylväisiin, vai kirkollisiin muistoihin? Sen selittämiseksi täytyy tutkia kirkon suhtautumista kansan pystyttämiin risteihin ja pylväisiin.

”V. 1656 kerrotaan Kuopion pitäjän lukkarin kaataneen Ristinkanta nimisillä paikoilla varjoisia puita, joiden alla oli toimitettu uhreja.” (S.H.Porthán: Desc.paroeciae Cuopio, praes. J.Billmark, 1775, s.8). Samassa pitäjässä tuomittiin v. 1670 eräs isäntä hakkaamaan maahan ”noin kahden sylen korkuisen ristin, jonka hän oli itselleen pystyttänyt metsään, sekä hajoittamaan sen perustuksen.” (A.Neuviuksen kokoelmista).

kelttiristi222111Puhdasoppiseen ahdasmielisyyteen pyrkivä kirkko käytti myös maallista valtaa suomalaisten kansallisten perinteiden tukahduttamiseen, kristillistämiseen ja ruotsalaistamiseen, eikä oma-aloitteellisuutta suvaittu ristienkään pystyttämisessä. Ko. tapauksen kuvaus on sitäpaitsi kovin yhdenmukainen v. 1616 kertomuksen kanssa ”alttareineen” kaikkineen.

”Risti”-käsitteen liittyminen pappien vihaamaan kansanuskoon on raportoitu monissa tapauksissa, mutta yleensä kukaan ei osaa tulkita ko. ristejä pakanallisiksi. 1600-luvun lopulla oriveteläiset Pohjois-Hämeessä kunnioittivat Ristikankaalla seissyttä isoa petäjää, jonka kirkkoherra sittemmin poltatti. Piispankäräjillä Kerimäellä v. 1738 ja Rantasalmella v. 1746 kampanjoitiin ”epäluulonalaisten puiden” ja pakanallisten uhripaikkojen hävittämiseksi. Viimeksimainituista käytettiin nimitystä ”ristinkanto”. Porvoon konsistori vaati myös v. 1748 maaherraa määräämään kruununpalvelijat hävitystöihin Karjalassa sekä Leppävirralla Savossa.

Mitä ”Ristinkanta”-pylväiden ympärillä sitten tapahtui, jos ei palvottu ”Ristin-kiesusta”? V. 1616 raportti antaakin johtolangat: Uhripaikka, jossa maanviljelyyn liittyvänä vuotuisriittinä uhrattiin pienkarjaa, kuten täällä on aina tehty, ja vuoden 1998 jälkeen uudelleen Venehjärvellä Karjalassa. Kun idempänä uhritoimitukset siirtyivät ortodoksisten rukoushuoneiden, tsasounien, yhteydessä tapahtuviksi, Länsi-Suomen ahdasmielisempi ja suvaitsemattomampi kirkko karkoitti vanhan tavan ensin pois näkyvistä, ja sitten lähetti vallesmannit perinteennoudattajien perään.

Matkalaisten huomio kiinnittyi 1600-luvun Savossa erikoisuuteen, joka muualta Ruotsin valtakunnan alueilta oli jo hävinnyt, kuten esim. juhannusalot ovat nykyisin jäljellä Suomen puolella vain Ahvenanmaalla. Vanhat tavat voivat onnellisen sattuman tms. ansiosta säilyä paikoittain, vaikka ne katoaisivatkin muualta.

ristinkanta00”Alttaripöytä” pylvään juurella on voinut olla myös kiveä, koska vastaavia kivirakennelmia kerrotaan olleen saamelaisillakin. Tarkimmat tiedot uhri-teurastuksista ja niiden jälkeisistä aterioista on volgansuomalaisilta, joilla tämä vanha tapa on vielä voimassa. Suomalaisten tai savolaisten uhriateria auringon symbolia huipussaanpitävän ristinkanta-pylvään juurella lienee nuodattanut samaa perusajatusta kuin udmurteilla ja mareilla. Rekonstruointi ei siis olisi aivan mahdotonta.

Tämän kuvituksena on käytetty tunnetumpia ”kelttiristejä”, so. Roomasta kansainvaellusten vuosisatoina melko autonomiseksi irtautuneen ”irlantilaisen kirkon” suosimia paikallista visuaalista näkemystä noudattavia monumentteja. Kristillisen ristin ympyröiminen ei ole muutenkaan niin tavatonta. Vielä yleisempää on (tasavartisen) ristin ja ympyrän yhdistäminen aurinkoon ja taivaanjumaluuksiin liittyvissä yhteyksissä.

shamashAurinkojumala Shamashilla on logossaan ympyröitynä risti tai tähti, ja vinoristi. Saamelaisen noitarummun keskuskuviona on aurinko ja sen ”neljä hihnaa”.

Keskusakuvio on risti, ja itse rummun kehys muodostaa ympyrän. On loogista ajatella, että rummun kuvio toteutettuna korkeaksi pylvääksi etc., on juuri 1600-luvun raportoijien näkemien ristinkanta-rakennelmien kaltainen.

nelinurkkainen-aurinko2222222Aurinkoon liittyvät uskomukset ovat olleet hyvin samankaltaisia  mm. Suomessa ja Välimeren kulttuuripiirissä, kuten toisaalla kerroimme.

Aurinkopyörä l. ”kelttiristi” esiintyy myös Suomesta ja Virosta löydetyissä rautakautisissa koruissa, joten kuvio on ollut Suomessa hyvin tunnettu ja sillä on ollut merkitys.

vesilahti

 

Suomalaisen muinaisuuden ilmiöt eivät ole yksinomaan paikallisia, eivätkä varsinkaan sivistymättömien metsäläisten työtä, vaan osa Euraasian yhteistä monimuotoista kulttuurijatkumoa. di-gold

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s