Eurooppa ja indoeurooppa, -kaksi eri komponenttia.

Eurooppa on ollut omanlaisena, ja siihen aikaan muuta maailmaa edistyneempikin, ennen indpoeurooppöalaisten kielten ilmaantumista Etelä-Uralilta ja Kaspian portista länteen. Seuraavassa tarkastelemme, mitä asiasta tiedetään.

1. Indoeurooppalaisten kielten leviäminen Eurooppaan.
2. Eurooppa ennen indoeurooppalaisia.
3. Maanviljelyn leviäminen Euroopassa.

1. Indoeurooppalaisten kielten leviäminen Eurooppaan

Indoeurooppalaisesta kieliryhmästä esitetään pseudohistoriallisissa kuvakirjoissa ja oppikirjoissa useimmin kahta virheellistä näkemystä: 1. IE-kielet ovat peräisin Euroopasta; 2. ovat tulleet maanviljelyn myötä. Molempi näkemys on virheellinen. Seuraavassa haemme kokonaiskuvaa indoeurooppalaisen invaasion vaikutuksista ja tuon ajankohdan Euroopasta.

Eri käsityksiä indoeurooppalaisen kielen ”alkukodeista”. Gimbutasin ehdotus on osoittautunut oikeaksi.	Indoeurooppalainen kieliryhmä on Euroopassa suhteellisen tuore ilmiö. Vasta neljännellä vuosituhannella eKr. tämä kieliryhmä ilmaantui Djeprin alajuoksun länsipuolelle, ja levittäytyi Eurooppaan. Sitä ennen täällä on puhuttu muiden kieliryhmien kieliä, jotka ovat jättäneet jälkiä, ’substraatteja’, Euroopassa nykyisin puhuttuihin IE-kieliin, mutta jotka eivät ole olleet indoeurooppalaisten kielten sukukieliä. Indoeurooppalaista kielistä maailma saa kiittää paimentolaisia, jotka vaeltelivat Kaspian aroilla ja eteläisellä Uralilla 8000-4000 -vuotta sitten. Näiden nomadien elämäntapaa oli leimannut kuivan ilmaston ja liikkuvien paimentolaisryhmien kilpailun aiheuttama raaistuminen, ja niiden tunkeutumisesta Eurooppaan seurasi suurta tuhoa. Tämä ajanjakso oli toistaiseksi pahin Eurooppaa kohdannut onnettomuus, ja on verrattavissa mm. espanjalaisten kolonisaation alkuun Väli-Amerikassa ja muslimien tunkeutumiseen Intiaan. Tämän väestön komponentit ovat euraasialaisissa metsästäjä-keräilijöissä ja eteläisissä (Anatolia/Syyria, Kaukasia) viljelijä-tulokkaissa, joihin tulevilla nomadeilla oli kontakti Mustanmeren pohjois- ja itäpuolella. Maanviljelyn pioneerien levittäydyttyä Keski-Aasiaan oli muodostunut kulttuurisilta Tripolje-Cucutenista aina Kiinaan asti. Tämän yhteyden olemassaolo on nähtävissä em. Tripoljen maalatun keramiikan ja varhaisen kiinalaisen aineiston samankaltaisuudessa. Aroilla oltiin siis maanviljelyn lähtökuopissa 6000 vuotta sitten. Ilmasto kuitenkin jatkoi muuttumistaan. Keski-Aasian ilmaston kuivuessa paikalliset asukkaat joutuivat luopumaan alkeellisesta maanviljelystään, ja kiertelemään karjalaumoineen paikasta toiseen. Väestön liikekannalla olo edisti murteiden ja paikallisten kielten tasoittumista ja yhdenmukaistumista kohti indoeurooppalaisena kantakielenä tunnettua vaihetta. Karttaan merkitty Sredni-Stog -kulttuuri ja K’hvalynsk olivat tämän kehityksen vaiheita. Indoeurooppalaisen kieliryhmän anatolialainen haara, heettiläisiin ym. johtava, lähti jo tällöin omille teilleen yhteisestä pesästä. Jamnaja-kulttuuri oli viimeisin vaihe, jossa indoeurooppalainen kantakieli oli koossa. Kieliryhmälle yhteinen hevoskärryn osia koskeva sanasto on tältä kaudelta, ja todistaa näiden nomadien yhteisestä alkuperästä. Edellä esiteltyä teoriaa indoeurooppalaisten vaelluksesta Eurooppaan aroseuduilta, on nimitetty keksijänsä arkeologian professori Marija Gimbutasin mukaan. Hänen aktiivityönsä aikana puhuttiin kurgan culture -ilmiöstä,  nyttemmin kurgaaneja so. näyttäviä päällikköhautoja rakentaneita kulttuureja nimitetään löytöpaikkojen mukaan: Jamnaja, K’hvalynsk, etc. Näkemystä indoeurooppalaisten suhteellisen myöhäisestä tulosta euroopalaiseen etnogenesikseen on kiivaasti vastustettu, usein mielikuva-perustein. Erilaista populäärijulkaisuista saattaa löytää yhä vähättelyä ”kurgaani-hypoteesista” ja mm. ”Skepsiksen” sivuilla sitä on vastustettu ”pseudotieteenä”. Sekä uudempi kielitieteellinen että YDNA:n tutkimus on osoittanut Gimbutasin ym. näkemyksen oikeaksi. YDNA:n tyypit R1a ja R1b on äskettäin liitetty IE-kieliseen migraatioon ja sen lähtöseutuihin Kaspian-Uralin aroilla. Asko Parpola on osoittanut hevoskärry-sanaston yhteiseksi kaikille indoeurooppalaisille kielille, ja IE-kantakieli -vaiheesta periytyväksi. Indoeurooppalaisen kantakielen hajoaminen on ajoitettu 4000 eKr.-luvulle, ja paikallistettu Volgan alajuoksun arkeologisesti todettuihin kulttuureihin. Niihin aikoihin alkoi siis indoeurooppalaisten levittäytyminen sen ajan sivistysmaihin, Eurooppaan ja Lähi-Itään.
Tämän invaasio-aallon luonteesta on laajimmin levinnyt mm. Bonniers-kuvakirjojen tms. kvasi-historiikkien näkemys ”ylivoimaisen järjestelykykyisten” arjalaisten suorittamasta kehittymättömämpien kansojen asuttaman Euroopan valloituksesta, ja ihan vakavastiotettavatkin tiedemiehet pohtivat, mitä etuja nomadeilla oli Euroopan kantaväestöön nähden. Tähän kysymykseen onkin vastaus, mutta erilainen kuin mitä yleensä tarjotaan: Paimentolaisilla oli nälkä. Keski-Aasian ruohotasangot olivat erinomainen paikka lampaiden ym. karjan laiduntamiseen, ja hyvinä vuosina paimentolaisuus tuottikin tulosta, mutta tietty riski oli aina olemassa. Jos sateet eivät tulleetkaan, Keski-Aasiassa ei ollut paikkaa, mihin pelastautua. Resurssien vähenemisen haasteeseen oli löydetty radikaali ratkaisu: Ryöstäminen toisilta yhteisöiltä. Uusi elinkeino-innovaatio muutti myös nomadien yhteiskuntarakennetta ja uskontoa. Ilmaston lämpeneminen ja kuivuminen lähetti Kaspian portista länteen säännölliset paimentolais-laumat, joiden aiheuttamaan häiriöön ja epävakaisuuteen tuhoutui itäisen Euroopan kulttuurikehitys. Kreikassa asti koettu 300:n vuoden ”pimeä jakso” ilman korkeakulttuurin merkkejä, seurauksena barbaaristen doorilaisten rynnäköstä mykeneläis-minolaiseen kulttuuripiiriin, on saman ilmiön toistoa. Maailmaa valloittava ”jalo germaani” paljastuukin nälkäiseksi mustalaiseksi.
	Vanhan näkemyksen mukaan indoeurooppalaisesta kantakielestä irronneet osat ymmärrettiin valmiiksi ”kelteiksi”, ”slaaveiksi” ja ”germaaneiksi”, mutta nykyisin tiedetään, että näissä tytärkielissä on elementtejä, jotka ovat peräisin niiden puhuma-alueen alkuperäiskielistä. Heetin sanastosta on jopa suurin osa peräisin ei-indoeurooppalaisesta hatin kielestä, jota puhuttiin historiallisen heettiläis-valtakunnan keskuksessa ennen heetinkielisen väestön tuloa.Oli siis tapahtunut hatti => heetti -kielenvaihto kulttuurin romahtamatta. Heettiläisten ja mykeneläisen kulttuurivaiheen akhaialaisten tapauksessa indoeurooppalaiset tulokkaat pystyivät omaksumaan heitä edeltäneen kulttuurin, mutta Balkanilla ja doorilaisten tunkeutuessa mykeneläiseen Kreikkaan, palattiin kulttuurin nollapisteeseen.

Ukrainassa ja Romaniassa Tripolje-Cucutenin korkealle kehittyneessä maanviljely-kulttuurissa , joka tuhoutui Jamnaja-kulttuurin (Yamna, Yamnaja, kurgan) nomadien hyökkäyksiin, tunnettiin pyörän käyttö. Alla säilynyt savesta valmistettu leikkikalu, jossa vetoeläin härkä on yhdistetty nelipyöräisiin rattaisiin.

Viereinen Jerevanin museossa Armeniassa oleva, järveen upotettuna säilynyt, kaksiakselinen ajoneuvo edustaa tyypillisiä umpipyöräisiä kärryjä indoeurooppalaisen kantakielen hajoamisen ajalta. Aasien tai härkien vetämät nelipyörä-vaunut keksittiin joko Mesopotamiassa tai joidenkin arvioiden mukaan Euroopan maanviljelykulttuureissa, joista idea levisi aroille ehkä Mustanmeren seudun viljelijöiden (Tripolje-Cucuteni ja Maikop) kontakteissa. Vasta siinä ympäristössä paljastui keksinnön vallankumouksellisuus. Saatuaan käyttöönsä kätevän kulkuvälineen, nomadit levisivät nopeasti kaikkialle Keski-Aasian ja Itä-Euroopan väliselle alueelle. Kärry-kyyti mahdollisti aiempaa pidemmät matkat, ja nopeamman liikkuvuuden, ja kuivahkojen alueiden ylittämisen kuljettamalla mukana vesi- ja ravintovarastoja.  Liikkuvuuden parantaminen mullisti myös kansallisuus-olot. Kaksipyöräiset hevosen vetämät rattaat tulivat hieman myöhemmin, ja ne merkitsivät keksinnön lopullista sotilaallista sovellutusta.

Invaasion jälkeen aseista tuli palvonnan kohteita. Kuva ValCamonicasta Italiasta.

Indoeurooppalaisten tunkeutuminen Eurooppaan oli mullistus, joka katkaisi kulttuurikehityksen Ukrainasta Balkanille ulottuvalla alueella. Traakiassa, eli nykyisessä Bulgariassa lähiympäristöineen, kulttuuri jatkui rikkaana Karanovon myöhäisvaiheena, mutta antiikin maailman keskeisin osa, Hellas, koki ”pimeät vuosisadat”, joista todistaa Hesiodos, kreikkalainen historioitsija. Hesiodos kertoo ”kultaisesta heimosta”, joka eli ennen akhaialaisten, joonilaisten ja doorilaisten maahantunkeutumista Kreikassa: ”Kaikki hyvä oli heidän. Hedelmällinen maa vuodatti antejaan pyytämättä ja rajattomasti. Rauhassa ja mukavasti he hoitivat yltäkylläisiä maitaan, joukoiltaan runsaina ja kuolemattomien suosiossa.” Tämän kansan, jota Hesiodos kutsuu ”hengeltään puhtaaksi” ja ”pahuuden vastustajaksi”, jälkeen tuli vähäpätöisempi ”hopeaheimo”, jonka puolestaan syrjäytti ”vaskiheimo”, ei laisinkaan hopeaheimon kaltainen, kauhea ja mahtava, tuhkakuilusta alkunsa saanut”.

Hesiodos jatkaa kertomalla, miten tämä kansa -nykyisen tiedon mukaan ilmeisesti pronssikautiset akhaialaiset- toi sodan tullessaan. ”Heidän suurimpana huolenaan olivat Areksen syntiset vaikerrustaherättävät teot.” Hesiodos nimittää akhaialaisten ja heitä edeltäneiden kansojen yhdessä luomaa mykeneläistä kulttuuria ”neljänneksi heimoksi”, joka ”oli edellistä jalompi ja oikeudenmukaisempi”. Hesiodoksen ”viides heimo” oli doorilaiset maahanmuuttajat, jotka hallitsivat hänen aikansa kreikkalaista maailmaa. ”Kunpa en kuuluisi tähän viidenteen heimoon. Olisinpa kuollut aikaisemmin tai syntynyt myöhemmin.” Kirjoittaa Hesiodos, ja kuvaa aikakauttaan synkin värein: ”…mies ryöstää toisen miehen kaupunkia. … Oikeus on sama kuin valta, ja kunnia on lakannut olemasta.” ”Kultainen aika” muistettiin siis antiikin Kreikassa, ja sitä osattiin myös kaivata. (Siteerattu lyhennellen Riane Eisler: ”Malja ja Miekka”, s.98)

2. Eurooppa ennen indoeurooppalaisia

Tässä eräiden tutkijoiden näkemyksiä etelä-eurooppalaisten kansallisuuksien keskinäisistä kontakteista ennen indoeurooppalaista maahanmuuttoa. Harmaat blokit viittaavat antropologisiin tai geneettisiin yhteyksiin, joista voidaan määritellä kaukasialainen, aigeialainen, Italian, läntisen välimeren ja Britteinsaarten kompleksit. Tämä tarkastelu liittyy aikaisempaan käsitteeseen ”Välimeren rotu”. Tunnetut eurooppalaiset muinaiskielet on merkitty nimillään. Niiden yhteyksistä olemassaoleviin kieliryhmiin on olemassa erilaisia näkemyksiä. Anatolian vanhimmat kulttuurikielet, hatti ja hurri, liittyvät luontevasti kaukasialaisten kieliryhmien aiempaan levinnäisyyteen, ja eräät Vähän-Aasian kielet saattavat kuulua Kreikan helleenejä edeltäneen pelasgin kanssa samaan jatkumoon.

Kyproksen vanhojen omaperäisten kirjoitusten kieli, Kreetan minolainen muinaiskieli, Kreikan em. pelasgi jota puhuttiin myöhään vielä Lemnoksen saarella, ja etruski eli tyrheeni, nähdään usein samaan ryhmään kuuluvina, mutta ko. ryhmän yhteyksistä tunnettuihin kieliryhmiin ei ole yksimielisyyttä. Etruskin ja suomen yhteydet ovat mietityttäneet tutkijoita säännöllisesti (ei Suomessa), mutta tällä hetkellä vahvin arvaus suuntautuu dravida-kieliin.Dravida-kieli oli läsnä sumerien ja babylonialaisten aikalaisilla elamilaisilla, jotka Persian myöhempi suurvalta sittemmin kansanmurhasi lopullisesti. Minolaisen kulttuurin kieli, jota varten kehitettiin indoeurooppalaiseen muinaiskreikkaan huonosti soveltuvat Lineaari-A ja Lineaari-B kirjoitukset, ei onneksi kadonnut täydellisesti, vaan minolais-kreetankielinen säe on tallennettu myös (klassisella) kreikkalaisella kirjoituksella, jota pystytään lukemaan. Tässä tulkinta: ”santi kuppap waya yaya minti tekakali”. Vokaalien suhteen saattaa olla muitakin mahdollisuuksia, mutta kieli näyttää olevan suomalaisenkin äännettävissä, vaikka sanat ovat outoja? (Tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen Lineaari-A:ta on pystytty lukemaan. Niiden kieli on agglutioivaa, siis taivutuspäätteitä käyttävää, eikä missään tapauksessa indoeurooppalaista. Näyte: ”JASASARA IPINAMA IDASI”, ”(tämä esine on) pyhitetty Ida(-vuoren) jumalattarelle”. jumalattarelle pyhitetty Idan. Viereinen kuva esittää Lemnoksen steeleä, joka on ainoa kirjallinen todiste myöhäisestä pelasgin kielestä. Kirjoitus on etruskilais-vaikutteisella kreikkalaisilla aakkosilla.Mikäli etruski, pelasgi, minolaisen Kreetan kieli (eteo-cretian), Kyproksen vanha kulttuurikieli (eteo-cypriot) ja eräät Vähässä Aasiassa puhutut kielet ovat samaa jatkumoa, kyseessä lienee neoliittisen maanviljelyn myötä ko. alueelle levinnyt kulttuuri. Sisilian muinaiskielet olisivat sitten mesoliittisen Italian kansallisuuksien perua, ja alkuperäisempää ko. seuduilla.Etruskien on kerrottu sukupolven takaisissa oppikirjoissa ”omaksuneen kaariholvi-tekniikan Mesopotamiasta, jossa matematiikkaan hurahtaneet sumerit sen keksivät, kreikkalaisten välityksellä”. Tämä käsitys on outo ja epälooginen. Etruskien arkkitehtuurissa ja esineistössä on paljon kreikkalaista ainesta, mutta ei ole uskottavaa nähdä kreikkalaisia sellaisten asioiden välittäjinä, joita eivät itse omaksuneet. Uskottavaa on olettaa etruskien pitäneen itse läheisiä kontakteja sekä Kreikkaan että Lähi-Idän kulttuurivyöhykkeeseen, ja hakeneen sieltä asioita. Kreikkalaisten, etruskien ja Lemnoksen pelasgien kirjaimistot perustuvat kaikki foinikialaisten levittäminä pidettyihin kirjaimiin. Kreikkalaisten pitäminen välittäjinä on enemmän sovittu kuin todistettu juttu. Varhais-antiikin lukuisien kirjaimistojen, -etruskien, liguurien, pikeenien, latinalaisten, samnilaisten, elymilaisten, veneettien, iberien, kelt-iberien, tartessolaisten, etc.- mahdollisia yhteyksiä paikallisiin, indoeurooppalais-migraatiota vanhempiin kirjaimistoihin, ei ole tarkasteltu. Erityisesti Pohjois-Afrikan tuaregien ”naisten salainen kirjaimisto” tarjoaa mielenkiintoisia näkymiä. Ns. yleissivistyksen näkemys rajoittuu foinikialaiseen, muinaiskreikkalaiseen ja latinalaiseen kirjaimistoon, muiden samantasoisten esimerkkien jäädessä harmaisiin laatikoihin tekstipylvään sivulle. Berberin ja iberin yhteinen alkuperä näyttää uskottavalta espanjalaisten ja berberien geneettisen läheisyyden perusteella, ja ibero-berberien muutto Gibraltarin yli lienee tapahtunut neoliittisella ajalla. Espanjan alkuperäisempi väestö, josta baskit juontuvat, voi olla samaa joukkoa kuin Ranskan Atlannin rannikon, Akvitanian, piktoonit, joista on mainintoja roomalaisilla kirjoittajilla. Megaliitikulttuurin ensimmäinen vaihe läntisessä Euroopassa on luontevaa liittää baskeihin.Akvitaani-piktooneista on luontevaa siirtää katse Scotlannin ei-indoeurooppalaisiin pikteihin.

Eurooppalaisen kulttuurin korkeimman tason saavutti minolainen Kreeta, joka tuhoutui vasta 1400-luvulla eKr. Toinen huomiotaherättänyt ja ”arvoituksellisenakin” pidetty ilmiö on Euroopan megaliittikulttuuri, joka liittyi hyvin vahvasti indoeurooppalaisten invaasiota edeltäneeseen matrilineaariseen maanviljelys-kulttuuriin. Kammiohautojen lisäksi megaliittikulttuuri jätti jälkeensä kalenterin pitoon liittyviä observatorioita, kuten Stonehengen Etelä-Englannissa ja monia sitä varhempis, kuten Goseckin Saksassa. Vuoden kierron seuraaminen tarkkailemalla taivaankappaleita pystykivillä merkittyjen linjojen avulla ei ehkä täysin unohtunut, sillä Gotlannin ja Ruotsin laivanmuotoisilla paljon myöhemmillä latomuksilla on saattanut olla samoja ominaisuuksia. Euroopan kulttuurikehitys oli siis hyvin korkealla tasolla, ja verrattavissa samanaikaiseen Mesopotamiaan tai Egyptiin.

Viereisessä kaaviossa tietyt kieliryhmät esitetään eräiden yhteisten piirteiden mukaan aseteltuna, toisin kuin perinteisissä ”sukupuu” tms. kaavioissa. Kaikki mainitut kielet ovat ”agglutinoivia”, eli niissä ilmaistaan asioita taivuttamalla sanoja kuten mm. suomessa, eikä käytetä kömpelöitä barbaarisia prepositioita. Suomen esiintyminen tässä joukkueessa ei tarkoita ”itäistä” alkuperää, koska kaavion kielet ovat esihistoriallisena aikana olleet läsnä Euroopassa ja lähialueilla, -ja kulttuurin kehityksen avainpaikoilla. Vähän Aasian, Mesopotamian ja Induslaakson kulttuurien perustajat olivat näistä kieliryhmistä, -eli Egyptiä lukuunottamatta koko läntisen sivilisaation perustaja-kansat. Olemme hyvässä seurassa.

3. Maanviljelyn leviäminen Euroopassa

Viereinen kartta edustaa vanhentunutta näkemystä, josta puuttuu viljely-innovaation ja elinkeinon leviäminen itäisessä Euroopassa ja Suomessa läntistä reittiä nopeammin. Maanviljely-elinkeinon leviäminen Eurooppaan liitetään takapajuisimmissa kuvakirjoissa vieläkin indoeurooppalaiseen kieliryhmään. Tämä on kuitenkin menneisyyden kanta, sillä indoeurooppalainen kantakieli on uskottavasti paikallistettu Kaspianmeren ja Mustanmeren pohjoispuolen aroille, ja liian myöhäiseen ajankohtaan, jotta se olisi voinut vaikuttaa po. prosessiin. Euroopassa puhuttujen IE-kielten maanviljely-sanaston on myös havaittu olevan lainattu ei-indoeurooppalaisesta kielestä, jota on ilmeisimmin puhuttu Keski-Euroopassa jo ennen indoeurooppalaista invaasiota. Tämä mv-kieli on yksinkertaisinta yhdistää nauhakeraamiseen kulttuuriin (LBK), joka on yhtä kuin maanviljelyn leviämiseen liittyvä kulttuurimuoto Euroopassa. LBK levisi hämmästyttävän nopeasti Tonava-Rein -reittiä Unkarin tasangolta aina Hollantiin, ja seuraavassa vaiheessa itään ja länteen. Luigi Cavalli-Sforzan molekyyligeneettiset kartoitukset eurooppalaisten geeneistä viittasivat siihen, että melko vähän muuttoliikettä esiintyi uuden elinkeinon leviämisen yhteydessä, mutta kuva on myöhemmin muuttunut. Länsieuroopan maanviljely-murroksessa migraation merkitys näyttää aiemmin oletettua suuremmalta aina eteläistä Skandinaviaa myöten..

Nauhakeraamisten maanviljelijöiden kylät koostuivat muutamasta suurehkosta talosta, jotka olivat aivan toisentyyppisiä, kuin mesoliittisten metsästäjien yleensä pyöreät yhden perheen kodat tai Suomesta tunnetut usean kymmenen asukkaan suurkodat. Karjanhoito toi tavan pitää ainakin osa kotieläimistä ihmisten läheisyydessä, saman katon alla. Tämä rakennustyyppi pysyikin käytössä pitkälle rautakaudelle, ja paikoittain teollistumisen aikakauteen asti. Idea ihmisten, suurperheen tms., majoittamisesta saman katon alle (pien)karjan ja kuivarehun kanssa säilyi mm. karjalaistaloissa, ja paikoittain mm. Saksassa vielä 1900-luvulle. Suomalaisen pronssikauden talon rekonstruktiossa -nähtävillä kansallismuseossa-, on asutun osan jatkona kattamaton parvi kuivarehulle. Kattamattomuus on Suomen ilmastossa epäloogista, joten tutlojan ratkaisuun täytyy olla jokin muu syy, kuin järkevä päättely käytettävissäolevista faktoista. Rikkaan miehen talo Perinteen sitkeyteen pohjoisessa lienee vaikuttanut ilmasto, mutta samasta traditiosta on kyse.Kuvan talossa kotieläinten tilat ovat vasemmalla, asuinhuoneet oikealla kaksikerroksisessa osassa.

Kun maanviljelys-elinkeino oli vakiintunut eteläisellä Balkanilla, leviämiskynnyksen muodosti pohjoisempi ilmasto. Pannonian tasangolla, nykyisessä Unkarissa, otettiin seuraava askel ja uusi elinkeino oli sopeutunut keski-eurooppalaisiin oloihin, ja levisi kolmessa sadassa vuodessa Belgiasta Ukrainaan ulottuvalle alueelle. Karkeasti voidaan sanoa, että LBK laski eurooppalaisen maanviljelyskulttuurin perustan, ja ne uskonnolliset innovaatiot, jotka omaksuttiin uuden elinkeinon myötä, olivat läsnä myös nauhakeraamisessa kulttuurissa. Kuten Keski-Euroopassa, myös nykyisen Venäjän alueella maanviljelys ei voinut rynnätä suoraan Välimeren t. Mustanmeren rannoilta pohjoiseen. Uuteen ilmasto- ja maaperä-ympäristöön sopeutuminen tapahtui professori Siirilän ”Keski-Volgan innovaatiokeskukseksi” nimeämällä alueella, joka oli myös suomensukuisten kielten puhuma-alueen primus motor: Sen kautta saimme kulttuurisia, kielellisiä ja geneettisiä vaikutteita useina peräkkäisinä aaltoina. Mannerilmastoon, lyhyeen kasvukauteen ja pohjois-eurooppalaiseen maaperään sopeutunut maanviljelys harppasi sitten keskiselta Volgalta Oulujoen latvoille ja Äänisen rannoille samalla ripeydellä, kuin LBK lännessä. Skånessa ja Kainuussa viljelyn aloittaminen oli samanaikaista.

LBK levisi vaikutusalueelleen suhteellisen yhtenäisenä, mutta sen seuraaja, suppilopikarikulttuuri (TRB), jakautui alueellisiin tyyppeihin, mikä viitannee etniseen kirjavuuteen. Pohjoisen Euroopan näyttämöllä ennen indoeurooppalaista invaasiota olivat siis keski-eurooppalaiset megaliittihautojakin rakentavat maanviljelijät, ja uralilaisia kieliä puhuvat metsästäjä-keräilijät.

Indoeurooppalaista kantakieltä (”satem”-versiota) puhunutta väestöä saapui suppilopikarikulttuurin ja sitä myöhäisemmän palloamforakulttuurin vaikutusalueelle nykyiseen Puolaan, jossa maanviljely näyttää joutuneen jonkinlaiseen kriisiin. Väkeä oli yht´äkkiä liikaa, ja pellot ehtyneet. Em. elementeistä kehittynyt nuorakeraaminen l. vasarakirveskulttuuri levisi tämän elintasopakolais-aallon mukana kartassa näkyvälle alueelle. Suomessa nuorakeramiikka-maahanmuuttajat harjoittivat pääasiassa lampaanhoitoa, mutta etelämpänä heidän uskottiin levittäneen myös maanviljelyä uusille alueille. Nuorakeramiikkia-ilmiön vaikutusalue oli kuitenkin saanut viljely-innovaation huomattavasti aiemmin, ja ennen indoeurooppalaista invaasiota. Nuorakeramiikka levitti indoeurooppalaisperäistä ukkosen-jumalan kulttia, jonka tuntomerkki oli erikoinen kivikirves tai vasara, jolla ei ollut käyttöä työkaluna eikä aseena. Tämä mytologeemi on nähtävissä mm. balttilaisessa ja suomalaisessa ukkosen jumaluudessa ilmeisesti sellaisenaan: Vasara on keskeisempi ”ase” kuin mm. Zeun salamat, joiden suoraa esikuvaa on etsittävä Intian uskontojenkin tuntemasta Salamavaltikasta, Vasra, Vaida. Uskonnollinen konteksti liittaa nuorakeraamikkojen vasarakirveen Thorin (skand./germ.), Taraniksen (kelt.), Taaran (virol.), Ukko-Ilmarisen (suom.), Perkunasin (liettual.), Perkonsin (latv.) ja Perunin (slaavil.) vasaroihin. Vasarakirveen funktio on ollut siis uskollinen, kuten kristittyjen kaulassa roikkuvalla ristillä. Päätellen niiden huolellisesta viimeistelystä, valmistus lienee ollut autorisoitujen kiviseppien työtä. Itä-Suomesta on löytynyt pari kappaletta ”imitoituja vasarakirveitä”, jotka on tulkittavissa ”kotona tehdyiksi”. Ne edustavat keski-venäläistä Fatjanovo-Balanovo -tyyppiä. Niiden tekijä on siis ollut lähtöalueestaan eristynyt itäinen siirtolainen. Toinen nuorakeramiikalle tyypillinen hautalahja on pienehkö savikuppi, josta koko po. kulttuurikin on saanut nimensä. Suomesta on löytynyt yksi kohde, jossa on useita rikkoutuneita nk-kuppeja samassa kasassa. Tulkinta on, että kyseessä on valmistajan hylkäämiä kappaleita, joiden laatu ei ollut riittävän hyvä. Tämän päätelmän mukaan myös nk-kupit valmisti ammattilainen, nainen tai mies. Nk-väestöllä näyttää olleen jokin uskonnollinen organisaatio, joka oli monopolisoinut po. esineiden valmistuksen, ja sääteli niiden jakelua. Tapa, jos olemme päätelleet oikein, tukee etnistä ja sosiaalista identiteettiä ja ryhmän koheesiota. Nk-väki eleli ainakin Suomessa alkuperäisväestön keskuudessa harjoittaen pienkarjan kasvatusta, muiden pysyessä muissa elinkeinoissa. Jossakin vaiheessa nk-erikoisesineiden valmistus loppui, ja Suomen nuorakeramiikka katosi. On pohdittu, menehtyivätkö he, muuttivatko takaisin Baltiaan vai sulautuivatko suomalaisiin. Nk-väen balttilaisen kielen on päätelty vaikuttaneen varhais-kantasuomen (vks) ja kantasaameen (ks) eriytymiseen: Vks+baltti = myöhäiskantasuomi (mks). Vks ilman balttia = kantasaame (ks). Suomeen uskotaan tulleen tämän kulttuuri-aallon mukana uutta väkeä, mutta Ruotsinpuolella tämä ankarasti kiistetään, -osin siksi että ko. innovaatio/emigraatio tuli Keski-Ruotsiin Suomen kautta. Vasarakirves-kulttuuri ja sen aikalainen läntisempi kellopikari-kulttuuri (Bell Beaker-) merkitsivät nykyisiin Euroopassa puhuttuihin indoeurooppalaisiin kieliin johtavan kehityksen alkua. Suomessa balttilaisten lainasanojen on perinteellisesti oletettu lainautuneen juuri tässä vaiheessa, mutta indoeurooppalaisen kantakielen myöhemmäksi siirtynyt ajoitus (Parpola) tekisi Suomeen tulleista vasarakirves-heimolaisista IE-kantakielen (murteellisia) puhujia. Silloin baltti-lainojen välittäjä olisi nuorakeramiikan myöhäisempään itäiseen aaltoon kuuluva Fatjanovon kulttuuri, jonka sanastoa välittyi myöhemmin Suomeen Volgalta tänne suuntautuneissa muuttoliikkeissä. (Viereinen kartta on laadittu kymmenisen vuotta sitten, jolloin järvisedimentti-tutkimustulokset olivat vielä uusia, ja vanhimmat ajoitukset julkaisukiellossa. Ajanmukaiset tiedot löytyy toisesta artikkelisra.) Tanskassa nuorakeramiikan tuloon liittyy kollektiivisistä megaliitti-haudoista luopuminen ja siirtyminen vaatimattomampaan hautaustapaan. Tanskassa vasarakirves-kulttuurin nimitys onkin yksittäishauta-kulttuuri. Muutos merkitsee mullistusta yhteiskunnassa ja uskonnossa matriarkaalisesta patriarkaaliseen. Yleisen käsityksen mukaan Suomessa tulokkaat ja myöhäiskampakeraaminen väestö elivät löydöistä päätelleen erillään, kunnes ko. jakson loppupuolella vasarakirves-heimojen lampaanhoito-elinkeino taantui ja tulokkaat integroituivat alkuperäisväestöön menettäen identiteettinsä. Virossa muodostunut Kiukaisten kulttuuri, jonka kieli oli jo baltti-vaikutteet omaava itämerensuomi, oli oikeastaan vasarakirves-kulttuurin toinen saapuminen Suomeen. Sen mukana maanviljely vakiintui lopullisesti Etelä-Suomessa.

https://eurooppalaisuus.wordpress.com/2016/10/10/maanviljely-alkoi-suomessa-aiemmin-kuin-ruotsissa/