Saules Meita, Auringon Tytär ja muut Latvian jumaluudet

perkunas00001

Latviassa ja Liettuassa ei ole koskaan unohdettu vanhaa pakanallista perinnettä, vaikka väki onkin ollut moitteettomasti kristittyjä vuosisatojen ajan, -ketkä ovat olleet. Vanhaa tietoutta ja tapoja on säilytetty etnisenä ja kansanomaisena perinteenä, lättiläisten identiteetin erottamattomana osana, -ja kansallisen olemassaolon taistelun välineenä. Tarkastelemme tässä muutamia lättiläisen perinteen piirteitä.

 

Latvialainen Pantheon
Latviassa aurinko on naispuolinen, Saule, ja Hänellä on tytär, Saules Meita. Auringon katsotaan olevan aviossa miespuolisen kuun, Menessin, kanssa. Jumalan, Dievsin, pojat ovat dioskuri-veljekset Jumis ja Janis, -hedelmällisyysjumaluuksia molemmat. Heistä käytettiin myös nimistystä ”Dieva Deli”, taivaalliset kaksoset.

saulesmeita
Janiksen vastuualuetta olivat metsät, eli hänen roolinsa lähenee ”Greenman”-hahmoa. Jumis huolehti pelloista, eli hän liittyy maanviljelyyn ja vastaa peltojen viljavuudesta. Syksyllä, kun sato on jo korjattu, lätit pitivät pelloilla meinigin, ”Jumiksen pyydystys”, jolla varmistettiin seuraavaa satokautta. Tämä muistuttaa kovasti Viron setukaisten tapaa siirtää Pekko-patsaan isännyys sadonkorjun jälkeen seuraavaksi kaudeksi sille talolle, jonka edustaja saa yhteisessä riehassa verinaarmun.

Vanhat latvilaiset kansanlaulut, dainat, kertovat paljon vanhoista jumalista ja pakanallisista juhlista, ja menoista joilla yhteisölle tärkeille asioille haettiin tukea näkymättömästä maailmasta.

”Talka naca dziedadama”

Työntekijät tulevat pellolta korjaamasta satoa, he vaativat emännältä makeaa olutta.
Tule emäntä, anna meille olutta!
Tervetuloa meille Jumis, täällä on hyvä elää:
Annamme Sinulle leipää ja papuja, ja makeaa olutta juoda.
Leivoin suuren leivän Jumikselle.
Viisi miestä ja kuusi hevosta ei jaksa siirtää tätä kuormaa.
Jos minulla vain olisi niin suuria tähkiä pellossa
kuin leikkaajan penis,
täällä riittäisi olutta syksystä kevääseen.

>”Talka naca dziedadama”, kirjoitettu muistiin Livanissa Latviassa.


”Kam ti zyrgi, kam ti roti”
Kenen ovat ratsut, kenen ovat kärryt Dievsin oven edessä?
– Kalado, kalado!
Dievsin ratsut, Laiman kärryt, Auringon Tytär
-on se joka ajaa.
Sytytä tuli, pilko päreet, päästä Dievs sisään!
Pyydä hänet pöytään!
Oi talon emäntä, anna meille Dievsin lahja;
Anna meille pavut, anna meille herneet, anna meille tuoretta puuroa!
Kiitän talon emäntää hyvästä kohtelusta;
Hän antoi minulle voita, maitoa, hunajaa.
Oi Dievs, anna hänelle kaksi tähkää yhteen korteen!

Talvipäivän seisauksena laulettava laulu, Mezvidi, Karsava.

Syksyiseen juhlaan liittyy myös rituaalinen leikki ”taistelu Steberestä”, jossa juhlassa uhratun pukin pallit ym. ovat kylän tyttöjen käytössä poikien kiusaamisessa. Neidot ja nuorukaiset taistelevat näistä juhlakaluista. Toisin paikoin ”stebere” on korvattu esim. porkkanalla, kahdella omenalla ja nipulla olkia, eli vegaani-versiolla. Tätä porkkana-installaatiota pidetään yhä esillä mm. hääjulissa luomassa tunnelmaa.

Lättiläisten muinainen uskonto oli siis läheisesti sidoksissa heidän jokapäiväiseen elämäänsä, ja palveli sen tarkoituksia. Alkuperäis-uskontojen eräs ominaisuus onkin arkipäiväisyys. Ei ollut erikseen uskontoa ja elämää, ja ihmiset noudattivat molemmissa yhteyksissä samaa arvomaailmaa, toisin kuin nykypäivän vieraantuneet tapa-kristityt, jotka mesoavat miten kuten, ja ovat sitten kirkossa niin hurskaita niin hurskaita. Vanha pakanallinen elämäntapa oli aitoa.

Esimerkeissä korostuu myös alkuperäisen pakanallisuuden yhteisöllinen luonne. Pienin toimiva yksikkö oli koko kyläyhteisö. Rituaalien ja uskomusten sosiaalinen funktio oli yhteisön paikallisen ja kansallisen identiteetin vahvistaminen, ja sosiaalisten siteiden lujittaminen. Urbaani ”uus-pakanuus” on kokonaan toisessa tilanteessa.

Seuraavassa Latvian jumalia:

 

Jumaluus   Tehtävät Kommentteja
Dievs Jumala Taivas Alkuperältään indoeurooppalainen
Laima, Mara, Marsa Jumalatar, kohtalo,
Dievsin puoliso
Kontrolloi kosmista elämän voimaa, synnytysten suojelija, maidon ja karjan äiti ”Govu Laima” Nimi liittyy eurooppalaiseen jumalatar-jatkumoon: Mari (bask.), More, …Maria.”Vanhan Euroopan” Jumalatar
Saule Aurinko, feminiini
Meness Kuu, maskuliini Auringon tyttären isä
Saules Meita Auringon tytär Yhtyy Dievsin poikaan/poikiin Suorittaa Tuonelan matkan, eli kuolee ja ylösnousee.
Dieva Deli,
Jumis & Janis
dioskurit, jumalkaksoset Hedelmällisyys: Jumis -maanviljely, Jani -muut. Suomessa Väinämöinen ja Ilmarinen, eri tehtävät?
Perkons Ukkosenjumala Antaa pelloille sateet Suomessa Ukko-Ilmarinen
Debesu Kalejs seppä-jumala Suomessa Ilmarinen,
Kalej=Kaleva
Zemes Mate Maa-Äiti, ”Terra Mater”
”Maan-Emonen”
Itse elämä, hedelmällisyys. Liettuan Zemyna, Kreikan Themis, Demeter, Gaia, Traakian Semele,
Lauma Keiju, fairie Seksuaalisesti hyökkäävä naisellisuus, myös linnun hahmossa. YhteysRagana-jumalattareen. Baskin ”Laminak”, Venäjän ”Rusalka”, Puolan ”Boginki”, Kreikan ”Lamias”
Medeina Metsien jumalatar Pyhä eläin jänis. Rooman ”Diana”, Kreikan ”Artemis”

Latvialainen jumal-maailma omaa yhtäläisyyksiä Suomen vastaavaan, mutta myös mielenkiintoisia eroja. Auringon nais-puolisuus ei voi olla sattumaa, ja kuoleva ja ylösnouseva jumalatar on peräti harvinainen. Eroavaisuuksien täytyy juontua historiasta, eli innovaatioiden välittymissuunnista ja ajankohdista. Aurinko on myös huomattavan tärkeä tekijä balteille. Liettuan katolisten pyhin paikka on Siauliain ”ristikumpu”, jota kommunistit yrittivät hävittää turhaan 1980-luvulla.

Nimestä päätellen paikka on ollut aiemmin pyhitetty auringolle. Kun saksalaiset ”ristiritarit” yrittivät miekkalähetystä Liettuaan, heidät tapettiin kuutta munkkia lukuunottamatta Saulessa A.D. 1236. ”Kalpaveljestön” ritarikunta yritti väärässä paikassa, mikä olikin heidän loppunsa. Saule merkitsee liettualaisille samaa kuin Teutoburg A.D. 9 saksalaisille.

soikeat_tuluskivetPerkons, Liettuan Perkonas, on muutakin kuin ev.lut-kirkon ”Perkeleen” esikuva. Kuten Suomen Ukko, Hän hedelmöittää sateen muodossa viljelykset kumppaninaan Zemes Mate, ”Maa-äiti”. Tämä suomalais-balttilainen tapa hahmottaa peltojen hedelmöittäjä ukkos-jumalaan poikkeaa Euroopan ja Välimeren maailman maanviljelyskulttuurien tavanomaisesta Ishtar/Astarte/Kybele & Tammuz/Adonis/Attis -asetelmasta, eli Jumalatar & miespuolinen siittäjä-jumaluus, mikä asetelma on ollut tunnettu Suomessakin, -päätellen Lemminkäisestä.

>Personoitunut Ukkosen-jumala on näillä seuduin indoeurooppalainen uutuus, joka on siis levinnyt Eurooppaan maanviljelyä myöhemmin. Unto Salo on yhdistänyt salamoivan ja kipinöivän ukkos-Ukon ja peltojen hedelmöittämis-tehtävän asetelman arkeologisissa löydöissä esiintyviin soikeisiin tuluskiviin. Tämä keksintö levisi Fennoskandiaan balttilaisesta Oksywien kulttuurista käsin n. 100 jKr. jälkeen rautakaudella.

Tulenteko-välineen muoto liittyy kiistattomasti hedelmällisyys-aihepiiriin, joten U.Salon johtopäätöstä, että ko. esineen levikki osoittaa ukkosjumala-hedelmällisyys -teeman levinnäisyyden, on pidettävä oikeana.

Käyttämällä feminiinisesti muotoiltuja tuluskivillä muinaiset suomalaiset ja baltit toistivat aina tulta sytyttäessään Ukkos-jumalan ja Maa-äidin pyhää yhdyntää, millä lienee ollut suotuisa vaikutus maatalouteen. Perkonsin ja Ukko-Ilmarisen rooliHieros Gamos -tapahtumassa ja sateen antajana yhdistää suomalaiset uskonnollisesti lähemmin baltteihin kuin esim. germaaneihin.

Latvia ja Liettua ovat säilyttäneet merkittävän paljon vanhaa tietämystä, joka lähentää meitä eurooppalaiseen esi-kristilliseen maailmaan:

”Baltian alue, käsittäen Liettuan, Latvian, Suomen ja Viron, tuo ehkä esille laajimman aineiston ”Vanhan Euroopan” uskomuksista ja traditioista. Täällä pakanallisesta uskonnosta on suullista perinnettä 20. vuosisadalta, -ei ainoastaan tuhansien vuosien takaisissa saagoissa. Baltit olivat Euroopan viimeisiä pakanoita. Kristillisyys tuli Liettuaan 14. vuosisadan lopulla, toisin kuin Irlantiin missä kristillistyttiin jo viidennellä vuosisadalla. Liettuan maaseudulla tiedetään olleen pakanoita vielä kaksi- kolme vuosisataa senkin jälkeen. Kristillinen uskomusten kerros on siis Baltiassa hyvin ohut”

Marija Gimbutas, ”The Living Goddess”, s.197

 map2 

Balttilainen pakanuus:

”Liettualaiset ja latvialaiset lähteet eivät erittele kristinuskoa edeltäneitä jumalia kahteen ryhmään, kuten Vaanerit ja Aasat Skandinaaviassa. Pikemminkin Vanhan Euroopan matristiset ja indoeurooppalaiset patristiset jumaluudet ovat olleet samaa kokonaisuutta vuosituhansia, hiukan sekoittunen. Balttilainen Dievas, indoeurooppalainen loistavan perkonstaivaan jumala, ukkosjumala Perkunas, ja Velinas tai Vels, kuoleman ja maanalaisen jumala, eivät voineet muuttaa vanhoja eurooppalaisia jumalattaria rakastajattarikseen, vaimoikseen ja tyttärikseen. 

Laima, elämän antaja ja kohtalo, ei esiinny Dievasin vaimona, vaan samanarvoisena kumppanina, jotka molemmat osallistuvat viljelysten siunaamiseen keskikesän päiväntasauksena. Maa-äiti Zemyna on vahva peltojen ja ihmisten hedelmällisyyden jumalatar. Indoeurooppalaisiin assimiloitumisen jälkeen kansanperinne on yhdistänyt hänen hedelmöitymisensä ukkosjumala Perkunakseen, kevään ensimmäisten sateiden ja salamointien kautta tapahtuvaksi. Tämä on Zemynan mytologiassa selvästi patriarkaalinen piirre. Ragana, nyt noita, oli alunperin kuoleman ja jälleensyntymän jumalatar. Hänen magiikkansa ja shamanisminsa leimaa indoeurooppalaista Velinasia, kuten Freya Odinia.

Indoeurooppalaisperäiset jumaluudet assosioituvat hevosiin, karjaan, aseisiin ja fyysiseen voimaan. Vanhan Euroopan jumalattaret ottavat luovan energiansa vedestä, maasta, kuusta, kivistä ja kasveista. Heidän klaanejaan johtavat kuningattaret. Joillakin jumalattarilla on miespuolinen kumppani, usein veli. Sosiaaliset suhteet ovat siis tyypillisen matrilineaariset. Heidän olemuksensa on kaksi- tai kolmijakoinen, kuten neoliittisena aikana. Sama jumalatar voi esiintyä sekä nuorena että vanhana, äitinä tai tyttärenä, tai sisaruksina. Hän voi olla elämän antaja tai tuhoaja. Kolmois-jumalatar näyttäytyy kolmena kohtalottarena tai kolmena valkoisena naisena.”

Marija Gimbutas, ”The Living Goddess”, s.199

Balttilaiselle uskonnolle oli siis tyypillistä eurooppalaisten ja indoeurooppalaisten elementtien skandinaavis-germaanista mytologiaa riidattomampi yhteensulautuminen. Ukkosenjumala on täälläkin (sateen muodossa) peltojen hedelmöittäjä, ja kumppaninsa on itse Maa-Äiti, kuten näyttää Suomessakin olleen. Kesäpäivän tasauksen myyttinen pari on luontevasti Auringon tytär ja kumppaninaan vuorottelee Janis ja Jumis, joiden vastuualueet poikkeavat toisistaan. Vanhempaa ja uudempaa myyttikerrostumaa?

Zemes Mate, Liettuan Zemyna, on itse Äiti-Maa. Zeme (baltt.), zemlja (slaav.), tarkoittaa maata, ja maa on jumalattaren nimenä myös lännempänä: Eostre (keltt.), Bertha, Hertha (germ.), Iord (Ruotsi)ovat miltei identtisiä maata tarkoittavien sanojen, earth (engl.) ja jord (ruots.) kanssa. Jatkumo ei kuitenkaan ole indoeurooppalainen, vaan mitä ilmeisemmin Euroopassa alkuperäisempää kantaa.

Kantabalttilainen ”zeme” näyttää myös olevan Suomi- saame- Häme- -sanueen taustalla. Kalevi Wiikin mukaan länsi-Suomeen vasarakirves-kulttuurina muuttaaneet kantabaltit käyttivät tätä sanaa alueesta, jolla asuivat. Sitten sana lainautui kampakeraamikkojen myöhäis-kantasuomeen, ja kanta-saameen tietyssä järjestyksessä jättäen kunnekin ääntämysssääntöjen mukaisen muodon. Wiikin näkemys vaikuttaa hyvin perustellulta, mutta prosessia voisi tarkastella siltäkin kantilta, että lainautunut sana on tarkoittanut Jumalatarta. Tällöin erinäisten historioitsijoiden Suomeen ja lähialueille sijoittamat ”Terra Feminarumit”, ja Tacituksen tietämä ”jumalten äitiä” kunnioittava Itämeren itäpuolinen kansa, putoaisivat lokeroihinsa.

”Maa-äitiä on kunnioitettu suurten kivien kruunaamilla vuoren huipuilla. Tälläiset kivet esittävät omphalosta, maan voimapiirin keskuskiveä, tms.. Maa-äitiä on kunnioitettu samoilla tavoilla monissa muinaisissa kulttuureissa eripuolilla Eurooppaa. Bretagnessa hän ilmestyi kukkuloille, joita koristi Omphalos, ja Hänet on kuvattu megaliittisiin käytävähautoihin. Kreetassa, Britteinsaarilla ja Baltiassa Hän oli myös pyhä vuori. Läntisessä Liettuassa suuri kivi kruunaa Rambynasin pyhän kummun Nemunas-joen rannalla. Kumpua pidettiin pyhänä tietojen mukaan ainakin neljännelletoista vuosisadalla. 1500-luvulla kerrotaan, että naisten jotka hakivat hedelmällisyyttä Rambynasista, tuli olla hyvin puhtaita.

Nämä Äiti-jumalattaren kivet eivät olleet korkeita pilareja, vaan suuria ja tasalakisia. Saksassa ja Skandinaaviassa suuret laakeat kivet, joilla oli kiilloittunut pinta, tunnettiin laajalti ”Brautstein” tai ”bridestone” -nimillä. Nuoret vaimot vierailivat näille kivillä, ja asettuivat niiden päälle hedelmällisyyden toivossa. Roomassa oli suuri tasainen maahankaivettu kivi, joka oli omistettu Ops Consivalle, roomalaiselle maan hedelmällisyyden jumalattarelle. Kivi pidettiin oljilla peitettynä, ja paljastettiin vain kerran vuodessa, sadonkorjuu-juhlan ajaksi. 1500 vuotta myöhemmin jesuiittojen raportit kertovat samasta traditiosta Liettuassa. A.D. 1600 he kuvailevat suurta tasa-päällyksellistä kiveä kaivettuna maahan ja peitettynä oljilla. Kivestä käytettiin nimitystä ”deives”, jumalatar.”

(M.Gimbutas, s.209)

Balttilainen perinne on siis selviytynyt sekä indoeurooppalaistumisesta, että kristillisistä vuosisadoista hukaamatta sisältöään, ja ilman että liettulaiset tai lätit olisivat koskaan sortuneet ”irtisanoutumaan” esivanhempiensä perinnöstä. Aika hyvin.di-gold

  

Jaani-yö
Saules Meitan ja Janiksen tai Jumiksen yhtymisen  kunniaksi vietettiin ”Jaani-yötä”, joka lienee Juhannuksen alkuperäisin muoto. Ajankohta on siis keskikesän kesäpäivän seisaus. Lättiläisillä naineet (varatut) naiset ja tytöt erottautuivat mm. sillä että vain tytöt käyttivät seppelettä. Jaanina tätä eroa ei tehty.

”Sudrabina gaili dzied”Hopeinen kukko laulaa kultaisen joen rannalla,
-ligo, ligo!
Antakaa Dievsin poikien nousta ylös ja katsoa Auringon tytärtä;
Auringon tytär tekee seppeltä itselleen tammipuun alla.
Kummun takana on järvi, järven takana tammipuu;
Dievsin poika ripustaa vyönsä sinne,
Auringon tytär -seppeleensä.
Auringon tytär uitti ratsujaan meressä;
Dievsin poika pitelee suitsia seisten rannalla.
Dievsin pojat ja Auringon tytär leikkivät leikkejään;
Leikkivät käsi kädessä.

Vanhin tunnettu ”ligotne”. Julkaistu A.W.Huppelin ”Topografische Nachrichten von Lief- und Eshtland” Riga 1777.

”Janu diena sveta diena”Jaani-päivä on kaikista päivistä pyhin: – ligo!
Dievsin poika tervehtii Auringon tytärtä tänän päivänä, -ligo!
Nuoret pojat tanssivat nuorten tyttöjen kanssa Jaani-yönä, – ligo!
– Ligo ligo, rallalla; ligo ligo rallalla!
Janis istuu mäellä kimppu yrttejä selässään:
Voi, tytöt, pukeutukaamme valkoiseen ja menkäämme kiusoittelemaan Janista!
He näyttävät minulle yrttejä, en tunne yhtään;
Yksi varsi, kolme oksaa ja yhdeksän kukkaa.
Jaani-yönä en voinut erottaa, kuka oli vaimo, kuka tyttö;
Koska kaikilla heillä oli helmiseppeleet hiuksillaan.
Kylän ympärillä on tammipuita;
Jaani-yönä kadotin seppeleeni.
koskaan en saa takaisin Jaanina menettämääni;
Menetin neitsyyteni, menetin helmiseppeleeni.
Jaani-päivä on kaikista päivistä pyhin;
Aurinko keinuu, mehiläinen keinuu, kaikki maailmassa keinuu;
Jaani-juhlat saavat kaiken keinumaan.

Ligotne, Sauka.

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s