Suomesta Venäjän Vapautusarmeijaan, sotavankien kohtaloita

roa.flag.soldiers750.png

Elina ”Sanan” ja muutaman muun hysteerinen kiljuminen on kiinnittänyt huomion  Suomessa 1939-40 ja 1941-44 sotavankeina olleisiin neuvostokansalaisiin. Monet heistä olivat ymmärtäneet jo puna-armeijassa ollessaan, että he puolustavat sairasta ja epäinhimillistä valtarakennelmaa, ja tehtyään velvollisuutensa rintamalla, he vangeiksi jäätyään ajattelivat asiat uudelleen. Osa heistä toimi Suomen hyväksi, osa tarttui Neuvostoliittoa vastustavien venäläis-emigranttien tarjouksiin. Tässä kerromme heistä.

Ensimmäinen kysymys lukijan mielessä on, olivatko nämä miehet ja naiset isänmaanpettureita. Meidän mielestämme eivät: Vuoden 1991 jälkeen useimpien venäläisten silmät avautuivat kotimaassaan 1917-1991 harjoitetun vallan olemuksesta: Neuvostoliitto oli ei-venäläinen diktatuuri, verrattavissa #miehitysvaltaan. Sen vastustajat saattoivat siis toimia yhtä isänmaallisin motiivein, kuin bolshevikkeihin pettynyt maamiehensä, joka puolusti ”Pyhää Venäjää” puna-armeijan riveissä, vaikka inhosi Josef Vissarionovitsh Stalinia ja tämän joukkiota.

ROA.kasakka.transparent.pngErilaisissa Saksan armeijaa tottelevissa joukko-osastoissa palveli maailmansodan aikana yli miljoona Neuvostoliiton kansalaista, useimmat olleet sotavankeja, osa jo ennen sotaa länteen siirtyneitä siviilejä ja sotilaita.

Heidän asettumisensa kotimaansa kanssa sodassa olevan Saksan palvelukseen on ilmiö, jota ei siinä määrin esiintynyt ensimmäisen maailmansodan aikana, -venäläisillä.

Venäjän keisarin alamaiset suomalaiset olivat toki hakemassa sotilaskoulutusta Saksan armeijassa, Latvian rintamalla, Jääkäripataljoona 27:ssä, mutta heidän lojaliteettinsa kohdistui Suomeen, ei Venäjään.

Toisessa maailmansodassa ”jääkäreiden tielle” Saksaan lähti georgialaisia, kaukasialaisia, baltteja, Venäjän islamilaisia, budhalaisia kalmukkeja, ukrainalaisia mutta suurin ryhmä joukossa olivat venäläiset. Miten tämä oli mahdollista?

Venäjää ja muuta Neuvostoliittoa hallinnut kommunistinen diktatuuri oli yksi omille kansalaisilleen vihamielisimmista valtarakenteista kautta tunnetun historian. Ensimmäinen neuvostodiktaattori Vladimir Iljitsh Uljanov (Lenin) oli jopa ohjeistanut terroristejaan:

”Terrorin on oltava sattumanvaraista. Muuten itsensä syyttömiksi tuntevat nukkuvat yönsä hyvin.”

Valtion ensisijainen vihollinen oli siis kansa. Teollisuuden rakentaminen, jota Stalin oli kiirehtinyt sodankäyntikykyä maksimoidakseen, perustui sekin #orjatyölle. Niinpä meidän ei tule hämmästyä noin miljoonan neuvostokansalaisen ratkaisusta liittyä kotimaansa sotilaallisen vastustajan joukkoihin. Emme voi myöskään pitää heitä epäisänmaallisina pettureina.

Suomalaisina emme voi siis tuomita näitä miehiä, jotka ensin taistelivat meitä vastaan, sitten meidän tai kanssasotijamme Saksan puolesta. Joudumme sensijaan häpeämään Suomen hallituksen -silloisissa oloissa pakotettua- päätöstä luovuttaa näitä miehiä Neuvostoliittoon v.1944 aselevon jälkeen.

Jos siis venäläiset liittyivät neuvostovastaisiin aseellisiin ryhmittymiin isänmaallisin ja kommunismin-vastaisin motiivein, samalla asialla olivat myös vähemmistökansojen nationalistit.

Annamme puheenvuoron sotavankina Suomeen joutuneelle tataarinationalistille, insinöörimajuri Ahmed Mikovitsh Bigejeville:

bigejev740transparent.png

http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/76513/lisuri00102.pdf;sequence=1

Suomi ja Saksa merkitsivat siis bolshevikkityrannian sortamille kansoille pelastuksen mahdollisuutta.  Ukrainalaisten nationalistien edustaja Bohdan von Kentrschynkyj vieraili suomalaisilla sotavankileireillä rekrytoimassa vapaaehtoisia Saksan miehittämässä Ukrainassa koottavaan armeijaan, jossa enimmillään oli 180 000 miestä.  Myöhemmin ukrainalaisten ja saksalaisten välit valitettavasti viilenivät, mutta siitä toisessa yhteydessä.

Myös tunnetumman entisen neuvostokenraalin Andrej Vlasovin edustajilla oli pääsy Suomessa sotavankeina olevien puna-armeijalaisten puheille. Vlasovin johtama Russkaja Osvoboditelnaja Armija (ROA) oli merkittävin Saksan puolella toimiva ex-neuvostoliittolaisista koostuva yksikkö.

ROA.Vlassov40.png

ROA.hihamerkki.transparentNiin miksi venäläiset, joskus koko joukko-osasto kerrallaan, siirtyivät saksalaisten puolelle?

”On tullut aika maksaa kommunisteille takaisin kolmesta vuonna 1933 menetetystä lapsesta”, sanoi jonkun tarkkakorvaisen kuullen puna-armeijan sotilas Ivanov, 44.kivääridivisioonan 146 ryrkmentrin kuljetuskomppania.

Lause on NKVD:n arkistoista, rintamasotilaiden mieliala-raporteista. Ei ole tietoa, jäikö Ivanov vangiksi, mutta jos näin hänelle kävi, hän on voinut kulkeutua suomalaisen sotavankileirin kautta, ja jopa päätyä y.o. kuvaan. Pikkukuvassa kenraali Vlassov. (Sitaatti: s.68, Mikko Porvali: ”Vakoojakoulu, Päämajan asiamieskoulutus jatkosodassa”, Atena 2010.)

Korkea-arvoisin Suomesta Saksaan luovutettu, ja Vlasovin armeijaan liittynyt, sotavanki oli armeijakomissaari Aleksandr Malkis. Siviilissä hän oli ollut taloustieteen professori, ja syntyperältään hän oli juutalainen. Malkis katoaa sodanjälkeiseltä tutkimukselta samalla hetkellä, kuin saksalaiset ottavat hänet vastaan, mutta samalla ilmaantuu salaperäinen Mileti Zykov, joka tietojen mukaan oli korkeasti sivistynyt, ja puna-armeijassa komissaari.

Venäläiset tietokannat eivät tunne tämännimistä komissaaria, joten on pääteltävä, että Zykovin takana on kadonnut Malkis. Malkis-Zykov toimi peräti Vlasovin propagandapäällikkönä, siis aivan korkeimmassa esikunnassa. Zykov-Malkisin kohtaloksi koitui läheinen suhde Abwehrin sabotaashi- ja erityistoimenpide-osaston johtajaan majuri Wessel Freytag von Loringhoveniin: Majuri osallistui Stauffenberg-salaliittoon, ja teki itsemurhan pidättäjien ollessa ovensa takana. Zykov ilmeisesti teloitettiin majurin salaliitto-rikoskumppanina Sachsenhausenissa. (Pekka Kauppala: ”Paluu vankileirien teille” Gummerus 2011, s.154<)

Suomen intresseissä oli saada saksalaisten hallussa olevat suomensukuiset sotavangit ja internoidut inkeriläiset siviilit, 65 000 siviilihenkilöä, Suomeen.  Pelkästään tarve saada heidät parempiin oloihin motivoi yhteistyöhön, mutta myös toive saada #heimopataljoonaan Suomelle lojaaleja sotilaita. Kun vaihto tehtiin 1:1, vankien yms. ollessa tarpeellista työvoimaa, jokaista saksalaisille luovutettua kohti tuli Suomeen yksi inkeriläinen, karjalainen tai vepsäläinen.

Vlasovin värväreiden toimintaa Suomessa katsottiin siis suopeasti: Jokainen heidän kutsuaan seuraava vapautti jonkun saksalaisella leirillä olevan súomensukuisen. Vääristyneessä suomalaisessa keskusteluilmapiirissä sotavangeilla käytävä vaihtokauppa näyttäytyy jonkinlaisena takametsien holokaustina, mitä se ei lainkaan ollut.

  • ”Natseille luovutetut” olivat kaikki (työvoima-)korvausta Saksan hallinnoimista sotavankileireistä Suomeen siirretyistä henkilöistä.
  • Huomattava osa suomalaisten luovuttamista sotavangeista liittyivät vapaaehtoisesti Saksan armeijoihin tai saksalaisten suosimiin kansallisiin joukko-osastoihin.
  • Saksan sotilastiedustelu Abwehr rekrytoi Suomesta sotavankeja omiin tarkoituksiinsa, -myös juutalaistaustaisia joita oli puna-armeijan poliittisten komissaarien keskuudessa jopa 20%.

Suomalaisten fascistien ”varmaan kuolemaan” luovuttamien urheiden kommunistien sijasta paljastuu joukko hyvin erilaisia ihmiskohtaloita, -parhaimmasta päästä isänmaallisia venäläisiä ja vähemmistökansojen miehiä, jotka halusivat vapauttaaa kansansa marxilaisesta hirmuvallasta.

Kansainvälinen kommunismi on *kaikkien kansojen vihollinen*, -tuonhan me jo tiedämme, eikä se 2000-luvulla ole salaisuus kenellekään. Franklin D.Rooseveltin ja hänen esikuntansa peli Stalinin päästämiseksi niin länteen kuin Eurooppaa riittää on myös luettavissa nyt tiedetyistä dokumenteista. ROA:aan ja muihin bolshevisminvastaisiin ryhmittymiin liittyneet taistelivat näitä tuhon voimia vastaan, ja nämä heitä vastaan. Oli kuitenkin vielä yksi taho, joka asettui vapaudenjanoisten neuvostokansojen toiveiden ja pyrkimysten tielle.

Antaa Abwehrin Fremde Heere Ost -osaston sodanaikaisen johtajan kenraali Reinhard Gehlenin, kertoa:

Hitler teki erittäin pahan virheen jättäessään käyttämättä Venäjän kansojen psykologisen potentiaalin. -Kansojen, joiden enemmistö oli suhtautunut meihin erittäin lämpimästi sodan alkuvaiheissa. (G. tarkoittaa Barbarossaa) Samaa on sanottava brutaalista tavasta, jolla hän asetti valloitettujen Neuvostoliiton osien hallinnon johtoon satraappinsa Kochin, Sauckelin ja Kuben, ja käänsi venäläisen väestön turhautuneet pyrkimykset silmittömäksi saksalaisvihaksi. (Reinhard Gehlen: ”Vuosisadan vakooja”, s.118.Kirjayhtymä 1972.)

Gehlen kertoo, kuinka saksalaiset otettiin sydämmellisesti vastaan heidän edetessään Neuvostoliiton alueelle, ja kuinka helppoa oli rintamajoukkojen komentajien rekrytoida paikallisista asukkkaista apuhenkilökuntaa mm. vartiointitehtäviin. Nämä aloitteet ja Vlasovin toiminta jätettiin kuitenkin hyödyntämättä.

Wehrmachtin komentajat, Gehlen ja mm. Aflred Rosenberg näkivät vapaudentahtoisissa venäläisissä, ukrainalaisissa, jne., voimavaran ja mahdollisuuden, joka olisi voinut kääntää sodan kulun Saksalle positiiviseksi. Se olisi toki edellyttänyt näiden kansojen kansallisten pyrkimysten poliittista tukemista. Useat merkittävät henkilöt, mm. armeijassa, olivat siihen valmiit, mutta yksi henkilö ei.

Vlasovin sotilaat saivat rintamatehtäviä mm. Normandiassa, kuulun ”Atlantin vallin” asemien miehityksessä. Siellä heitä joutui amerikkalaisten vangeiksi, ylempänä esikunnissa tapahtuneen sotapetoksen murrettua linjan puolustuskyvyn. Venäläiset kuitenkin taistelivat, ”The Beast of Omaha:n”, kersantti Severlohin ja muiden saksalaisten rinnalla niin kauan kuin pystyivät.

Sodan loputtua amerikkalaiset luovuttivat –Jaltalla sovitun mukaisesti- venäläisvankinsa Neuvostoliittoon, jossa heitä odotti kylmä kyyti. Onkin mahdollista, että joskus 1950-luvulla, *kylmän sodan* puhjettua aivan Gehlenin ja muiden tarkkanäköisten odotusten mukaisesti, jossakin Neuvostoliiton lukemattomissa keskitysleireissä ja vankiloissa on koettu seuraava episodi:

Vartija lyö nyrkillä siirtovangin kopin oveen, ja avaa sen suurella räminällä ja kolinalla. ”Ivanov saa nyt kaverin, viihtykää!” Koppiin tönäisty mies on vähän hölmistynyt, sitten hän kertoo nimensä, ja istuu toiselle seinälle. Ivanov tarkastelee tulijaa, kysyy lopulta: ”Mikäs se sinut tänne toi?” Toinen katselee kanta-asukasta, päättelee että tälle voi kertoa. ”Väittävät että vakoilin, jenkkien puolella olin.” Ivanov vaikenee, on hetken hiljaa paikallaan, sitten nauraa kippurassa. Tulijan on pakko kysyä: ”Mikä tässä on niin hauskaa?”  Ivanov: ”Kas, minä taistelin jenkkejä vastaan, viime sodassa. Siitä vartin (25 vuotta) lykkäsivät.”

Suurvaltapolitiikka ei pientä ihmistä huomioi. di-gold

http://www.jyrkinen.fi/historia/ida-suolahti-yhteinen-vihollinen-yhteinen-etu.html

http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/76513/lisuri00102.pdf;sequence=1

https://weaponsandwarfare.com/2008/11/06/vlasov-and-vlasovites/

‘Vlasov’s entourage was a strange motley. The most intelligent of his officers was Colonel Mileti Zykov (a Jew)…. He had a been a supporter of the ‘rightist deviationists’ of Bukharin and in 1936 had been banished by Stalin to Siberia, where he spent four years. Another survivor of Stalin’s purges was General Vasili Feodorovich Malyshkin, former chief of staff of the Far East Army; he had been imprisoned during the Tukhachevsky affair. A third officer, Major-General Georgi Nicolaievich Zhilenkov, had been a political army commissar. They and many of the officers whom Gehlen recruited had been ‘rehabilitated’ at the beginning of the war in 1941.’…”

stalinit800450Stalinin hyökkäyssuunnitelma länteen v.1941, totta vai tarua?

s-31.stalin.karjala.mannerheim800Lupasiko Stalin Suomelle Itä-Karjalan?

 


8 thoughts on “Suomesta Venäjän Vapautusarmeijaan, sotavankien kohtaloita

  1. Reinhard Gehlen valehtelee. Hän oli sodan aikana kansakuntansa petturi, maanpetturi. Hänen Fremde Heere Ost syötti koko sodan ajan mahdollisimman paljon disinfoa joka asiasta. Ratkaisevimpana mm. se, kuinka paljon NL kykenisi muodostamaan armeijoita ja missä seuraava offensiivi tapahtuisi. Friedrich Georg on paljastanut, kuinka Abwehr nimenomaan taisteli voimalla sitä vastaan, että esim. Kaukasuksen ja Iranin suunnan kansakuntien riippumattomuushaluja ja kommunismikaunaa käytettäisiin hyväksi. Se osallituis kielteisen päätöksen tekemiseen. Kuinka paljon olisikaan voitu muodostaa kapinajoukkoja ja syöttää esim. aseitakin. Tosin näissä jutuissa oli aina mukana Saksan teollisuuden tuotantokyvyn rajoitukset. Mutta aina jotain saalisaseita ym. materiaalia olisi ollut ja agentteja. Toinen juttu tietenkin on se, että Abwehr paljasti aina agentit viholliselle.

    Kirjoituksen lähteenä on paljon sodanjälkeisen ajan liirumlaarumia. Vihollisen puolella olleet petturikenraalit ovat innolla osallistuneet Hitlerin mustaamiseen ja oman kuvansa kiillottamiseen. Hitlerin ja Kochin päätösten taustoja ja julmuutta on keksitty ja liioiteltu. Eihän Saksa etenkään sodan aikana mitenkään olisi edes voinut sitä paitsi antaa riippumattomuutta Ukrainalle. Tuskin paljon jälkeenkään, koska esim. USA aikoi jatkaa joka tapauksessa tiukkaa taloussotaa ja kylmää sotaa melko varmasti. Kuten I maailmansodan jälkeen mahdollisen erillisrauhan ja Saksan voiton Euroopassa jälkeen Britannia uhosi jatkavansa taloussotaa ja siksi Suomen vapauksia oli pakko rajoittaa 1918. Muutenkin liikojen vapauksien seurauksena Ukraina olisi tietenkin alkanut heti vehkeillä Britannian ja USA:n kanssa. Olihan koko maailma jo tottunut pyörimään Lännen verkostojen pohjalta ja mieltynyt sen seireeninlauluihin ja mätäaatteisiin. Saksan tilanne näytti sitä synkemmältä, mitä pätevämpi oli tiedustelu. Siten kaikki toimivat, kuten myös Suomi, sillä tavalla kuin Saksan maanpetturit, eli olivat salaa vihollisen puolella ja vehkeilivät. Ainoa toivo näille idänkin johtomiehille saattoi näyttäytyä siinä, että toivottiin Länneltä palkkiota nuolennasta sodan jälkeen.

    Hitler kaavaili Ukrainasta eräänlaista siirtomaata tai protektoraattia. Olisihan mieli voinut muuttua koko ajan vapaampaan suuntaan ajan myötä. Joka tapauksessa (esim. Pöytäpuheet) Ukrainan kansaa olisi kohdeltu paljon paremmin kuin mitä bolshevikit olivat kohdelleet. Kyse oli tavallaan Britannian siirtomaavallan kaltaisesta systeemistä tms. Saksalaiset tosin ovat aina olleet lempeämpiä siirtomaavaltiaita kuin britit. Nähdäkseni esim. edellä mainitun nojalla Hitlerin päätös ei suinkaan ollut ilmeisen väärä. Päinvastoin. Ja kun Saksan asetuotanto koheni ja sota alkoi vaikuttaa ylivoimaiselta, alistettuja kansakuntia aseistettiin paljonkin.

    Tykkää

    1. Gehlenillä oli esimiehensä lupa säilyttää itäorganisaationsa ja siirtyä lännen palvelukseen sodan jälkeen, eli maanpetturi hän ei sen kautta ole. Jos löydät tietoa, että oli sodan aikana eri mieltä, kuin sodan jälkeen, venäläisten kohtelusta, niin jaa tänne. Joka tapauksessa oli väkeä, joka tuki Vlasovin etc käyttämistä ja poliittisen roolin sallimista heille. Eihän Saksalla ollut mitään mahdollisuutta vallata pysyvästi Venäjän ja Ukrainan alueita. Resurssit eivät siihen riittäneet. Siksi Hitlerin suunnitelmilla sodan jälkeistä aikaa varten ei ollut merkitystä.

      Tykkää

  2. Gehlenin mielipiteet ovat nollan arvoisia, koska ne ovat valehtelua. Hänen petturuutensa yksi todiste on juuri se, että hän pääsi Lännen palvelukseen sodan jälkeen. Muutkin maanpetturit pääsivät, Speidel, Heusinger ja co. Petturin hänestä tekeekin nimenomaan toiminta sodan aikana. Selvästi petoksellista tiedustelua, jossa tiedot pimitetään ja niiden perusteella suorastaan vängätään siirtämään kaikki panssarit pois puna-armeijan todelliselta hyökkäysuralta. Suosittelen Georgin kirjaa ”Verrat an der Ostfront” osat I ja II.

    Nimenomaan Wehrmachtin vastarintaliikkeen vuoksi tappio idässä oli niin nopea. Hitler olisi nimenomaan kyennyt saamaan idässä aikaan jonkinlaisen tasapelin, jos kenraalit olisivat olleet hänen puolellaan. Voittoa en uskalla luvata, sillä se olisi vaatinut kai jonkinlaisen kapinan Neuvostoliitossa. Ukraina olisi jäänyt Hitlerille. Mutta nyt kai oli pikemminkin kyse siitä, mitä Hitler ajatteli ja suunnitteli ja mitä hän niiden pohjalta teki miehitettyjen alueiden kansojen suhteen.

    Tykkää

    1. En voi nyt yhden kirjaan perusteella tehdä noin radikaaleja johtopäätöksiä. Gehlenin tapaan kirjoittaa muistelmissaan toki on vaikuttanut hänen sodanjälkeinen asemansa, mutta arviota, ettei venäläisten ym. kommunisminvastaista asennetta hyödynnetty optimaalisesti, tukee yleiskuva. Gehlen kertoo esimerkkejä, kuinka hänen pääesikunnalle tarjoamat tilannekatsaukset sivuutettiin useasti, toiveajattelun tieltä. Väärät päätökset eivät siis johtuneet huonosta tiedustelutiedosta, vaan sen torjumisesta.

      Tykkää

  3. Toistan vielä, että esim. panssaridivisioonat ym. siirrettiin säännöllisesti muualle, pois sieltä, missä NL aikoi hyökätä. Nimenomaan Gehlenin tiedustelun perusteella. Nain siis 1944 ennen Bagrationia esimerkiksi. Gehlen väitti hyökkäyksen alkavan etelärintamalla.

    Tykkää

  4. Kenraalien muistelmat ovat varsin yleisesti kummallisia. Esim. Kurskin taistelu. Useampi vastuussa ollut kenraali väitti, että Hitler halusi operaation ja he muka vastustivat. Todellisuudessa kenraalit ideoivat hyökkäyksen ja kannattivat sen toteuttamista. Juuri samat kenraalit. Kaunistelu on hyvin tyypillistä näille. Lähde: Töppel: Kursk 1943

    Tykkää

  5. Heh. Gehlenin muistelmista on myös peräisin oletus, että Martin Bormann olisi ollut agentti nimeltään ”Werther”…

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s