Djakovon kulttuuri 1.vuosituhannella eKr: Moskovaa asuttivat suomensukuiset

Venäjän kylät ja kaupungit eivät juuri muuttaneet muotoaan slaavi-heimojen tullessa alueelle 600-luvulla jKr: Asuttiin hirsimökeissä paaluvarustusten ympäröiminä kukkuloiden laella. Kristinuskon tultua toki ilmaantui kirkkoja ja olojen muuttuessa yhä rauhattomimmiksi puolustuslaitteet kehittyivät. Elämänmeno muuttui paljon vähemmän.

Djakovon (Dyakovon) kulttuurivaihe alkoi 700 BC (eKr.), ja lähestyttäessä ajanlaskumme alkua alkoi myös asutusten linnoittaminen. Nimensä kulttuuri sai nykyisen Moskovan alle jo jääneestä pikku kylästä, josta ensimmäiset po. ilmiöön liittyvät arkeologiset löydöt tehtiin. Kuvassa tutkijan näkemys djakovolaisesta asutuksesta: Kielihistoriallisesti Djakovo liitetään suomalaisugrilaisten kielten kehitysvaiheisiin niin, että merjan, muroman, metsherän ja vepsän kielten katsotaan joko suoraan periytyvän djakovolaisten kielestä, tai saaneen siitä merkittäviä vaikutteita. Vepsä on itämerensuomalainen kieli, siis hyvin läheistä sukua suomelle. Muut mainitut ovat #itämerensuomen ja Keski-Volgalla puhuttujen sukulaiskielten välistä kadonnutta ”keskiryhmää”.  Slaavien alkaessa levittäytymään alkukodistaan Valko-Venäjän ja Ukrainan rajaseuduilta mm. kohti pohjoista, #slaavikiila eristi Itämerensuomalaiset ja Volgan seudun sukukansat toisistaan. Tässä tilanne ennen sitä, 300-luvulla jKr: Venäläinen tutkija on merkinnyt karttaan myös silloisten kansainvaellusten erään aiheuttajan: Arokansojen hyökkäyksen länteen (Hunnit). Alla tilanne 300 vuotta myöhemmin: Merkityistä kansoista Finns, Ests, Chudes, Veps, Merya, Meshchera, Mordvinians ja Permians ovat suomensukuisia. Volga Bulgars tarkoittaa turkkilaissukuisen bolgaarien kansanheimon perustamaa monikansallista valtiota, joka hallitsi kauppayhteyksiä Pohjois-Euroopasta Venäjän jokien kautta Bagdadin kalifaattiin ja Persiaan. Suomesta ja Pohjoismaista löydetyt arabialaiset hopeakolikot ovat heidän välittämiään. Slaaviekspansion ja myöhempien kansallisuusvainojen seurauksena suomalaisugrilaisia on jäljellä seuraavasti: Merjalaiset, muromalaiset ja metsherät ovat kadonneet kokonaan, mutta useat nykypäivän venäläiset ovat alkaneet kertoa perimätietojaan sukunsa mm, merjalaisesta alkuperästä. Nykyisen euroopanpuoleisen Venäjän keskiosissa elettiin kaupungeissa ja elettiin samaan tapaan, kuin ensimmäisinä slaavilaisina vuosisatoina, jo ennen slaavien tuloa. Suomalais-ugrilaisen kulttuurivyöhykkeen keskus oli itseasiassa siellä. Professori Ari Siirilä puhui ”Keski-Volgan innovaatiokeskuksesta”, joka imi kulttuurivaikutteet etelästä, idästä ja lännestä, ja välitti ne mm. Fennoskandiaan. Saimme sieltä mm. keramiikan tietotaidon, metallien käsittelyn, maanviljelyn ja mahdollisesti ratkaisevat impulssit puhumamme kielen muotoutumiseen itämerensuomeksi. Siksi meille ei suomalaisina ole lainkaan samantekevää, mitä keskisellä Volgalla tapahtui esihistoriallisella ajalla. Itseasiassa nykytutkimus on löytänyt vakuuttavia todisteita ”merjan-kaltaisen kielimuodon” vaikutuksesta nykyisen Suomen alueen vesistönimiin. Kun venäläinen poliitikko kertoo olevansa osittain merjalainen, voimme kysyä itseltämme, kuinka djakovolaisia me olemme? Suomalaisen tutkijan,Pauli Rahkosen, kartassa esitetään Uht-, V(u)oht-, Oht-, Uht-, Veks-, Vi(i)ks-, Vieks- ja Vaaks- sanueen esiintymistä merjalais-alueelta Länsi-Suomeen ulottuvalla vyöhykkeellä. Nämä nimiteemat liittyvät vesiliikenteeseen. Sellaisilla suurten jokien ja järvien nimillä, kuin Kemi / Kymi ja Imandra / Imatra, on myös itäinen levinnäisyys. Niin, Inari (Indere-, Inderjagr) kuuluu samaan seuraan. Tämän nimistön on päätelty levinneen idästä länteen, alkuperän viitatessa Laatokan ja Äänisen eteläpuolelle. Kas, sieltähän onkin tullut kokonaisia aaltoja arkeologisesti todettuja vaikutteita: Tekstiilikeramiikan lähtöalue (3) ja vaikutuspiirit (2, 1). #Tekstiilikeramiikka (2.), Tekstilnoi keramiki, toi Pohjois-Skandinaviaan keramiikka-innovaation, joka suuresta osasta Ruotsia ja Norjaa puuttui vielä pronssikauden puolessavälissä. No, suomalais-ugrilaisilta saivat. #Ananjinon kulttuuri (1.) levitti raudan käytön pohjoiselle ”Venäjälle” ja mm. Suomeen. Rannikkoseudut saattoivat hakea tietämystä mm. Virosta, josta rautakaudella tapahtuikin muuttoliikettä Suomeen, l. tulijoilla oli rautatieto itsellään jo valmiiksi. Takastelemamme Djakovon kulttuuri kehittyi em. tekstiilikeraamisen kulttuurialueen ja Ananjinon kulttuurin vaikutusalueelle. Djakovo ei toki ole ensimmäinen kulttuuri-impulssi Valdain ylängön – keskisen Volgan alueelta Suomeen. Aikajärjestyksessä: Suomen jääkaudenjälkeinen asuttaminen 10 000 BP: Lähtöalue – (itäinen) Kunda-kulttuuri, Valdai. Mitä toivat tänne: Ihmiset. Keramiikan ensimmäinen käyttöönotto (Sperrings, SÄR-1): Lähtöalue Valdai, Pohjois-Venäjä. Saviastiat. Tyypillinen kampakeramiikka: Ljalovon kulttuuri, alunperin ”Volgan mutkasta”. Uudentyyppiset astiat. Maanviljely: Lähin viljely-esimerkki Pegrema Äänisellä. Viljelytekniikkaa, kasveja, riihikuivaus. Kuparin käsittely: Äänisen kuparikompleksista. Pronssin valmistus: Venäjän (suomalais-ugrilaiset) pronssikulttuurit, ”Läntisen Euraasian metallurginen kompleksi”. Raudan valmistus: Ananjino ym. rautakauden kulttuurit Venäjällä. On siis todettu, että Suomen nykyisellä alueella on em. innovaatiosuunnasta tulleita vesistöjen nimiä. Tarkasteltavaksi jää, saimmeko sieltä niin huomattavia vaikutteita, että yo. listaan on tehtävä vielä yksi lisäys: Suomen kieli.

Djakovon kulttuuri

Rautakauden alussa ilmaantui Volgan ja sen pohjoisten sivujokien alueella, johon tekstiilikeramiikka ja Ananjinon kulttuuri olivat voimakkaasti vaikuttaneet, kulttuurimuoto, jota ensimmäisen tutkitun löytöpaikan mukaan nimitettiin Djakovon kulttuuriksi, Djakovskaja Kultura. Djakovolaisten talous perustui pitkälle maanviljelykseen ja karjanhoitoon. Koska tiiviistirakennetut kylät olivat yleensä joen varrella, kalastatuksella on voinut olla merkitystä. Kotieläimiä oli jo mm. hevoset, nautakarja ja lampaat. Elinkeinot ja aineellinen kulttuuri olivat siis tavanomaista rautakauden keskieurooppalaista tasoa. Djakovolaiset, kuten suomalaisetkaan, eivät siis olleet kierteleviä mestästäjä-keräilijöitä, vaan kylissä asuvia viljelijöitä. Asettuminen vesireittien varsille viittaa myös aktiivisuuteen kaupankäynnissä. Siihen viittaa myös merjankieltä edeltäneen kielimuodon vaikutus Suomen nykyisen alueen vesistönimiin: Tämä nimistö liittyy mm. vedenjakajojen ylittämiseen pitkillä kauppamatkoilla. Tunnetuista suomalaisugrilaisista kansoista merjalaisten ja vepsäläisten on päätelty perineen kielensä djakovolaisilta. Kadonnutta merjankieltä tarkastellaan mahdollisena itämerensuomen ja volgansuomen välikielenä. Vepsä kuuluu itämerensuomalaiseen kieliperheeseen. Rekonstruktio (oikealla) naisen pukeutumisesta perustuu Djakovon kulttuurin hautalöytöihin. Djakovolaiset rakensivat kylänsä yleensä korkeille jokien törmille, usein niin että sivujoen uurtama rotko tekee kylän alueesta helpommin puolustettavan, usein kolmiomaisen. Moskovan kaupungin alueella on, paitsi ensimmäinen tutkimuskohde Djakovon kylä, myös yhä jatkuvat kaivaukset Kolomeskojessa. Moskovan Kremlin oletetaan olleen myös djakovolainen linnoitus-asutus. Kolomenskojen kaivaus tänään: Nykyisen Moskovan kaupungin alueella oletetaan olleen 10 djakovolaista kylää. Niiden asukasluku on vaihdellut yhdestä suurperheesta yli 200:aan asukkaaseen. Kuudennella vuosisadalla eKr. djakovokyliä alettiin linnoittamaan paremmin.   Kun Suomessa ja laajalti läntisessä Euroopassa väestön puolustuslaitteet olivat usein ”#pakolinnoja”, joihin siviiliväki sijoitettiin vihollisen liikkuessa seudulla, -sotakuntoisten osallistuessa vainolaisen torjuntaan, Venäjällä, rautakauden alusta lähtien, näytetään luotetun linnoitettuihin asutuksiin. Julius Caesar mainitsee ”Gallian sodassa” gallien lähettäneen naiset, lapset ja vanhukset turvaan joko mäkilinnoihin tai joskus vaikeakulkuisilla soilla sijaitseviin saariin. Suomen linnavuorista usealla lienee ollut sama funktio. Caesar mainitsee  myös gallien linnoitetut kaupungit, käyttäen ninmitystä Oppidum. Djakovolaisten linnoitetut kylät ja kaupungit sopivat oppidumien määritelmään. Varhaisemmalla kaudella djakovolaisille asutuksille olivat tyypillisiä pitkät talot, joissa oletettavasti asui useampi perhe. Troitskin linnoitetulla asuinpaikalla jopa yksi ja sama kehätalo toimi puolustusrakennelmana, ollen jaettu mm. perhekohtaisiksi asuintiloiksi. Linnaketta uudelleenrakennettaessa siirryttiin yksittäistaloihin. Tästä voi päätellä djakovolaisen yhteiskunnan polarisoituneen ja tuloerojen ilmaantuneen. Djakovon kulttuurin näkyvimpiä muistomerkkejä ovat suuret hautakummut, jotka muistuttavat Viron itäpuolisen alueen pitkiä kumpuja. Tämä kumpu on Kolomeskojessa. Näkymä Moskova-joelta. Arkeologisissa kaivauksissa talteen saatu esineistö on varsin tyypillistä rautakauden alun aineistoa. Koruissa näkee viitteita myöhempään merjalaisten etc. estetiikkaan. Suomalaisugrilaisiin liitetty linnunjalka-riipuke näyttää ilmaantuneen jo djakovolaiseen aineistoon. Tekstiilikeramiikka korvautuu 3:lla vuosisadalla eKr. Itämeren suunnasta omaksutulla mustalla keramiikalla, samaan aikaan kun on merkkejä turkiskauppaan osallistumisesta suuremmalla volyymilla. Raudan käyttö myös yleistyy, korvaten mm. luuesineet, mikä kertoo yhteisöjen vaurastuneen. Kauppayhteyksien laajenemiseen viittaa myös roomalaisten lasihelmien ja yhdessä tapauksessa koruneulan löytyminen. Djakovolaiset hautasivat vainajansa linnoituskyliensä ulkopuolelle. Maahan hautaamisen rinnalla esiintyi erikoisia ”kuolleiden taloja”, joihin polttohaudattujen tuhkat sijoitettiin. Djakovolainen kulttuuri-identiteetti katoaa arkeologisesta aineistosta ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana. Entisille ydinalueille jää myöhempien slaavilaisten asukkaiden adoptoimina paikannimiä, jotka ovat ovat yhä kartoissa ja uutisissa: Jauza, Jahroma, Taldom ja Moskova. Merjalaisista on jäljellä esineitä museoiden vitriineissa, ja muutamien venäläisten sukuperimätietoa ei-slaavilaisista esivanhemmista. Vepsäläiset ovat yhä olemassa. Heitä on noin 2000. Kun käytte Moskovassa, muistakaa niitä jotka joskus aitasivat Kremlin kukkulan ja pitivät siellä lampaita. He, ehkä samat henkilötkin, liikkuivat Karjalassa, ja heiltä jäi sinne paikannimi Uhtua, jota yhä käytetään. Matkallaan Pohjanlahdelle, Kymijokea ylös -senkin nimi on heiltä- ja vesistön latvoille vedenjakajaa ylittämään, he saapuivat Ähtäriin, sukupolvia aiemmin nimeämäänsä. Jos he ovat yhä tällä reissullaan, he elävät meissä.

Djakovolaiset, merjalaisten ja vepsäläisten esivanhemmat (Venäjänkielinen)

Merjalaisen naisen puvun rekonstruoiminen, esimerkkejä (Venäjänkielinen)

https://eurooppalaisuus.wordpress.com/2016/10/11/vesistojen-nimet-kertovat-suomen-asutushistoriasta/  

https://eurooppalaisuus.wordpress.com/2017/11/27/raaputa-venalaista-paljastuu-tsuhna/