Herxheim: Rituaalista kannibalismia Pfalzissa 5000BC?

vanhanajanjoulupukki0000001

Tarkastelemme nyt neoliittisen kivikauden kummallisinta tutkimuskohdetta Euroopassa: Herxheimin ympyräkaivantoa, ja sen löytöaineistoa. Samalla luomme näköalaa esihistorian pimeimmille sivuille.

Keski-Euroopan maaperä paljastaa tuon tuostakin joukkohautoja. Viimeksikuluneiden vuosien aikana olemme joko pohtineet tai sulkeneet mielestämme Treuenbriezenin, Marienburgin t. Malborkin, ja eräiden muiden paikkojen yllättävät löydöt, puhumattakaan entisen Jugoslavian alueen järkyttävistä löydöistä. Osaamme yhdistää nämä kauhujen paikat lähihistorian tapahtumiin, sotiin ja levottomuuksiin. Pfalzin seuduilta läntiessä Saksasta ovat paljastuneet 500:n, ehkä tuhannen, vainajan luut joita emme osaa yhdistää tunnettuun historiaan. Löytö ajoittuukin 7000:n vuoden päähän, esihistoriaan. Seuraavassa tarkastelemme, mitä Herxheimin joukkohauta meille kertoo.

herxheim_grubenanlage

Vakiintunut ’tieteellinen’ nimitys Herxheimistä löytyneen kaltaisille maateoksille on ’rounded enclosure’, ympyräkaivanto tai -valli, joka sulkee osittain tai kokonaan pyöreähkön alueen ympäristöstä. Kun näitä ennen tuntemattomia rakennelmia alkoi löytymään 1980-luvulla, tieteentekijöillä oli sosiaalinen tilaus tulkita ne kiireimmän kaupalla linnoituksiksi, vaikka ne aina sijaitsivat alavalla ja tasaisella maalla, joskus lähellä luonnostaan paremmin puolustettavia mäkiä tms., joilla myöhemmät pronssi- ja rautakauden puolustuslaitteet olivat sijainneet.

Tutkijoiden ajattelua ohjasi tendenssi opponoida Marija Gimbutasin teoriaa esi-indoeurooppalaisen Euroopan suhteellisesta rauhallisuudesta. Kun kiihtymys Gimbutasin johtopäätösten ympärillä on laantunut, nämä pöyreät maa-rakennelmat vapautuivat postuumista sotilaallisesta roolistaan.

Goseckin tunnetumpi maakehä osoittautui kovin identtiseksi Stonehengen vanhimman vaiheen konstruktiolle, ja se on varmistunut observatorioksi l. aurinkokalenteriksi. Siellä ei siis ole asuttu eikä sitä ole puolustettu, vaan siinä on kokoonnuttu ja juhlittu. Muitakaan maakehiä ei enää pidetä linnoituksina.

Tässä Giant´s Ring Irlannista:

giants-ring3_piirros

Bylanyn maakehä Böömistä:

bylany1

Aikakautta, jolloin Stonehengeä, Goseckia ja Herxheimia alettiin rakentaa, kutsutaan neoliittiseksi l. uudemmaksi kivikaudeksi. Silloin ikiaikainen metsästys-keräily -elinkeino oli jo vaihtumassa maanviljelykseksi lähes koko Euroopassa. Myös Suomessa koettiin raivattiin jo maata ja viljeltiin viljakasveja.

Rounded enclosuren l. pyöreähkön maakehän malli ja funktio vaihteli paikallisesti, mutta perusidea säilyi samana nauhakeraamisen mv-kulttuurin vanhoilta alueilta (esimerkkimme Böömistä) aina pohjoiseen Brittein saarille. Stonehengessä, Goseckissa ja myös Suomessa maa- ja kivikehien alkuperäiseenkin käyttöön kuului aurinkokalenterin pito tarkkailemalla auringonnousuja ja -laskuja eri vuodenaikoina. Maanviljelijät tarvitsivat tarkkaa kalenteria kylvöpäivän määrittelyyn. Näin uskonto lomittui arkeen ja kultinharjoitus tuki pääelinkeinoa.

Maakehissä ei tuona aikana ollut yleensä rakennuksia, eikä asuinrakennuksia lainkaan. Kehien rakentajien kylät on paikallistettu niiden läheisyyteen. Goseck:

103_gfu2009_goseck-ringanlage

Mahdollisuus, että kehät olisivat olleet jonkinlaisia linnoituksia tai kuvitteellisen yläluokan kartanoita on näin poissuljettu. Kuka 500:n ihmisen syöntiin onkin syyllistynyt, hänen on täytynyt asua ja elää samoissa kylissä kuin ateriansakin. Tällä seikalla on varsin suuri merkitys löydön tulkinnassa.

Metsästyksestä ja keräilystä eläneet mesoliittisen kivikauden kansat korostivat myyteissään ja rituaaleissaan luonnosta pyydetyn saaliin ”palauttamista” luontoon t. luonnonjumaluuden haltuun. Siksi suomalaisetkin keräsivät aterian jälkeen syödyn karhun luut, ja veivät ne metsään. Kun luusto on kokonaisuudessaan palautettu metsän haltijalle, karhu voi syntyä uudelleen. Maanviljelys-kivikaudella jälleensyntymä-usko ja idea luonnon syklisyydestä vain vahvistui.

Viljelyn vuotuinen syklisyys hahmotettiin ihmiseen ja seksuaalisuuteen. Luonto ”kuoli” syksyllä. Siis luonnon personoituma Jumalatar oli ikävissään? Hänen rakastajansa tai joskus poikansa oli kuollut, ja Ishtar kuten Isiskin laskeutuivat Manalaan. Sen ajan luonto lepäsi, ikäänkuin osaaotti suruun. Kun rakastaja herätettiin henkiin, luonto koki kevään.

Jumalatar oli Maa-emo tai vain Maa. Hän hallitsi syntymää, kuolemaa ja jälleensyntymää. Myös ihmisen seksuaalisuutta ja peltojen viljavuutta, jotka nähtiin samana asiana. Eivät tytöt Suomessakaan juosseet turhaan alastomina viljapelloissa Juhannus-yönä.

Kun yhteisön jäsen kuoli, Jumalatar otti hänet luokseen, takaisin. Tämä ilmaistiin hautajaisten rituaaleissa eri tavoin. Kivikaudella megaliittikumpu oli Jumalattaren kohtu, nyky-luterilaisuudessakin vanha Jumalatar mainitaan nimellä: ”Maasta sinä olet tullut ja Maahansinun on jälleen palattava! Aamen” (Kenenkäs nimi oli Aamen?)

Ihmisyksilö oli vuosituhansia yksilö kollektiiviin kuulumisen kautta. Ilman sosiaalista verkkoa hänen ei voitu edes kuvitella olevan olemassa. Tämä on meidän geeneissämme. Nykyisenä yhteisyydettömänä aikana näkyy erityisen selvästi ihmisten pyrkimys kuulua johonkin: Etsitään samaistumisryhmää vaikka pukeutumalla, diggaamalla jotain urheilujoukkuetta t. bändiä, jne.. Erilaisuuden tavoittelijatkin päätyvät aina olemaan *samallatavalla erilaisia* kuin ryhmä johon he samaistuvat.

Ei siis ole yllättävää, että vanhoina aikoina uskottiin vainajienkin elävän ikuisesti yhteisönsä tulevissa sukupolvissa. Joskus tämä ilmaistiin hautaamalla vainaja asumuksen lattian alle, olemaan mukana perheessä. Usein hautaamalla vainaja, hänen luunsa tai tuhkansa yhteiseen kokoontumispaikkaan. Äärimmäisessä tapauksessa jälkipolvi söi vainajan tai ainakin hänen aivonsa.

Keräilystä maanviljelyyn

Siirtyminen luonnon tuottamien hyödykkeiden vastaanottamisesta (metsästys, kalastus, keräily) luonnonympäristön muokkaamiseen haluttuja tuotteita tuottamaan (maanviljelys, puutarhaviljelys) ei ollut osoitus edistyksen lineaarisesta etenemisestä, vaan ihmisyhteisöjen vastaus koettuihin kriiseihin. Vaivalloiseen ja riskialttiiseen viljelyyn siirryttiin vain pakosta, väkiluvun ylittäessä luonnon luontaisen tuottavuuden asettaman rajan.

lbk2Ihmisiä oli ensimmäistä kertaa ihmiskunnan olemassaolon aikana ”liikaa”. Siksi elinkeinotoiminnan tehostamiseen oli suoranainen pakko. Maanviljelys levisi siis Eurooppaankin aluksi ravinto- ja resurssikriisin seurauksena, mutta muokkattu ympäristö salli aiempaa suuremman väestönkasvun. Siitä seurasi viljelysmaan puutetta ja muuttoa aina uusille ja uusille seuduille. Prosessi kiihdytti itse itseään.

Oikealla olevasta kartasta puuttuu itäisen Euroopan maanviljelys, joka 5000-4500 eKr. ulottui jo Suomeen ja Baltiaan.

lbk-haus

Nauhakeraaminen kulttuuri syntyi Tonavan laaksossa. Se oli saanut uuden elinkeinon ja siihen liittyvät kulttuuriset ja uskonnolliset innovaatiot Balkanilta, Tisza– tai Vinca-kulttuureista. Jossain nykyisen Unkarin paikkeilla onnistuttiin soveltamaan eteläiset viljelytavat keski-eurooppalaisiin oloihin, ja nauhakeraaminen kulttuuri levisi sen jälkeen hyvin nopeasti Tonavaa ja Rheiniä seuraten Seine-joelle länteen ja Moldaviaan asti idässä. Pohjanmeren ja Itämeren rantoja se ei koskaan saavuttanut. Näillä alueilla meren tuotto riitti tyydyttämään metsästäjä-keräilijöiden tarpeet, joten virikettä uusiin elinkeinoihin ei ollut.

Suomen alueelle viljely-tieto tuli *Keski-Volgan innovaatiokeskuksesta*, -alueelta joka nykyisinkin on suomalaisten sukukansojen asuttamaa. Kuten Unkarin tasanko, Pannonia, omi viljely-elinkeinon etelästä ja kalibroi sen keskisemmän Euroopan maanperän ja ilmaston mukaiseksi, keskisellä Volgalla kehitettiin manner-ilmaston ja podsoli-maannoksen ehtojen mukaiset keinot.

Läntiselle Pohjois-Euraasialle tyypillinen ohuthumuksinen huuhtoutunut podsoli salli vain kaskiviljelyn, mutta jatkuvaan viljelyyn kelpoisia maitakin oli riittävästi. Suurin haaste oli kasvukauden lyhyys. Siihen vastattiin korjaamalla vilja ikäänkuin kypsymättömänä, ja irroittamalla jyvät kuumennetussa riihessä. Tällä keksinnöllä viljely levitettiin aina Jäämeren rannoille Ruijaan. Suuria alueita Keski- ja Itä-Euroopassa pysyi kuitenkin perinteisessä elämäntavassa, ja vältti viljelyn omaksumista.

Jopa nykyisessä Tsekissä Böömin tasangoilla vallinnut maanviljelys karttoi pitkään ympäröiviä vuorimaita, joilla mesoliittinen väestö jatkoi vanhaa elämäntapaansa kivikauden lopulle.

bohemia_lbk

 

Neoliittiset maanviljelijät olivat hyvin yhteisöllisiä. Peltoaukeat raivattiin/kaskettiin yhdessä, ja jokaisella raivaukseen osallistuneella ruokakunnalla oli oma sarka kylän jokaisessa erillisessä pellossa. Näin myös vahvistui yhteishenki. Tämä järjestely, ”sarkajako”, sopi hyvin esivaltiollisiin ja esipatriarkaalisiin oloihin, joissa tuloerot olivat vähäisiä eikä yhteiskunta ollut jakautunut pysyviin ”luokkiin”.

Kun elämäntapa oli hyvin yhteisöllistä, se heijastuu myös maanviljelyksen alkuaikojen eurooppalaiseen uskontoon.

Elämä jatkuu kuoleman jälkeen?

Hautaustavat korostivat kylän yhteisyyttä: Haudattiin vainaja poltettuna tai kokonaisena(?), hautaustraditio häivytti hänen yksilöllisyytensä. Vainajat olivat yhteisön, ei ”klaanien” esivanhempia. Vielä myöhään rautakaudella tämä ajattelutapa näkyy polttokenttä- tai tarhakalmistoissa (Virossa), joissa poltetun vainajat tuhkat siroteltiin erityisen paikkaan aiemmin kuolleiden jäännöksiin sekoittumaan.

Megaliittikummut ovat neoliittisen kivikauden huomattavimmat rakennukset. Näihin kammioilla ja käytävällä varustettuihin kumpuihin haudattiin, mutta niistä on yleensä löytynyt varsin vähän luita. Kumpujen kammioita käytettiin myös uskonnollisiin kokoontumisiin t. rituaaleihin, jolloin ruumishautaus suoraan po. kammioihin ei ollut oikein toimiva tapa. Vainajista kumpuihin päätyivätkin vain luut.

Kun kivikauden maanviljelijä kuoli, hänet saatettiin haudata yksittäishautaan, tai -kuten eräillä nykyajan kivikautisilla maanviljelijöillä mafuluilla Uudessa Guineassa– hänen ruumiinsa vapautui lihoistaan ”ilmahautauksessa” l. korkealla telineellä jossa linnut nokkivat pois turhat kudokset. Tämä tapa on yhä käytössä eräillä uskonnoilla ja se tunnetaan Catal Hüyükin arkeologisesta kohteesta.

platformgraves_NGuinea.jpg
Ilmahautaus-platformeja Uudessa Guineassa.
catal-huyuk-03
catalhuyukexcarnationFrescoja Catal Hüyükista: Korppikotkat syövät vainajia toimien kuolemaa ja jälleensyntymää hallitsevan Jumalattaren edustajina.

Puhdistuivat vainajan luut millä konstilla tahansa, ne olivat silloin kelvollisia megaliittikumpuun sijoitettaviksi. Koska silloiset ihmiset uskoivat jälleensyntymään, luut poistettiin ja hävitettiin kun vainajan arveltiin syntyneen uudelleen jonakin sukulaislapsenaan tai muuna kylän asukkaana. Eihän samalla persoonalla voi olla kahta fyysistä olomuotoa samaan aikaan?

Esimerkki Suomesta: Karhun peijaiset

Jo aiemmin arkeologit ovat pohtineet erästä muutakin tapaa ”haudata” vainajan pehmeät kudokset luurangon siistimiseksi. Tämä vaihtoehto muistuttaa vanhaa suomalaista tapaa käsitellä kaadettua karhua:

Karhu oli arvokas saaliseläin, mutta omasi muinaissuomalaisessa, -karjalaisessa ja oikeastaan koko circumpolaarisessa maailmassa Kanadan intiaaneja myöten myös merkittävän uskonnollisen statuksen. Siksi saaliseläimen henkeä piti lepyttää -näin asia yleensä tulkitaan- tai oikeammin suoda karhulle ihmisen kohtelu.

karhu_levy.pngMetsästäjien tuodessa saaliseläintä pihaan, sitä puhuteltiin kuin ihmistä, kunnioitettua vierasta. Kun vieras oli keitetty ja syöty, kaikki sen luut kerättiin huolellisesti talteen ja palautettiin metsään.

Karhun juhla. Kaadettu karhu kuljetettiin pesältä laulaen ja joidenkin tietojen mukaan viitoittaen tietä veistämällä puihin pilkkoja. Karhun kuljetuslauluissa on samanlaisia säkeitä kuin häiden vastaanottolauluissa hääkulkueen saapuessa sulhasen taloon. Pihalla metsämiehet ilmoittavat suuren vieraan olevan tulossa, poikia ja tyttöjä kehotetaan väistymään pois tieltä. On tietoja, että (hedelmällisyysiässä olevien) naisten tuli paeta näkyvistä karhua tuotaessa.

Tulovirren versiossa metsästäjät kysyvät, minne he vievät vieraan, ja vastaavat saattavansa karhun tuvan peränurkkaan. Ovea vastapäätä oleva peränurkka pöydän yläpäässä, missä sivu- ja peräseinän penkit yhtyivät (”kahden laudan katkimessa”) oli kunniapaikka.

Peränurkassa sijaitsivat perheen pyhät esineet, ortodoksisissa taloissa ikoni. Niin kuin erityisen arvokkaat vieraat karhukin vietiin kunniapaikalle ”perhealttarin” alle. Joidenkin toisintojen mukaan talon emäntä, matriarkka, otti karhun kaatajat vastaan samoin kuin häänäytelmässäkin; kaskikauden suurperhettä hallitsivat naiset. Metsästäjän ja talonväen välisestä vuorolaulusta on toisintoja, joissa talonväki tervehtii kaadettua karhua ja kertoo, että vieraalle on jo kauan valmisteltu pitoja: tehty olutta, pesty simalla penkit ja odotettu malttamattomina vierasta niin kuin neito sulhastaan.

Viitasaaren tekstissä kerrotaan, että karhun kunniaksi pidettiin ”couvon päälliset eli häät”. Kouko merkitsee ’esi-isää, vanhusta’.(8 Ilmaisu siis tarkoittaa, että suvun kantaisälle (metsän vanhukselle) pidettiin hautajaiset tai vaihtoehtoisesti häät, joissa karhua juhlittiin ikään kuin sukuun tullutta morsianta tai sulhasta.

Suomen yleiskieleen siirtynyt nimitys peijaiset tarkoittaa myös ’hautajaisia’; karhulle pidettiin siis hautajaiset tai häät. Lisäksi on käytetty ilmaisua karhun vakat. Vakka-juhla eli vakkove tarkoitti riittipiirin tai kenties myös suvun juhlaa, johon olut- ja ruokatarpeet kerättiin yhteisesti. Juhlan nimitys tulee vakasta, korista, jossa säilytettiin yhteiset pyhät esineet.(9

Karhun kunniaksi määrättiin joku poika olemaan sulhasena, morsiameksi otettiin nuori tyttö ja puettiin paikalliseen morsiuspukuun. Pääruuaksi oli valmistettu hernekeitto ”kuolleen omasta lihasta”.

Keittokodasta kannettiin ensimmäisenä karhun pää asetettuna vadille ja sen jälkeen muu liha. Kun pään kantaja tuli eteisen kynnykselle, hänen piti lausua seuraavat sanat: ”Pois olkoon pojat porstuasta, piiat pihtipuolisista, hyvän tullessa tupahan, autuaan sisälle astuessa!”

Tekstin kommenteissa selitetään, että näin korostettiin karhunpään pyhyyttä ja riitin vakavuutta. On myös tietoja, että peijaiskeitto tehtiin karhun päästä ja kämmenistä, ne olivat ruumiinosia, joihin kätkeytyi karhun voima (sielu).

Suomalaisille ja karjalaisille ei siis ollut outoa ’kunnioitetun vieraan’ syöminen hänen kunniakseen vietetyissä juhlissa. Miten tämä rinnastuu muualla maailmassa arkeologisesti pääteltyyn omien vainajien syömiseen tai antropologisesti tutkittuun meidän aikamme kannibalismiin, sitä tarkastelemme myöhemmin. Karhu oli täälläpäin myös myyttinen esi-isä:

lintu12tr

Uhritoimitus Sardiniasta: Kuolevaa jumaluutta esittävä mies on puettu villikarjuksi.

mammutzones_orotelli_1

karhu-uhri

 

”Ich hab’ mein Herz in Heidelberg verloren, und in Herxheim…?”

Herxheimin maakehä oli uskonnollinen keskus, kuten muutkin samanlaiset samalta ajalta. Sen eristi arkisesta maailmasta kaksinkertainen kaivanto, raja. Juuri tässä ympyräkaivannossa löydetyt luut sijaitsivat. Myöhempinäkin aikoina rajoille haudattiin. Vainajat olivat hyviä vahteja. He eivät voineet torkahtaa, koska olivat kuolleita.

Herxeimin kaivannoista on löytynyt ihmisen luita. Lukuunottamatta 1-2:ta vainajaa, kaikki luurangot on huolellisesti hajoitettu, niiltä on riistetty yksilöllisyys. Hautauksia on tehty kaivantoon 50-100 vuotta ja jäännöksiä on löytynyt noin 500:sta henkilöstä. Vielä tutkimattomalla alueella arvellaan olevan samanverran lisää.

Jossain pinnallisissa selostuksissa saattaa yhä esiintyä väitteitä, että luut ovat sodan uhreilta, paikalla olisi taisteltu? Tämä tulkinta ei kestä tarkastelua.

Suurin osa löytyneistä kalloista on muotoiltu astioiksi irrottamalla kasvo-osa ja säästämällä pääkoppa ehjänä. Luissa on myös raapimisen merkkejä, jotka viittaavat enemmän rauhanomaiseen ateriointiin kuin sodankäyntiin. Taistelussa vihollista löydään niin että isku tehoaa. Kalloa ei säästetä syömä-astiaksi.

Tässä niitä on: Kaluttuja ihmisluita:herxheim-luukaivo1

Ich hab’ mein Herz in Heidelberg verloren,
In einer lauen Sommernacht.
Ich war verliebt bis über beide Ohren
Und wie ein Röslein hat ihr Mund gelacht.
Und als wir Abschied nahmen vor den Toren
Beim letzten Kuß, da hab ich’s klar erkannt:
Daß ich mein Herz in Heidelberg verloren.
Mein Herz, es schlägt am Neckarstrand.

Herxheim_kaivanto-prof.png
herxheim_kaivanto-2

Vainajien jäännöksiä sisältävän kehäkaivannon tarkastelu osoittaa, että po. vallihautaa on täytetty luilla. Kunkin juhla-aterian kunniavieraat ovat maalla peitettyinä samassa kerrostumassa.

Seuraava aterionti jatkanut kaivannon täyttämistä kuvassa näkyvällä tavalla. Miten tahansa uskomme po. luukertymän syntyneen, tapahtuma on ollut toistuva ja säännöllinen. Vuosittainen?

Mutta miten/miksi he kuolivat?

Meillä on ainakin kaksi mahdollista hahmotelmaa siitä, mitä Herxheimissa tapahtui noina ”Pyhien Ehtoollisten” iltoina:

A: Yhteisön vainajat tai ainakin merkittävimmät heistä paistettiin/keitettiin ja syötiin ainakin osittain hautausrituaalina.

Tämänkaltaista on todella päätelty tapahtuneen sekä esihistoriallisella ajalla että luonnonkansojen keskuudessa. Rituaalista kannibalismia on ainakin yhden luolalöydön perusteella esiintynyt h. sapiens neanderthalensiksellä. Tällöin on syöty edesmenneen johtajan aivot.

Kristuksen ruumiin syöminen ja veren juominen liittyy myös evankelis-luterilaisen kirkkomme rutiineihin, tosin sillä varauksella että temppua väitetään symboliseksi. Seliseli.

B: Herxheimin vainajilla on samantapainen selitys, kuin Tanskan suoruumiilla. Vaikea nälänhätä ja katovuodet.

tollundmandenTollundin miehen viimeinen ateria ennen teloitustaan ja suohonhautaamista, koostui luonnonkasveista tms. tehdystä puurosta, joka on tulkittu hätäravinnoksi. Jos jyllantilainen maanviljelysyhteisö oli hädässä ja lepytti jumaliaan ihmisuhrilla?

Ihmisuhri on poikkeuksellinen keino, johon turvauduttiin vain erittäin painavista syistä. Tanskalainen pronssikautinen kylä uhrasi johtajansa. Mihin muuhun voidaan ryhtyä?

Azteekit uhrasivat runsaasti ihmisiä, ja heidät syötiin. Kuolema oli uskonnollinen mutta ateria oli arkea.

Mexikossa uhrattavat saatiin pitämällä kaikenaikaa käynnissä joitain pieniä sotia kaupunkien kesken. Onko jokin muu tapa mahdollinen? Esitämme seuraavan skenaarion:

 

 

sarvipaat1”Kivikautiset maanviljelijät ovat kokoontuneet monen kylän yhteiseen juhlapaikkaan, jumalille pyhitettyyn maakehään, juhlistamaan viljelyvuoden päättymistä ja sadonkorjuun loppuunsaattamista, mutta jyvälaarit ovat vaarallisen tyhjiä.

Seuraavasta talvesta on tulossa vaikea ja keväällä ihmisiä tulee kuolemaan nälkään ennenkuin villivihanneksista ja palaavista muuttolinnuista ja muusta varhaisesta luonnon annista saadaan hädän helpottajaa. Yhteisön johtajat, vanhat naiset ja miehet, ovat olleet koolla pyhässä kehässä jo kolmatta päivää, muun väen tanssiessa ja laulaessa totuttuun tapaan, vaikka tänä syksynä ilo onkin ollut tavallista laimeampaa. On raskaiden päätösten hetki.

Viisaat ja vanhat viipyvät nuotiollaan, muiden tietämättä heidän keskustelunsa sisältöä. Tschäggättä-tanssijat -raskaiden naamioiden ja turkisten takia he ovat kaikki raavaita miehiä- ovat vetäytyneet pyhään kotaansa kierreltyään koko päivän tanssimarssiaan juhlivan kansan keskellä leiristä toiseen. Vanhat noidat lähtevät nyt nuotioltaan. Vaiti he siirtyvät tschäggättäkotaan. Tietäjänainen heittää jotakin hiillokselle ja kodan täyttää kirpeä tuoksu. Tschäggättä-tanssijat heräilevät. He ottavat tarjottua juomaa ja yhtyvät noitien monotoniseen samaa rytmiä toistavaan lauluun…

Aamuyöllä, juhlakansan nukkuessa väsymystään,kellonsa ja kalkattimensa jättäneet tschäggätät lähtevät liikkeelle. He ovat transsitilassa, eivät omia itsejään. Henget ovat ottaneet heidät valtaansa. He etsivät uhrejaan, jotka sattuma valitsee.”

krampus121205070-970x435

krampus-buttonOh, when the saints go marching in
Oh, when the saints go marching in
Lord, how I want to be in that number
When the saints go marching in…

Tarina on fiktiivinen, mutta kaikki sen elementit ovat totta jossakin ympäristössä.

Kuvan saksalaisen kansanomaisen kauhuperinteen edustajat, Krampukset, kulkevat traditionsa mukaisesti piispan saattueena. Uskonnon ja kauhutekojen yhteys on taottu niin vahvaksi, että se on säilynyt kansanperinteessä sukupolvien ajan. Kuinka kauan? 7000 vuotta?

Tapahtuma-rekonstruktiomme osoittaa mahdollisuuden, että esivaltiollisella ajallakin on ollut keinoja toteuttaa po. kaltainen yhteisön jäsenmäärän vähentäminen ilman myöhemmille valtioille tms. hallinnoille tyypillisistä yhteisöstä irrallista väkivaltakoneistoa. Neoliittisella kivikaudella ei ollut linnanherroja tms. päälliköitä, joilla olisi ollut kyky käyttää erityisesti opetettua väkivaltaisten tyyppien ryhmää (”armeijaa”, hirdiä) yhteisöä vastaan.

Nykyaikaan asti maanviljelys-kivikaudessa eläneitä yhteisöä on päästy tutkimaan Itä-Aasiassa, Tyynenmeren saarilla, vuoristoseuduilla etc.. Shamaanien ja muiden seremoniamestareiden poliittinen rooli korostuu tutkituissa kulttuureissa: Johtaja on se joka saa muut suostuteltua tekemään jotakin. Hänellä on hyvin vähän keinoja pakottaa.

Mikäli hypoteesimme Herxheimin 500:n vainajan uhraamisesta etc. osuu oikeaan, tämän joukkouhrin toteuttamiseen tarvittava organisaatio on voinut olla kuvauksemme kaltainen.

Tupi-intiaanien jouluateria vanhan kuvauksen mukaan:

cannibal2.png

”Ei saa katsoa taakse nyt, on Tschäggättä liikkeelle lähtenyt…”

Maalaisperinteen kauhuolennot eivät säästä edes lapsia? Tämän käsityksen täytyy olla hyvin vahvasti kansanmuistiin juuttunut.

tschagattaq24KRAMPUS2222222.jpg

Tschäggättä, Krampus, Lempo… -mutta olivatko he paholaisia??

saarenmaa-uudenvuodenpukki2222Välimeren saarilta Alpeille ja suomalais-virolaiseen Nuuttipukki-uudenvuodenpukkiin ulottuva mytologeemin jatkumo rinnastuu silmiinpistävästi kristilliseen Paholaiseen. Alkuperäkö on yhteinen, ja jos on lainattu niin mihin suuntaan? Helppojen johtopäätösten tekeminen johtaa harvoin oikeille jäljille.

Karvaisten kansanomaisten vuotuisjuhlien esiintyjien laaja levinnäisyys ja tietty samankaltaisuus viittaavat vanhaan alkuperään. Kristillinen kirkko putoaa nyt potentiaalisten vaikutteidenantajien valikosta, kuten Madonna+lapsi -asetelman tapauksessa suhteessa Isis+Horus jne. -teemaan. Käytämme taas työhypoteesina maanviljelys-kivikautta, ja mitä löydämme:

Saksan, Balkanin, Sardinian jne. kevään arkaaiset karnevaalihahmot pukeutuvat turkkiin, kantavat kelloja, naamioita ja joskus sarvia. Sardinialaisen Mamoiadan kaupungin mammuthones lienee tunnetuin, mutta Samugheossa löydämme kokonaisen näytelmän, joka on saattanut säilyttää meille oleellisen osan vanhaa neoliittista riittiä.

Vapahtaja, S´urzu, kuolee pahojen tai ”pahojen” merdulesien surmaamana. Jälkimmäiset ovat myös puettu karvaisiin nahkoihin ja kantavat raskaita kelloja.

Ennen näytelmän huipennusta seurue tanssimarssii kiertäen kaupungin katuja. Tämä on yhteistä useimmille nykyaikaan säilyneille paikallisille editioille. Samugheolaisilla on yhä esityksessään s’Urtzun uhrikuolema. Jumalan -sehän s’Urtzu on!- ylösnousemusta ei sentään ole tohdittu esittää vuosisatoihin.
uhri01
uhri02Sarvipäisen Jumalan on kuoltava jotta Hän voi syntyä uudelleen tai palata Tuonelan joelta kuten Lemminkäinen. Tässä meillä on Kristuksen mytologia alkuperäisyydessään.

Entä nämä Jumalan tappajat? Mihin muuhun he pystyivät?

 

 

surtzu0000001

luut2Nykyisin karvahahmot kantavat lehmänkelloja -hyvin arvovarattu esine maataloudessa!- mutta alunperin kalistimet ovat olleet luita. Ihmisluita?

Naamioiduttuaan henkilö lakkaa olemasta itsenä. Hän on rooli jota hän esittää. Hänen tahtonsa ohittaa joku muu imperatiivi, yhteisön odotukset, muinaisen rituaalin sukupolvien takainen paine, pakko toimia tietyllä tavalla..?

Ihmisuhrauksen tekijät olivat näin käytettävissä. Turkkeihin verhottujen ja sarvinaamiota kantavien tanssijoiden ryhmä herättää yhä pelkoa katsojissa, vaikka pelkoon ei ole ollut aihetta tuhansiin vuosiin.

Karvakummajaiset edustavat potentiaalista uhkaa, mutta ketä kohtaan? Yhteisöä uhkaava häirikkö tai ulkopuolinen saattoi ehkä lumensaartamassa alppikylässä kohdata ikivanhan tradition jäänteen, jollaisesta urbaaneilla kaupunkilaisilla ei ollut aavistustakaan? Tschäggättä-ilmiössä on siis kyse yhteisön kollektiivisen tahdon anonyymistä toteuttajasta, joka ei ole kukaan.

tschagatta_2

 

Vielä Heinrich Harrerin viettäessä Tiibetin-vuosiaan, Lhasan asukkaat uskoivat henkimaailman hahmoiksi pukeutuneiden tanssijoiden todella muuttuvan niiksi jumaluuksiksi, joita he esittivät. Torilla, juhlakansan edessä, eivät kieppuneet tutut kaupungin asukkaat tai luostarien munkit, vaan henget. Nykysardinialaisille vanhat juhlapäivät ovat vain karnevaaleja paikallisilla mausteilla, mutta kuinka kauan on siitä, kun…?

Meidän joulupukkimme??

nuutti_pukki300Joulupukin ja Hänen alter egonsa Nuuttipukin habitus liittää ilmiön suoraan etelä- ja keskieurooppalaisten karvakummajaisten seuraan. Kyse on mitä ilmeisimnmin samasta mytologeemista, jonka levinnäisyys tekee siitä hyvin vanhan. Kuten kollegansa Krampus, nämä hahmot ilmaantuvat vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan. Joulukuu onkin hyvin mielenkiintoista aikaa:

  • Aurinkovuoden pimein aika, talvipäivänseisaus sattuu lähellä nykyistä *joulua*: Joulu, juhla, hjul, Jule -sanue on liitettävissä vuodenkiertoon so. pyörään. Ympyrä t. pyörä on myös yleinen auringon symboli.
  • Tuohon aikaan vuodesta on myös nähtävissä, miten syksyllä kerätty sato riittää yli talven.
  • Keskitalven myyttiolento toi joko lahjoja tai risuja, ja Häneen liitettiin epämääräinen pelko ihmissyönnistä.

julbpck00000Suomalaisella uudenvuoden t. keskitaven ”pukki”perinteellä näyttää olevan juuri ne piirteet, joita etsimme. Joskus vielä selviää sekin, miksi Tiernapojat laulavat: ”Autuutemme on sarvi, jossa kuolleet pysyvät kii.”

Ruotsissa Julbock on sekä joulupukki, että olkipukki. Julbbockin liittää hedelmällisyysteemaan, -paitsi pukin tunnettu viriiliys, myös sitä esittäviin olkihahmoihin liitetyt viljantähkät.

tumblr_ng4i5hedtm1rbeo1xo1_500

Mitä tästä opimme:

joulupukkiHerxheimissa Pfalzissa meillä on esimerkki maanviljelyskivikauden uskonnollisen ja hallinnollisen keskuspaikan, maakehän, käyttämisestä ihmisuhraukseen ja ihmissyöntiin.

Esivaltiollisella ajalla, ennen n.6000 vuotta sitten tapahtunutta ”ihmiskunnan kollektiivista mielenhäiriötä” l. siirtymistä patriarkaaliseen elämäntapaan, vallankäyttö toteutui pääsääntöisesti hallittavien itsensä kautta, eli ”hallitut” itse toteuttivat tehdyt päätökset. ”Johtaminen” oli siis enemmänkin suostuttelua.

Yhteisiä toimia organisoivat ryhmät hakivat auktoriteettia uskonnosta. ”Johtaja” saattoi siis olla shamaani t. tietäjä, joka kiteytti yhteisön vallitsevan mielipiteen, ympäripuhui toisinajattelijat ja ilmoitti sitten asian ”henkien” tahtona. Noin niinkun vähän kärjistäen ilmaistuna.

Nämä muinaiset yhteisöt kykenivät suuriinkin yhteisiin töihin ilman ”yläluokkaa”, kuten nykyisin elävien ns. luonnonkansojen tarkkailu on osoittanut. Herxheimin tapauksessa kivikautinen yhteisö näyttää kyenneen myös vähentämään lukumääräänsä kriisi-oloissa radikaaleinen keinoin?

Oman väen tappaminen ilman poliisia, armeijaa tms. ei pitäisi onnistua, mutta eurooppalaisessa kansanperinteessä säilyneet fragmentit maanviljelyn alun yhteiskunnista saattavat antaa ratkaisevan vihjeen:

Ihmisuhrien valitsemisen ja surmaamisen suorittivat transsitilaan saatetut rituaalien suorittajat, jotka tuona hetkenä eivät yhteisön käsityksen mukaan olleet omia itseään, vaan heihin asettuneita henkiä. Näin kriisinjälkeisellä yhteisöllä ei ollut keskuudessaan murhaajia, ja moraaliset ristiriidat oli voitettu. Oman kylän väkeä oli silti syöty, ruoka oli riittänyt nälänhädän yli ja elämä jatkui. di-gold

surtzu1333.gif

Summarum:

  • Muinais-ajan ihminen koki tietyt eläimet kaltaisikseen olennoiksi, mutta söi niitä (heitä) kuitenkin. Tästä on säilynyt mm. suomalaiskarjalainen karhunpeijais-rituaali.
  • Vainajien kunnioituksesta on todisteita jo homo sapiens neanderthalensikselta, mutta myös ilmeisen kaluttuja ihmisluita on varhaisilta ajoilta.
  • Ihmissyönti yhteisön elämää dominoivana ilmiönä on hyvin harvinainen. Sen edellytyksenä on täytynyt olla aterioiksi joutuvien dehumanisointi, mieltäminen ulkopuolisiksi, kuten mm. azteekeilla. He söivät taistelussa kaapattuja vankeja. Joissain tapauksessa on syöty sotilaallisesti alistettuja ei-heimolaisia.
  • Omaan ryhmään kuuluvien syöminen on omiaan luomaan epävakautta ja heikentää ryhmän koheesiota, ellei ole kyse esm. kunnioitettujen vainajien syömisestä yhteisön tai perillisten toimesta. vähän niinkuin karhunpeijaisissa.
  • Perinne-fragmentit eri puolilla Eurooppaa muistuttavat jostakin peloittavasta, joka ”tulee ja syö”.
  • Näiden traditioiden takana saattaa olla muisto tavasta, jolla neoliittisen kivikauden yhteisöt reagoivat tuhoisaan nälänhätään tms. kriisiin ulkoistamalla yhteisön väkinäärän vähentämisen henkimaailmalle, ts. abnormaaliin mielentilaan saatetuille rituaaliin osallistujille.

Hähhähhää!

 

Auf Wiedersehen, maine Damen und Herrn! Ystävämme Krampus juhlii Suomen itsenäisyyspäivää!? On juhlinut ties-kuinka-monta-tuhatta vuotta. Mutta miten tämä liittyy Suomeen, ja mikä on Lihatonttu?? Siitä toiste.

krampus444440

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s