Mussolini, mies, missio, valta.

musso000000000222

Benito Mussolini on henkilö, jonka määrittely asettaa haasteita sekä ihailijoille että vihaajille. Yritämme nyt arvioida, mitä hän halusi, ja mitä hänen tekemänsä valinnat merkitsevät nykyajalle.

Sosialistipoliitikosta fasistiseksi diktaattoriksi.-ei monen kulkema tie. Tarkastelemme Benito Mussolinin henkilöä, ja aikakautta joka teki hänestä sen minkä teki.

Mussolinin ura sosialistisen liikkeen ulkopuolella alkoi siitä, kun Italian Sosialistipuolueen oikeistosiipi erotutti hänet sekä puolueesta, että puoluehden Avantin päätoimittajuudesta. Siihen asti hän oli ollut yksi sosialistien suosituimmista poliitikoista. Yhteentörmäyksen akuutti ja sovittamaton syy oli, että Mussolini kannatti tiukasti Italian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ympärysvaltojen puolella, puolueen linja oli taas jyrkästi sotaa vastaan.

Sodan seurauksena Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia hajosi, ja Italia oli nyt voittajien pöydässä. Sodanjälkeinen aika jätti kuitenkin sodasta palaavat veteraanit tyytymättömiksi, vaille tunnustusta ja monet vaille paikkaa yhteiskunnassa.

Tämä jälkimmäinen koski etenkin sodan loppuaikoina rekrytoituja nuorempia ikäluokkia, ja heistä erityisesti Italian armeijan iskujoukkoihin arditeihin vapaaehtoisina liittyneitä. Arditit olivat olleet vähän niinkuin erikoisjoukko, vähän vapaajoukko, ja nauttineet rohkeudestaan kuuluisien isänmaallisten vapaaehtoisten sädekehää. Rauhan aikana he olivat etsimässä töitä siinä kuin muutkin. Ymmärrämme siis hyvin heidän mielialansa.

Kun sodan voittajavaltojen vahvat maat, Englanti ja Ranska, antoivat kanssasotijalleen Italialle vain rippeitä, yksi odotettu ja italialaisten mielestä ansaittu tavoittamatta jäänyt palkinto oli Itävallalle kuulunut Istrian niemimaa, ja sen italialaiset kaupungit. Fiume määrättiin itsenäiseksi vapaakaupungiksi, uuden keinotekoisen valtiokummajaisen Jugoslavian ympäröimäksi. Fiumen kapina, originellin runoilijaradikaalin Gabrielle D’Annunzion johdolla, oli kutsu jonka arditit kuulivat.

dannunziopittaluga0001D’Annunzio, runoilija, sotasankari ja erootikko, lähti avoautossa istuen pienen joukon saattamana kohti vapaudentahtoista Fiumea, joukko kasvoi matkalla ja siihen liittyivät myös D’Annunziota pysäyttämään lähetetyt Italian armeijan joukot. ”Ampukaa minut tai liittykää joukkooni”, väitetään runoilijan sanoneen vangitsijoilleen. He eivät ampuneet.

Fiumen runollinen vallankumous ja fasistinen vapaavaltio kukistettiin sitten kun sen aika tuli, mutta soihtu oli sytytetty. Arditit olivat nyt saaneet maistaa kapinan huumaa ja kuulleet innostavaa vapauden sanomaa. He tunsivat olevansa uuden vapaan Italian tien avaajia, niitä joiden käsillä ja kivääreillä tunkkainen klerikaalinen pysähtyneisyys murretaan. Jonkun vain piti näyttää suunta.

Fiumen tapahtumia Milanossa seurannut Benito Mussolini oli sopivasti paikalla, ja hän tiesi pitää tehdä. Mussolini kokosi yhteen rauhattomat paikkaansa etsivät arditit, vasemmistopuolueiden sosialistien ja anarkosyndikalistien sotaan liittymistä aiemmin kannattaneet ja sotaan osallistuneet siivet, ja joukon oikeistoradikaaleja. Politiikan tarkkailijoilla kesti vuosikymmeniä päättää, mihin kategoriaan tämä uusi voima sijoitetaan: Oikeistoon vai vasemmistoon.

Mussolini pilkkasi omissa lausunnoissaan kommentaattoreita: ”Pidätämme itsellemme vapauden olla oikeistolaisia silloin kun se meille sopii, ja vasemmistolaisia kun se on meille parasta.” Fascistien politiikkaa leimasikin jyrkkä isänmaallisuus, kirkon ja konservatismin vastaisuus, sosialisminvastaisuus ja taipumus suoraan toimintaan.

Katsahdamme taaksepäin:

  • 15.11.1914 Mussolini erotetaan Avantista ja perustaa oman lehden Il Popolo d’Italian, jonka alaotsikko määrittelee ”sosialistiseksi sanomalehdeksi”. Mussolinin itsenäinen tie politiikassa alkaa.
  • Joulukuussa 1914 Mussolini ja äärivasemmistolais-nationalisti anarkosyndikalisti De Ambrisi perustavat Fasci d’azione Rivoluzionaria:n. Järjestön johtoon nimitetään anarkosyndikalisti Michele Bianchi, joka pysyykin mukana kuolemaansa asti.

Tätä joukkoa voisi luonnehtia vallankumouksellisiksi nationalisteiksi. Taiteilija Filippo Marinettin futuristit ja em. runoilija D’Annunzio hahmottuivat pian ”fascistien” kanssa sotaa kannattavana radikaalien blokkina, jonka kirkkain nimi on syndikalisti Filippo Corridoni. Corridoni poistuu riveistä kuoleman kautta, mutta fascistisia taisteluryhmiä nimetään hänen mukaansa aina fascismin loppuun asti. Vielä nykyinenkin Italia kunnioittaa Corridonia rintamalla kaatuneena sotasankarina, ja fascismin kaudella hänelle nimetyt kadut ovat saaneet säilyttää sankarin muiston.

Avantista oli Mussolinin mukana seurannut uuteen lehteen myös Margherita Sarfatti,  joka pitkään kirjoitti hänen puheensa. Mussolinin huimaan menestykseen vienyt tiimi oli melkein koossa.

Italian jäykän ja nuhjuisen monarkian sotamenestys oli kehnoa. Ainoita valopilkkuja olivat yksittäiset huimat sankariteot, kuten moottoritorpedovene-hyökkäys Itävallan Quarnaron (Carnaron) lahteen ankkuroitunutta laivastoa vastaa. D’Annunzio tekee po. retkellä nimensä kuolemattomaksi. Hänen omat säkeensä siitä parhaiten kertovat:

Kolmekymmentä meitä on miestä, ja kohtalo yhteinen.
Yhdenneljättä paikka on täynnä, on kuolema ottanut sen.

Näistä  säkeistä oikeastaan huokuu paljon sen kauden henkeä, joka innosti D’Annunziota, hurmasi futuristit ja loi fascismin. *Isänmaallisuus*, ei talonpoikaisena kotimaahan sitoutumisena vaan lyyrisenä, elämää suurempana inspiraationa, veressä perittynä imperatiivina, joka antoi yksilölle moraalisen selkärangan, ja vei monet ennenaikaisesti kukkien alle.

fascistmikitia0001Toki kaikki tarkkailijat ja kriitikot ovat panneet merkille, että fascistit ottivat uniformunsa, mustat paitansa, tupsulakkinsa ja tervehdyksensä sodan rynnäkköjoukoilta, armeijan eliitiltä, arditeilta, mutta voimme ilmaista asian myös toisin: He eivät vain pukeutuneet kuolemaa uhmaaviksi rynnäkköjoukoiksi, vaan jokin ajassa pukeutui heihin.

Huonostimenneen mutta ei sentään tappiollisen sodan jälkeen Italia odotti muutosta: Entinen ei voinut jatkua, vanha yläluokka oli neuvoton ja jopa tahdoton, ongelmat ratkaisematta. Yhteiskunta odotti jotakin. Venäjän vallankumous näytti yhtä lippua, sitä seurasi Nicola Bombacci, Italian kommunistipuolueen perustaja. Kohtalo vei Bombaccin sinne missä koko maailman kohtalo oli arvan varassa: Pietariin, Vladimir I.Leninin ja bolshevikkijohdon seuraan. Kun kehitys Neuvostoliitossa näytti suuntansa, Bombacci palasi italiaan. Puolue hylkäsi sekä Bombaccin kertomat hyytävät tiedot vallankumouksen muuttumisesta vastakohdakseen, että perustajansa. Bombaccin tie vei Mussolinin joukkoihin, ja tapaamme hänet vielä 1944, Italian Sosiaalisen tasavallan talousministerinä. Hän pysyi Mussolinin rinnalla yhteiseen loppuun asti Milanossa.

Aldo Finzi putkahtaa esiin jo sodan loppuvaiheen eräässä teatraalisessa mutta turhassa sankariteossa: Hän on mukana D’Annunzion propagandistisessa lentohyökkäyksessä Wieniin 09.08.1918. Finzi pääsee myöhemmin Mussolinin ydintiimiin, jonka muodostavat Sarfatti, juutalainen muuten kuten Finzikin, Bianchi ja Beniton veli. Finzillä on eräissä operaatioissa hyvin merkittävä rooli.

Myöhemmän ulkoministerin Galeazzo Cianon mukaan Finzi kertoi hänelle -luottamuksellisesti- totuuden sosialistipoliitikko Matteottin murhasta. Että hän osasi siitä kertoa, hänen on täytynyt olla…? Finzi oli myös yksi niistä, jotka olivat erottamassa Mussolinia Suuressa Fasistisessa Neuvostossa, kun Italia pyrki eroon sodasta. Rojalisti-marsalkka Badoglion sörssittyä vallansiirron ja nopean erillisrauhan liittoutuneiden kanssa, Mussolinin syrjäyttäjät joutuivat lojalistien vangitsemiksi, ja Finzi myöhemmin saksalaisten teloittamaksi.

Aldo Finzi siis päätti päivänsä antifasistisena sankarina, ja hänen mukaansa nimettiin katuja. Joku voi siis ottaa Roomassa taksin Matteottin-kadulta Aldo Finzin kadulle, jos haluaa kokea historian ironiaa.

Noh, kaikki tuo oli vielä edessä v.1919: Sota oli loppunut ja kansakunta tienhaarassa. 23.03. kokoontuu Milanossa, Piazza San Sepolcron varrella, Italian tulevaisuuden kannalta mielenkiintoinen joukko. ”Fasci de Combattimento”, fasistiset taisteluryhmät, on puheenaihe. Katsotaan keitä siellä oli:

  • Mussolini,Benito Andrea Amilcare: päätoimittaja, entinen sosialistipoliitikko
  • Marinetti, Filippo: taiteilija, futuristi
  • Vecchi, Ferruccio: Milanon arditien johtaja
  • Biachi, Michele: anarkosyndikalisti, nationalisti
  • Marinelli, Giovanni: Mussolinin kannattaja sosialistipuolueessa
  • Farinacci, Roberto: entinen oikeistosialisti mutta oli ollut sodan kannalla
  • De Ambris, Alceste: ei ollut paikalla mutta ilmeisesti oli laatinut kokouksen asiakirjoja, syndikalisti, nationalisti

Tämän kokouksen osanottajia pidetään fascistisen liikkeen perustajina, ”sansepulcristeina”. Joukko siis koostui jyrkistä äärivasemmistolaista, radikaaleista ja äärinationalisteista. Kokoontunut joukko vastusti kirkkoa, kuningashuonetta, kommunisteja ja Italian liberaalia poliittista eliittiä. päätöslauselmissa vaadittiin suurteollisuuden kansallistamista, kirkon ja valtion eroa, ammatillisten korporaatioiden muodostamista syndikalistien ideoiden mukaisesti, senaatin lakkauttamista ja naisten äänioikeutta. Lentäjäsankari Aldo Finzi liittyy fascistiseen liikkeeseen pian San Sepulcron kokouksen jälkeen.

12.09. D’Annunzio valtaa Fiumen, kuten edellä kerroimme, ja pystyttää lyhytaikaisen anarkofasistisen tasavallan, jolla tulee olemaan suuri vaikutus fascistiseen ajatteluun. De Ambris jättää tuolloin Mussolinin porukan, ja liittyy D’Annunzioon Fiumessa.

Vasemmallakin tapahtuu: Sosialistipuolueen Livornon puoluekokous päättyy hajaannukseen v.1921, ja ulosmarssinut vasemmisto, johtajinaan myöhemmin Mussolinin ”poliittisena vankinakin” mainittu Antonio Cramski ja meille jo tuttu Nicola Bombacci, perustavat kommunistisen puolueen. Tämä tuo uuden jännitteen Italian poliittiseen elämään: Vallankumouksen pelon.

Monenlaiset yhteiskunnalliset tendenssit kiskovat fascistista liikettä eri suuntiin, ja sekä paikallisten organisaattoreiden poliittisilla mieltymyksillä ja jopa sattumilla on vaikutuksensa. Laajenemisvaiheessa mukaan tulee henkilöitä toisenlaisillakin poliittisilla taustoilla, ja Mussolinin pragmaattinen johtamistapa ei hae niinkään periaatteellisuutta kuin menestystä.

Hyökkäys sosialistien lehden Avantin toimitiloihin, äärioikeistolaisen De Vecchin inspiroimana, polttaa fascistiliikkeeltä siltoja vasemmistoon ja liberaaleihin päin, eikä mitä ilmeisemmin ollut tapahtunut Mussolinin tieten. Konfrontaatio kommunistien ja anarkistien kanssa johtaa katutappeluiden kierteeseen, poliittinen elämä siis väkivaltaistuu. Tällä seikalla on vähintään yhtä suuri merkitys liikkeen muotoutumiseen, kuin ohjelmilla ja periaatteilla.

De Vecchin sotaretki sosialisteja vastaan asettaa Mussolinin tapahtuneiden tosiasioiden eteen, ja rajoittaa hänen poliittista liikumavaraansa. Emme voi tietää, mitä manoovereja hän oli suunnitellut, mutta tiedämme että hän oli pragmaatikko ennen muuta, ja hieman pelurikin.

Liikkeeseen tulee tässä vaiheessa sellaisia vaikuttajia,, kuin lentäjäsankari Italo Balbo, Quarnaron lahdella D’Annunzion kanssa ollut amiraali Conztanzo Giano, Giuseppe Bottai ja Dino Grandi. Nämä ovat enemmän pragmaatikkoja kuin linjanvetäjiä. Kun joukkoon liittyy vielä entinen kenraali Emilio De Bono, fascistiliikkeen ydinjoukko alkaa olla kasassa. Näkyvistä ja vaikutusvaltaisista hahmoista ryhdyttiin pian käyttämään nimitystä gerarchi, hierarkki.

Mussolinin ydintiimissä oli tänä ratkaisevana aikana, joka vie marssiin Roomaan ja vallan kahvaan, Michele Biancchi, Margharita Sarfatti, Beniton veli Alessandro ja Aldo Finzi. Samaan aikaan italian poliittiseen kriisiin ei näy ratkaisua, ja kommunistien tehtaidenvaltaus-kampanja herättää pelkoa omistavassa yhteiskuntaluokassa, -ja antaa vauhtia vastavoiman etsinnälle. Äärivasemmiston ja fascistien välinen väkivallan kierre kiihtyy, mutta luo myös kommunisteille vastavoiman, joka porvaristo oli haaveillut mutta jollaiseen sillä ei ollut kykyä: Fascistiset squadriot.

Tullaan vuoteen 1922: Jos ei fascismi löydä paikkaansa poliittisella kentällä, paikka löytää fascismin? Pragmaattisuus ja tilanteiden joustava käsittely, jotka ovat olleet Mussolinin vahvuuksia siinä kuin tietty itsekeskeisyys heikkoutena, saavat merkitystä.

Fascistien taisteluryhmät, squadriot, ovat ainoa vastavoima kaduilla kommunisteille ja anarkisteille, ja ne toimivatkin. Porvaristo voi huokaista helpotuksesta: Vallankumousta ei tullut vasemmalta. Squadristat eivät kuitenkaan puolusta sitä muutenkin horjuvaa valtarakennetta, jota kommunistit vastustavat. politiikan kentällä käy kuhinaa.

trump200Dokumentaristi Michael Mooren luonnehdinta siitä, miksi amerikkalaiset, jopa osa latino-taustaisista, äänesti Donald Trumpia, saattaa osua hyvin myös 1920-luvun alun Italiaan:

Eliitti oli ollut niin pitkään niin röyhkeä, ja niin saamaton, että kansa oli yksinkeraisesti kyllästynyt. Ihmiset odottivat jotakuta, joka tuo muutoksen, sillä vain muutoksessa oli toivoa Painakaa tämä mieleenne, -pitäkää silmät ja korvat auki.

rome000.jpg
Henkilöt eturivissä vasemmalta oikealle: Michele Bianchi, Emilio De Bono, Benito Mussolini, Cesare Maria De Vecchi, Italo Balbo. Bianchi, fascistien vasemmistosiipeä, kuoli luonnollisti ennen v.1943 vallanvaihtoa, De Bono äänesti Suuressa fascistisessa neuvostossa Mussolinin erottamisen puolesta, johti Rooman puolustusta saksalaisia vastaan, jäi vangiksi, ja teloitettiin ”petturina” oikeudenkäynnin jälkeen. De Vecchi äänesti myös Mussolinia vastaan, ja pakeni Vatikaaniin, jäi henkiin. Balbo kuoli sodan aikana lento-onnettomuudessa Libyassa.

Marssi Roomaan 28.10. on osin mysteeri: Ketä vastaan fascistit lähtivät, kun kukaan ei lopultakaan vastustanut heitä. Valta vain tippui heidän käsiinsä, kuin kypsä hedelmä. Tiesikö vallan saanut fascistiliikekään mitä varten se oli vallan ottanut? De Vecchi, liikkeen oikeistosiipeä, toteutti Rooman menestyksen huumassa omaa missiotaan hyökkäämällä Torinon työläiskaupunginosiin näyttämään voimaansa, sisäpiiriläiset Bottai ja Bianchi odottivat että jotain Carnaron perustuslain kaltaista aletaan toteuttaa. Mitään radikaalia ei kuitenkaan nähty.

Monarkia säilyi, ei edes tyhjänpäiväistä Victor Emmanuel II:ta vaihdettu kansan suosimaan Aostan herttuaan. Parlamentaarista apparaattia prepareerattiin jollakin tavalla. Rooman marssin jälkeistä tilannetta luonnehdittiin sanoilla ”kaksoisvalta”.

Marssin organisoinut ja toimeenpannut neljän miehen esikunta, quadrumvirit, Balbo, De Bono, Bianchi ja De Vecchi, kuten muukin gerarchien joukko sai huomata, ettei valta pudonnut heille. Heillä oli asemia, tai sitten ei, mutta tavaksi tuli henkilöiden yllättävät siirrot ja pudottamiset. Moni suosittu ja ansioitunut gerarchi löysi itsensä joko Libyan kuvernöörinä tai suurlähettiläänä Lontoosta. Mussolini ei todellakaan ollut ”ensimmäinen vertaistensa joukossa”, kuten muinaisen tasavaltalaisen Rooman konsulit.

Ymmärtääksemme sen, mitä marssista Roomaan seurasi, aloitamme tarkastelun noista neljästä quadrumvirista. Fascismille marssi, voimannäyttö ja vallan valtaaminen, on ikäänkuin pyhä sakramentti siinä kuin lokakuun (marraskuun) 1917 vallankumous Venäjällä on kommunisteille. Kommunistienkin pyhään myyttiin sisältyy ristiriitoja ja huijauksia: Talvipalatsia ei vallattu rynnäköllä, etc. Mussolinikaan ei kävellyt Roomaan joukkojensa kärjessä, vaan tuli junalla, em. neljän teknokraatin pidellessä lankoja itse tapahtumassa.

Quadrumvirit edustivat keskenään erilaisia poliittisia ajattelutapoja, vaikka he identifioituvat vahvasti fascismiin. De Vechi oli äärioikeistolainen antikommunisti, de Bono ja Balbo pragmaattisia nationalisteja ja Bianchi, kuten jo totesimme, äärivasemmistolainen nationalisti ja anarkosyndikalisti. Näitä henkilöitä ei ollut tuonut yhteen opportunismi tai taktikoinnin peli, vaan uskollisuus Italialle ja tietoisuus että isänmaa on kriisissa josta vain heidän liikkeensä voi sen pelastaa.

Edellä olemme jo kertoneet fascismin poliittiset juuret, esittelimme henkilöt. Kokonaisuus ei tule käsitettäväksi ilman vielä yhden persoonan analysointia: Garbiele D’Annunzio.

dannunzio740

D’Annunzion reaktiolla maailmansodan voittajien, joiden joukkoon Italiakin luuli kuuluvansa, ratkaisuun antaa Adrianmeren itäpuoliset italialaiset Jugoslaviaan, oli ollut ratkaiseva merkitys arditien poliittisen tietoisuuden heräämiseen. Kun rakastettu nationalistirunoilija kohotti lipun, ja kutsui isänmaalliset italialaiset marssimaan Fiumeen, vastoin suurvaltojen ja oman kotimaisen hallituksen tahtoa, arditit vastasivat. Heidän viholliskuvansa laajeni Alppien pohjoispuolisesta perivihollisesta kotimaiseen isänmaata syövään valtarakenteeseen. Tämä askel vie fascistit Roomaan neljä vuotta myöhemmin.

arditi00011Pikku runoilija oli tuttu nimi sodan veteraaneille. Hän oli osallistunut ilmahyökkäyksiin, mm. Wieniin, ja torpedovene-iskuihin. Hyökkäys Quarneron (Carnaron) lahdelle oli legenda ja on sitä yhä. Esteetikko, runouden uudistaja, elämän nautiskelija, mitä muuta?, mutta D’Annunziota veti taisteluihin ja vaaraan jokin hurjuuden ja entusianismin näkymätön imperatiivi, jonka kosketus ei ollut tuntematon rintamalla hurjista rynnäköistään tunnetuille arditeille. He tunnistivat runoilijassa omansa.

Sodan loputtua hallitus oli hajottanut arditi-joukot, jättäen heidät toimettomina katsomaan, kuinka huolimatta yli puolenmiljoonan ihmishengen menetyksestä rintamalla Italia ei saa mitään. Kaikki joukko-osastot eivät olleet suostuneet hajaantumaan, vaan pysyttelivät eräänlaisina ”freikorps”-joukkoina omien johtajiensa ympärillä. D’Annunzio kutsui heidät, ja kutsu kuultiin. ”A noi!”

arditi000202

D’Annunzion julistettua Fiumen kaupungintalon parvekkeelta itsenäisen vapaavaltion syntyneeksi, ja julkaistua yhdessä De Ambrisin kanssa laatimansa ”Quarneron perustuslain”, Italian yläluokan salongeissa imeskeltiin sikareja tavallista kiivaammin: He kuulivat tapahtuneen juuri sellaisena kuin se oli: Kansallinen vallankumous oli julistettu.

Fiume Istrian niemimaalla, Quarneron lahdella, oli sopivin näyttämö D’Annunzion askeleelle politiikkaan. Se estradi hänellä oli vielä valloittamatta. Quarnero oli tuttu hänen ihailjoilleen, ja koko Italialle sankarillisten moottoritorpedovenemiesten uroteon näyttämönä, ja D’Annuzzion nimi yhdisti tapahtumat toisiinsa.

dannunzio33333Ihailijat kutsuivat Gabriele D’Annunziota nimityksellä Il Vate, näkijä, profeetta. Oli hän näkijä, tai haaveilija, hän jakoi näkynsä koko Italian kanssa.

fiume-1920-25c-annunzio220.gif
fiume_1919_2c_fiume

Fiumen vapaavaltio kunnioitti häntä mm. postimerkillä, ja vallankumouksen hengetärkin muistettiin. Italian armeijalla ei ollut toimivaltaa Fiumessa, mutta voittajavallat määräsivät Italian kukistamaan rauhansopimus-häiriköksi ryhtyneen kaupungin. Jouluna 1920 Italian laivaston tykit karkoittivat D’Annunzion Fiumesta, joka jäi vuoteen 1924 asti kansainvälisesti tunnustuksi vapaavaltioksi.

D’Annunzion ja De Ambrisin laatima syndikalistis-henkinen Quarnaron perustuslaki on yksi historian mielenkiintoisimpia asiakirjoja. Naisten äänioikeus, jota varsinainen Italia sai odottaa vuoteen 1946, astui voimaan heti. Kun marssi Roomaan v.1922 toi fascistit vallan kahvaan Italiassa, monet squadristat, gerarchit ja quadrumviritkin odottivat, että sen mukaan edetään. Toisin kävi.

Italian poliittinen kriisi oli elänyt omaa elämäänsä, Mussolinin tahdosta riippumatta, ennen hänen päätöstään tehdä ratkaiseva siirto, uhata kuningasta. Kun prosessi oli lähtenyt käyntiin, hallituksen oli joko pysäytettävä mustapaidat sotilaallisella voimalla, tai erottava. Hallitus erosi.

Niin keneltä oli tullut idea mullistaa Italian poliittinen peli aseistetulla marssilla Roomaan? Gabriele D’Annunziolta.

Italia koki suuria muutoksia, mutta siitä ei tullut fascistien haaveilemaa Quarnaron periaatteiden mukaista syndikalistista korporaatiovaltiota, vaikka tiettyjä nimistöjä tuli käyttöön. Benito Mussolini otti vallan avaimet, eikä hellittänyt niistä ennenkuin Suuri fasistinen neuvosto hänet erotti. Kaikesta fraseologiasta huolimatta, Italia ei ollut tuona aikana fascistinen valtio: Italialaisten enemmistö oli katolilaisia. Antiklerikaalinen fascismi ei astunut kirkon eikä monarkian varpaille, julistuksistaan huolimatta.

Italiasta ei tullut myöskään ”fasistista diktatuuria”: Poliittinen katuväkivalta loppui vallanvaihtoon. Squadriot alistettiin *yhdeksi suureksi kansanmiliisiksi*, jonka tiukka keskusjohto oli fascistiliikkeen pragmaatikkojen käsissä. Poliittisia vankeja ei juuri ollut. Keskitysleirien t. Gulagien sijasta fascistit käyttivät -harvoin sittenkin- karkoitusta syrjäiseen kylään, jossa toisinajattelija sai elää ilman kontrollia, kunhan on poissa pääkaupungin julkisesta elämästä. Antonio Cramski kirjoitti ’Vankilakirjeitään’ varsin mukavissa oloissa.

sabaudia
arquitecturafascista0001

Mussolini alkoi voittaa vielä äsken häntä vastustanutta italialaisten enemmistöä puolelleen kohentamalla hyvinvointia, suurilla taloudellisilla projekteilla ja elintason nousulla. Uusia kaupunkeja rakennetaan ennen tyhjille paikoille, ja valintana ovat valoisat ja terveelliset funkis-talot. Italialaisille halutaan kertoa näinkin, että hyvinvointi on nyt kaikkien ulottuvilla.

faccetta-nera0001Fascismin perustajien, arditien, D’Annunzion, etc., eräs kantava ajatus oli ollut torjuva suhtauminen ”Alppien takaiseen periviholliseen”. Siksi Mussolinin liittoutuminen Saksan kanssa ei ollut kaikille mieleen. Fascistit, ja Mussolini pitkään itsekin, olivat torjuneet rodullisen ajattelun huonona pohjoisena ideana. Juutalaisia oli fascistien hallinnossa korkeillakin paikoilla, mm. Aldo Finzi. Yhteistyön -ja riippuvuuden- tiivistyminen Saksasta joudutti politiikan muuttumista näissä asioissa.

Italian fasistiseen kauteen liittyy sekä saavutuksia että onnettomuuksia, joista pahin oli sota. Sodan suurimmat tuhot ja ihmishenkien menetykset tapahtuivat vasta Italian yritettyä irrottautua sodasta, Mussolinin erottamisen jälkeen. Kuninkaan Mussolinin jälkeen pääministeriksi nimittämän marsalkka Badoglion päättämättömyys jätti Italian taistelukentäksi, minkä Mussolinin erottaneet fascistit olivat halunneet välttää.

Päätöslausemaluonnoksen Mussolinin erottamisesta päättäneessä Suuren fasistisen neuvoston kokouksessa 24.07.1943 olivat laatineet gerarchit Bottai ja Grandi. Äänin 19-7 fascistisen Italian korkein päättävä elin lopetti fascismin kauden Italiassa. Keskeiset gerarchit olivat äänestäneet päätöksen puolesta. Mussolinin valtaantulo oli tapahtunut verettömästi, ja hänet erotettiin tehtävästään äänestyksellä.

Loppunäytöksenä oli vielä Italian Sosiaalinen Tasavalta, joka Mussolinin johtamana eli ikäänkuin fascismin jatko-ajan saksalaisten suojissa. Fascismi palasi tavallaan juurilleen Pohjois-Italiassa, missä se oli syntynytkin. Antiklerikalismi ja monarkian vastaisuus oli taas avointa, ja saksalaiset saivat kummastella talousministeri Nicola Bombaccin laatimaa lakia suurteollisuuden kansallistamisesta. Ensimmäisen mailmansodan arditismi koki renesanssinsa -ja paluunsa sotarintamalle- raivoisasti taistelevissa X-MAS joukoissa.

Italialaisessa fascismissa on mielenkiintoisinta, ettei ennen 1920-luvulla Italiassa noussutta liikettä mitään *fasismia* ei ollut olemassakaan, eikä sellaista edes voitu kuvitella. Mitkään yläluokkaiset, elitistiset tai konservatiiviset kerhot, joita on jossain saattanut piileskellä, eivät lainkaan muistuta tarkastelemaamme ilmiötä. On tärkeä ero, jonka fascismin vasemmistolaiset arvostelijat jättävät huomiotta:

Vallanpitäjien puolella: Vallanpitäjiä vastaan:
Marxilaiset Anarkistit
Porvarit Fasistit

Taulukkoon otetuista kaikki, paitsi porvarit, yrittävät hankkia joukkokannatusta, ja päästä sillä tavoitteisiinsa. Porvarit luottavat asemiinsa ”systeemissä”. Sosialidemokratian myötä ero porvarin ja marxilaisen välillä on lähes hävinnyt.

Fascismin ja fasismin juuret olivat poliittisen kentän molemmilla laidoilla, yhdistävänä tekijänä isänmaallisuus. Vanhaan valtarakenteeseen fascismi ei suhtautunut suopeasti, toki Mussolini teki vallaan päästyään kompromisseja, jotka eivät miellyttäneet kaikkia liikkeen perustajia.

  • Kirkon, monarkian ja vanhan yläluokan vastustamisen fascistit perivät sosialisteilta.
  • Idean ammatillisista korporaatioista ammattiyhdistysliikkeen tilalle anarkosyndikalisteilta.
  • Quarnaron perustuslakiin sisältyvän poliittisen ohjelman anarkosyndikalisteilta ja D’Annunziolta.
  • Tiukka isänmaallisuus heillä oli valmiina.
  • Sulaa hulluutta he perivät futuristeilta.
  • Näkemyksen saksalaisuudesta ’latinalaisuuden’ päävihollisena he saivat arditeilta.
  • …kuten myös ulkoiset tuntomerkkinänsä, pukeutumisensa ja heraldiikkansa.
  • Arditeilta periytyi myös taipumus suhtautua mutkattomasti vastustajien fyysiseen painostamiseen.

Ilman kaikkia näitä elementtejä fascismi ei olisi muuodostunut sellaiseksi millaisena me sen tunnemme. Oleellista oli myös italian yhteiskunnan ajautuminen kohti tilannetta, jossa vanha valta ei enää kyennyt vastaamaan haasteisiin, ja tyytymättömät voimat etsivät jotain minkä ympärille kokoontua.

Oliko fascismi *radikaali* liike sanan aidossa merkityksessä? ”Radikalismiahan” heitetään leima-ilmaisuna, kevyin perustein sanan sisältöä ymmärtämättä. Ei jyrkkä asenne tai alttius kovien keinojen käyttöön tee kenestäkään radikaalia. *Radikaali* tarkoittaa -ymmärrettynä- ongelman juuriin menevän ratkaisumallin oivaltamista. Tässä mielessä vastaus on fascismin kohdalla myönteinen.

Tämän kirjoituksen eräs funktio on demystifioida fasismi. Poliittinen kenttä ei myöskään jakaudu ”fasisteihin” ja ”antifasisteihin”, joista jälkimmäinen joukko päättää ketä edelliseen kuuluu. Näinhän se menee?

Fasismin prototyyppi, italialaisen fascismi, ilmaantui tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa, paikalla olevista aineksistä. Jossain toisaalla ilmaantuu jotain muuta. Fasismia ei ole ollut poliittisellä kentällä merkittävänä toimijana vuosikymmeniin. kuitenkin siitä on puhuttu alituiseen, koska sen vastustajat ovat tarvinneet sitä puheenaiheekseen. Mitä ”fasismina” on vastustettu, kun sitä ei ole ollut?

Vastaus piilee edellisessä kappaleessa: ”Fasismia” on tarvittu leimaamiseen. Kun ei ole haluttu tuoda julki omia motiiveja, on huudettu rumaa sanaa, ja osoitettu sitä tahoa jota on haluttu vahingoittaa. Italian esimerkkimme osoittaa, että yksi 1920-luvulla tapahtuneen kehityksen syy oli ollut fascistien ja äärivasemmiston välisten väkivaltaisten yhteenottojen itseään vahvistava kierre. Sellaisenkin lietsomiseen on käytetty fasismi-iskusanaa, ja tehty sitä ”antifasismin” nimissä.

Fasismin vastustaminen voi siis uhata demokratiaa siinä missä fasismikin, vai kuinka? Italian tapauksessa demokratia oli jo näivettynyt saamattomuudeksi liberaalin ja monarkistisen eliitin käsissä. Järjestelmä oli sairas riippumatta siitä, haastoiko joku sen tai ei. Kiinnitetään siis huomio poliittisen järjestelmän toimivuuteen ja legitimiteettiin kansan silmissä, ei tarpeettomien kategorioiden rakenteluun.

Tämä asettaa ns. fasismin”vastustamisen” kokonaan uuteen valoon. Kuten jo edellä totesimme, Mussolinin valtaannousuun johtaneen tapahtumaketjun yksi lenkki oli ns. ääriliikkeiden yhdessä ylläpitämä keskinäisen väkivallan eskalaatio. Se ei ollut tärkein tekijä, mutta ilman sitä eivät tapahtumat olisi menneet siihen suuntaan, kuin menivät. Kysymys antifasisteille:

  • Oletteko tekemässä nyt aivan samaa virhettä, kuin Italiassa 1920-luvulla?

Italian fascistiseksi muuttaneen prosessin tärkein käyttövoima oli ”vanhan vallan” korruptoituneisuus ja kyvyttömyys reagoida Italian akuuttiin kriisiin. Oliko jonkin näkymättömän taustatahon toive hajoittaa vallan vastavoimat usuttamalla ne toistensa kimppuun, mutta kepponen karkasi käsistä, sitä emme voi tietää. Lopputulos oli kuitenkin, että vasemmiston voimat nujerrettiin ja fascistit marssivat valtaan.

Italialaisten enemmistö oli kypsynyt vanhaan vallapitoon, ja heidän mielessään oleviin kysymyksiin oli oikeat vastaukset vain yhdellä politiikan kentän toimijalla. Porvarilliset olivat menettäneet uskottavuutensa jatkuvilla skandaaleilla ja korruption paljastumisilla, ja valta odotti ottajaansa. -Tässä on Italian 1922 vallansiirron lyhyt kuvaus.

Summarum:

  • Italian yhteiskunta oli ajautumassa tilanteeseen, jossa ”vallanpitäjät eivät kyenneet jatkamaan entiseen tapaan, eivätkä hallitut halunneet”.
  • Vasemmiston päävoimat, anarkosyndikalistit ja sosialistit, olivat jakautuneet kahdeksi leiriksi suhtautumisessa sotaan Itävaltaa vastaan.
  • Oikeistonationalistit olivat löytäneet itsensä samasta rintamasta edellisten kanssa.
  • Näin syntynyt ”aseveliakseli” piti yhtä sodan jälkeisessä tilanteessa.
  • Italian yhteiskunnan radikaaleimmat so. jyrkimmät ja vallankumouksellisimmat voimat olivat ryhmittyneet po. blokin ympärille.
  • Uusi poliittinen voima haastoi koko ”vanhan vallan”, kirkon, monarkian, liberaaliporvarit ja vasemmistopuolueet.
  • Uusi poliittinen voima voitti.

Entä Mussolini?

  • Mussolinin ”salto mortale”, asettuminen Avantin pääkirjoituksessa sotaan liittymisen kannalle, johti erottamiseen lehdestä ja sosialistipuolueesta. Hän joutui rakentamaan uransa aivan uudessa ympäristössä.
  • Sotaa kannattavan vasemmiston näkyvin johtaja, Corridoni, kaatui rintamalla. Vapautui paikka.
  • D’Annunzion runollinen hahmo kokosi ainutlaatuiset voimat yhteen, oikeistonationalisteista äärivasemmistolaisiin.
  • Fiumen poliittinen kokeilu loi yleisön muistiin jääneen formaatin, ”nosti lipun”.
  • D.Annunzio ja eräät keskeiset fascistit, mm. Italo Balbo ja Dino Grandi, pohjustivat *marssin Roomaan* mm. entisen pääministeri Nittin kanssa: Vallanvaihtoa valmistelemassa oli myös osa entistä eliittiä.
  • D’Annunzio kuoli sopivasti, näyttämö jäi Mussolinille.

Opimmeko tästä jotain? di-gold


Laitoin sanat tuohon alle, niin voitte laulaa mukana.
trenta_rubinoSalve o popolo d’eroi
Salve o patria immortale
Son rinati i figli tuoi
Con la fede e l’ideale
Il valor dei tuoi guerrieri,
La virtù dei pionieri
La vision dell’Alighieri
Oggi brilla in tutti i cuor

Giovinezza, giovinezza,
Primavera di bellezza
Per la vita, nell’asprezza
Il tuo canto squilla e va!
E per Benito Mussolini,
Eja eja alalà
E per la nostra Patria bella,
Eja eja alalà

Dell’Italia nei confini
Son rifatti gli italiani;
Li ha rifatti Mussolini
Per la guerra di domani
Per la gloria del lavoro
Per la pace e per l’alloro,
Per la gogna di coloro
Che la patria rinnegar.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s