Gabriele D’Annunzio

qviscontranos0001

Etsittäessä fascismin syntysijoja huomio kiintyy erääseen tapahtumaan, jota ilman fascismina tunnettua ilmiötä ei olisi koskaan ilmaantunut. Tässä historioitsijoilta usein huomaamatta ja vielä useammin ymmärtämättä jääneessä episodissa näytteli keskeisen roolin runoilija, sotasankari ja visionääri Gabriele D’Annunzio. kuka hän oli ja mitä hän teki?

Tilanteeseen tarvittiin kolme tekijää: Italian odottamat, mutta ensimmäisen maailmansodan voittajien neuvottelupöydässä siltä riistämät Istrian niemimaan ja Dalmatian italialaiset kaupungit annettiin keinotekoiselle Jugoslavian valtiolle,  mikä laski monarkistis-liberaalin hallituksen arvovaltaa entisestäänkin, ja nosti italialaisten keskuudessa ennennäkemättömän suuttumuksen.

Toinen osatekijä olivat huonosti edenneen sodankäynnin tehostamiseksi luodut yltiöisänmaallisista vapaaehtoisista kootut arditi-rynnäkköjoukot, jotka kaikki eivät olleet hajaantuneet sodan loputtua. Istrian jääminen rajan väärälle puolelle oli heille kuin isku vasten kasvoja. Että tapahtumat lähtisivät etenemään, tarvittiin vielä joku, joka sanoo mitä tehdään. Siihen rooliin tarvittiin uskomattomasti rohkeutta, tunnettu ja innostava nimi, ja hieman hulluutta: Gabriele D’Annunzio oli se mies.

Miten on mahdollista, että runoilija kävelee rajan yli vieraan valtion alueelle, menee Fiumen kaupunkiin ja sanoo ”otan nyt vallan itselleni”, ja kansa hurraa hänelle sekä häntä vapaaehtoisesti seuranneelle armeijalle. Näin vain kävi.

fiume2222220001

Ilmeinen vääryys, joka oli tehty fiumelaisille ja koko Italialle, selittää tuon innostuksen, mutta tarvittiin muutakin: Oikea henkilö sanomaan kansalle, että kansa on nyt vallassa. Italian poliittisesta eliitistä ei siihen olisi ollut, sillä kaikki italiaa puhuvat tiesivät heidät korruptoituneiksi ja saamattomiksi. Tarkastelemme seuraavaassa, miksi D’Annunzio täytti vaaditut mitat.

Lahjakkaaksi itsensä tietävällä Gabriele D’Annunziolla oli ollut jo nuoresta alkaen pyrkimyksenä päästä piireihin, uudistaa runous ja pelastaa isänmaa. Myöhemmin myös muut tulivat hänen kohdallaan samoihin ajatuksiin. Fanaatikko D’Annunzio ei ollut, sen sijaan erootikko. Hänen naisseikkailujaan ei ole syytä tässä toistaa, varsinkaan kun kenelläkään ei liene niistä täyttä selvyyttä.

dannunzio333333Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa Gabriele runoili käsitteen ”Guerra Latina”, latinalainen sota pohjoista germaanista perivihollistaa vastaan. Ratsuväen luutnanttina hän sodan alettua pääsi liittymään Aostan herttuan alaiseksi tämän esikuntaan, tehtävänään osallistua sotatoimiin mielenkiintonsa mukaan. Italia oli vielä 1910-luvulla toinen jalka Ancient Regimen ruusuntuoksuisessa pysähtyneisyydessä, ja sota oli erilaista eliittiin kuuluville -kuten myös eliittiin itsensä rekrytoineille.

D’Annunzio piti kortteeriaan, ei missään kasarmissa vaan eräänlaisessa palatsissa Venetsiassa, missän hän asusteli haareminsa kanssa. Pienikokoiseksi ja hinteläksi mieheksi D’Annunziolla oli aikalaisten mukaan ”taianomainen vaikutus naisiin”. Sotatoimet, joita hän toteutti omien suunnitelmiensa mukaan olivat toki oikeita, ja niissä joutui todelliseen vaaraan.

Kuten monet myöhemmistä fascisteista, D’Annunzio oli innostunut lentämiseen. Hänen ilmahyökkäynsä Wieniin 09.08.1918 herätti suurta huomiota. Runoilija pommitti vihollisen pääkaupunkia lentolehtisillä.

Hyökkäys hänen elämässään kohtalokkaaksi muodostuvalle Istrian niemimaan Quarneron (Carnaron) lahdelle 10.-11.02.1918, Itävallan laivaston sotasatamaan, kolmella torpedoveneellä oli todellista sotaa, jossa panssarilaivoja upposi ja miehiä kuoli.

dannunzio_e_natale_palli_su_uno_sva5

Wieniin hyökättäessä mukana oli myös myöhemmin hyvin merkittäväksi fascistiksi noussut Aldo Finzi (ei kuvassa), joka oli läsnä myös  D’Annunziolle kohtalokkaana iltana runoilijan huvilassa Il Vittorialessa fascistien Rooman-marssin alla 13.-14.08.1922.

Rintamataistelujen uuvuttaman Italian armeijan piristykseksi perustettujen eliittiyksiköiden, arditien, vapaaehtoisille sotureille D’Annunzion runot, kirjoitukset ja tempaukset olivat innoituksen lähde. Fiumessa D’Annunzio mittasi tämän henkisen pääoman, -ja se riitti.

Italian sotaan osallistumista kannattaneet voimat, jotka sen jälkeen järjestäytyivät fascistiseksi liikkeeksi, entiset sosialistit kuten Benito Mussolini, anarkosyndikalistit kuten Michele Bianchi ja Alceste de Ambris, taitelijat ja runoilijat kuten D’Annunzio ja futuristi Fillippo Tommaso Marinetti, eivät olleet patataantumuksellisia oikeistolaisia, vaan edistyksen etujoukkoa kirkonvastaisuudellaan, yleisen äänioikeuden vaatimuksellaan ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskevine ajatuksineen. Kaikki nämä ideat ovat vahvasti mukana vielä fascistipuolueen alkuperäisessä ohjelmassa. Poliittisen radikalismin luokittelu ”oikeistolaisen” tai ”vasemmistolaisen” nimikkeen alle onkin usein harhaanjohtavaa.

dannunzio4444444.pngD’Annunzio oli jossakin vaiheessa, ennen sotaa, antanut valita itsensä parlamenttiin. Kyllästyttyään porvarillisen ryhmänsä tunkkaisuuteen, hän oli siirtynyt sosialistien riveihin. ”Siirryn kuolemasta elämään”, hän oli tapansa mukaan, niukan teatraalisesti, todennut.

Runoilijamme olisi siis, paitsi radikaali, myös ennakkoluuloton, eikä antanut lukittujen kategorioiden häiritä ajatteluaan. On kuitenkin kaksi seikkaa, jotka erottivat 1920-luvulle tultaessa fascismiksi tunnistautuvan sosiaalisen tilauksen seuraajat vasemmistosta, -ainakin sellaisena kuin sen nykyisin tunnemme: 1919-radikaalit myönsivät tietylle elitistisyydelle olemassaolon oikeuden: He asettivat yksilöllisen paremmuuden ja korkeammalle pyrkimisen vanhan vallan yhteiskunnalliseen statukseen perustuvien sisällyksettömien ja joutilaisuuteen oikeuttavien privilegioiden vastakohdaksi.

Heidän asenteensa oli siten antagonistinen mm. 2000-luvun säätiöidyiltä feodaalipääomilta apurahoja pilkkivien vasemmistotaitelijoiden koko elämäntavalle ja yhteiskunnalliselle olemukselle. Ilmankos Suomen nykytaiteessa ei ole Marinetteja. Marinettin ja futuristien väkivallanpalvonta on sitten toisen arvioinnin kohteena, mutta ei nyt.

Syksyllä 1919 italian fascistipuolue on juuri perustettu Milanossa, San Sepulcren varrella pidetyssä kokouksessa. Siitä tietämättä tai välittämättä Gabriele D’Annunzio naulaa kapinalipun: ”Fiume kuuluu Italialle. Seuratkaa minua.”

 fiumecarnaro0001

QVIS CONTRA NOS? Kuka on meitä vastaan?


Sodan lopussa itävaltalaiset olivat poistuneet Fiumesta jättäen kaupungin italialaisten joukkojen hallintaan. Voittajavaltioiden tekemän päätöksen mukaan nekin vedettiin pois. Varhain aamulla, 11.09.1919, ylittää rajan 198:n vapaaehtoisen sotilaan kanssa. Italian hallitus lähettää joukkoja pysäyttämään runollisen valloitusretken. Sen seurauksena poeettinen armeija kasvaa kahteen ja puoleen tuhanteen mieheen pysäyttäjien liittyessä D’Annunzioon. Tapahtumilla ei ole käsikirjoitusta, D’Annunzio luo sen extempore. Kutsumanimellä Il Vate, näkijä, profeetta, jo aiemminkin tunnettu runoilija saapuu avoautossa kaupunkiin, nousee kuvernöörin virkatalon parvekkeelle, ja pitää spontaanin puheen. ”Il Duce!, Il Duce!” huutavat fiumelaiset ja runoilijan mukana tulleet sotilaat.
fiume2222

romanhail000colorD’Annunzio muistaa erästä roomalais-aiheista elokuvakäsikirjoitusta varten ideoimansa ”roomalaisen tervehdyksen” jäykällä kyynärpäällä, ja ottaa sen käyttöön. Arditien mustat paidat ja tupsulakit saavat nyt poliittisen sisällön. Lauletaan ”Giovinezzaa”. Fascismin visuaalinen formaatti on syntynyt, ja samalla lähihistorian hurmaavin vallankumous. FASCISM-ARDITI000SS.png järjestää kaupungin asioita, pitää vaalit joissa yleinen äänioikeus koskee naisiakin, ja runollinen hallinto saa murskavoiton.

Toinen kaupunki, jolta on estetty Italiaan liittyminen, Zara, yhdistyy Fiumen kapinatasavaltaan. Fiume vetää myös puoleensa radikaaleja emo-Italiasta. Esteetikko D’Annunzio hoitelee kuitenkin futuristi Marinettin pois valtakunnastaan. Vastustajat ovat myöhemmin muistaneet muistuttaa, että kapinallinen Fiume poisti homoseksuaalisuuden rangaistavuuden.

Ulkovallat odottavat Italian armeijan hoitelevan tilanteen pois päiväjärjestyksestä, mutta hallitus on antanut toimen eräälle myöhemmin marsalkaksi asti kohonneelle Badogliolle, jonka saamattomuus koituu tälläkertaa fiumelaisten onneksi. Mussolinilta ei heru tukea kapinatasavallalle.

De Ambris muotoilee tasavallalle perustuslain, kuuluisan La Charta del Carnaron. Anarkosyndikalististen ideoiden mukainen valtiosääntö on vielä Rooman-marssin jälkeen fascistien mielessä. Odotetaan, että kun valta on nyt käasissä, Carnaron perustuslakia aletaan toteuttaa. Ei toteutettu.

fascist_symbolCarnaron valtiosääntö sisälsi seuraavia asioita:

  • Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, myös naisille.
  • Kaksikamarisen parlamentin, jossa ensimmäinen kamari valitaan yleisillä vaaleilla ja toisen jäsenet nimittävät ammatilliset korporaatiot.
  • Myös työnantajien korporaatiot osallistuisivat de Ambrisin ja D’Annunzion laatimassa valtiosäännössä ylemmän kamarin valitsemiseen.

Carnaron valtiosääntö on hyvin vallankumouksellinen idea sen ajan Italiassa, jossa yläluokka piti kiinni vaikutusvallastaaan parlamentin eräänlaisen ylähuoneen, senaatin, avulla. Vaatimus senaatin lakkauttamisesta oli hyvin keskeinen fascisti-liikkeelle. Mussolinin kompromissi monarkian kanssa säästi kuitenkin tuon harvainvallan symbolin.

Fiumen uusi perustuslaki ja kapinatasavallan lippu hyväksytään 08.09.1920. D’Annunzio on kirjoituttanut lippuun ”Qvis contra nos?”, kuka voi meitä vastustaa?. Tämä kysymys alkaa olla hyvin aktuaali.

fiume-ereticamente_squadrista109.11.1920 Italian hallitus allekirjoitti suurvaltojen kanssa Rapallon sopimuksen, joka antoi Zaran italialle mutta jätti Fiumen kansainvälisesti valvotuksi vapaakaupungiksi. Mussolinin lehti uutisoi sopimuksen ”voittona Italialle”, Benito siis ”teki soinit”. Italian tehtäväksi jäi D’Annunzion karkoittaminen sieltä. Italian laivasto aloitti jouluna 1920 Fiumen pommituksen mereltä. Välttääkseen enempää koulonuhreja D’Annunzio määräsi laskemaan aseet viiden päivän taistelujen jälkeen.

Fiumen vapaakaupungin oloja joulun 1920 jälkeen kuvataan epävakaiksi. Kun Mussolini v.1924 liitti kaupungin italiaan, vastalauseita ei kuultu fiumelaisilta eikä ulkovalloilta.

Marssi Roomaan.


Fascistiliikkeen kasvaessa, ja paikallisjohtajien saadessa lisää itseluottamusta, liikkeeseen oli muodostunut jännitteitä. Vaikutusvaltaisimpia henkilöitä, perustajajäseniä tai muuten merkittävimpiä, oli ryhdytty kutsumaan nimityksellä gerarchi, hierakit. Näitä olivat Mussolinin lähimmät työtoverit Michele Bianchi ja Aldo Finzi, ja sellaiset paikallista valtaa omaavat kuin Italo Balbo, Dino Grandi, Cesare Maria De Vecchi, Roberto Farinacci, Emilio De Bono, Giuseppe Bottai, etc. Sovittelu sosialistipuolueen kanssa, mikä oli ollut Mussolinin järkevä ja pragmaattinen siirto, oli raivostuttanut mm. sosialismia vihaavan Farinaccin, ja kriisi oli kärjistynyt aina Mussolinin erouhkaukseen asti.

Tilanteen yli oli päästy, mutta fascistipuolueen yhtenäisyyden hauraus oli paljastunut. Liikkeen maltilliseen keskiryhmään kuuluvat Italo Balbo ja Dino Grandi olivat elokuussa 1921 käyneet jopa tiedustelemassa D’Annunziolta, olisiko hän käytettävissä fascistipuolueen johtoon Mussolinin tilalle. Emme voi tietää kuinka hyvin Mussolini oli selvillä puoluetovereidensa mietteistä tulloin, mutta v.1922 jälkeen hän antoi edellisiltä hallituksilta perimänsä ammattiuskollisen poliisijohtajan Bocchinin salakuunnella myös johtavia fascisteja. Jossakin vaiheessa Mussolinin luottamus häntä ympäröivään tiimiin oli siis saanut särön.

D’Annunzion vastaus Balbolle ja Grandille oli ollut välttelevä, mutta toimettomana il Vate ei pysytellyt. On myöhemmin selvinnyt, että D’Annunziolla oli oma suunnitelmansa Italian pahenevan kriisin ratkaisuun. Siinä tarkoituksessa hän oli pitänyt yhteyttä mm. ystäviinsä armeijassa, entiseen pääministeriin ja yhä hyvin vaikutusvaltaiseen Francesco Nittiin.

Runoilijan suunnitelma oli ilmeisesti sitoa vahvimmat poliittiset voimat johonkin ratkaisuun, joka takaisi kriisin jälkeisen hallinnon ja avaisi tien Italialle välttämättömiin uudistuksiin. Nitti on maininnut näitä neuvotteluja käydyn, ja niiden jatkona itse olleensa lähdössä 15.08.1922 kokoukseen, jossa olisikin ollut mielenkiintoinen tiimi: D’Annunzio, Nitti ja Mussolini. Armeijaanhan D’Annunziolla olikin yhteyksiä, ja tekeilläolevaan hankkeeseen väitetään kytkeytyneen myös talouselämän huippuja.

Kommunistien organisoima tehtaidenvaltaus-kampanja oli juuri kukistettu fascistien squadrioiden, katutaistelujoukkojen, avulla. Talouselämä oli peloissaan sekä kommunismin vaarasta, että fascistien aikeiden suhteen. Eräs rauhattomuuksien näyttämö oli Milano.

Kommunistit olivat pysäyttäneet tehtaita, ja fascistit ajaneet sosialistisen kaupunginhallituksen pois kunnantalolta. D’Annunziokin oli saapunut Milanoon, ja piti varsin mielenkiintoisen puheen fascistien valtaaman kunnanviraston parvekkeelta. Runoilija hieroi sovintoa sosialistien kanssa. Hänen käyttämänsä sanonta oli ”veljesliittosopimus”, jollaista Italia siis tarvitsi. Tämä tapahtui 03.08.1922.

Runoilijalla oli paljon lankoja käsissään, ehkei kuitenkaan kaikkia? Talouselämä, armeija ja virkakunta halusivat ennenkaikkea vakautta, jotkut muut jotain muuta. Jälkeenpäin on vaikea tietää, kuinka lähellä yksimielisyyttä oltiin poliittisten tunarien , so. siihenastisissa hallituksissa toistuvasti mokailleiden vaihtuvien ministereiden, uhraamisesta kokonaisuuden hyväksi, mutta tämä vaihtoehto toteutui kuitenkin, -toisella tavalla kuin Nitti ja D’Annunzio sen suunnittelivat.

D’Annunzion julkisen puheen sävyt viittaavat meneilläänolevaan lähestymiseen sosialistien suuntaan. Mussolini oli myös yrittänyt samaa, ja de Vecchi ja Farinacci olivat sen estäneet. ”Jos 15.08.-tiimi esittää sosialisteille jotain kohtuullista, he eivät voi kieltäytyä?” Mitä Nitti on kertonut suunnitellusta kokouksesta, se on hyvin arvoituksellista ja lupaavaa. D’Annunzio pelasi nyt suurten panosten peliä, ja jos sellaisessa häviää, putoaa korkealta.

13. ja 14.08. välisenä yönä runoilija, näkijä ja poliittinen säätäjä Garbiele D’Annunzio putoaa hulvilansa toisen kerroksen ikkunasta maahan, loukkaantuu lähes kuolettavasti, mutta lääkärit saavat Italian kansallissankarin jotenkuten pidettyä elossa. Nitti saa tiedon asiasta kotiinsa, jossa hän jo odotteli fascistien (!?) järjestämää kyytiä em. tapaamiseen D’Annunzion ja Mussolinin kanssa. Runoilijan ura politiikassa on päättynyt.

D’Annunzio suunnitelma lienee ollut jotain samantapaista, kuin vuotta aiemmin Grandin ja Balbon kanssa keskusteltu: Marssi Roomaan ja hallituksen vaihto fascistien squadrioiden tuella ja armeijan pysyessä sovitusti puolueettomana. Mutta tämähän toteutuikin! -Sillä erolla, että alkuperäisemmässä suunnitelmassa Benito Mussolinilla olisi ollut vain sivurooli.

dannunzio-vittoriale-02-e1428026079406

Kansakunnan valvotuksi kunniavanhukseksi.


Huvila, jonka Italian valtio antoi suurelle runoilijalleen ja sotasankarilleen, on eräs maailman hämmästyttävimpiä. Torpedovene, jolla D’Annunzio hyökkäsi itävallan laivastoa vastaan, -kyllä, se on siellä, omassa altaassaan. Sotalaiva kuivalla maalla,graniittinen sargofagi arditien hautojen ympäröimänä, runoilijan koti kaikkine pikkuesineineen. Hämmästyttävä mausoleumi.
dannunzio55550001.png
Sinne hänet säilöttiin elävänä odottamaan fyysistä kuolemaansa, joka tapahtui 01.03.1938.di-gold

Täällä Gabriele D’Annunzio asui. Paikka on nykyisin eräänlainen pyhäkkö. Kuvan yläreunassa keinotekoinen kukkula, jonka huipulla D’Annunzion sarkofagi, ja ympärillä lähimpien taistelutovereiden arkut. Risteilijä Puglia erottuu puiden keskeltä. Runoilijan sodassa käyttämät lentokone ja moottoritorpedovene löytyvät myös alueelta. Amfiteatterissa -kuvassa alhaalla- D’Annunzio saattoi esittää runojaan yleisölle. Kukapa ei tyytyisi näin vaatimattomaan lukaaliin? Vain ikkuna, josta D’Annunzio putosi, tai pudotettiin, 13.-14.08.1922 on muurattu umpeen.
vittoriale00001button

Il Piave mormoro, Piave -kuiskaava joki, on saksalaisvastainen laulu ensimmäisen maailmansodan ajalta. Se oli hyvin rakas arditeille ja fascisteille. Laulu esitettiin myös Gabriele D’Annunzion hautajaisissa.

Loppunäytös: Mitä tapahtui Fiumen ja Istrian italialaisille?

Istria latinalaistui jo Rooman vallan aikana,ja italialaistui kuuluessaan Venetsian tasavallan alueeseen. Slaaveja seudulle asettui keskiajalla. 1945 Istrian italialaisiin kohdistui kommunistien toimesta useita joukkomurhia ja karkoituksia. Italiankielisiä, ilmeisesti mukaanlukien myös retoromaanit, on Istriassa jäljellä 20 000. Vuoden 1945 jälkeisissä väkivaltaisissa karkoituksissa poistui Istriasta 200-330 000 ei-slaavia. Istrian niemimaalla siis tapahtui kansanmurha. Ensimmäisen maailmansodan voittajien kyhäämän Jugoslavian purkaminen aiheutti vielä enemmän ihmishenkien menetyksiä. di-gold

QVIS CONTRA NOS?

Fascismilla ei ollut ideologista edeltäjää, toisin kuin saksalaisella kansallissosialismilla, jolla sellainen oli: Italialainen fascismi. Fascismin loi tilanne, ja *sosiaalinen tilaus*, kuten tavataan sanoa eräissä muissa tapauksissa, joissa kansanjoukkojen hahmoton tahto -eräänlainen kollektiivinen imperatiivi- tiivistyy joukkoliikkeeksi ja poliittiseksi muutokseksi.

Muutoksen tärkein arkkitehti on aina edellisen hallinnon kyvyttömyys. Antifascistit hävisivät sekä Italiassa 1922 että Saksassa 1933, koska heidän puolustamansa asia oli epäoikeutettu jopa heidän omissa silmissään: Pysähtyneisyyden leimaama oligarkkinen kansalliset edut laiminlyövä, ja ratkaisullaan kansan enemmistöä pilkkaava, poroporvallinen poliittinen luokka, joka saattoi näyttäytyä monarkistis-liberaalina tai jopa sosialidemokraattisena, mutta yhtä lailla saamattomana.

Arkiajattelussa ”fasismia” leimaa väkivallan käyttö. Italiassa nousevan fascismin kannattajat toivat sen edellisistä poliittisista ympäristöistään: Arditi-iskujoukoista, anarkosyndikalistisesta liikkeestä, jne.. Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta fascistien väkivaltaisuus oli osa ensimmäisen maailmansodan ja vuoden 1922 välillä Italiassa(kin) rehoittanutta *ääriryhmien välistä itseään-ruokkivaa väkivallan kierrettä*. Meidän on 2000-luvulla oikeastaan turha pohtia, kummat olivat siihen enemmän syyllisiä, fascistit vai heidän vastustajansa. Voimme sensijaan pohtia, miten vastaavalta ilmiöltä voidaan tulevissa tilanteissa välttyä.

Fiumen kauden ”anarkofascistinen” valtiokokeilu muotoili fascistien poliittisen ohjelman, edellä kerrotuista aineksista. Mussolinilla oli omat, tästä poikkeavat, tavoitteensa, kuten olemme havainneet, mutta hänen kehityksensä vaatii oman tarkastelunsa. Cuarnaron ohjelma kertoo joka tapauksessa siitä, mikä oli se kutsu johon fascistit vastasivat, eikä se ollut olemassaolevien valtarakenteiden suojaaminen muutoksilta.

Tilanteet, joissa poliittinen valta lahoaa omaan saamattomuuteensa, toistuu historiassa silloin tällöin. Tulevaisuudessakin, -emmekä tiedä kuinka pian. Minkälainen haastaja nousee esiin, sen määräävät sinä hetkenä läsnäolevat elementit. Kuten kävi siinä tapahtumasarjassa, jota olemme kahdessa artikkelissamme käsitelleet. di-gold

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s