Arokansojen vaikutus Venäjän historiassa.

MONGOLIT00001.png

1200-luvulla silloinen ruhtinaskuntiin jakautunut Venäjä koki historiansa suurimman takaiskun: Kaikki suuret kaupungit tuhottiin kolmea lukuunottamatta asukkaineen. Vain Pihkova, Smolensk ja Novgorod säästyivät, kun eivät sattuneet mongolien reitille. Miten näin pääsi käymään, ja mitä tästä seurasi.

Ei ainoastaan meillä suomalaisilla ole huonoa onnea maantieteen suhteen: Venäjä ja Ukraina sijaitsevat Keski-Aasian arovyöhykkeen länsipäässä. Tuhansia kilometrejä ruohikkoisen aron ja ruohottomien kuivakoiden mosaiikkia, jonka kurjat asukkaat olivat tottuneet liikkumaan laitumiensa perässä paikasta toiseen, ja myös kilpailemaan niukoista resursseista. Se oli johtanut kulttuuriin, jossa rosvoaminen on elikeino siinä missä karjanhoitokin.

Paimentolaisheimot olivat olleet tuhansia vuosia jatkuvassa pienessä sotimisessa keskenään, eivätkä nämä sodat olleet koskaan johtaneet sotilaalliseen tasapainoon, ja laidunten jakamiseen voimasuhteiden mukaan, kun häviölle jääneet olivat aina pystyneet väistymään, -ja palanneet takaisin tilaisuuden tullen. Nomadeilla ei ollut siteitä seutuihin, joiden läpi liikkuivat.

Kuutisentuhatta vuotta sitten kantaindoeurooppalaista kieltä puhuvat heimot Uralin-Kaspian aroilta olivat keksineet vihollisen, joka ei pääse karkuun: Läntisen Ukrainan maanviljelijät. Hyökkäilyt viljelijöiden kaupunkeihin ja laiduntaminen heidän pelloillaan vähensi kilpailevan väestön lukumäärää, ja yhä enemmän maita jäi kesannoiksi, -ja laitumiksi. Niinpä nomadit jatkoivat yhä pidemmälle länteen, saaden aikaan suurta tuhoa koko Euroopassa.

Seuraavaksi läntiset arot ottivat haltuunsa iranilaista kieltä puhuneet skyytit, heidän jälkeensä tuli turkkilaisia heimoja, ja 1200-luvulle meidän ajanlaskuamme Keski-Aasian mongolit tunsivat olonsa tukalaksi omilla maillaan. Tie länteen oli jo tuttu vähintään kansanperinteestä ja legendoista. Siis sinne.

Mongoli- ja tataariheimojen keskinäiset nahistelut olivat päättyneet erään Tsingisin alistettua  kaikki oman despotiansa alle. Aggressioiden purkaminen täytyi nyt suunnata ulkopuolisiin, ja ensimmäisinä joutuivat kohteeksi Keski-Aasian kulttuurikeskukset Mervi, Bukhara ja Ferganan laakso. Bukharan yliopistossa ei tankattu vain koraania, vaan siellä harjoitettiin matematiikkaa, tähtitiedettä ja lääketiedettä. Keskiajan eurooppalaiset oppineet lausuivat suurella kunnioituksella erään nimen latinannoksen: Avicenna. Hänellä oli ollut oppituoli Bukharassa.

Kirjastot paloivat tuhkaksi, veri kuivui kaduille. Täällä alkoi mongolien tunnettu tapa koota pääkallopyramideja. Mervin kaupungissa arvioidaan murhatun 1,3 miljoonaa asukasta, kaikki jotka siellä olivat. Sotaretki jatkui länteen.

Tässä vaiheessa murharetkeä johti eräs Batu, kuullemma hyvin rumannäköinen mies. Hävitettyään  v.1237 alkaen Venäjän kaupungit, kolmea lukuunottamatta, hän suuntasi Vanhan Venäjän, ”Kiovan-Rusin”, pääkaupunkiin. 28. marraskuuta 1240 kenraali Batun joukot olivat kaupungin edustalla. Piiritys alkoi.

kiova00000mong.jpg

Vuonna 968 aroilta rynnineet petshenegit oli lyöty Kiovan edustalta, mikä voitto on yhä Venäjällä legenda, ja kaupunki oli hyvin linnoitettu. Tällä kertaa puolustavia joukkoja oli vain 1000 miestä mongolien 130 000:n miehen armeijaa vastaan. Batun armeija pommitti katapulteilla erästä muurin porteista, ja kun se sortui, kaupunkiin tehtiin rynnäkkö. Kiovalaiset puolustautuivat vielä kaduilla, ja väkeä kerääntyi kirkkoihin etsimään turvaa.

Saatuaan kaupungin haltuunsa mongolit surmasivat suurimman osan sen 50 000:sta asukkaasta heti, -2000:n arvioidaan olleen elossa hyökkäyksen jälkeen. Useimmat rakennukset poltettiin. Vankeja kohdeltiin tavan mukaan mahdollisimman julmasti.

Tämän jälkeen Batu jatkoi etenemistä Puolaan, ja kävi vielä polttamassa monia kaupunkeja, mm. saksalaisen Breslaun (Wroclav).

Sacking_of_Suzdal_by_Batu_Khan-312x500Batun vuodet 1236-41 kestänyt sotaretki aiheutti suurta tuhoa Venäjällä, Ukrainassa, Puolassa ja Unkarissa. Kaupungeissa oli tapana tehdä täystuho, siis jättää jälkeen vain vainajia ja poltettuja taloja. Vanhan käsikirjoituksen kuva (oikealla) havainnollistaa vanhan venäläisen kaupungin, Suzdalin, tuhoa.

Kaupunkeja vallattaessa asukkaita tavattiin jättää henkiin vain sen verran, kuin orjina pystyttiin kuljettamaan mukana ja kauppaamaan. Joissakin tapauksissa edellisen kaupungin asukkaita käytettiin ”ihmiskilpenä” seuraavaan kohteeseen rynnäköitäessä. Tämä on muuten tyypillistä arokansoille.

Tsingis-kaani ja hänen seuraajansa saattoivat alistaa voitetut arokansa-viholliset osaksi omaa sotilaallista voimaansa, mutta paikallaan-asuvia kohtaan he olivat armottomia. Vaikka mongolien armeijat olivat hyvin suuria, Batulla siis 100 000 tai enemmän, heidän tappamiensa ihmisten lukumäärä oli moninkertainen. Arviot liikkuvat jopa kymmenissä miljoonissa. Tämä johtuu pääasiassa  taistelujen jälkeisestä vankien ja siviilien surmaamisesta.

Maanviljelijä- ja kaupunkiväestön vähentäminen oli Batulle ja Tsingisille osa sodan päämäärää. He eivät olleet ensimmäisiä, jotka näin ajattelivat. 1241 Batun Unkarin-retkeä kuvaa aikalainen piiroksessa (alla). Tyypillistä mongoleille ja varsinkin turkkilaisille Balkanilla on ollut ottaa naisia ja lapsia joukoittain mukaansa. Myös kylien karja lähti nomadien matkaan.

the-mongol-invasion-in-hungary-in-chronica-hungarorum-by-johannes-de-thurocz.jpg

Venäjä on ollut koko olemassaolonsa ajan, aina Krimin ja Kasanin kaanikuntien kukistamiseen asti, erilaisten paimentolaisheimojen hyökkäysten kohteena. Tsingis-kaanin ja Batun kampanjat olivat näistä volyymiltaan suurimmat. Nomadien painostus ja myös vallankäyttö, vaikkakin se tapahtui alistettujen venäläisten luopioruhtinaiden, kuten Moskovan suuriruhtinaan, kautta, muutti pysyvästi venäläistä yhteiskuntaa, vieden sitä lähemmäksi mongolien idässä vasalleina hallitsemien valtakuntien ”aasialaista tuotantotapaa”.

Aasialaiseksi tuotantotavaksi kutsutaan taloutta, joka ei kehity kohti markkinavetoista kapitalismia, vaan jonkinlaista valtiobyrokraattista despotiaa. Toki tataarivalta vahvisti Venäjällä feodalistista tendenssiä, mutta se johti erilaiseen kehitykseen kuin läntisessä Euroopassa.

Venäläiseen tapaan suurfeodaalien , ns. pajarien (bojaari), henki oli yhtä halpa kuin rahvaan: Heidän omaisuutensa saattoi hallitsijan oikusta ”palautua kruunun kassaan” aivan kuten aidossa itämaisessa despotiassa, jossa mahtimiehetkin ovat hallitsijan orjia.

Pisimmälle Venäjä luisui kohti itämaista despotiaa Stalinin aikana. Hän teurastutti ”punaisia pajareitaan” yhtä innolla kuin idolinsa Iivana Julma omiaan. Välillinen tataarivalta Kultaisen Ordan, jonkin aikaa Venäjän aroja hallinneen mongolivaltion, aikana sekä korruptoi aateliston hallitsijoiden nöyriksi mutta keskenään juonitteleviksi kätyreiksi, että riisti venäläisen talonpojan perinnäisen vapauden ”Staraja Pravdan”. Maaorjuus tuotiin Venäjälle nomadiheimojen kyydissä.

Vielä 1800-luvun uudistusmieliset narodnikit haaveilivat vanhan venäläisen Mir-kyläyhteisö-itsehallinnon voimistamisesta ja Venäjän maaseudun uudistamisesta sitä kautta. Tsaarinvallan vastaisen opposition toinen ryhmä, marxilaiset bolshevikit vastustivat ideaa jyrkästi, ja heidän johtajansa Lenin-Uljanov kiehui raivosta. Leniniä on ulkonäkönsä takia muuten epäilty kalmukiksi.

Valtaan päästyään Lenin palautti maaorjuuden, antaen sille vain nykyaikasemman nimen: Kolhoosi. Marxilainen historiankäsitys, ”historiallinen materialismi”, määrittelee ihmiskunnan historian eräänlaiseksi kehitykseksi, jossa ikäänkuin kuljetaan kohti jotain korkeampaa päämäärää, joka tietysti on ns. kommunismi. ”Kehityksen” askeleet ovat: 1. Alkukantainen yhteisö, 2. orjanomistusyhteiskunta, feodalismi, 4. kapitalismi, 5. sosialismi, 6. kommunismi.

Neuvostoaikana Venäjällä esiintyivät nämä kaikki edelläluetellut, yhtä. lukuunottamatta. Gulag-orjatyöleirit edustivat määritelmän vaihetta 2 ja ”maatalouskollektiivit” vaihetta 3. Teollisuustyöväestö eli kapitalistisessa palkkaorjuudessa -tosin ilman kapitalismiin liittyvää valinnanvapautta.

Neuvostoyhteiskunnan johtava luokkaa, puoluekoneiston apparatshnikit, elivät em. Friedrich Engelsin laatiman kaavion viimeisintä vaihetta ”kommunismia”, jossa yhteiskunta huolehtii vastikkeetta jäsentensä kaikista tarpeista, ja kaipa se ”sosialismikin” siellä jossain piileskeli. Ainoastaan ”alkukantaista yhteisöä” ei neuvostomaassa esiintynyt, koska Engelsin määritelmän mukaan sellaisessa vallitsi vapaus.

Toimintametodinsa neuvostojärjestelmä kopioi aika pitkälle Batu-kaanilta: Äärimmäisen julmuuden sumeilematon käyttö pitää massat jatkuvan pelon vallassa. Voidaan siis todeta, että Batun sotaretken ja Kultaisen Ordan Venäjälle tuoma epäterve yhteiskunnallinen olotila ulotti vaikutuksen 1900-luvulle asti, -ja jos tarkkoja ollaan, se ei ole mihinkään sieltä hävinnyt.

Tsingisin ja Batun armeijojen kuormastossa kulkenut innovaatio, itämainen despotia, on siis jäänyt hyvin pysyväksi osaksi venäläistä hallintotapaa. Venäjällä on nykyisinkin monia, jotka ainakin puolitosissaan sanovat, että Venäjää hallitsevat paimentolaiset. di-gold

Nomadismin henki käyttää usein henkisesti rujoja vallanhimoisia persoonia toteuttaakseen tavoitteitaan. Tähän sopisi joku tuoreempikin naama, mutta Iivana Julma saa välttää:

IIVANA220001.png

Advertisements

2 thoughts on “Arokansojen vaikutus Venäjän historiassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s