Nuraghit, sardinialaisten omaperäiset kivilinnat, kertovat Euroopan menneisyydestä.

nuragh00000000001111

Sardinia on yhä tunnettu epäluuloisuudesta ulkopuolisia, istranzos, kohtaan, ja jopa Italian pitämisestä vieraana maana. Virtaukset, jotka ovat muuttaneet ja muotoilleet länsimaista kulttuuriamme siksi mikä se nyt on, ovat koskettaneet sardinialaisia myöhään ja heikosti. Saaren maisemaa leimaavat mykät Nuragh-tornit, joita on meidän päiviimme säilynyt 7000, ja joita arvioidaan kadonneen maankäytön tehostuessa ainakin kaksinkertainen määrä.

Nämä suurista järkäleistä kootut kyklooppi-muurit ovat ainutlaatuisia, eikä niillä ole esikuvaa muualla, vaikka rakenteellisia yhtäläisyyksiä megaliitti-kulttuuriin ja mm. mykeneläisiin rakennuksiin on havaittavissa. Mitä näillä kivitorneilla on kerrottavana meille?

Pronssikauden alkaessa Välimeren kulttuuripiirissä Sardiniaa asutti neoliittinen maanviljelijä-väestö, joka oli rakentanut ensimmäiset dolmeninsa jo tuhansia vuosia aikaisemmin, asui kylä-yhteisöissä. Heidän jälkeensäjättämistä rakennuksista, Maa-äidin kohtua esittävistä megaliittihaudoista, on voitu päätellä heidän uskonnostaan:  He kunnioittivat jumaluutta osana luonnon ikuista kiertokulkua. Jumaluuden tärkeimmäksi toimialaksi he maanviljelijöinä käsittivät hedelmällisyyden, ja hahmottivat sen nais- ja miespuolisina toimijoina: Naisellinen voima, jolle kuului syntyvyys, viljan kasvu ja huolehtiminen, ja miespuolinen voima joka hedelmöitti ja siitti Suuren Jumalattaren, kaiken olevaisen äidin.

Ihmissuku, kasvillisuus, kaikki mikä luonnossa liikkui, tuli Suuresta Jumalattaresta ja palasi häneen kuoleman ja laskastumisen väistämättömyydessä, syntyäkseen uudelleen seuraavan kasvukauden luonnossa tai ihmisyhteisön seuraavassa sukupolvessa. Kaikki oli osa luontoa, osa sykliä ja osa universaalia jumalatarta. Tässä on lyhyesti neoliittisen eurooppalaisen ihmisen kosmografia: Hän itse, ihmisyhteisö ja koko ympäröivä luonto olivat osa kokonaisuutta, jolle hän antoi naisellisen hahmon.

Kolmannella vuosituhannella eKr. sardinialaiset rakensivat yhteisöjensä kollektiiviset hautakammiot, Tombe dei Gigante, ”Jättiläisten Haudat”, kuten ne nyt tunnetaan, samalla suurten kivien käsittelytaidolla ja -tavalla, joka tunnetaan nuragheista. Tämä rakennustapa on tyypillinen kivikauden megaliittikulttuureille, ja esiintyy myös Kreikassa, mykeneläisen kauden kaupunginmuureissa ja hautakammioissa. Erotuksena myöhempään Euroopan maaseudun kuivamuuraus-traditioon, mykeneläiset ja sardinialaiset käyttivät suuria kivenjärkäleitä, mistä nimityskin: ”Kyklooppimuurit”.

nuraghe_leikkaus

nurgah00000000001 Ajankohdan 1800 eKr. jälkeen Välimerellä alkoi olla rauhatonta. Ilmaston muutos tai jokin muu syy oli ajanut kansoja liikkeelle, ja barbaariset indoeurooppalaiset olivat jo manner-Euroopassa. Kreetan minolainen sivistys oli onnistunut assimiloimaan akhaialaiset itseensä, mutta Balkan ja Itä-Eurooppa olivat vaipuneet pimeyteen. Näihin aikoihin Sardinian megaliittinen kivenrakennustaito suuntautui uusin haasteisiin: Puolustus- ja suojalinnoitusten rakentamiseen rauhallisille maalaisyhteisöille.

986978”Jätti-haudan” käytävä oviaukolta kammioon, ja joskus itse kammiokin, on valeholvi, ja varsin tyylipuhdas: Suorat itsekantavat seinät lähestyvät toisiaan ja muodostavat poikkileikkaukseltaan kolmion tai katkaistun kolmion muotoisen käytävän. Tämä rakenne on erilainen, kuin klassisissa megaliittikumpujen käytävissä, joissa katon muodostaa vaakasuora kivilaatta.

Nuraghen käytävät toistavat ”jätin-haudoista” tuttua rakennetta, mikä varmistaa molempien rakennuksien tekijöiksi samat ihmiset, ja osoittaa rakennustradition katkeamattoman kehityksen. Sardinian ”nuraghinen kulttuuri” pronssikaudella on siis neoliittisen väestön paikallinen innovaatio, eikä maahanmuuttaneen uuden väestön demonstraatio.

monteclaocchiPaljon spekulaatiota herättäneet Egyptin historiassa mainitut shardaanit, jotka olivat yksi ”merikansoista”, joita vastaan faraot joutuivat puolustamaan maataan, liitetään yleensä Sardiniaan. Voi olla, että he ovat joko tulleet sieltä, tai päätyneet sinne. Heidän vaikutuksensa ei kuitenkaan näy arkkitehtuurissa, uskonnossa eikä ilmeisesti keramiikassakaan? Uutta Sardinian pronssikaudessa oli toki pronssin käyttö. Tunnetuimmat säilyneet pronssiesineet, ns. ”bronzettat”, ovat ihmisiä tai eläimiä esittäviä pieniä valoksia, joita on tallessa n. 500.

Usein siteeraamamme lingvisti, Kiril Babajev, keroo sivuillaan (http://indoeuro.bizland.com/archive/article9.html) seuraavaa shardaaneista:

Egyptian manuscripts also mention infamous Sea Peoples as the major sea power in East Mediterranean. The most valuable source of linguistic information from Ancient Egypt is the list of names for Sea Peoples. Different versions and theories were generated from these names, we will name several of them here. Sherdana, a people who, probably, lived in West Asia Minor or on some islands in the Aegean Sea, is sometimes found relative to the city of Sardis, future capital of Lydia, a Hittite-descended region in Asia Minor. Really, Anatolians were fond of preserving ancient names of cities and countries: Hattusa, Pala, Arzawa kept their pre-Hittite names for ages, the same would go with Sardis. Another theory, more fantastic, equals Sherdanna and Sardis with Sardes on the island of Sardinia.

The pre-Roman population there spoke a language also unrelated to Indo-European, sooner Iberian or maybe Etruscan. If future scientists are able to discover some links of Asia Minor with Sardinia, some migrations or contacts, this theory will gain more supporters. And now this only means two non-Indo-European languages with similar names, and there were quite a lot of such examples in the history: Hatti in Asia and a Germanic tribe Hatti; Picts in Scotland and Pictones in Aquitane, Venetians in North Italy and Venedes, the name for Slavs used by ancient Germanic tribes.”

Babajev ampuu tylysti alas yksinkeraisen vastauksen egyptiläisten tuntemien shardaanien liittämisestä Sardiniaan, ja avaa useita uusia kysymyksiä nostaen pöydälle indoeurooppalaisten invaasiota edeltäneen Vähän-Aasian kotoperäisten toponyymien ja etnonyymien paralleelisuudesta heimonimiin, joita ovat käyttäneet germaanit itsestään ja naapureistaan slaaveista. Saattaa olla, että Sardes-kaupungin, jonka historia tuntee Lyydian pääkaupunkina, nimellä on yhteys shardaaneihin, tai (myös) jonkin Välimeren alueen muinaiskansan kautta Sardiniaan. Tämä tarkastelu jää avoimeksi.

Paitsi tavanmukaista valloittajakansa-hypoteesia, bronzettoilla perustellaan uskomusta sardinialaisen yhteiskunnan muuttumisesta päällikkö-valtaiseksi, jolloin nuraghet olisivat olleet näitä kaivattuja yläluokan palatseja. Nuragh-rakennusten suuri määrä, arvion mukaan jopa 30 000 tällä saarella, ei sovi tähän olettamukseen. ”Yläluokka” -käsite on tyhjä, ellei sillä tarkoiteta periytyvää johtajuutta ja johtavaa yhteiskuntaluokkaa, ja jossain niiden alamaistenkin olisi pitänyt olla?

Metallikausina yhteiskuntien oletaan yleisesti polarisoituneen, ja kansainvaellukset rikkoivat etnisen yhtenäisyyden laajoilla alueilla, mikä sekin edistää eriarvoisuutta. Alunperin eurooppalaisissa yhteiskunnissa sotien johtajuus oli Rooman Cinncinnatuksen tapaan ko. konfliktin ajaksi valittujen ja valtuutettujen kansalaisten tehtävänä, jotka olivat ’ensimmäisiä vertaistensa joukossa’, mutta kun sodat jatkuivat sukupolvia? Millä mekanismilla valtaan tottuneet palautettiin auran kurkeen??

Kelteillä tiedetään olleen vaalikuninkuus, ja kyseiseen instituutioon turvauduttiin vielä historiallisella ajalla. Ruotsikin muistaa Moran kivet, vaikka tanskalaiset varastivatkin svealaisten pyhän kruunauskiven myöhemmin. Sitkeässä meillä oli ”demokraattisuus”, meillä eurooppalaisilla. Voi olla, että Sardinian nuraghien ja Skotlannin pohjoisten saarten brochien rakentamista olivat vauhdittaneet toimeliaat ja aloitekykyiset yksilöt, joille onnistuneiden puolustusjärjestelyjen jälkeen, rauhankin aikana, jäi enemmän vaikutusvaltaa kuin muille, mutta ritari- ja viikinki-romantiikan sävyiset visiot ”yläluokasta” ainoana mahdollisena kehityksen ja innovaatioiden lähteenä voidaan jättää fiktiokirjallisuuden ja roolipelien maailmaan. Jos yliopistomaailma poikkeaa noista edukseen, sehän on vain plussaa heille.

Nuraghet rakennettiin niihin paikkoihin, joissa maalaiskylien asukkaat niitä tarvitsivat, joten niitä ei yleensä ole voitu käyttää myöhempien vuosituhansien sodissa linnoituksina, sillä siihen tarjoitukseen niiden sijainti oli väärä. Nuraghien käyttö loppui Karthagon foinikialaisten ja myöhemmin Rooman vallattua saaren. Karthagolaiset varmistivat valtansa laajalla kansanmurhalla. Syynä tähän polittiikkaan lienee ollut samat vaikutin, joka motivoi ”viikingit” Orkeneyllä, kalparitarit Virossa ja Liivinmaalla, tai pohjoisranskalaiset ritarit Provencessä kataarisotien aikana, etnisiin puhdistuksin ja seutujen autioittamiseen: Miehitysjoukkoja oli liian vähän ja alkuperäisasukkaita liian paljon.

coddu_ecciu_1”Jätti-hautoja” käytettiin koko ”nuraghilaisen kulttuurin” ajan, ja ainakin Osonon hautarakennusta vielä 3. vuosisadalla jKr.. Tämä kertoo väestön ja uskonnollisen elämän jatkuvuudesta.

Megaliittinen kumpuhauta ei ollut Egyptin pyramidien tapainen hallitsijan tms. julkkiksen kertakäyttöinen monumentti, vaan yhteisöllinen hauta, johon periaatteessa jokaisen kyläläisen luut päätyivät, maaduttuaan ensin määräajan (pehmeät kudokset pois) ”tavallisessa” yksittäishaudassa. Baleaareilla on säilynyt platformeja, joita on voitu käyttää ”ilmahautaukseen”, so. linnut ovat nokkineet luut puhtaiksi.

Tästä traditiosta on yhä jäljellä mm. välimeren alueella tapa siirtää maatuneiden vainajien luut katakombeihin tai kirkkomaalla sijaitsevaan erityiseen kivikellari-rakennukseen. Kreikan saarilla luukellarit ovat nykyisin tapa säästää hautausmaan pinta-alaa, mutta muinaisuudessa asia nähtiin laajemmin:

  • Vainaja haudataan yksittäishautaan tai linnut puhdistavat luut ”ilmahautauksessa”.
  • Luut sijoitetaan kollektiivihautaan, megaliittikammioon tai Tombe dei Giganteen. Yksilö sulautuu näin yhteisöön, ja odottaa jälleensyntymää jumalattaren kehoa t. kohtua symboloivassa kummussa.
  • Aikakauden syklisen maailmankuvan mukaan henkilö syntyessään irtautuu jostakin palatakseen siihen kuolemansa jälkeen. Kuolema ei ole päätepiste, se on välivaihe ja uuden alku.

Kun kyseisen vainajan arveltiin syntyneen uudelleen, hänen luunsa, tai ainakin sama määrä luita, poistettiin kammiosta. Tapaa on harjoitettu tuhansia vuosia, eikä ole tietoa, että erehdyksiä olisi sattunut. Käsitys Maa-äidistä, Maan-emosesta, universaalina pantokraattorina ja elämän-kuoleman-jälleensyntymän -syklin hallitsijana on säilynyt luterilaisen kirkon hyväksymässä hautauskaavassa:

Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman.”

Ei nyt kiusata pappeja tämän enempää. Onhan se feminiinisen jumaluuden nimen mainitseminen sinällään kova juttu. Rukouksessa vieläpä.

 

Kun Suuri Jumalatar oli kaiken elämän synnyttäjä, tuhoaja ja jälleensynnyttäjä, megaliittikumpu tai ”Jätin-hauta” toimi Hänen metaforanaan. Sardinian hautarakennusten pohjapiirros muistuttaa naisen anatomiaa: Kammion pientä suuaukkoa korostaa näyttävä kivisteele, ja ahdas käytävä johtaa itse kammioon. Rakennuksen julkisivua jatkavat kiviseinäkkeet, kuin raajat, joiden keskipisteessä on em. aukko itse käytävään ja kammioon.

coddutransSuuren megaliittirakennuksen seurana olleilla erikoisilla menhireillä oli ”rinnat”, mikä piirre toistuu mm. manner-Italiassa, tai oikeammin Liguriassa säilyneessä kivisteelessä. Meidän tulkintamme on, että nämä kivet esittivät henkilöitä, ei jumalattaria. Niihin on ikuistettu muisto joskus elämeistä papittarista tai noidista? Siihen aikaan se oli sama asia.

sardinia-tissit0001Tämä viittaa siihen, että naisilla oli merkittävä asema sen ajan yhteiskunnassa, ja kun yhteisöllisen elämän keskuksia olivat nuragh-tornit, niistä löytyisi silloin merkkejä jumalatar-keskeisen uskonnon harjoittamisesta? Katsotaanpa.

dea_madre_sardegna1Museon kivikuvan ovat tutkijat nimenneet Dea Madreksi, pienessä kuvassa rekonstruktio eräässä nugagh-rakennuksessa olleesta alttarista, joka toistaa näiden kivitornien piirteitä.

<sliguria22altarericostr

dea_madre_lilNuraghien ja kylissä sijainneiden tavanomaisen asumuksen muotoisten temppelien lisäksi nuraghi-kansalla oli maanalaisia pyhättöjä: Pyhiä lähteitä. Oheinen pronssinen jumalatar-figuuri sardinialaisessa museossa on samantyyppinen, kuin mitä on ollut näissä paikoissa. Lähteillä kunnioitettiin veteen liittyvää naisellista jumaluutta.

Oheinen sardinialainen pronssi seitsemänneltä vuosisadalta eKr. kuvaa aihetta, joka sekin on säilynyt muuttumattomana uskonnollisessa taiteessa kivikaudelta alkaen, ja jos tarkkoja ollaan, jatkaa entisellään myös tämän päivän Euroopassa. Epäilijät vierailkoot katolisissa kirkoissa (mikä tahansa niistä sopii).

mykene_13-14000ekr_s

Savifiguuri yllä on toisesta kyklooppirakentamisen kohteesta, Mykenestä Kreikasta, ja ajalta 3-4 000 eKr.. Se edustaa varhaista maalattua savitraditiota, joka katosi indoeurooppalaisten tunkeutuessa Eurooppaan. Kuvan teemahan ei toki kadonnut.  Alemman kuvan pronssi on Sardiniasta, 600-luvulta eKr. Sama aihe ikonina.

madre-de-la-fe300sardinien_600ekr

s-cristina1Nuraghi-kansan elämässä vesi tai sen puuttuminen oli elämän ja kuoleman kysymys. Pyhät lähteet olivatkin Jumalattarelle omistettuja kulttipaikkoja.

Santa Cristinan lähteen nimi antaa olettaa sitä kunnioitetun myös kristillisenä aikana, mutta rakennus on esikristilliseltä ajalta. Sisäänkäynnin kolmiomainen muoto aiheutuu nuraghisen käytävän tyypillisestä rakenteesta, mutta vaikuttaa myös anatomiselta vihjeeltä. Kulttipaikka on syvällä alhaalla, kosteassa kolossa maan, sekin on Jumalattaren metafora, sisällä.

S.CRISTINA_sisaankaynti.gifVoimme hyvin samaistua muinaiseen sardinialaiseen, hänen laskeutuessaan esivanhempiensa ehkä tuhannen vuotta aikaisemmin veistämiä portaita syvälle Maa-Äidin uumeniin, Hänen hedelmälliseen kohtuunsa. On varhainen aamu kevätpäivän tasauksena, ja hiekka ja kivet luovuttavat jalkapohjiin vielä edellisen päivän kuumuutta. Viljelykausi on alkamassa, ja muinaiselle ihmiselle viljan itämisen ja kasvun tapahtuma on osa Jumalattaren mysteeriä. Suorittaakseen oman osuutensa, nuragh-kylän asukkaiden edustajat ovat puhdistautuneina, ääneti ja vakavina laskeutumassa näitä portaita.

Valo vähenee asteittain, laskeuduttaessa alemmas, ja perillä kammiossa, lähteen luona, joukko seisoo sen ympärillä lähes pimeässä. Papitar jatkaa hymniään, ja muut toistavat säkeet, kuten on tehty aina, ja tullaan aina tekemään. Vuorolaulun edetessä aurinko on ylhäällä maan pinnalla jo noussut, ja sen säde alkaa tavoittaa pistettä, jonka aurinko valaisee vain kaksi kertaa vuodessa. Juuri samalla hetkellä, kun laulun viimeinen säe kertautuu seurakunnan toistamana, säde kohtaa veden pinnan. Taivas hedelmöittää Maan. Rituaali saavuttaa huipennuksensa.

Ihmiset ovat kuolleet, muistajat on vaiennettu ja tieto on kadonnut. Emme ehkä saa koskaan tietää, mitä sardit tekivät kevätpäiväntasauksina, pyhissä kaivoissaan. Voimme silti ymmärtää, mitä he sillä tarkoittivat.

Maahan kaivettujen valeholvattujen lähteiden, pyhyyden ja kalenterin yhteys säilyi myös kristillisenä aikana. Pyhälle Anastasialle (uudelleen)nimetty kulttipaikka toistaa ikivanhaa traditiota. Kuvaus (alla) on Borut Juvanecin:

pozzosagre-isokuva000001

Kivirakennusten suuntaaminen taivaankappaleiden mukaan on kovin neoliittis-eurooppalainen tapa, ja sen jatkuminen osoittaa tradition katkeamattomuutta. Megaliitti-ajan kivitekniikka, noita-tietämys ja muut Vanhan Uskonnon elementit säilyivät Euroopan syrjäseuduilla ja maalais-rahvaan mielissä vuosisatoja. ”Tiedettä” ja ”historiaa” kirjoitettiin aivan toisaalla, siellä missä peruukkinsa puuteroineet viisaat eivät olisi voineet saada mieleensäkään, että oppimattomalla juntilla voisi olla mitään kiinnostavaa tietoa mistään, eikä varsinkaan muinaista kansanmuistia.

s-vittoria_lahdeKuitenkin eurooppalainen maalaisrahvas, Virosta Irlantiin, vei yhä toisin paikoin kudottuja nauhoja pyhille puille, pudotti joskus kolikon tiettyyn kiviraunioon, toivossa pysyä terveenä tämänkin vuoden, lauloi lauluja joiden eräitä sanoja papit eivät olleet kuulevinaan, jos oli kiinnostusta saada jatkossa pikku lahjoja tyytyväisiltä seurakuntalaisilta.

Kaikki nämä ihmiset olisivat suuttuneet aidosti, jos heidän katolilaisuuttaan tai luterilaisuuttaan olisi epäilty. Kunnon seurakuntalaisinahan he (Baijerissa) veivät jokaisen sadon ensimmäisenä leikatut tähkät P.Marian kuvalle kirkkoon! Hävytöntä rienausta edes epäillä!!

1800-luvulla Skotlannin nummilla naiset seisoivat lähteessä, toisiaan kastellen ja jotain hymisten, raportoivat satunnaiset silminäkijät, eikä Margareth Murrayn kirjan ilmestymiseen ole aikaa jäljellä edes sataa vuotta. Vanha Uskonto ei koskaan kadonnut täydellisesti. Se vain väheni ja meni piiloon.

horv06

horv12pKrk-saarelta Kroatian Adrian-rannikolta ovat rakennelmat, joita Berislav Horvatic(horvatic@ifs.hr) ja Borut Juvanec esittelevät. Nämä lammaspaimenten kaivot, ovat 100%:sesti maatalouden hyötyrakennuksia, mutta niissä on jotakin tuttua?

horv16pJos vielä näiden Adrian kalliosaaren köyhien lammaspaimenten valeholvattu kivilatomus olisi suunnattu jotenkin astronomisesti, se olisi tieteellinen sensaatio!

Kukin tarkistakoon asian oheisista pohjapiirroksista, ja mikäli maailmankuva järkkyy, valitukset voi osoittaa Draga Bascanskan kyläläisille. (Juvanecilla on vastaus tähän kysymykseen.)

Kivikauden rakennuksista on nykytutkimuksissa löytynyt astronomisia suuntauksia useinkin. Stonhenge ei ole muuta kuin kokoelma kivien kautta taivaankappaleiden nousu- ja laskupisteitä horisontissa osoittavia linjoja. Suomen jätinkirkot, joita rakennettiin Perämeren ympäristöön suurinpiirtein Skellefteåsta (sic!) Vaasan pohjoispuolelle ulottuvalla rannikko-osuudella, sisältävät tärkeinä päivinä taivaankappaleiden nousu- ja laskupisteitä osoittavia linjoja. Ilmiö on yleiseurooppalainen, emmekä mekään ole olleet sen ulkopuolella.

nuoro_sardiniaTämä rautakaudella nykyiset rakenteensa saanut lähde Nuorosta, Sardiniasta toistaa vanhaa (pyhää?) kolmio-profiili-muotoa, ja todistaa sekin tradition katkeamattomuutta neoliittiselta ajalta historialliseen aikaan. Nuoron lähde on äskettäin kaivettu esiin irtomaasta ja puhdistettu. Siitä sen hyvä kunto.

Suomessakin tunnetaan pakanallisia kultti-lähteitä, joille on myöhemmin annettu kristillinen arvostus. JanakkalanP.Laurin lähde” tunnettaan myös pakanallisella nimellä ”Taaran lähde”. Pakanallisista menoista tuolla paikalla on merkintöjä vielä parin sadan vuoden takaa.

Sardinia on kummallinen paikka Euroopassa. Siellä voi halutessaan aistia menneisyyden olevan lähellä, ja kadonneen tiedon olevan aavistettavissa, muttei tavoitettavissa. Tarkkaan ottaen koko Eurooppa on aika kummallinen, -jos vain haluamme nähdä. 

Neoliittisen kivikauden ja metallikausien taitteessa Välimeren ympäristössä ja eteläisessä Euroopassa alkoi puolustuksellisen rakentamisen buumi. Asuinpaikat saattoivat muuttua mukavimmista maastokohdista helpoimmin puolustettaviin. Syynä tähän oli Kaspianmeren pohjoispuolisilta aroilta Eurooppaan suuntautunut paimentolaiskansojen vyöry. Nämä tulokkaat puhuivat siihen asti Euroopassa tuntemattomia kieliä, indoeurooppaa, ja olivat sivistymättömiä, aggressiivisia, -siis sotaisia. Silloinen sivistynyt maailma loi muutamia innovaatioita selviytyäkseen. Sardinian nurgah-tornit olivat yksi niistä. di-gold

Nuragh- ja Sardinia-linkkejä:

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s