”Raaputa venäläistä, paljastuu tsuhna.”

milonov800

Otsikko on vanha venäläinen sanonta, jolla pesunkestävät #ryssät muistuttivat toisilleen, että venäläinen kansakunta koostuu puoliksi Venäjän aluetta asuttaneista suomensukuisista, jotka ovat historian kuluessa vaihtaneet kielensä slaaviin, ja Puolan suunnasta 600-luvulla jKr. tulleiden slaaviheimojen jälkeläisistä. Asia on ollut julkinen salaisuus, joka ei ole haitannut venäläistä identiteettiä, van tuonut siihen pikantin lisän.

Nyt Yhtenäinen Venäjä -puolueen duumaedustaja Vitali Milonov ”tulee kaapista” so. kertoo suomalaisugrilaisuutensa, ja vielä esittää suomensukuisten alkuperäiskielten opettamista kouluissa kaikille. Hänen puolueellaan on suurin ryhmä Venäjän duumassa, ja se tukee nykyistä presidenttiä Vladimir Putinia. Milonov on siis #putinisti sanan eksaktissa merkityksessä.

– Keski-Venäjä (Moskova, Kostroma, Jaroslavl, Vologda ja muut) on aluetta, jolla suomalais-ugrilaiset asuivat alkujaan. Puolet Venäjän Euroopan-puoleisesta osasta ja alueet Uralin molemmin puolin ovat myös suomalais-ugrilaisten aluetta, Milonov kirjoitti.

Milonov kertoi kolumnissaan olevansa itsekin suomalais-ugrilaista alkuperää, sillä hänen esi-isänsä isän puolelta kuuluivat jo kadonneeseen merjalaisten kansaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005464084.html
http://merjamaa.ru/

Milonov kertoo sukunsa tulevan ainakin isän puolelta suomensukuisista #merjalaista, joiden valtakunta slaavilaistui varhaiskeskiajalla. Suomessa itärajantakaisiin sukukansoihin on ympätty mielikuva vanhoista mummoista kansallispuvuissa, mutta Venäjällä tilanne on toinen. Slaaveja edeltäneet kulttuurit ja kansakunnat ovat olleet aina enemmän tai vähemmän jännittävä ja eksottinen mielenkiinnon kohde, joka on innostanut sekä taiteilijoita (otsikkokuva) että venäläisen identiteetin etsijöitä.

Kartassa merjalaisten alue (Merya):

Muromian-map

”Chudes”, Veps, Merya, Mari, Permians, Mechera, Murom ja Mordvinians tarkoittavat tässä suomensukuisia kansoja.

Uutinen: Arkeologit tutkivat merjalaista kalmistoa Suzdalissa. Linkki: http://merjamaa.ru/news/v_suzdale_merjanskoj_modnicy/2017-11-12-1291

Suzdal.kalmisto

Nykytutkimus on todennut merjalaisten puhuman kielen, joka on kuulunut #itämerensuomen (=suomi, viro, karjala, vepsä, vatja, inkeri, liivi) ja keskisellä Volgalla puhuttujen sukukielten kadonneisiin välimuotoihin, vaikuttaneen myös nykyisen Suomen valtiollisen alueen paikannimistöön.

Esihistoriallisella ajalla suomalaisugrilaisen vyöhykkeen, -Itämereltä Uralille ja Jäämereltä aroseutujen ja metsäseutujen rajalle etelässä- kulttuurinen painopiste ja #innovaatiokeskus on sijainnut Volgan ja sen yläjuoksun sivujokien alueella. Tämä alue välitti vielä historiallisella ajalla pohjolan kauppatavarat etelään, ja merkittävät innovaatiot, kuten keramiikka, metallien käsittely ja maanviljelys ovat tulleet nykyiseen Suomeen sitä kautta, -ja #kielisukulaisilta.

Mikäli nykyisin puhuttuun suomenkieleen johtava jatkumo ei ole ollut täällä ”aina”, sekin on tullut samaa reittiä.

ananjino000000222220001111

suomugr000000000011.gifJos Vitali-serkkumme on merjalainen, mekin voimme olla? Kartan kuvaamana ajankohtana, pronssikaudella, ei ehkä merjalaisia tai suomalaisia ollut erikseen. Kansallisuudet kehittyivät erilleen vasta paljon myöhemmin.

Itärajan takaiset muinaiset sukukansamme tunnetaan (muualla kuin Suomessa) rikkaasta esinekulttuuristaan ja rikkauksistaan. Ananjinon kulttuurin jäämistön löytyminen 1800-luvulla oli Venäjällä sensaatio, joka innosti myös taiteilijoita ja säveltäjiäkin. Ehkä siitä suomalainen yleisö joskus kuulee.

Nyky-Venäjällä, merjalaisten entisillä mailla, menneisyyden haltuunotto on jo tapahtumassa. Merja-haarrastajat kokoavat tietoa julkaisuista ja kansanperinteestä, ja tutkivat vanhoja paikkoja. Näiden venäläisinä syntyneiden ja venäjää puhuvien muorten innostus kadonneisiin nykyväestön edeltäjiin on jopa suurempaa kuin tänään useimpien suomalaisten tietämys omista juuristaan.

Vitali Milonov ei siis ole yksin löytämässä suomensukuista taustaansa. Toivotamme hänelle onnea ja menestystä! di-gold

anankultura000001trans01

merjan.kaiku750.png

Kuvassa keskellä suomalaisen sosiaalipolitiikan ja hyvinvointivaltio-idean keskeinen ideoija ja tiennäyttäjä Pekka Kuusi johtamansa ”Merjan Kaiku” -kulttuuriryhmän edessä (keskellä).

Nuorisojärjestö Sinimustilla oli korkeatasoista kulttuuritoimintaa, muun muassa Sinimustain lausuntakuorot, joista tunnetuin Pekka Kuusen johtamana Merjan Kaiku. Alla oleva ”Urgien laulu” on kirjoitettu erityisestä po. ryhmän esitettäväksi.

UGRIEN LAULU

Heikki Nurmio, säv. Väinö Pesola)

Nouse, ugri, ja Inmar auta,
sammalta kasvavi Perman hauta. Nouse!
Volgalta kohden Valkoista merta
ugri on sorrettu, vuotanut verta. Nouse!
Mordvan kantelon kaiku on laannut,
kauan on Merja jo mannussa maannut. Nouse!
Jäämeren yön oomme värjyvä vahti,
kaiken vienyt on vierahan mahti. Nouse!(x5)
Vaan niin totta kuin oikeus voittaa,
heimoni huomen kerran se koittaa.

Meidän on Eesti ja Inkerin ranta,
virroilta Vienan ugrin on kanta. Nouse!
Veljeimme liedet leimuavaiset,
ugrin on verta miehet ja naiset. Nouse!
Korpien yöstä me nousemme kerran,
kasvaa voimamme kymmenen verran. Nouse!
Sieltäpä ahdistuksien alta
päivään pyrkivi Ugrien valta. Nouse! (x5)
Kansako vain yön häipyvän haamun?
Ei, vaan sankarit taiston ja aamun!

Magyarin maine ja Perman tunto
poljetun oikeus, nousevan kunto, Nouse!
Suomen sankarihautojen rusko,
aamun palvojan raikas usko. Nouse!
Niistä on kasvava voimamme ylhä,
talven taittaja, mahtimme jylhä. Nouse!
Pohja on meidän, sen vilu, sen halla,
paikan me tahdomme auringon alla. Nouse!(x5)
Inmar auttaos ugreja voittoon,
kaunis on uskomme aamumme koittoon!

Wilho Siukonen: ”Nuorten laulukirja”,
Kouluhallituksen hyväksymä 1941.

 xblvhrhfpa4

https://eurooppalaisuus.wordpress.com/2016/10/11/vesistojen-nimet-kertovat-suomen-asutushistoriasta/

KIRKINEN00001.png

ananjino-rahkonen0001.gif

Merjalaisten muinaislöytöjen mukaisiksi valmistettuja koruja on saatavissa, Suomesta:

merjakoru750

http://merjamaa.ru/


One thought on “”Raaputa venäläistä, paljastuu tsuhna.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s