Hiisi-paikkoja Viipurin ja Käkisalmen lääneissä ja Savossa.

paimentenkirkko000001

Hiidet ovat kiinnostava ja arvokas osa suomalaista kansanperinnettä. Yleensä ne vähätellään ”leikkipaikoiksi” tai poikkeuksellisten luonnon muodostamien (tottakai) kiviröykkiöiden herättämän mielikuvituksen tuotteiksi. Muistiinkerätty perimätieto osoittaa kuitenkin, että vielä vähän aikaa sitten hiisillä oli Suomessakin tärkeä merkitys maaseudun elämässä, ja vanhat ihmiset tiesivät, että pakana-jumalathan siellä hiidessä asustelivat ja ihmisiä säikyttelivät.

Otsikkokuvan ”Paimentenkirkko” on läntisestä Suomesta. Ei ole tietoa, onko sitä käytetty pakanallisiin menoihin, mutta nyt se on kristillistetty kuten lukemattomat vanhojen uskontojen kohteet Suomessa ja Euroopassa.

Viipurin seutu ja Länsi-Kannas:
Virolahti, Säkäjärvi, Heijari
Hiiensaar; Matala kivikkoinen saari, jossa siellä täällä 1,5 metrin korkuisia kivenjärkäleitä. Saaren länsirannalla vedessä myös suuria kiviä. Saaren korkeimmalla kohdalla, itälaidalla, on tasanne, jossa on ennen tanssittu ja poltettu kokkoja. Keskellä tasannetta on laakea 0,5 metrin korkuinen ja kahden levyinen kivi, ja sen lähellä muutama pienempi. Tasanteen länsireuna on äkkijyrkkä, n. 2 metrin korkuinen enimmillään. Lähellä tanssitasannetta on toinen kiviryhmä, jossa kolme suurta kiveä. Saaresta länteen järven kylänpuoleisella rannalla on niin ikään erittäin kivinen Hiienniemi.

Hiiensaaressa esiintyy useita tyypillisiä piirteitä, jotka toistuvat sekä Suomen että Viron hiisipaikoissa: Kiviä, jyrkänne, tansseihin tms. juhliin käytetty tasanne.

Luumäki, Niemi
Hiijjenniemi, Varisniemi; Naarajärven niemi vastapäätä kylän taloja. Kerrotaan että paikalla on nähty ihmisenkaltaisen olennon pesevän hiuksiaan.

mari000001Eurooppalaisen Vanhan Uskonnon piirissä uskottiin Jumalattaren näyttäytyvän ihmisille usein hiuksiaan kampaavan neidon hahmossa. Baskimaassa Marin mainitaan näyttäytyvän näin, ja Suomen ja Viron perinnetiedoissa on useita em. hius-episodeja.Kampa esiintyy myös eri puolilla Eurooppaa jumalattareen liittyvänä esineenä.

Säkkijärvi, Kirkonkylä
Hiijenlehto, Hejlehto; Koivulehto niityllä Muutjärven rannalla yli 2 km kylästä. ”Vanhat kertovat sen olleen pakanuus ajan uhrilehto.”

Säkkijärvi, Kirkonkylä

Hiijenkallio, Hien Kallio; Korkea laaja kallio Säkkijärven rannalla em. Hiidenlehdosta parisen kilometriä länteen Suurpäälän kylän laidassa. Kerrotaan, että paikalla on näyttäytynyt hiisi joskus kauniina neitona, joskus vanhana akankäppyränä.  ”Tarun mukaan siellä on asunut hiisi, joki oli ihmisten vitsauksena, tehden heille kaikenlaista pahaa. Sitten taivaasta oli pudonnut valtava kivi, ja hiisi oli jäänyt sen alle.” Toisen tiedon mukaan ”Hiijenkallio on saanut nimensä siitä, kun ennen vanhaan ihmiset uskoivat taikoihin niin siellä kallionkoloissa oli ja olevinaan sellainen hiisi jota monet usko ja sitä palveli.

Neoliittisen Euroopan uskonnossa oli hyvin yleistä, että Jumalatar esiintyi milloin vanhana milloin nuorena naisena. Kannakselta on muuten löydetty varhaisesta keramiikasta poikkeuksellista kuviointia, jonka yhteyttä Kaakkois-Euroopan maanviljelyskulttuureihin on pohdittu.

Muolaa, Määttälä
Hiisniemi, Hiisniemenkenkku; Pieni kumpu Äyräpäänjärven rannalla. Nuorten kokoontumispaikka ja keinupaikka.

ohv11_vTanssit, keinu-juhlat, juhannustulet, ym. näyttävät olevan jatkoa näillä samoilla paikoilla aiemmin vietetyille tietoisesti pakanallis-sävyisille tilaisuuksille. Volgansuomalaisten uskonnonharjoitukseen liittyy tänäkin päivänä syömäkestit pyhässä lehdossa uhrijuhlan yhteydessä. Suomessa uhraaminen on jäänyt kirkon ja vallesmannien painostuksesta pois (vai onko?), mutta tapahtumapaikkana on pysynyt perinteinen hiisi. ohv6_vAlemmissa kuvissa nykyaikaiset pakanalliset uhrijuhlat Udmurtiassa. Naiset odottavat laulellen, kun miehet valmistavat uhratusta eläimestä juhlakeiton.

Koivisto, Humaljoki
Kirkkohiienhiekka;  Lentohiekka-alue lähellä kylää. Kivikautinen asuinpaikka korkeimmassa kohdassa.

Koivisto, Kiurlahti
Hiiemetsä; ”Hiieks kutsuttii”. Synkkä metsä Piissaaren keskiosassa. Hiieranta, metsän kohdalla Koiviston puolella oleva ranta. 1773: Hijen Cangas, Hjen Kangan Maa, tasaista santamaata, kapean kannaksen leventymä, vieressä rajapaikka Hien eller Majakivi, suuri kivi tämän kannaksen itärannalla. Hiien metsässä kerrotaan asuneen Kiurlahden, Keskisaaren, Alvatin ja Soukan noita-akkojen henkiä.

Virossa parantamis-toimintaa harjoitettiin hiisissä, mutta Kannaksen kansanperinteessä parantajat toimivat kotoaan käsin tai sairaan luona. Vanhempi traditio näyttäytyy em. käsityksessä noitien/kansanparantajien ja hiisipaikkojen yhteydestä.

Koivisto, Saarenpää
Hiiesoppi, Pitkä laakea ja kivetön hiekkarantainen lahdenpoukama lähellä kylää. Leveys suulta 30 m, muualla 100 m. Tarinoita hiekkaan kätketyistä aarteista, jotka ”öisin näyttävät valoja”.

Kuolemanjärvi, Muurila
Hiijepääkukkulat; Lentohiekkakukkuloita Suomenlahden rannalla. Hiiden kerrotaan asuneen paikalla.

Länsi-Kannaksella näyttää merenrannan hietikkoja pidetyn hiisipaikkoina, mitä juuri muualla Suomessa ei esiinny?

Ylä-Vuoksen alue:
Kirvu, Sairala
Hiijemäk, Hiijenkallio (1777 Hijemäen peldo); Korkea jyrkkäseinäinen mäki. Kylän keinu- ja kokkopaikka.

Kirvu / Jääski

Hiijemäk, Hiijevuor (1773 Hijen Vuori); Pitäjien rajalla, Mertjärven etelärannalla. Jääsken puolella mäkeä on Hiijekirkko niminen luola.

Kirvu, Merola /Inkilä
Hiijeniem; Kuunustaisenjärven niemi, niemessä Hiijemäk ja siinä Hiijeluola. Niemen vieressäHiijelaht

Luolat, joita Suomen maaperässä on vähän, näyttävät vetäneen puoleensa hiisi-paikannimistöä. Taas vanha-eurooppalainen piirre.

Antrea, Olkinuora
Hiijärv (1692 Hien Jerfwi); 3 km pitkä kapeahko järvi 1 km kirkolta. Pohjoispuolella (Suur) Hiijemäk ja Pien Hiijemäk (1776 Sur Hijenmäki, Pien Hijenmäki). Mäen luoma Hiijemäälähe, hiiden lähde. Muita toponyymejä samassa yhteydessä: Hiijepääkangas, Hiijepäätalot, Hiijepesämessä, 1776: Hijenpesänsarka, 1776: Hijentakainen maa, Hiirannan metsä, 1776: Hijenrannan sarka, Pie´n ja Suu´r Hiisaar ja Ukonlampi. Olkinuoran kylän Jukan tila oli vuoteen 1556 Pyhän Annan prebenda, eli kirkolle kuuluva maatila, josta rahoitettiin papin tms. elatus.

Katolinen kirkkohan oli paavin luvalla ottanut Suomessa haltuun pakanallista kulttimaata ja pyhiä paikkoja. Näin kävi siis myös Antrean pakanalliselle kulttikeskukselle, josta todistaa em. paikannimi-kertymä.

Antrea, Liikola
Hiiniem; Saarijärveen pistävä niemi lähellä kylää. Niemessä Hiijemäk (1882: Hijenmäki). Jonkin matkan päässä Tuomarinpöytä -niminen vuori.

Laatokan Karjala:
Pyhäjärvi, Missua
Hiijemäk; Sokeritopan muotoinen korkea kumpu Likolammin länsipuolella lähellä Kiimasjärven eteläpäätä n. 1 km kylästä luoteeseen.
 

Hiitola
Hiitolan kunnasta on löydetty mm. jumalan kuvan sisältävä ”Hiitolan sormus”. Vatjan viidenneksen verokirja tuntee Hiitolanjärven Hiijärvenä, hiidenjärvenä, n. vuonna 1500. Seuraavassa kunnan alueelta muistetut hiisi-toponyymit: Hiijemäk, Hiijemäelaks, Hiilamp, Hiijeoja, Hiilamminhaka, Hiijeharju, Hiijehauvat, Hiijenvaara, Hiijenluola, Hiijehoarat, Hiilammikorp, Hiioja.

Lumijoki, Harvia
Hiijeniem (1784: Hienniem); Kallioinen niemi kylän talojen pohjoispuolella. Vieressä Hiijesalm. Kerrotaan, että salmessa on asunut vesihiis l. vedenneito, joka on istunut salmen rannalla olevalla suurella kivellä ja harjannut hiuksiaan.

anadyomene
Hiisiksi nimettyjä vesistöjä on niin runsaasti, ettei ko. teemaa voi sivuuttaa. Tämä hyvin vanha-eurooppalainen kampaava neito -teema on kirjoitettu muistiin vain muutamista paikoista, mutta saattaa liittyä alunperin useimpiin ”vesi-hiisi” -tarinoihin.Kuvassa Afrodite kuivaamassa hiuksiaan noustuaan merestä. Veistos on löydetty Myrinasta (Kalabaksaray), ja sitä säilytetään Istanbulin Arkeologisessa Museossa. Vesi-elementistä nousevat ja hiuksiaan hoitavat jumalattaret tai nais-henkiolennot voidaan toki kuitata ”kansainvälisenä kulkutarinana”, kuten on usein tapana, tai korkeakulttuurien jäljittelynä, mutta yhtä kaikki, samankaltaisuus ja sen toistuminen eri paikkakuntien perimätiedossa osoittaa että yhteyksiä suomalaisten ja samaa myyttirakennetta viljelevien antiikin kansojen välillä on ollut. M.O.T.
Pohjois-Karjala:
Ruskeala, Kaalamo
Hiijevvuor, Hiiskallio; Vuori Timoskanjärven eteläpuolella, seudun muita vuoria korkeampi. Laki sileä, pyöreän loiva, 1-2 metrisiä järkäleitä, joiden keskelle jää muutamien neliömetrien laajuisia laakeita kehiä. 60-80 metrin pystysuoria jyrkänteitä. Järven rannalla kokonpoltto- ja piirileikkipaikka. ”Vihtahousu on siellä aikoinaan mellastanut ja syytänyt sammalia Timoskanjärveen”

Tulien polttaminen, piiritanssi ja esi-kristilliseen kulttiin viittaava hiisi-käsite esiintyvät jälleen yhdessä, kuten kaikkialla Euroopan syrjäisillä ja vanhoillisilla seuduilla vielä aivan äskettäin. Muistiinkirjoitettu Vihtahousu-tarina on ilmeisen sekundäärinen.

Tuupovaaran Kovero
Hiijenniemi; Kilometrin päässä kylästä Koveronjärven rannalla. 25-30 m vedenpinnasta, järven puolelta jyrkkä. Paikkaan on hankala päästä kylästä muuten kuin vesitse. Piirileikkipaikka.

Jyrkänne näyttää olevan yksi tyypillinen hiisi-paikkojen piirre. Maa-yhteyden puuttuminen tai hankaluus korostaa vesi-elementtiä (=feminiinisyys), ja jälleen piirileikit. Pakanallisille juhlapaikoille näyttää sopineen noin kilometrin etäisyys kylästä.

Tuupovaara, Kovero
Hiijensalo; Kylän takamaata, 7 km asutuksesta, synkkää korpea ja kivikkomaata n. 30-40 hehtaaria. Alueen halkaisee suuri louhikko, ikäänkuin vanha kosken paikka (huutoutunut merenrantakivikko?). Luohikon vieressä alueen keskus, Hiijenkallio. Kallion juurella puro. Paikalla myös Hiijenrotko ja Hiijenkolo. Kerrotaan kummituksesta, joka on näyttäytynyt enimmäkseen eläimenä, mutta myös istunut kivellä tai kaatuneella puunrungolla kampaamassa hiuksiaan(?!). Paikkaa on pelätty.

Eläimenä? Kampaamassa!? Tuupovaarassako oltiin eristyksissä Euroopan virtauksista? -Ei ainakaan 10 000 vuotta sitten.

Savo:
Savitaipale Kirkonkylä
Hiijjenmäk; 1600-luvun keskivaiheilla nimittää kirkkoherra Mikael Heintzius paikkaa Hiienmänniköksi (Hiienmennikkö). Lindh 1879: ”…lähellä nykyistä kirkkoa on wähäinen mäen kukkula, jossa näyttää wanhempina aikoina olleen suuri koivu metsistö, sillä vielä näihin aikoihin asti on siinä useampia jättiläis koiwuja seisonut… siinä on luultawasti… ennen kristin uskon saarnaamista ollut pyhä puisto Jumalan palweluksen keskuutena näillä seuduilla. Tarina kertoo, että kun ensimmäisen kerran täällä katoliseen aikaan rakennetussa kirkossa wietettiin Joulu-juhlaa, niin olivat muka hiijet, joiksi tämän mäen asukkaita sittemmin kutsuttiin, kengittäneet hewosiansa koko yön, ja ensimmäistä wirttä kirkossa laulettaissa lähteneet Kuolimoinjärwen jäälle, ja huutaneet mennessänsä: Morowan wuoreen! Morowan wuoreen! … Asia on kumminkin aivan todenmukaisesti ja luonnollisesti semmoinen, että sanotulla Hiijen mäellä on ollut pakanallinen jumalanpalwelus eli uhripaikka, jota owat hoitaneet pakanalliset papit eli uhripyhimykset pyhien kalujen kanssa.”

Suomalaisten pyhättöjen ja pakanallisten papinvirkojen olemassaolo on nykyisin tapana jyrkästi kiistää, mutta vanhemmissa merkinnöissä ne vielä todetaan. ”Morowan wuori” muistuttaa kummallisesti keski-aasialaista, altailaisten kansojen uskonnon ym. tuntemaa, Meru-vuorta (myös Sumeru), joka oli maailmanvuorena maailmanpuun tai -patsaan synonyymi ja rinnakkaisilmiö. Ongelma ratkennee, kunhan hiidet ehtivät palata retkeltään?

Anttola, Ylivesi Pitkälahti
Hiijevuor, Neit(u)vuor; Korkea vuori jonkin matkan päässä järven rannasta äkkijyrkkänä seinämänä. Laelta hyvä näköala pohjoiseen ja itään. Vastapäätä Hiijellaht, Hiienniem. Juvan puolella Hiijjenlampi, 1561 Hiiden Lambi, 1782 Hiden Lambi, 1863 Hitolan Lampi kahden kallion välissä.

Anttola, Pulkkila
Hiienniem; Syysjärven etelärannalla. Niemessä järven puolelta äkkijyrkkä vuori. Niemen kärjen ohittaa vesitie. Lähellä tätä ja Pyhänpohjanlahtea Akanlahden vieressä Juvan puolella onHiijesuar, Hiijemykkylä, -korkea kallioiden saari.

Mikkeli, Liukkola
Hiijjevvuor; Korkea vuori, äkkijyrkän länsireunan vieressä Hiijjelamp.

Kangasniemi, Laitila
Hiisvuor(i), Liisanvuori; Lustin (?!) talon mailla. Vuoressa on luola.(!!)

Kangasniemi, Vuojalahti Hiisvuori; 40 m korkea louhikkoinen, yhdeltä puolelta jyrkkä vuori. Lähellä Hiislampi, kilometrin pitkä ja puolen leveä jyrkkärantainen mustapohjainen lampi.

Tämä yhdistelmä toistuu lukemattomia kertoja. Louhikkoisuus, mihin vähättelijät kiinnittävät huomiota, ei ole niin tärkeää kuin jyrkkä vuori ja lampi yhdistelmä.

Kangasniemi, Kutemajärvi
Hiijenniemi, 1561 Hijden Niemi; Härkäjärveen pistävä niemi, jonka tyvessä on Hiisvuori, louhikkoinen ja luolainen vuori. ”Kun Juutas matkusti tämän ja Sinivuoren väliä, niin hän piti lepuu- ja yömajaa Hyyrylän kylän Pynnölän talon uhrikuusessa, josta hän aina haukkui ja säikytteli talonväkeä, kun uhripalvelus oli huono.”

Uhrien laiminlyömisestä seuraavat moitteet ja onnettomuudet kuuluivat maaseudun kansanuskoon vielä pitkään kristilliselläkin ajalla.

Juva, Kaskii
Hiismäk, 1561 Hisimäki, 1780 Hisimäki / Hisimäinmaa; Asutuksen ja vuoren välissä Hiislamp, johon viettävä kallioseinä jyrkkä. Kalliossa on lammen kohdalla luola.

Virtasalmi, Hällinmäki
1831 Hientakase Lambi; Länsirannalla hyvin korkea mäki, jossa vieri vieressä kuution kokoisia kiviä. Jättiläisen kerrotaan kulkeneen lammen yli, ja ihmetelleen kuinka paljon hiiden pesässä on vettä. Lammesta kerrotaan nousseen rannalle pitkähiuksisia naisia. Rannalla Hiitolan talo, josta vanhat ihmiset käyttivät nimeä Hiientakane.

Mainio Martti Haavio on ehkä erehtynyt jättäessään Agricolan ”Jumala-luettelossakin” mainitut Hijsi- ja Vedhen Eme-hahmot tarkastelun ulkopuolelle muuten niin perusteellisessa tutkimuksessaan Karjalan Jumalat. Itse hiisi-sana on itämerensuomalaisissa kielissä levinnäisyytensä perusteella rautakautinen, mutta on oletettava sen asettuneen paljon vanhempien ilmiöiden etiketiksi.

Uusia kysymyksiä siis avautuu, vaikka tänäkin päivänä yleisöluennoilla ja esitelmätilaisuuksissa kummittelevat höpinät hiisi-paikannimistön ei-pakanallisuudesta ja ei-rituaalisuudesta kumoutuvat jo näiden vuosikymmeniä sitten julkaistujen raporttien perusteella lopullisesti. 

Suomessa hiisiksi nimitetyissä paikoissa näyttää harjoitetun jumalille ja vainajille uhraamista, uhrijuhliin liittyviä syömäkestejä ja tansseja, rituaalisia piirileikkejä, ja merkkipäivinä tulien polttamista.

Myöhemmin kristillisenä aikana, tradition väljähtyessä ja sen uskonnollisen merkityksen jouduttua tukahduttamisen kohteeksi viranomaisten ja kirkon taholta, toiminta hiisissä ymmärrettiin vain huvitteluksi sinänsä. Toki yhä vaadittiin esim. kaikkien kyläläisten tai vähintään jokaisen talon edustajan läsnäoloa juhannustulta sytytettäessä, ettei koko kylää kohtaa onnettomuus. Vaikka uskonnollinen funktio oli ”unohdettu”, se oli yhä läsnä.

Hiidet ja erilaiset pyhät lehdot liittyvät jollakin tavalla kaikkien kansojen ja kulttuurien historiaan, eivätkä Suomen, Karjalan tai Viron traditiot ole yhtään värittömämpiä tai vähemmän arvokkaita kuin Homeroksen ja Hesiodoksen tuntemat helleenien lehdot. Kysymys on samasta instituutiosta ja yhteisestä jatkumosta eri puitteissa. Suomessa ja Karjalassa tämän ilmiön kaikuja sattui vielä 1900-luvulla kansanperinteen kerääjien haaviin, ja Virossa ja Udmurtiassa nämä ikimuistoiset kulttipaikat saattavat saada yhä lahjoja ja kunnioitusta maaseudun ihmisiltä. Eräs vanhimmista uskonnonharjoittamisen muodoista elää siis yhä, ja varsin lähellä meitä suomalaisia. di-gold

augustinbarrola00000000011

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s