Kybele, Attis, ylösnousemuksen arkaainen formaatti antiikin Anatoliassa.

Suuri äitijumaluus on kaikissa uskonnoissa, tai ammottava aukko sen paikalla, sillä Hänen hahmonsa on meidän alitajunnassamme. Tarkastelemme tätä universaalia ilmiötä sen fryygialaisen edition kautta. Samalla tulee tarkasteltua jumalallisen ylösnousemuksen alkuperäisintä ideaa: Kuolevaa ja ylösnousevaa siittäjä-jumalaa, jonka paluu tuo hedelmällisyyden takaisin luontoon ja ihmisille.

Kybele ja Attis, Fryygialainen ylösnousemus-näytelmä.
Magna Materin, eli Suuren Äidin kultti Anders Sandbergin mukaan.
Esittivätkö kuvat jumalattaria?.
Kybele-tarinaa.
Kybele tänään.

Kybele ja Attis, Fryygialainen ylösnousemus-näytelmä.

Rooman Pyhän Pietarin kirkon paikalla oli keisarien aikaan Kybelen temppeli, jossa kunnioitettiin jumalattaren lisäksi hänen poikaansa Attista, joka kuoli ja ylösnousi vapahtaen luonnon keväiseen kukintaansa ja ihmiset iloitsemaan elämästä. Eikö kristinuskon keskeisin mysteeri siten olekaan kristillinen idea?

Maailmassa onkin paljon sellaista, mistä teologisessa tiedekunnassa ei ole aavistustakaan.

Roomalaiset väittivät Kybelen, ”Suuren Äiti-jumalattaren”, tulleen Fryygiasta, mutta tapansa mukaan he lavertelivat asioista, jotka olivat liian suuria ja liian vanhoja heidän tiedoilleen. Kreikkalaisten mukaan Attis, toisissa yhteyksissä joko Kybelen poika ja toisissa hänen rakastajansa, kuoli Zeuksen lähettämän villikarjun tappamana, mutta tämäkin on helleenisen antiikin jälki-tarinointia. Alkuperäisemmässä traditiossa Attis kuolee verenvuotoon kastroituaan itsensä. Hän menehtyy kuusen alle, joka toistaa jokaisena keväänä tämän murhenäytelmän punaisissa kukinnoissaan. Anatoliassa kuusi olikin pyhä puu vielä myöhäiselläkin ajalla. Zeukseen liittyvässä tarinassa mainittu metsäsika on sekin jumalattareen liitetty eläin, joka esiintyy vielä skandinaavisen Freijan ratsuna ja edustajana, -tälläkertaa emakkona. Sika tai metsäsika on myös neoliittisen Kaakkois-Euroopan jumalatar-figuurien valikoimassa, mikä yhdistää Kybele/Attis -traditiota myöhäiskivikauteen. Kybelen kultin keskus oli Fryygiassa, Vähässä-Aasiassa, missä oli myös koko antiikin maailmassa kunnioitettu Fryygian Kybelen patsas. Tämä patsas oli hopeinen, paitsi että kasvot oli tehty mustasta meteoriitista. Sitä säilytettiin Pessinuksessa Galatiassa. Kybelen papit, galloi, olivat kastraatteja. Keväisissä juhlissa innokkaimmat kannattajatkin intoutuivat joskus kastroimaan itsensä. Näissä juhlissa esitettiin nopeaa musiikkia ja tanssittiin hyvin villisti. Roomalaiset tunsivat ja arvostivat Fryygian Kybelen korkealle. Heille Hän oli Mater Deum Magna, ”Suuri Jumalten Äiti”, jota pyydettiin apuun Hannibalin ollessa Rooman porteilla. Sibyllan ennustuksen mukaan Karthagon armeija ei poistu Italiasta, ellei Suurta Äitiä tuoda Roomaan. Diplomaattisten kontaktien ja vetoomusten avulla Kybelen kuuluisa patsas tuotiinkin Roomaan Palatinus-kukkulalle 191 eKr., mikä rohkaisi roomalaisia toivottomalta näyttäneessä sotatilanteessa. Rooman kansalaisilta kuitenkin kiellettiin itsensä kastroiminen. Kybelen patsas jäi Palatinukselle rakennettuun temppeliin. Attis oli tarinan mukaan paimen, johon jumalatar ihastui. Toisen tarinan mukaan hän oli Kybelen poika. Attis kuitenkin rakasti erästä nymfiä, mikä johti murhenäytelmään. Kybele hautasi Attiksen ensin Pessinukseen, mutta käyttikin sitten voimaansa palauttaakseen hänet henkiin. Luonto oli kuollut ja nääntynyt Attiksen kuollessa, ja ylösnousemus elvyttikin kasvillisuuden. Attis kuuluukin samaan maanviljelyskulttuurien kuolevien ja ylösnousevien siittäjä-jumaluuksien jatkumoon, kuin Tammuz Mesopotamiassa, Adon / Adonis Syyriassa, ja Lemminkäinen / Lempo Suomessa. Luonnon ja viljelykauden lepovaihe, -pohjoisessa talvi, Levantissa kuiva kausi, ymmärrettiin siittäjä-jumalan Manalassa oleskelun ajaksi. Kun Attis / Adonis / Tammuz palaa elämään, luonto elpyy ja viljelijän työt alkavat. Kun kivikauden ihminen aloitteli maanviljely-elinkeinoa, luonnon vuotuinen kasvukierto ja ajan syklisyys tulivat aikaisempaa tärkeimmiksi. Ihmisen ja luonnon syntymä, kuolema ja keväinen elpyminen / jälleensyntymä muodostuivat uskonnon keskeiseksi alueeksi. Luonnon ja ihmisen hedelmällisyydestä vastasi Jumalatar, ja joku looginen seltys piti olla sille, että luonto kasvukauden päättyessä lakastuu. Laskastuminen yhdistettiin Jumalattaren puolison tai rakastajan kuolemaan, koska itse Jumalatar ei voinut kuolla. Luonnon ja viljelyksien herääminen uuteen kasvuun yhdistettiin po. siittäjä-jumalan kuolleistanousemiseen, mitä juhlittiinkin iloisesta ja konkreettisin menoin. Kuolevien ja ylösnousevien jumalien sarjaan täytyy lisätä vielä yksi: Jeesus. Kuten äitinsä Kybelen viha aiheuttaa Attiksen kuoleman, Jeesus kuolee ristillä Jehovan tahdosta, osana tämän jumalallista suunnitelmaa. Epiteetit ”Hyvä Paimen” (myös Krisna) ja myös ”uhri-lammas” johtavat ajatuksen Attikseen. ”Veren puhtaaksipesevä voima” esiintyy myös Kybelen ja Attiksen Taurobolium-rituaalissa. Uhrattaessa härkää, sen veren annettiin valua kuopassa tai kaivossa alastomina seisovien uskovaisten päälle, jolloin näiden uskottiin ”syntyvän uudelleen”. Tarkoituksen sopi myös lammas, jos härkää ei ollut käytettävissä, joten uhraajat puhdistuivat karitsan verellä. Välimeren maissa Kybelen ja Attiksen juhla oli kevätpäivän tasauksena, mikä on hyvin vanha ja yleinen pakanallisten määräaikais-juhlien ajankohta, ja kristillisen pääsiäisen lähtökohta. Keisari Claudiuksen suosiessa Kybeleä tämän egyptiläistä kilpailijaa Isistä vastaan, Rooman viralliseen uskonnolliseen kalenteriin merkittiin seuraavat päivät: 15.4. Kuusi-vuotias härkä uhrataan. 22.4. Jumalan kuoleman merkiksi kaadetaan havupuu. Apupapit ja kokelaat kuljettavat pyhän puun Kybelen temppeliin kantaen jumalan kuvaa sen oksissa. 24.4. ”Veripäivä”. Pyhä puu ja Attiksen kuva on suljettu hautaan. Surupäivänä pastotaan, ollaan seksuaalisesti pidättyviä, ja harrastetaan itsensä silpomista ja ruoskintaa. Ylin pappi, Archigallus, esittää Attiksen roolia ja vuodattaa vertaan. Tänä yönä hauta löydetään tyhjänä ja kirkkaasti valaistuna: Jumala on noussut kolmantena päivänä. Initioitavat osallistuvat Tavroboliumiin ja ”syntyvät uudelleen” verellä puhdistettuina. Sen jälkeen he ovat kelvollisia papeiksi. 25.4. ”Hilaria”, ilojuhla. Attis on noussut kuolleista, ja kevään puhkeamista juhlistetaan pyhällä aterialla ja iloisella juhlimisella. Itsensä kastroineet, galloit, puetaan naisten vaatteisiin ja parfymoidaan. Täsmälleen 9 kuukautta Jouluun. 26.4. Rauhallinen lepopäivä. 27.4. Festivaalien päättäjäiset, joissa Kybelen kuva kannetaan arvokkaasti temppeliin ja esitetään uskonnollinen näytelmä. Kristillinen kultti: Attis / Kybele -kultti: Via Dolorosa, ristin kanto Pyhän puun kantaminen Ristiinnaulitseminen Attista edustava kuva pyhässä puussa Kristuksen veri poistaa synnit Tavrobolium, Archigalluksen suorittama veriuhri Tyhjä hauta, valoilmiö Tyhjä hauta, valoilmiö Ylösnousemus kolmantena päivänä Ylösnousemus kolmantena päivänä ”Istuu Isän Jumalan oikealla puolella..” Attis istuu pyhissä vaunuissa Kybelen oikealla puolella. Katolisten pappien selibaatti Kybelen pappien itsekastraatio Jumalten savikuvat antiikin aikana vastasivat nykyisten katolisten juhlien yhteydessä myytäviä pyhimysten kuvia, joten niiden vertailu voi antaa viitteitä entisten ja nykyisten jumalien vastaavuuksista. Attis esitettiin kuolemantuskissaan, verta valuen, ja sitten seesteisenä ylösnousemuksensa jälkeen, androgyynina, vapautuneena maallisista synneistä. Attis kuvataan myös iloisesti tanssivana lapsena, ja Kybeleä lapsineen esittävät kuvat ovat kovin samanoloisia kuin Madonna ja lapsi -asetelmat, joita on arvokkailla paikoilla tämänpäivän katolisissa kodeissa. Klassisessa arkkitehtuurissa esiintyvä käpykoriste, joita löytää mm. Helsingin Mannerheimintieltä, liittyy Attiksen palvontaan. Sisilialaisessa Ennan kirkossa ollut vanha Madonna ja lapsi -veistos näyttää esittävän Kybeleä vilja-jumalatar roolissaan, Demeterinä, ja hänen tytärtään Persephonea. Ennan kirkkorakennus oli ollut aiemmin vihitty jumalattarelle. Kyseinen patsas siirrätettiin paavi Pius IX:n toimesta museoon. Saksalaisissakin kirkoissa oli 1300-luvulta jKr. alkaen tapana kiinnittää Marian patsaiden helmoihin tähkiä Demeterin palvojien ikimuistoiseen tapaan. Mustat Madonnat, joita on säilynyt katolissa kirkoissa mm. Irlannissa, Saksassa, Puolassa, Portugalissa, Espanjassa ja Mexicossa, saattavat olla myös kirkolliseen käyttöön otettuja Demeterin patsaita, ja Chartresin katedraalin Marian kuvan sanotaan olleen alunperin pakanallisella alttarilla. Chartresin kirkko onkin mustan madonnan lisäksi kuuluisa esoteerisuudestaan. Lattia-labyrintti toki selitetään ”pyhiinvaellus-magiikaksi”, mutta kirkon suurenmoisen ruusuikkunan keskipisteen valo osuu lattiaan pultilla merkittyyn pisteeseen vain yhtenä päivänä vuodesta, joka päivämäärä oli aikoinaan pyhitetty… (ketä tämä kiinnostaa? -ehkä joskus toiste). ”Hyvä Paimen”, uhrikuoleman kuoleva jumala ja puhdistava veri olivat Välimeren maailmassa ja Euroopassa hyvin tunnettuja jo vuosisatoja ellei tuhansia ennen kristillisyyttä, kuten myös Suuri Jumalatar, eivätkä nämä aikojentakaiset hahmot ole vieläkään unohtuneet: Heillä on vain tänään toiset nimet.

Magna Materin, eli Suuren Äidin kultti Anders Sandbergin mukaan.

Eurooppalaisen Jumalatar-uskonnon viimeisimpiä esiintymisiä oli Cybelen mysteeriuskonto eräänä Rooman virallisti hyväksyttynä ja suosittuna kulttina. Tässä ruotsalaisen tutkijan selvitys aiheesta. Kaikkea kerrottua ei pidä kokeilla kotioloissa. Turvaudumme ruotsalaisen tutkijan, Anders Sandbergin, näkemykseen:

”Magna Materin, Suuren Äidin, kultti on ehkä kaikkein vanhin harjoitettu uskonto. Varhaisimmat kivikautiset kuvat esittävät äiti-jumalatarta, ja Catal Hüyükistä löydetty 6000 vuotta vanha idoli , joka esittää häntä istumassa kahden leopardin seurassa, esittelee hänet siinä hahmossa, jossa hän tuli myöhemmin Fryygiassa kunnioitetuksi Cybelenä. Monia erilaisia tulkintoja esiintyi ja monet kultit ovat vaikuttaneet ideaan vuosituhannen aikana, mutta jumalatar säilyi varhaisessa merkityksessään universumin feminiinisten voimien symbolina. Hyvin vähän tiedetään jumalattaren kunnioittamisesta muinaisina aikoina, mutta inkarnaatiossaan Fryygian Cybelenä Hän aloitti kultin, josta myöhemmin tuli Rooman Magna Mater. Tarinan mukaan hänet jätettiin pienenä lapsena korpeen kuolemaan, mutta tappamisen sijasta pantterit (katso Catal Hüyükin istuva jumalatar!. kään.huom.) ja leijonat huolehtivat lapsesta, ja hänestä kasvoi älykäs, kaunis ja vahva nainen. Ei ole mahdotonta, että hän olisi ollut maagisia lahjoja omaava lapsi, joka myöhemmin tuli kunnioitetuksi jumaluutena. Hän keksi pillit ja rummut, ja myös maagiset lääkkeet joita hän käytti lasten ja eläinten parantamiseen Fryygian maaseudulla. Hänestä ei tullut ainoastaan ihmisten ja eläinten, vaan myös satyyrien ja muiden yliluonnollisten olioiden ystävä. Hän rakastui prinssi Attikseen, mutta heidän tarinansa oli surullinen. Rakkaus jumalalliseen Cybeleen oli liikaa kuolevaiselle prinssille, joka tuli hulluksi. Attis kastruoi itsensä ja kuoli. Sekaisin surusta Cybele kuljeksi ympäriinsä soittaen pillejä ja rumpuja etsiessään kadonnutta rakkauttaan. Yhtäläisyydet tämän tarinan ja Inanna / Ishtar /Asherah -kultin välillä ovat ilmeisiä, ja molemmat kultit näyttävät vaikuttaneet toisiinsa vahvasti. Attis on yhdistettävissä Dumuziin ja Tammuziin, toisiin kuoleviin ja ylösnouseviin jumaliin. Tämä kultti-ilmiö on levinnyt laajalle, ja Hesekielin valitusvirsien maininnat Tammuzia palvovista naisista osoittavat häntä kunnioitetun Jerusalemissakin. (Hesekiel 8:14) Noin 200 eKr. Jumalattaren pyhä musta kivi (…josta Cybelen pyhän kuvan kasvot oli veistetty. käänt.huom.) siirrettiin Pessinoksen kaupungista Fryygiasta, mikä oli ollut siihen asti Jumalattaren kultin keskus, Roomaan. Rooma oli nyt kultin uusi keskuspaikka. Roomalaiset pitävät Cybeleä ja kreikkalaisten Rheaa samana jumaluutena, ja kutsuivat häntä Magna Materiksi, ”Suureksi Äidiksi”. Kultin papit olivat miehiä, jotka olivat kastroineet itsensä hänen kuvansa edessä, mutta useimmat seuraajat olivat naisia. Kultti oli riehakas, meluisa ja ekstaattinen, mikä viehätti monia. Vain naisille ja kastruoiduille miehille oli sallittua osallistua Jumalattaren tärkeimpään juhlaan, joka pian sai mainetta enemmän villinä orgiana kuin uskonnollisena rituaalina. Monia huhuja säädyttömyydestä tms. oli Roomassa liikkeellä Cybelen kultin ympärillä, mutta vaikutusvaltaisten tukijoiden avulla kultti säilytti asemansa ja välttyi vainoilta. Kultin johdossa olivat papittaret ja Archigalli, alempiarvoisten Galli-pappien johtaja. Gallit olivat kastraatteja, joiden hoidossa oli suurinosa kultin tansseista, ennustuksista ja parantamisista. Monet kultin seuraajista olivat organisoituneet yhdistyksiksi, joista tärkeimmät olivat Dentophori, ”Puun kantajat”, ja Cannophori ”Ruo´on kantajat”. Näiden yhdistysten jäsenet nauttivat sosiaalista arvostusta ja vaikutusvaltaa, ja monet tärkeät henkilöt kuuluivat niihin. Kultin liturgia oli kreikaksi. Monet seremonioista muistuttivat ja juhlistivat Magna Materin teoista ja rakkaudesta Attisiin, joka edusti hedelmällisyyttä ja maan kasveja.Hänen kastraationsa ja kuolemansa kautta maa sai uuden elämän. Vietettiin monia juhlia, joista käytettiin nimitystä ludi, ”leikit”. Näitä olivat kiihkeitä karnevaaleja, joissa syötiin juhla-aterioita ja esitettiin koomisia näytelmiä. Yksi tärkeimmistä oli Megalesia 4.-10. huhtikuuta. Juhlan huipennus oli Taurobolium, jossa härkä kastroitiin ja uhrattiin, ja uudet initoitavat kastettiin sen verellä. Toinen tärkeä juhla oli 25. maaliskuuta, jolloin muisteltiin Attiksen kastraatiota ja kuolemaa. Cannophorit kantavat ruokoja ja astelevat arvokkaasti temppeliin yhdessä Attiksen kuvan kanssa.(!!!Tällä ruokojen kantamisella täytyy olla yhteys mm. eteläisessä Afrikassa matriarkaalisella aikakaudella esiintyneeseen ”ruokotanssiin” reel dance, jonka rappeutunut versio on yhä käytössä Lesothossa. suom.huom.) Taurobolium on toimeenpantu, ja härän sukuelimet on asetettu hautaan ja vihitty Magna Materille. Kun Attista on surtu kolme päivää, juhlinta alkaa uudelleen Hilariana, ”Ilon Päivänä”. Attis on ylösnoussut ja on jälleen viriili Magna Materin voiman ansiosta. ”Määräpäivinä virtasi Pessinuksen temppeliin kokonaisia kansanjoukkoja kaikilta maan kolkilta ottaakseen osaa jumalattaren mysteeriovihkimyksiin. Kehään alttarin ympärille asettuivat papit, ja gallit, yläruumis paljaaksi riisuttuina ja selät yleisöön päin, säestivät temppelimusiikin helinää mystillisellä murinallaan. Ohuet puutuubat, luiset huilut, patarummut ja metalliset salpinksit muodostivat orkesterin. Pyhän laulun monotooninen hyminä maanitti kaikua marmoriseinien metallisista kilpikouruista, ja soihtujen ajoittain tukahtuva, ajoittain liekehtivä loimotus heijasteli tanssijatarten soljista tuhansin pilkahtelevin salamoin. Poltettiin bdelliumia ja maapihkaa, hartsia ja myskiä. Holvistoihin kiirehtivät savukielekkeet nuolivat pilaristoja kuin ohuet, käärmemäisesti liikehtivät harsot. Gallien puoliympyrä laajeni ja supistui rytmillisessä keinunnassa. Kuoro Hymisi. Määrättynä hetkenä tapahtui mysteerioon osallistuttaminen. Savun ja tulenkajastuksen, laulun ja häilyvän, usvaan häviävän baletin säestämänä joku galleista astui esiin, luki rituaalissa säädetyt lauselmat, esitti jumalattaren käskyt, jotka koskivat harrasta, palvovaa kunnioitusta ja puolimaagillista maan jumalointia. Eräänlainen unelmoivan haaveellinen ja fantastisen himmeä tuntu muodostui näistä eriasteisista mielenkiihokkeista, jotka ulottuivat helisevästä säestyksestä valojen ja varjojen taitavaan rytmitykseen. Soitto nousi ja vaipui. Tulet leimahtivat, suitsutus kulki ohuina, pistelevinä huuruina yli temppelin. Sitten annettiin merkki. Papit kädessään kultaiset sirpit ja veitset kääntyivät yleisöön päin. Oli tullut uhrin täytäntöönpanon hetki. Joku joukon nuorimmista, äkillisen maanisen ilon vallassa, repi vaatteensa riekaleiksi, ponnahti alttarille ja ojentui selälleen. Metragyrtit lähestyivät, rummut jylisivät, ja huilujen pauhu täytti pilaristot. Uhrille ojennettiin veitsi. Hän tarttui veitseen, kuohitsi itsensä ja kaatui verissään romboideille. Soitto sai villimmän perussävelen, ja kun yhä uusia eunukkikokelaita antautui itsekastrahoinnin kauhuihin, levisi tarttuva psykoottinen villitys yli rukoilevan ja hikoilevan, voivottavan ja kirkuvan mieslauman.” Näin elävöittää Tatu Vaaskivi muinaisia menoja (Arkaadiset jumalat 1934, s.32) Suomentajan lisäys. Vuoret ja luolat olivat pyhitettyjä Magna Materille, ja Hänen temppelinsä sijaitsi usein niiden läheisyydessä. Lepäämällä temppelissä moni nainen toivoi apua Jumalattarelta, joka oli luvannut auttaa äitejä ja lapsia. Kätilöt olivat yhteydessä kulttiin, ja monet papeistakin olivat parantajia. Papittaret olivat enemmän sidoksissa Hänen ekstaattiseen puoleensa, viettäen Jumalattaren salaisia mysteerejään lukittujen ovien takana. Näistä menoista ei tiedetä yhtään mitään, sillä ne olivat naisten tiukasti varjeltuja salaisuuksia. Magna Materin tai Cybelen kultti katosi näkyvistä yhdessä muiden antiikin ajan mysteerikulttien kanssa kun kristityt ottivat vallan ja Rooma ryöstettiin. Traditio oli kuitenkin sitkeää laatua, ja jätti paljon jälkiä. P.Pietarin kirkko on rakennettu suoraan Rooman aikaisen Magna Materin temppelin päälle Vatikaanissa, ja joitakin osia vanhasta temppelistä lienee yhä jäljellä kirkon perustuksissa. (Katolisen kirkon pää-pyhättö sijaitsee siis paikassa, johon roomalaiset tuotattivat Fryygian mustasta meteoriitista veistetyn Cybelen pelastuakseen Hannibalilta. Kun paavi Johannes-Paavali II oli vielä puolalainen kardinaali Wojtyla, hänen tiedetään kunnioittaneen Jasna Goran Mustaa Madonnaa, tummakasvoista ikonia jonka uskotaan suojelevan Puolaa pahimmassa hädässä. Turkkilaisen terroristin Mehmet Ali-Acgan ampuessa luotinsa kohti paavia Pietarin kirkon portailla, hän jäi eloon. Kiitokseksi paavi on lahjoittanut kriittisellä leikkauksella poistetun luodin Portugalissa Fatiman kylässä olevan P.Marian patsaan kruunuun. Ketä paavi kiitti? käänt.huom.) Cybeleä kunnioitettiin Arabiassa Kuba ja Kubaba nimisenä, ja Mekan kaupungissa Khaba oli pyhitetty hänelle. (”Musta kivi” on pakko rinnastaa Fryygian mustaan meteoriittiin. käänt.huom.) Monet varhaiskristityt yhdistivät hänet P.Mariaan. Toisella kristillisellä vuosisadalla entinen Cybelen pappi Montanus julisti, että Kristus on Attiksen inkarnaatio, ja naiset voivat Suuren Äidin edustajina profetoida aivan kuten miehetkin. Luonnollisesti montanismi tuomittiin harhaoppina neljännellä vuosisadalla ja tuhottiin. On toki mahdollista, että kultti yksinkertaisesti meni maan alle, ja säilyi salaisena ”naisten yhteisönä” ylempien yhteiskuntaluokkien keskuudessa, -ehkä jopa nykyaikaan. Onkin olemassa joitakin huhuja, jotka liittävät osia brittiläisestä yläluokasta ja jopa kuninkaallisesta perheestä po. tapaiseen yhteyteen. Toiset huhut väittävät kultin säilyneen Sisilian tai Espanjan syrjäseuduilla. Riippumatta siitä, mikä näissä huhuissa on totta, kultti oli pienehkön heränneen joukon ylläpitämä traditio jopa kukoistusaikanaan. Sillä oli toki laajaa vaikutusta ja lukuisia nukkuvia seuraajia. Aivan ilmeisesti kultilla on ollut vahva yhteys Verbenaan, erityisesti dianiseen fraktioon, joka oli hyvin tiukasti vain naisille avoin, ja osiin ”Cult of Extasya”. Tämä sopii aika hyvin kultin elämän magiikkaan, erityisesti parantamiseen tarkoitettuihin mutta myöhemmin sensuaalisesti käytettyihin menoihin. Filosofia ”Suuri Äiti elää. Hänen kehonsa on maa jalkojemme alla, ja hän synnyttää kaiken elävän ja huolehtii siitä. Hän on elämä itse, ja hänen salaisuutensa ovat elämän salaisuuksia. Vain naiset voivat ymmärtää niitä. Miehet eivät voi, mutta he voivat kyllä kärsiä Attiksen kohtalon.” Organisaatio Jokainen temppeli on riippumaton muista, mutta joillakin on enemmän vaikutusvaltaa kuin toisilla. Jokaisessa temppelissa korkeimmalla papittarella on tärkein asema. Hänestä seuraava ovat Archigalli., tavalliset papittaret ja viimeisenä gallit. Tapaamiset Tärkeiden juhlien välillä papittaret tapaavat salaisissa juhlallisuuksissa kuun vaiheiden mukaisesti. Initiaatio Osoitettuaan todellista omistautumista Magna Materille kultin jäsen voi pyrkiä liittymään papistoon. Papitarten lapsille suunnitellaan usein tälläistä uraa jo syntymästä alkaen. Initioitavat kastetaan tauroboliumissa. Miehet kastroivat itsensä Jumalattaren kuvan edessä ja vievät genitaalinsa pyhään hautaan. Tämän jälkeen initoitavat viettävät yön temppelissä. Usein he saavat Jumalattaren lähettämän näyn. Initiaatit, joita Jumalatar ei hyväksy, löytyvät joskus aamulla kuolleina. Pyhäköt Temppelit sijaitsivat Fryygiassa, Kreikassa ja Italiassa. Päätemppeli sijaitsi nykyisessä Vatikaanissa, Roomassa. On mahdollista, että joitain osia siitä on yhä olemassa P.Pietarin kirkon rakenteissa, -jopa itse pyhä kivi. Toinen päätemppeli oli Delfoissa, mikä myöhemmin muutettiin Apollolle pyhitetyksi ja tuli kuuluisaksi oraakkelinsa ansiosta. Tänään mikään näistä temppeleistä ei ole toiminnassa. Palvelijat Parantajat, eunukit, äidit. Toimiala Elämä. Kaikki elämän syklin osat syntymästä kuolemaan, kaikki elävä ja kasvava, parantaminen ja hedelmällisyys kuuluvat Suuren Äidin valvomiin asioihin. Myöhemmin joku osa kultista alkoi kehittyä yhä mystisemmäksi yrittäen käyttää elämää saavuttaakseen syvempiä asioita käyttäen siihen usein ekstaasia ja salaisia riittejä. Sekä papittaret että papit tutkivat ensisijaisesti elämää, mutta papit yksin tutkivat aikaa käyttäen siihen tanssejaan, ja papittaret perehtyivät henkeen ja entropiaan orgioidensa ja veri-magiikan kautta. Sijainti Rukoukset Suurelle Äidille: Kaikki sfäärit. Pyhä kivi tai idoli: Elämä, vastaavuus. Monet pyhät kivet olivat meteoriittejä, kuten Mekan pyhä kivi. Toiset pyhät kivet olivat menhirejä tai monoliitteja, jotka yhdistettiin Maa-Äidin voimaan. Nainen joka koski kiveen, sai sitä itseensä. joskus pidettiin pyhinä luolia tai kuiluja. Veri: Henki Vuodatettaessa verta uhrina henki voi asettua siihen. Tämä yhdistetään usein tauroboliumiin. (Tauroboliumissa korostuu ”veren puhdistava voima”. Initiaatti saa veren päälleen suoraan uhrihärän suonista, kastroinnin jättämästä haavasta itseasiassa, missä yhteydessä on helppo kokea, että henkilö ”puhdistuu” aiemmasta elämästään, kristityillä synneistä. Yhä mukana kielikuvana kristillisillä kirkoilla. käänt.huom.) Ekstaasi: Entropia Kaiken totaalinen hajoaminen. Se on tavallisimmin saavutettu perinpohjaisten orgioiden avulla, joissa säädyllisyys, järkiperäisyys ja kaikki muukin on hetkeksi heitetty pois mielestä alkukantaista kaaosta tavoiteltaessa. Seksi ja miehen genitaalit: Alku Kaiken alkuperä. Uhratun härän sukuelimet ja toisinaan gallin genitaalitkin saatettiin papitarten toimesta konservoida, mutta tuoreiden elinten uskottiin olevan voimakkaimpia. Tanssi: Aika Käsitteet Naisellinen mystiikka, kätilö, paheelliset sivistyneistön naiset. Ilmoitus ” Io Cybele! Io Magna Mater! Impleat lapibus illis caloribem Magna Matris! Mulieribus pars vim tua det! Io io Cybele ” Kasveilla parantaminen Monet papittaret ja papit olivat suuria parantajia. He liikkuivat usein maaseudulla ja puistoissa tutkien Jumalattaren kasveja ja eläimiä, ja yrittivät ottaa selvää, mikä vaikuttaa parhaiten mihinkin sairauteen. Äidin ylistys Pyhissä kivissä oli Magna Materin elämää antavaa voimaa, ja papittaret rukoilivat häntä koskettelemalla ja hyväilemällä näitä kiviä. Jotkut papittaret hakivat kiviltä itseensä uutta jäntevyyttä rakasteluun käytetyn yön jälkeen, tai manasivat partnerilleen uutta voimaa. Paljon useimmin kiviä käytettiin hedelmällisyyden toivossa, perheenlisäys tavoitteena. Joskus Jumalattaren kerrotaan auttaneen tässä asiassa jopa neitsyttä tämän syleiltyä kiveä epätavallisen innokkaasti. Jumalattaren avulla syntyneitä lapsia pidettiin onnekkaina, ja heillä uskottiin olevan hyvä tulevaisuus edessään. Kultit myös pyrkivät rekrytoimaan näin syntyneitä riveihinsä. (Kirjoittaja kuvaa tässä neoliittis-peräisten eurooppalaisten uskontojen yleistä piirrettä. ”Bride-Stone” tunnetaan mm. Skandinaviassa ja Liettuassa, ja se on usein joko laakea ja sileäksi kulunut maakivi tai megaliittikammion päällimmäinen, kummusta esillä oleva tasainen kivi. Eräillä Viron Hiisi-paikoilla tiedetään olleen liukukivi. Siirtolohkareilla on myös uskottu olevan erikoisia ominaisuuksia. Cornwallissa Logan Stone saattoi antaa noidan voimat neidolle, joka heittäytyi sen päälle. käänt.huom.) Omfalos Monia pyhiä kiviä on pidetty paikallisesti luomisen keskuksina, ja niillä on nähty olevan yhteys keskenään. Ei ole tavatonta, että niihin on kaiverrettu verkkomaisia kuvioita. Kun tälläisen kiven luona rukoiltiin ääneen, rukoilija löi nyrkillään kiveä rukouksen tahtiin. Tällöin rukouksen uskottiin olevan kuultavissa hiljaisesti kaikissa Maa-Äidin temppeleissä. Erityisesti pyhissä luolissa ja kuiluissa kuultavien äänten oletettiin olevan muissa paikoissa olevien rukoilijoiden äänten kaikuja. Maa-Äidin palvelijoiden kutsuminen Cybelellä on aina ollut vahva yhteys suuriin kissoihin, ja hänen papittarensa ylläpitivät tätä perinnettä. Rukoillessaan Magna Materia he saattoivat asetella kaikki suuret kissat katsomaan tätä, ikäänkuin ystävinään, mutta toimituksen kestäessä heidän ei sopinut aiheuttaa harmia niille. Papitar saattoi myös kutsua esiin fauneja ja satyyrejä soittamalla pillejä. Attiksen ylösnousemus Papittaret käyttivät Orfeuksen laulun versiota, koska tämän ylösnousemus on helposti rinnastettavissa Attiksen ylösnousemukseen. Laulussa Attiksen ruumis löytyy pyhän kiven edestä, ja hymnia esitetään kolme päivää Magna Materille. Rituaaliin osallistuu usein myös ammattimaisia haudallaitkijöitä, joiden paikka on taempana. Loppunäytöksessä maskuliiniset subjektit on kastroitu ja feminiiset subjektit herätetty rituaalisella yhdynnällä, ja papitar on Pan-jumalan riivaamana. Tässä rituaalissa subjekteilla on selvä yhteys Attikseen ja ne muuttuvat hedelmällisyys-jumalan ruumiillistumaksi. Anders Sandberg

Kiitämme Anders Sandbergia näiden tietojen keräämisestä!
The Metro’on: Reclaiming Our Heritage. A revival of the cult of Cybele. Cybelen kultin seuraajat?

Esittivätkö kuvat jumalattaria?

Antiikin, myöhäis-antiikin ja jopa uusklassismin tapa kuvata Kybele on 1:1 neoliittisen kivikauden varhaisen pikkukaupuki-yhteisön Catal Hüyükin tunnettujen istuvaa naishahmoa esittävien pienoisveistosten kanssa. Kun maantieteellinen näyttämö on sama, Anatolia, minkä nimen kerrotaan tarkoittavan Äitien Maata, on kysyttävä tunsivatko historiallisen ajan helleenit ja roomalaiset kivikauden idoleita. Tähän vastaa ”historiankirjoituksen isä” Herodotos Halikarnassolainen kysymättäkin: Eleusiin mysteereistä, joista hän muuten valan tehneenä vaikenee, hän kertoo yhden asian: ”Jumalatarta esittävistä kuvista eräiden täytyi olla todella vanhoja.” Herodotos kertoo myös, että Ateenan ja Attikan maakunnan asukkaat ”olivat oikeastaan helleenin kielen omaksuneita pelasgeja”, Kreikan ja Aigean kreikkalaisia edeltäneitä asukkaita. He pitivät itseään, muista kreikkalaisista poiketen, ”maa-syntyisinä”: ”Olemme olleet täällä aina, muut ovat tulleet jostakin.” Eleusiissa ikivanhoja riittejä noudattaneet ateenalaiset ovat aivan hyvin voineet periä ja säilyttää äärimmäisen vanhoja esineitä. Mikseivät muutkin. Kun Hannibal uhkasi Roomaa, kaupungin senaatti ymmärsi että Pessinuksen Kybele on jotain ainutlaatuista. Nimenomaisesti Kybelen patsas, mustasta meteoriittikivestä veistettyine kasvoineen, oli kykenevä pelastamaan Rooman. Kybele tuli, kaupunki säilyi. Catal Hüyükin ”proto-kybele-miniatyyrien” kohdalla on tapana hokea: ”Ei ole varmaa, esittivätkö ne jumalattaria.” Ketä sitten? Tällä logiikalla emme tietäisi sitäkään, pitivätkö roomalaiset Kybeleä jumalattarena, vaikka pystyttivät Hänelle temppelin ja muuta tarpeellista, -elleivät roomalaisten omat kirjoitukset olisi säilyneet. Niin tai näin, kahden leijonan t. pantterin seurassa istuva naishahmo on ollut läsnä sakraalitaiteessa Euroopan ja Välimeren piirin ensimmäiseksi kaupunki-asutukseksi mainitusta Catal Hüyükista alkaen. Madridin Plaza de Cibelesillä voi käydä tarkistamassa asian.

Kybele tarinaa

”Monivaiheisen matkan jälkeen, jossa yhteen sovittuun tapaamispaikkaan tultuani sain siellä odottaneelta henkilöltä, tämän varmistuttua kutsuni oikeellisuudesta, vain käskyn seuraavasta ”rastista” kunnes olin lopulta ilmeisesti perillä. Kaikki henkilöt tässä ulkoapäin vaatimattomalta maatalousrakennukselta näyttäneessä, mutta sisältä aivan muuksi osoittautuneessa temppelissä, olivat naamioituja enkä varmuudella tunnistanut ketään. Ehkä jonkin hyvin-hyvin-tutun julkkiksen aavistin havainneeni? Tiesin kaikkien olevan ”temppelivaatteidensa” alla alastomia, ilman mitään muuta omaa kuin itsensä. Tämä kaapu oli hihaton suorasta kankaasta kahden soljen ja vyönä toimivan pajupuun oksasta kietaistun renkaan avulla jokseenkin hyvin vaatteen virkaa tekevä laitos, joka oli niin yksinkertaisen toimiva, että melkein ihmettelee miksei sitä käytetä laajemminkin. Useimpien osallistujien kasvoja peittivät suoraan iholle maalatut kuviot ja otsapannasta riippuvien nauhojen verho. Tiesin että kokeneemmat osallistujat pystyvät lukemaan näistä nauhoista, kuinka pitkällä henkilö on kultin harjoittamisessa. Minua ei tähän tietoon oltu vihitty. Mutta nyt olimme suuressa salissa, jonka hämärä valaistus ei ulottunut korkealla olevan katon vanhoihin puisiin kattotuoleihin, joten en osaa kuvailla niihin piirrettyjä merkkejä. Jostain kuului musiikkia ja ihmiset mumisivat sen tahtia tapaillen. Joukko liikehti paikallaan, tiivistyi ja huomaamatta olimme tarttuneet toisiamme käsistä. Tunsin ympärilläni ihmisruumiiden lämmön ja yhteinen joikulaulun hyräily todellakin loi yhteisyyden tunnetta. Olimme muuttumassa toisiaantuntemattomien yksilöiden joukosta jonkinlaiseksi yhdeksi orgaaniksi, mutta se ei tuntunut pelottavalta. Päinvastoin: Pelkäsin vähemmän kuin normaalisti, jos ”normaali” nyt on normaalia. Huomasin että musiikin lähde oli nyt joukkomme takana. Ääni ympäröi meidät valojen himmentyessä. En osaa sanoa, kauanko pimeyttä kesti. Sen katkaisi äkillinen melodian muuttuminen ja näimme yht´äkkiä edessämme, piirimme keskellä valaistulla korokkeella, papittaren. Hän näytti yliluonnollisen kauniilta yksinkertaisessa ja vähäisessä vaatteessaan. Koruja oli sitäkin enemmän, enkä tuntenut kaikkien niiden symboleja. Nyt käytiin vuoropuhelu, jonka sanoja ei ole lupa toistaa. Papitar lausui jotakin, ja me vastasimme tai toistimme kuulemamme kuten olimme oppineet. Dialogin lopuksi lausuimme uskontunnustuksen. Sitä seurasi ehtoollinen, jonka ajaksi valaistus himmeni. Ehtoollisen muoto oli minulle tuttu jo kristityiltä vuosiltani, ja sitä osaa joka ei kristityille sovi, en voi kertoa. Nautimme siis Jumalattaren ”ruumiin ja veren” kuten asiaan kuuluukin. Te kristityt ja uskonnottomat ette tiedä mitä menetätte! Senverran voin valottaa, että alkuperältään maanviljelyn hedelmällisyyden varmistamiseksi vuosituhansia sitten syntynyt kulttitraditio kunnioittaa viljan tähkää, sen symbolista merkitystä ja visuaalista muotoa. Seurakuntamme oli nyt yhtä hengessä ja ruumiissa, ja saatoimme vastaanottaa initiaatin. Tälläkertaa hän on klassisen-kaunis nainen. Yllätyin kun tunnistin keskuuteemme pyrkijän. Toki se jää minun tiedokseni, mutta te ymmärtämättömät olette nähteet häntä jourulehdistössä  enemmän kuin mihin kiinnostuksenne riittää. Kuten erinäisissä kristillisissä lahkoissa, noviisi ”todistaa” ja heittää pois ns. synnillisen elämänsä. Tuleva yhteisömme jäsen oli nyt korokkeella, papitar hänen takanaan ja temppelineitsyet sivuilla ruoskat käsissään. Noviisin on vastattava papittaren kipeisiinkin kysymyksiin täysin avoimesti, mitään salaamatta, ja olen saanut havaita kuinka laajalle ulottuvat lahkomme tuntosarvet. Kysymykset voivat repiä auki hyvinkin tuskallisia asioita…. Edellisellä kerralla tulokas oli asetettu ruumisarkkuun, olimme ympärillä seisoen pilkanneet häntä julmin sanoin. En tiennyt, mitä nyt oli odotettavissa. Papitar jatkoi kysymyssarjaansa: ”Oletko puhdistautunut sääntömme mukaan?” ”Oletko pidättäytynyt seksistä kolme kuukautta?” ”Tahdotko jättää syntisen minäsi ja aloittaa puhtaana uuden elämän?” ”Oletko varma päätöksestäsi?” Initiaatti vastasi kaikkeen kuuluvasti ja myöteisesti. Hänen äänensä ei ilmaisuut epäröintiä eikä vilpillisyyttä. Nyt papitar sitoi hänen silmänsä. Papitar astuu initiaatin eteen, tarttuu hänen vaatteensa solkia yhdistävään ketjuun, ja yhdellä repäisyllä pudottaa vaatteen alas. Initiaatti on nyt täysin alaston. Huomaan että hänen ihokarvansa on ajeltu hiuksia lukuunottamatta. Iniaatti hillitsee kasvonilmeensä täydellisesti mutta huomaan hänen rintakehänsä kohoilusta kiivaan hengityksen, ja hikoilu saa hänen ihonsa kiiltämään. Pitkät vaaleat hiukset, musta nauha silmillä… näky on veistoksellinen. Temppelineitsyet tarttuvat initiaattia molemmista käsistä, koroke heidän allaan laskeutuu. Me siirrymme lähemmäksi. Esirippu humahtaa pois, ja näemme suuren sonninmullikan, joka paikalleen sidottuna seisoo lattiakaivannon yllä, initiaatin yläpuolella. Nyt ymmärrän: Näemme nyt Pyhän Kasteen…. Tähän päättyy se, minkä voin teille kertoa.” Iio Kybele! Iio Magna Mater!!

Kybele tänään

Madridissa, Plaza de Cibelesillä, voitte ihailla Kybelen patsasta, josta muinaiset roomalaisetkin olisivat olleet ylpeitä. Edellä jo kerroimme, että Attiksen kuolemaan ja ylösnousemukseen viittaava käpy-aihe esiintyy helleenisen, hellenistisen ja roomalaisen antiikin arkkitehtuurissa ja koristelussa, kuten myös modernimmassa uusantiikissa. Kybele on yhä keskuudessamme, ja mitä tulee katolisen kirkon uskollisimpiin, espanjalaisiin, heille Pyhä Maria on usein Nuestra Señora de la Conception. Säästän espanjalaisten tunteita jättämällä kertomatta, kuka oli ennen kristillistä aikaa conceptionin l. hedelmöityksen valtiatar.
Io Cybele!
Patsaan esittely.

Vatikaanissa, jonka jo mainitsimme, on turistien ihmeteltävänä nykymaailmaan hämmästyttävin Attiksen muistomerkki: Jätti-käpy. Kun takana oleva rakennuskin korostaa Attiksen vanhaa symbolia, niin emme toki saa mitään ajatuksia. Emmehän.

Jakamamme videot ovat esimerkkejä muualla käydystä keskustelusta meidän aiheistamme. Ne edustavat tekijöidensä näkemyksiä.

Vielä pohjoismainen editio: