Indoeurooppalaisen invaasion vaikutukset Euroopassa

INDOHUNNIT0000TRANS01

Miksi laajalti Euroopassa, mm. länsinaapurissamme, puhutaan alkuperältään itäistä indoeurooppalaista kielimuotoa, se on seurausta noin 6000 vuotta sitten tapahtuneesta nomadi-invaasiosta. Nomadien alkuperäinen kotimaa näyttää nyt mitä todennäköisimmin perustein sijoittuvan Dnjeprin ja Aral-järven väliselle arolle, josta he levittäytyivät mm. Eurooppaan. Tarkastelemme nyt indoeurojen maahanmuuton vaikutuksia eurooppalaiseen kulttuuriin.

tikari

 Indoeurooppalaisten itäinen alkuperä:
invaasioSuomalaisessa keskustelussa indoeurooppalaisuus mielletään jostakin käsittämättömästä syystä yleensä läntiseksi, vaikka kansainvälinen tiedemaailma on jo vuosikymmeniä etsinyt IE-alkukotia joko Vähästä Aasiasta (Renfrew, Gamkrelidze) tai Keski-Aasian aroilta (muut). Kiista on nyt ratkeamassa Volgan-Kaspian aroseudun eduksi.

Kielihistorialliset todisteet sijoittavat indoeurooppalaisen kantakielen Mustanmeren koillispuolelle, Srednij Stogin, Khvalynskin, (varhaisemmat) ja Jamnajan (Yamnaja, Kurgan-culture, Pit grave culture, kuoppahautakulttuuri) kulttuureihin.

IE-kantakielivaihe päättyi jo noin 4000 eKr.. Tämä ajoittuu suurinpiirtein kuivuvan ja kylmenevän ilmastonmuutoksen alkuun, josta alkoi myös vaellus länteen.

Karttaan (alla) on merkitty eräitä tutkijoiden paikallistuksia IE-kantakielen puhuma-alueeksi. Parhain oletus oli arkeologi Marija Gimbutaksella, mikä on merkitty kartaan punaisella tekstillä. Eräät sijoittamiset ovat hyvin kansallisromanttisesti painotettuja, kuten Gamkrelidzen ja Ivanovin Armenia-teoria, ja lukuisat Länsi-Eurooppaan sijoittuvat arvauksetMallory.Indo-Europeanhome00001.png

nature0001Indoeurooppalaisen kielen ja Gimbutasin esittämän arokansa-invaasion yhteyttä voidaan tänään pitää geneettisesti todistettuna. Uudet, 2014 ja 2015 julkaistut, tutkimukset nykyeurooppalaisten ja varhaismetallikauden arokulttuurien vainajien YDNA:sta l. isälinjoista osoittavat merkittävää uuden väestön saapumista neljännellä ja kolmannella vuosituhannella eKr., ja alkuperäisväestön geneettisten linjojen sammumista.

Nykyihmisen on vaikea käsittää ilmiötä, että jonkin valloittajan tullessa alkuperäisväestön YDNA-linjat saattavat totaalisesti kadota ja korvautua tuontitavaralla. Kirkkoraamatussa kerrotaan asia havainnollisesti:

”11. Ja he ottivat kaiken ryöstettävän ja kaiken otettavan, sekä ihmiset että karjan.
13. Silloin Mooses ja pappi Eleasar ja kaikki kansan päämiehet lähtivät heitä vastaan leirin ulkopuolelle.
14. Ja Mooses vihastui sotajoukon johtajiin, tuhannen- ja sadanpäämiehiin, kun he palasivat sotaretkeltä.
15. Ja Mooses sanoi heille: ”Oletteko siis jättäneet henkiin kaikki naiset?”
16. Katso, nenhän ne olivat, jotka Bileamin neuvosta saivat Israelin antautumaan uskottomuuteen Herraa vastaan Peorin vuoksi, niin että vitsaus kohtasi Herran seurakuntaa.
17. Niin, surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen.
18. Mutta Jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, säästäkää itsellenne henkiin.
” (Neljäs Mooseksenkirja, 31. luku, 1933, 1938 kirkolliskokousten hyväksymä suomennos)

https://www.researchgate.net/publication/273059488_Massive_migration_from_the_steppe_was_a_source_for_Indo-European_languages_in_Europe

https://arxiv.org/ftp/arxiv/papers/1312/1312.6639.pdf

Indoeurooppalaisen kieliryhmän alkuperä pystytään paikallistamaan eteläisen Uralin ja Kaspian aron seuduille, ja alueen arkeologisesti tunnettuihin kulttuureihin. IE-kantakielestä alkaen kaikki kielivaiheet ovat yhdistettävissä tunnettuihin kulttuureihin riittävällä varmuudella, aina kantakielestä nykyisin puhuttuihin kieliin asti.
tikari

 Liikkeellelähdön syyt:
Eurooppalaisen kulttuurikehityksen katkeaminen, indoeurooppalaisen kielikunnan tunkeutuminen Eurooppaan ja muinaisen elämäntavan vaihtuminen ”matriarkaalisesta” patriarkaaliseksi, ovat kaikki samanaikaisia prosesseja ja kytköksissä toisiinsa. Perimmäisenä muutoksen käynnistäjänä voidaan kuitenkin pitää ilmaston muuttumista kuivempaan ja kylmempään suuntaan. Muinaiset yhteisöt pystyivät säätelemään väestönkasvuaan sillä lääkekasveja ym. koskevalla tietoudella, joka hävisi Euroopasta vasta noitavainoissa 1500-1700 jKr..

Ilmastonmuutokseen, joka supisti olevia resursseja, yhteisöt eivät sensijaan voineet olla valmistautuneita, eikä jo olemassaolevan väestön vähentämiseen ollut helppoja keinoja aikana ennen valtion irtautumista yhteiskunnasta ja kääntymistä sitä vastaan.

Eurooppalaiset ja Lähi-Idän ”hedelmällisen puolikuun”  asukkaat reagoivat resurssikriisiin ryhtymällä ravinnontuottajiksi muokkaamalla ja  viljelemällä maata. Yhdessä ravinnon kypsentämisen kanssa tämä laukaisi ennennäkemättömän kulttuurikehityksen, joka nopeasti loi mm. kuiduista kudotut kankaat, jauhoista leivotun leivän, poltetusta savesta tehdyt astiat, ja merkkejä joita osattiin tulkita, eli kirjoituksen alkeet.  Kuivissa autiomaissa kävi toisin.

Muinaiset ihmiset eivät organisoituineet sukulaisuuteen perustuviin heimoihin vaan yhteenliittymät perustuivat enemmän seudulla asumiseen ja elinkeinojen harjoittamiseen. Näitä yhteisöjä johtivat ”kylänvanhimmat” tms., jotka pysyivät asemassaan nauttimansa luottamuksen ansioista. Heillä oli myös uskonnollisia tehtäviä. Kun ajoittain kuivuvien autiomaa-seutujen yhteisö-heimot joutuivat säännöllisesti nälän kynsiin, ongelma pakotti nämä piruparat tappelemaan vedestä, laitumista ja ravinnosta, kuten beduiinit vielä äskettäin. Kun tapa oli kerran opittu, sitä ei unohdettu.

Naapureiden ryöstämiseen lähteminen ei kuulunut ihmisen luontaisiin käyttäytymismalleihin, -silloin kun ”ihmiskunta ei  vielä ollut henkisesti poissa raiteiltaan”, käyttääksemme psykoanalyytikko E.Frommin sanontaa. Se on voinut käydä näin:

Joukko nälkiintyneen paimentolaisyhteisön nuorukaisia on nähnyt horisontissa vieraita nuotiotulia. Yöllä, näläntunteen valvottaessa, joku saa idean. Hän herättää ne jotka parhaiten tuntee, ja joukko hiipii yöhön. Kun leiri aamulla herää, yhteisön vastuulliset johtajat ovat tapahtuneen tosiasian edessä. Kukaan ei pidä tavasta, jolla saalis on hankittu, mutta kukaan ei kieltäydy syömästä. Kun yhteisön perinteelliset johtajat, vanhat miehet ja naiset, eivät onnistuneet huolehtimaan kansastaan, heidän arvovaltansa horjuu.

Uuden elinkeinon, toisten ihmisten ryöstämisen, keksineet miehet hakevat yhä uusia saaliita, ja samalla heimon laidunmaat lisääntyvät. He jakavat lahjoja suosikeilleen, eikä mitään ratkaisua enää tehdä ilman heidän mielipidettään.On syntynyt uudellaisen yhteiskunnallisen instituution alkio: Sotilaallinen seurue.

Entinen metsästäjä-keräilijä-yhteisökään ei ollut viattoman väkivallaton, mutta väkivalta ei ennen nomadismia dominoinut yhteiskuntaa eikä kulttuurikehitystä. Esi-nomadinen sota oli perifeeristä häiriökäyttäytymistä. Pohjois-Amerikan metsävyöhykkeen intiaaneilla ”sota oli yksityisasia”, eli tavanomaisin aseellinen selkkaus oli ryöstöretki jonka (nuorten) sotureiden joukko teki naapuriheimon alueelle.

Päälliköt eivät katsoneet olevansa ko. retkistä vastuussa, eivätkä kyselleet retkeläisten perään, jos nämä eivät palanneet. Tämä oli sellaisen yhteiskunnan käytäntö, josta puuttui väkivaltamonopolia hallitseva virkakoneisto: Kun ei voitu estää, ei kielletty. On tosin merkkejä siitä, että vastaavissa oloissa perinteinen valtarakenne, heimojen vanhimmat, ovat puhaltaneet pelin poikki jos ryöstöretkeily on alkanut liikaa haitata normaalielämää (esim. Polynesiassa).

Metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa ryöstöretkistä ei kuitenkaan kehittynyt hird-seurueita tms., koska yhteiskuntien taloudellinen perusta ei ollut järkkynyt eivätkä soturi-joukkiot saaneet itsenäistä poliittista vaikutusvaltaa ikäluokka-seuroihin tms. järjestyneessä yhteisössä, jonka perinnäistavat ja käytäntö olivat erityisesti tähdätty 1) ylläpitämään yhteisölle tarpeellista puolustuskykyä kannustamalla nuoria (miehiä tai naisia) hankkimaan sotilaallista kokemusta, 2) integroimaan heidät sitten heimon perinteiseen sosiaaliseen rakenteeseen ilman erillisen soturi-kastin muodostumista.

Jos Keski-Aasian ja Arabian niemimaan heimoilla oli tälläisiä sosiaalisia mekanismeja, ne eivät toimineet yhteisön koko olemassaolon vaarantavissa elintarvike-kriiseissä, joillaisia on täytynyt olla väestönkasvun ja kuivuvan ilmaston yhteisvaikutuksena. Metsästäjä-keräilijä yhteisöjen tiedetään kontrolloineen heimojen väkilukua raskauden ehkäisyllä ja lasten heitteillejätöllä, ja huolehtineen erilaisilla tabuilla ym. säännöillä luonnonvarojen uusiutumisesta, mutta ilmastonmuutoksen pienentäessä perinnäisten elinkeinojen avulla hyödynnettävää maa-alaa, nämä keinot ovat olleet riittämättömiä. Yhteisöt ovat joutuneet muuttumaan pakon edessä. Toisaalla on ryhdytty muokkaamaan maaperää ravintokasveille sopivaksi, toisaalla on päädytty agressioon.

Väistämättä tuli sitten vastaan se tilanne, jossa vanhoista tavoista kiinnipitävien ja uus-rikkaiden intressit törmäävät. Entiset nälkäiset nuorukaiset heittävät nyt syrjään ”vanhat” ja huudattavat itsensä ”kaaneiksi” tms.. Vastustajiinsa he voivat käyttää samaa väkivaltaa, johon he oppivat ryöstöretkillään. Koska vanhan uskonnon menojen ylläpito oli kuulunut heimon luontaisille johtajille, eivätkä uudet pomot ole ehtineet perehtyä rituaaleihin tai ulkoaopittavaan muistitietoon, he nostavat palvottaviksi kulttiesineiksi ne mitä parhaiten osasivat käyttää: Aseet.

Uuden uskonnon moraalinen doktriinikin oli yksinkertainen ja kirkas: Mikä on sinun on minun, ja mikä on minun, sen kanssa sinulla ei ole mitään tekemistä. Raamatussa sanotaan sama asia hiukan monimutkaisemmin, -valitut kansat ja luvatut maat, karjat, naiset, jne.. Ratkaiseva käänne ihmiskunnan historiassa on tapahtunut: JHWE-virus oli tullut keskuuteemme. Ihmiskunta oli siirtynyt päättymättömien sotien ja eriarvoisuuden aikakauteen. Tämän päivän tapahtumat Balkanilla osoittavat, ettei mikään ole siitä muuttunut.

Aseita Kaspian arolta.k1021700

Edelläkerrottu yksinkertaistettu kuvaus po. kulttuurimurrokseen johtaneista syistä perustuu osin venäläisen professori Pankratovan näkemyksiin. Hänet tunnetaan valitettavan huonosti länsimaissa. di-gold

Indoeurooppalaisten ja seemiläisten nomadien tunkeutuminen kuivuvilta asuinseuduiltaan hedelmällisinä pysyneille ja sivistyneimmille maille aiheutti siis yhteisöjen sisäisen ja niiden välisen väkivallan muuttumisen äärimmäisestä poikkeuksesta normaalitilaksi. Tämä, ei maanviljelys tai tekninen kehitys, johti yhteisöjen sisäiseen polarisoitumiseen ja yhteiskuntaluokkien ilmaantumiseen.
tikari

 Katastrofi:
sota10Toistuvien kuivuuksien ja nälän ajamina paimentolaisia saapui maanviljelyllä ravinnontuottamista harjoittavien yhteisöjen alueille yhä useimmin, eivätkä ne enää häipyneet saatuaan vatsansa täyteen. Tapahtumien kulkua on vaikea konstruoida 6000 – 5000 vuotta myöhemmin, mutta se on voinut käydä niinkuin tässä kerrotaan. Maataviljelevät kansat asuivat jo 20 000:n asukkaan kaupunkeja, välittivät informaatiota kirjoitetuilla merkeillä, ja olivat muutenkin sivistyneempiä ja hyvinvoivempia kuin pölyiset ja nälkäiset nomadit.

Kun Euroopan ensimmäisiä kulttuureja leimasi rauhanomaisuus ja ristiriitojen säätely, on luultavaa ettei arojen nomadeja koettu edes minkäänlaiseksi vaaraksi, kun he leiriytyivät muurittomien kaupunkien ympäristöön ja hankkivat elatustaan kerjäämällä, kaupustelemalla ja satunnaisilla töillä.

Euroopan vanhan uskonnon tiedetään olleen Jumalatar-keskeinen ja vailla sotaan erikoistuneita jumaluuksia. Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että eurooppalaiset yhteiskunnat olivat avoimia ja suvaitsevaisia, ja matriarkaalisia. Nomadit tulivat aivan toisesta maailmasta, kuten edellä on kuvattu, eivätkä he voineet muuttua uudessakaan ympäristössä. Vastakkainasettelussa matriarkaatti/rauhanomaisuus contra patriarkaatti/agressiivisuus toimii kohtaamistilanteessa melkein poikkeuksetta alaspäin tasaamisen periaate, eli karkeampi, kehnompi ja kehittymättömämpi tajunta jää vallitsevaksi. Tämä pätee myös 1900-luvun ja 2000-luvun invaasioihin.

Lähi-Idässä seemiläisten nomadien ja kulttuurikehityksessä pidemmälläolevien kaupunkivaltioiden välille muodostui kahdenkeskisiä suhteita. Kuivaan vuodenaikaan peltoja ei viljelty eikä autiomaassa ollut mitään karjalle syötettävää. Silloin nomadi-heimot tulivat laiduntamaan maanviljelijöiden sänkipelloille ja kesannoille, -aina sama joukko saman kaupungin alueille. Tapa synnytti vastavuoroisen liittolaissuhteen, jossa laidunvieraat olivat velvollisia tulemaan sopimiskumppaninsa avuksi, jos tätä uhkasi vihollinen, ja toisaalta saattoivat hakea turvaa kaupungin muurien suojasta, jos heitä ahdisteltiin. Tämä suhde vahvistettiin mm. nomadiruhtinaiden poikien oleskelulla pantteina liittolaiskaupungin hovissa. Myöhempi akkadilais-kuningas Sargon I on voinut olla nuoruudessaan tälläinen pantti.

Tämä käytäntö tutustutti seemiläisten johtohenkilöt Mesopotamian sumerilaiseen kulttuuriin, ja kun akkadilaiset sitten jonkin poliittisen kriisin yhteydessä valloittivat jokilaakson, he tunsivat sen kulttuurin ja osasivat käyttää ja ylläpitää sitä monimutkaista politiikan, hallinnon, kaupan ja liikenteen järjestelmää joka piti Mesopotamiassa pyörät pyörimässä. Eurooppaan tunkeutuneilla indoeurooppalaisilla ei ollut, eikä Väli-Amerikan valloittaneilla espanjalaisilla vastaavassa tilanteessa, tätä etua eikä valmiutta, vaan kaikki minkä he saivat haltuunsa, rikkoutui kuin liian monimutkainen lelu ymmärtämättömissä käsissä. Poikkeuksiakin tosin on, mutta mm. doorilaisiin yleistys sopii täsmällisesti. Kaakkois-Euroopassa kulttuurin tuhonneelta konfrontaatiolta ei siis vältytty.

Kun siis poikkeuksellisen pitkät kuivuusjaksot toistuivat yhä useammin, Ukrainan ja Moldavian maanviljelysseuduilla alkoi olla liikaa vierasta väkeä. Tämän on täytynyt aiheuttaa jännitteitä, ja yhä useimmin yhteentörmäyksiä eri etnisten ryhmien kesken. Yhä suurempi osa kuivuuspakolaisista oli täysin vieraita heimoja, joilla ei ollut mitään suhdetta tai kanssakäymisen jatkuvuutta maanviljelys-kylien ja kaupunkien kanssa. Kun tämä joukko oli oppinut jo aiemmin hankkimaan elantonsa tarvittaessa rosvoamalla, tilanne ryöstäytyi väistämättä käsistä. Usein oletettu ”valloittaja” on voinut saapua idästä tuhoamaan maanviljelyskulttuurien kaupunkeja, mutta edellä kuvatusta vähittäisestä maahanmuutosta aiheutuneet jännitteet yhdessä akuutin kriisin kanssa ovat voineet aiheuttaa tuhon ilman ulkopuolista hyökkääjääkin.

Kokonaiskuva Jamnaja-kulttuurin leviämisestä Djeprin länsipuolelle on todennäköisimmin ollut jotain edelläkuvatun kaltaista.

Homogeenisuutensa ja koko paikalla oleskelevaa väestöä koskevan kulttuuriin ja yhteisöön sitoutumisen menettäneet yhteiskunnat romahtivat tässä kriisissä. Teiden muututtua turvattomiksi, kauppa ja liikenne loppuu, ja alueelliseen vaihtoon perustuva elämäntapa kuolee. Näin on voinut käydä itäisessä Euroopassa indoeurooppalaisen invaasion tapahtuessa. Järjestyneiden olojen kadotetessa häiriytymätöntä työrauhaa edellyttävä maanviljely kärsii menetyksiä, eikä ravintoa enää riitä väestölle. Väkiluku voi romahtaa jopa 10-20%:iin, kuten espanjalaisten tunkeutuessa Väli-Amerikkaan.

Myöhemmät nomadi-invaasiot, kuten turkkilaisten tunkeutuminen Balkanille 1500-luvulla jja., ovat noudattaneet samaa kaavaa: Ratsujoukot kiertelevät maaseudulla polttaen kyliä, tappaen ihmisiä ja ryöstäen mukaansa naisia ja lapsia. Tämän formaatin siis aloitti Jamnaja-kulttuurin invaasio Eurooppaan 4000-luvulla eKr., ja juuri Balkanille, missä turkkilaiset ja muslimit myöhemminkin riehuivat. Metodi ei ole muuttunut lainkaan tuhansiin vuosiin.

turkkilaisetbalkanilla0001

Hallinnon tehtävistä huolehtineen valtarakenteen tilalle voi joissakin tilanteissa tulla ”prätkäjengi-valtio”: Ainoa hallinnon tapainen on vahvemman oikeuteen perustuva alati muuttuva reviirijako siitä, kuka saa ryöstää ja missä. Tälläinen prätkäjengi-systeemi terminoi itsensä automaattisesti ellei joku muu tee siitä loppua, sillä kun kaikki on ryöstetty eikä kukaan ole turvassa huolehtimassa tuottamisesta, kaikki kuolevat lopulta nälkään tai siirtyvät toisille alueille. Esteetöntä sotaa ja ryöstelyä seuraa hautausmaan rauha.

Hallinnon tehtävien laiminlyömisessä erilaiset ”valloittajat” toimivat nykyaikaisen ”pörssijengi-valtion” tapaan, eli päätöksentekijöiden ainoana tavoitteena ja toimintaohjeena on ”ota rahat ja juokse”. Ero ns. konkistadoreihin on vain metodologinen, ei laadullinen.

turkkilaisetbalkanilla222000001Miltä Euroopan patriarkaalistuminen on voinut näyttää, siitä voi saada käsityksen kroatialaisen kirjailijan, Slavenka Draculicin Bosnian sotaa koskevista kirjoituksista, tai uutisista Lähi-Idän ”kalifaatista”. Niiden lukeminen ei sovi kaikille.

Lähi-Idässä v.2014-17 tapahtuneet ja uutisoidut asiat antavat kuitenkin käsityksen siitä, miltä nomadiekspansiot ovat näyttäneet. 1500-luvun kuvaukset, joita on pidetty muslimien-vastaisena propagandana, ovat toistuneet aivan kirjaimellisesti 2000-luvulla.

Kulttuurikehityksen korkeammat saavutukset katosivatkin laajoilta alueilta itäisessä Euroopassa indoeurooppalaistumisen yhteydessä. Kirjoitustaito, taito tehdä maalaamalla kuvioitua keramiikkaa, suuret asutuskeskukset ja vanha ”matriarkaalinen” elämäntapa katosivat tässä murroksessa. Kreikan historian ”pimeät vuosisadat” mykeneläisen sivilisaation ja klassisen helleenisen kauden välillä ovat eräs po. vaihe.

hesiodos00001.pngTodistajanlausunnon monivaiheisesta invaasio-prosessista antaa antiikin kreikkalainen historioitsija Hesiodos. Hän kertoo ”kultaisesta heimosta”, joka eli Kreikassa ennen akhaialaisten, joonilaisten ja doorilaisten maahantunkeutumista: ”Kaikki hyvä oli heidän. Hedelmällinen maa vuodatti antejaan pyytämättä ja rajattomasti. Rauhassa ja mukavasti he hoitivat yltäkylläisiä maitaan, joukoiltaan runsaina ja kuolemattomien suosiossa.” Tämän kansan, jota Hesiodos kutsuu ”hengeltään puhtaaksi” ja ”pahuuden vastustajaksi”, jälkeen tuli vähäpätöisempi ”hopeaheimo”, jonka puolestaan syrjäytti ”vaskiheimo”, ei laisinkaan hopeaheimon kaltainen, kauhea ja mahtava, tuhkakuilusta alkunsa saanut”.

Hesiodos jatkaa kertomalla, miten tämä kansa -nykyisen tiedon mukaan ilmeisesti pronssikautiset akhaialaiset- toi sodan tullessaan. ”Heidän suurimpana huolenaan olivat Areksen syntiset vaikerrustaherättävät teot.”. Hesiodos nimittää akhaialaisten ja heitä edeltäneiden kansojen yhdessä luomaa mykeneläistä kulttuuria ”neljänneksi heimoksi”, joka ”oli edellistä jalompi ja oikeudenmukaisempi”.

Hesiodoksen ”viides heimo” oli doorilaiset maahanmuuttajat, jotka hallitsivat hänen aikansa kreikkalaista maailmaa.”Kunpa en kuuluisi tähän viidenteen heimoon. Olisinpa kuollut aikaisemmin tai syntynyt myöhemmin.” Kirjoittaa Hesiodos, ja kuvaa aikakauttaan synkin värein: ”…mies ryöstää toisen miehen kaupunkia. … Oikeus on sama kuin valta, ja kunnia on lakannut olemasta.” ”Kultainen aika” muistettiin siis antiikin Kreikassa, ja sitä osattiin myös kaivata. (Siteerattu lyhennellen Riane Eisler: ”Malja ja Miekka”, s.98)

Kertomus toistaa sen, mikä on havaittavissa arkeologisestikin: Aigeian alueen indoeurooppalaisia edeltänyt sivistys ei kaatunut ensimmäiseen invaasioon, vaan vasta doorilaisten tulo oli lopullinen katastrofi.

maidanetz_trns
Yllä asemakaavana esitetty Maidanezin neoliittinen kaupunki Ukrainassa löydettiin vasta 1930-luvulla ilmakuvausten tultua kartoittajien käyttöön. Näitä esihistoriallisia suurkaupunkeja, joita ei pitänyt olla olemassa, löytyi yli 200 eripuolilta Ukrainaa ja Moldovaa. Maidanetz sijaitsi joen varrella, joka on kansanperinteessä tunnettu ”Kuoleman jokena”. Samoin Indus-kulttuurin eräs keskus löytyi Mohjendo Darosta, suomeksi ”kuolleiden kumpu”. Katastrofi ja kansanmurha, joka nomadien invaasiosta seurasi, jätti kauhua herättävän jäljen muistitietoihin vuosituhansiksi.

trypillian_city_maydanets

Kun pöly oli laskeutunut ja rauniot jäähtyneet, henkiinjääneet alkoivat palailla. Uudet yhdyskunnat eivät olleet enää jatkoa entisille, vaan etnisesti kirjavia. Perheiden välisen kanssakäymisen kieleksi jäi paimentolais-kielten (indoeurooppaa) ja alkuperäiskielten välimuotoja, joita kaikki ymmärsivät jotenkuten, ja joita oli ehkä jo käytetty kaupankäynnin kielinä aikaisemminkin. Kokonaisen mantereen kieli vaihtui indoeurooppalaiseksi.

Myös kulttuuri ja uskonto olivat nyt kahden komponentin tuloksia. Eurooppalaisiin jumalattariin liitettiin indoeurooppalaisia piirteitä, ja paimentolais-jumaluuksia omaksuttiin vanhaan kokonaisuuteen, kuten balteilla, tai uudessa uskonnossa kaksi elementtiä, eurooppalainen ja indoeurooppalainen, kinastelivat keskenään kuten skandinaavisessa ja kreikkalais-roomalaisessa mytologiassa. Kulttuurin ja yhteiskunnan kehitystä jäi leimaamaan aaltoliike eurooppalaisen ”matriarkaalisen” ja indoeurooppalaisen ”patriarkaalisen” tendenssin välillä.

 morriganYhteiskunnan ja kulttuurin murros kosketti niitäkin yhteisöjä, jotka eivät tulleet valloitetuiksi tai tuhotuiksi. Vastataakseen lisääntyneeseen sotilaalliseen uhkaan tai jatkuviin häiriöihin, nämä eurooppalaiset yhteisöt militarisoituivat uskontoa myöten. Tämä onkin johdonmukaisin selitys eräiden eurooppalaisten jumalatarten sotaiselle olemukselle. Kelttiläisten Epona / Rhiannon ja Morrigan (vasemmalla) ja Ateenan kaupunki-jumalatar Pallas Athene, -aiemmin ilmeisesti sama kuin minolainen  Atana Potinija, lienevät saaneet aseensa ja uudet tehtävänsä tällä tavalla.

Myös patriarkaalistuminen on voinut tapahtua vastareaktiona invaasion uhkalle. Amerikkalainen tutkija Mary Lefkowitzkorostaa, että ”Ateena oli patriarkaalinen ja sikäläisessä kulttuurissa miehet kontrolloivat naisten elämää. Hän olettaa patriarkaalisuuden auttaneen ateenalaisia säilyttämään rodullisen puhtautensa ja pitämään kaupungin asiat sen omien kansalaisten käsissä. Patrilineaarinen suku-linja helpotti kansalaisuuden kontrolloimista, ja sitä varten naisten tuli olla miesten kontrollissa.” (Siteerattu Lawrence Osbornen mukaan)

Lefkowitz osoittaa patriarkaatin edut muukalaista erottautuvalle Ateenan yläluokalle. Tilanteessa jossa tämä etu realisoituisi, kaupunkivaltion sivistystä ja identiteettiä täytyy uhata sulautuminen raakoihin patriarkaalisiin maahamuuttajiin, jotka eivät sopeutuisi itselleen vieraaseen kulttuuriin vaan muuttaisivat sen mieleisekseen mm. vaatimalla (ateenalaisia) vaimojaan omaksumaan heidän tapojensa mukaisen alistetun aseman ja näin ”kotivävyistä” tulisi isäntiä. Tämä tilanne on  mahdollinen myös kaupunkivaltio-yhteisön jouduttua patriarkaalisten tunkeutujien ihitaasti etenevän maahanmuuton kohteeksi.

Invaasio voi siten vaikuttaa kulttuurin muuttumiseen siinäkin tapauksessa, että tilanteen aiheuttanut maahantunkeutuja ei onnistu pyrkimyksessään. Kelttiläinen kulttuuri sisältääkin edellä mainittuja ”vanha-eurooppalaisia” piirteitä, kuten feminiinisiä jumaluuksia, joista voi päätellä ettei vanha yhteiskuntarakenne tuhoutunut vaan sopeutui uusiin olosuhteisiin. Herodotos muuten kertoo etteivät ateenalaiset olleet helleenejä, vaan helleenisen kielen omaksuneita pelasgeja, Kreikan ja Balkanin alkuperäisiä ei-indoeurooppalaisia asukkaita.

Kaikissa tapauksissa ei siis käyty pohjalla asti ennen kulttuurikehityksen uutta elpymistä. Nykyisten eurooppalaisten kansakuntien välillä onkin yhä suuria eroja sukupuolirooleja koskevassa normistossa ja naisen asemassa. Eräänlaisena työhypoteesina voidaan olettaa, että mitä esineellistetympi nainen on tarkasteltavassa kulttuurissa, eli mitä enemmän naisen asema muistuttaa Lähi-Idän systeemiä, sitä syvemmällä on käyty po. kulttuuritason romahduksessa, eli indoeurooppalaistumisessa.

Tässä tarkastelussa ne kansakunnat ja kulttuurit, joissa naisen asema yhteiskunnassa on enemmän ihmisen kuin kotieläimen, edustavat paremmin säilynyttä eurooppalaisuutta, minkä vahvistaa arkikokemuskin. Pohjoismaat ja Brittein saaret esiintyvät myös Luigi Cavalli-Sforzan tunnetuissa principaalikomponentti-tarkasteluissa vähiten indoeurooppalaiseen migraatioon liitrtyviä geenejä saaneina.

Mielenkiintoinen piirre tässä ilmiössä on sen jatkuminen nykyaikana. Invaadereiden uusimmatkin aallot Euroopassa edustavat täkäläiseen kulttuuriin nähden naista esineellistävää ja naisvihamielistä perinnettä, joka eräissä Ruotsia kuohuttaneissa rikosjutuissa on katsottu jopa niin patologiseksi piirteeksi, että se heikentää syytettyjen syyntakeisuutta.

Länsimainen itsenäinen ja itse omasta kehostaan päättävä nainen on synkissä patriarkaalisissa oloissa kasvaneelle, ja itsensä omiin macho-normeihinsa henkisesti kuristaneelle, miehelle niin sietämätön hyökkäys hänen katteetonta ylemmyydentunnettaan kohtaan, että tämä frustraatio on purkautunut väkivaltana ja jopa henkirikoksina. Tämän ilmiön on täytynyt vaikuttaa tapahtumiin myös 6000 vuotta sitten.

Eurooppa ja eurooppalainen perinne edustaa siis kaikista vastaväitteistä huolimatta ihmisyyttä ja tasa-arvoa ainakin naisille, ja (suhteellista) vapautta miehille mieltä ja käyttäytymistä vääristävistä ”miehisyys”-normeista, jotka tekevät mies-sukupuolesta yhtälailla normien vangin kuin naisesta jota hän pakonomaisesti alistaa ja rajoittaa. di-gold

pontev_menhirpontev_tikariKatastrofin jälkeinen eurooppalainen kulttuuri oli suurimmalta osin vanhaa jatkumoa uusilla piirteillä täydennettynä, -ja uudella sisällöllä. Ligurian kupari- kautiset kivisteelet jatkavat Vanhan Euroopan menhir-perinnettä, mutta mieshahmon ase on identtinen Kaspian arojen indoeurooppalaisten paimentolaisten tikarien kanssa.
valcamonica_tikarit

tikari

 Kulttuurin ja elämäntavan muutos:
coddutrans.gifVanhan eurooppalaisen kulttuurin rauhanomaisuus ja tasa-arvoisuus lienevät enemmän suhteellinen kuin absoluuttinen käsite, mutta väkivaltaisen kuoleman on täytynyt olla ennen indoeuroopalaista invaasiota hyvin harvinaista, sillä kiistattomia löytöjä, esim. aseella halkaistuja kalloja, ei ole. Vanhan Uskonnon ja eurooppalaisen elämäntavan yhteisöllisyydestä on sensijaan runsaasti näyttöä, josta näkyvimmän osan muodostavat megaliittiset hautakammiot ja kummut.

ruots_dolmenMegaliittirakennukset olivat joko hautoja, temppeleitä tai observatorioita, ja ainakin Irlannin New Grangen kummussa yhdistyy astronominen funktiojumalattaren kehoa symboloivaan muotoon. Yhteisön vainajat, tai oikeammin heidän puhtaat luunsa, ”haudattiin” tälläisen hautakumpu-rakennuksen kammioihin odottamaan jälleensyntymäänsä Jumalattaren kohdussa. Yllä esitellyn Coddu Vecchiun megaliittirakennuksen muotoilu viittaa vahvasti sen käsittämiseen itse Jumalattaren metaforaksi, jonka sisäänkäyntikin oli anatomisesti oikeassa paikassa.

Muinaisten eurooppalaisten maanviljelijöiden uskonto oli hyvin kollektiivista. Yhteiset menot liittyivät aina (kylä)yhteisön kokoontumisiin, päätöksentekoon ja elinkeinotoimintaan. Jumalattaren roolia luonnon vuotuisen kiertokulun säätelijänä korosti maanviljely, joka myös vaati suhteellisen tarkkaa kalenteria. Megaliittikulttuurin toinen saavutus olikin ajanlaskuun ja vuotuisrituaaleihin käytetyt kivikehät ja -pylväät, ja megaliittikumpujakin voitiin käyttää ajanlaskuun tai tiettyjen päivämäärien tunnistamiseen tai juhlimiseen auringon ja tähtien asemia suuntimalla.

Kuollessaan muinaiset eurooppalaiset siis haudattiin maahan, ja luiden puhdistuttua pehmeistä kudoksista, ne uudelleenhaudattiin yhteisön yhteiseen megaliittirakennukseen, josta ne siis aikanaan, kun vainajan oletettiin syntyneen uudelleen yhteisöön syntyneessä lapsessa, poistettiin ja luultavimmin murskattiin ja siroteltiin peltoon. Puolassa, missä äiti-jumalatar on yhä voimissaan katolisena Mariana, tunnetaan yhä kansanlauluissa ajatus yksilön elämän jatkumisesta peltojen viljavuutena: ”Maa saa voimaa ruumiistani; Vilja kasvaa, tuleentuu…” Tietyt kielikuvat ovat yllättävän pysyviä.

Tämä hautaustraditio kohteli kaikkia yhteisön jäseniä samanarvoisina, riippumatta mahdollisista status-eroista elämän aikana. Paimentolais-invaasio toi aivan toisenlaisen kulttuurin, joka ei olisi voinut kehittyä eurooppalaisen elämäntavan pohjalta.

kelttipaalikkoh

Herodotos kuvaa ”Historia” -teoksessaan skyytti-kuninkaan hautausta Ukrainan arolla. Suurta arvoesineillä täytettyä kumpua vartoimaan jätettiin uhrattujen, pystyyn tuettujen, hevosten selkään kiinnitettyjen myös tätä tarkoitusta varten tapettujen ratsumiesten eskadroona. Kuolema ei ollutkaan enää välivaihe uutta jäälleensyntymää odoteltaessa, vaan lopullinen olotila (tai ”viimeisen tuomion” odotus), ja ihmisten välinen eriarvoisuus demonstroitiin myös kuolemassa.

Vallan alaisten ihmisten arvottomuutta osoittaa myös joskus useita satoja naisia ja miehiä käsittävät hautajais-uhrit. Hierarkia ja yhteiskunnan luokkajako saa harvoin yhtä kaunopuheista ilmaisua. Marija Gimbutas kertoo asiasta kirjassaan ”The Civilization of the Goddess” (s.396) seuraavasti: ”Indoeurooppalainen yhteiskunta oli sotaisa, eksogaaminen, patriarkaalinen, patrilineaarinen ja patrilokaalinen vahvoilla klaani-organisaatioilla ja jyrkällä sosiaalisella hierarkialla, mikä antoi yhteiskunnan johtavan osan sotilasluokalle.

Heidän tärkeimmät jumalansa olivat miespuolisia, ja niiden tehtävät liittyivät sodankäyntiin. Ei ole mitenkään mahdollista, että tämänkaltainen sosiaalinen organisaatio olisi voinut kehittyä ”Vanhan Euroopan” matrilineaarisessa, matrisentrisessä ja endokaamisesti tasapainoitetussa yhteiskunnassa. Sen tähden on katsottava, että indoeurooppalaisten ilmestyminen Eurooppaan edustaa törmäystä kahden ideologian välillä, ei evoluutiota.”

Kuvan haudattu kelttiläis-päällikkö Hallstadtin kulttuurista edustaa eurooppalaistuneempaa traditiota, eikä hänen seurakseen tapettu ketään, ainakaan kovin montaa, mutta esineiden määrä todistaa siitä, että korkean maallisen aseman uskottiin ulottuvan myös tuonpuoleiseen. Kristillinen sanonta, ”mitään ei voi ottaa mukaansa”, kuulostaa ehkä eurooppalaishenkiseltä vastareaktiolta ja muinaisen egalitarismin kaiulta?

Vaikka hautaustavat viittaavat yhteiskunnan täydelliseen muutokseen, eurooppalainen yhteisöllisyys jatkui eräillä elämänalueilla ja paikkakunnilla miltei nykyaikaan asti, ja osuustoiminnallinen tai keskinäisesti omistettu yritystoiminta on pohjimmiltaan tämän vanhan ilmiön jatkoa. Venäjällä maaseudun hallinto- ja verotusyksikkönä oli vielä 1800-luvulla kyläyhteisö, Mir.

Tsaaria vastustavat revolutionäärit kiistelivät siitä, pitäisikö narodnikkien kannan mukaisesti elvyttää vanha mir-järjestelmä, joka itseasiassa edusti sosialistien kollektiivisen maatalouden idean esikuvaa. Valitettavasti bolshevikkien kanta voitti, eli mir-yhteisöllisyyden jäljet tuhottiin, kuten kaikki muukin, ja maaseutu pakotettiin synteettiseen ja epäaitoon ”kolhoosi”-malliin, joka sisällöltään oli aatelisvallan aikaisen maaorjuuden byrokraattinen toisinto. Paronin tilalle oli vain vaihdettu politrukki.

Invaasion jälkeinen eurooppalainen kulttuuri jäi siis vanhan ja uuden ratkaisemattoman taistelun näyttämöksi. Eräät ilmiöt historiassa ovat tulkittavissa ”matriarkaalisuuden” restauraatioksi, ja toisiin vaiheisiin -kuten kommunismiin- liittyy selvää patriarkaatin tiukentumista. Yhteisöllisyys tai sen puuttuminen, ja naisen asema ihmisenä tai omaisuus-esineenä ovat ehkä parhaat mittarit tämän aaltoliikkeen hahmottamiseen.

Siirtyminen sukupuolisesti tasapainoisesta l. ”matriarkaalisesta” elämäntavasta patriarkaaliseen ja ihmisten välisen eriarvoisuuden institutionalisoivaan l. #herruusyhteiskuntaan ei ole voinut olla yhteisöjen sisäisen kehityksen tulosta, vaan seurausta ulkopuolisesta valloituksesta. Merkit väkivaltaisten kuolemien muuttumisesta harvinaisuuksista normaaliksi yhteisöjen kanssakäymiseksi, rauhattomuudesta ja kulttuuritason romahduksesta ajoittuvat arokansojen invaasioon neljännellä vuosituhannella eKr., ja indoeurooppalaisten kielten dominoiva asema nykypäivän Euroopassa on tämän murroksen näkyvin seuraus.
tikari

 Indoeurooppalainen ja eurooppalainen uskonto:
Toisinaan esitetään sellaisia näkemyksiä, että nykyisin tunnetut eurooppalaiset esi-kristilliset uskonnot Asatru ja kelttiläinen ”druidismi” olisivat tulleet Eurooppaan vasta indoeurooppalaisten tai ”arjalaisten” ns. valloittajien mukana. Näiden traditioiden olemusta dominoivista piirteistä merkitsevä osa on kuitenkin peräisin invaasiota edeltäneestä Euroopasta, kuten toisaalla näillä sivuilla on osoitettu. Zeuksen, Juppiterin, Thorin ja Ukko-Ilmarin yhteys itäisiin indoeurooppalaisiin taivaan- ja ukkosenjumaluuksiin on kiistaton, ja lukuunottamatta viimeksimainittua, voidaan olettaa lainautumisen tapahtuneen idästä länteen.

Vanhojen uskontojen patriarkaalistuminen ja täydentyminen indoeurooppalaisille tyypillisillä jumaluuksilla on painavin todistein yhdistettävissä indoeurooppalaiseen nomadi-invaasioon, mutta se kokonaisuus, johon ne sisältyvät, ei ole Euroopassa tuontitavaraa. Skandinavis-germaanisessa mytologiassa eräitä keskeisempiä ja tärkeimpiä hahmoja, kuten Freija, on sijoitettu vaanereihin, vanhan uskonnon jumaluuksien joukkoon, mikä korostaa sitä että skandinaavinen muinasuskonto on muotoutunut nykyisin tunnettuksi asatruksi vasta suurinpiirtein nykyisellä maaperällään.

Sama pätee balttilaiseen pakanuuteen, jossa indoeurooppalainen Dievs, Indraan verrattava loistavan taivaan Jumala, ja eurooppalaiset Laima ja Ragana, jne., muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden, joka ei ole vailla hyvin arkaaisia piirteitä kummastakaan lähtökohdastaan.Suomen kalevalaisen ajan Ukko tai Ukko-Ilmarinen on hyvin selvästi tunnistettava indoeurooppalainen ukkosen- ja taivaanjumala ja seppäjumaluus, kuten Unto Salo on vakuuttavasti ja perusteellisesti osoittanut (”Ukko ukkosen jumala” / ”Itämerensuomi-eurooppalainen maa”).

Meitä suomalaisia ei kuitenkaan voida yhdistää po. kansainvaellukseen, vaan olemme olleet täällä ”aina”. Uskontomme indeoeurooppalaiset piirteet selittyvät pitkällä rinnakkainololla Keski-Venäjän indoarjalaisten kanssa, ja balttilaisella vaikutuksella (vasakirveskulttuuri) jonka tuomisia ”Ukkokin” lienee. Yhteydet Skandinaviaan ja germaaniseen Keski-Eurooppaan ovat jättäneet useita eri lainasanakerrostumia, joten uskonnollisia vaikutteitakin voidaan olettaa saadun.Indoeurooppalainen ”Ukko” jyristelemässä Suomenkin taivaalla voidaan siis ymmärtää kulttuurivaihdon tuloksena, olettamatta koko mytologian tai väestön vierasperäisyyttä.

Keski-eurooppalaisten traditioiden suhteen on aivan sama tilanne, vaikka puhutut kielet ovatkin vaihtuneet eurooppalaisesta indoeurooppalaiseen.Kun geenikartoituksissa ei ole jäänyt minkäänlaista mahdollisuutta olettaa Euroopan väestön vaihtumista mahdollisiin invaadereihin ja alkuväestön katoamista geeni-perimää jättämättä, eurooppalaisen kulttuurin ja pakanuus-traditioiden voi odottaa kuuluvan muuntuneenakin eurooppalaisen alkuperäisväestön kulttuurijatkumoon. Näin onkin.

Nykyiset tiedot eurooppalaisten perimästä ja kielihistoriasta eivät siis jätä enää ”Jalon Germaanin” mentävää pimeää loukkoa, missä tämä ihmeotus voisi luurata uskollisten ihailijoidensa iloksi. Sosiaalista tilausta täyttämään onkin kerätty epämääräinen kasa puolitotuuksia.”Indoeurooppalaisen” uskonnon etsintä, jos tähtäimessä ovat ne piirteet jotka erottavat ”vanha-eurooppalaista” ja ”arjalaista” kerrostumaa toisistaan, ei toisi näkyville etnistä indoeurooppalaista mytologiaa, vaan edellä esitellyn patriarkaalis-destruktiivisen henkisen sairauden, -6000 vuotta sitten ihmiskuntaan iskeneen resurssikriisin ja yhteiskunnallisen murroksen tuotteen ja ilmauksen. Sitähän emme halua?

Länsimainen sivilisaatio on tulossa uuteen murrokseen ja tienhaaraan. Kristillisen moraalin perustana oleva helvetinpelko ei enää toimi (kaikki pääsevät taivaaseen?), ja ko. doktriinin toinen osatekijä, sokea auktoriteettiusko, on sekin jättänyt varsin vakuuttavia puumerkkejä lähi-historiaan. Kun (nykyiseen)vanhaan tapaan ei enää voida elää, on joko löydettävä uutta(=vielä vanhempaa?), tai sitten päädyttävä umpikujan perälle tuhosta alkunsasaaneiden ja tuhoon johtavien elementtien tahdottomiksi nappuloiksi. di-goldsota10

taistelutaistelutaistelu tikari

Mainokset

2 thoughts on “Indoeurooppalaisen invaasion vaikutukset Euroopassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s