Hyvinvointivaltio viidakossa 1600-1700-luvulla: Missões Jesuíticas

missoes800

1900-luvun tuhoisien sotien välisenä aikana suomalainen matkailija liikkui Rio Grande do Sulin osavaltiossa Brasiliassa, tuntematta vielä paikallista historiaa. Tutustuakseen perusteellisesti seutuun, hän liikkui usein jalkaisin. Leiriytyessään asumattomalle mäelle, hän koki jotakin. Kertokoon itse:

”Ylhäällä valaisi kuu jo ryhmyisiä tanakoita puita, jotka hajanaisena ryhmänä kasvoivat kummun laella.  … Tuuhean umbu-puun alla virisi pian tuli, joka valaisi lähimmät oksat ja ruohikon. Kun kahvi suuresta pannusta oli loppunut, ja nuotio hiipunut vaaleanharmaaksi hiillokseksi , … pieni irrallinen pilvi vetäytyi kuun edestä ja kuu työnsi valonsäteensä umbun alle.  Pysähdyin hämmästyneenä katsomaan sileää kiviseinää puun takana. Astuin seinää kohti, puolittain odottaen sen katoavan hämyisässä kuun valossa. Muutamalla askeleella olin sen luona, ja ojensin käteni kovaan, todelliseen kiviseinään.

Se oli raskasta tekoa, jokainen paasi tarkasti liitettynä toiseen.  Tämä oli aivan toista, kuin campon savesta puukehykselle muovatut tönöt ja tiilestä tehdyt fazendain päärakennukset.  Sileää, taidolla hakattua ja työn ilolla toisiinsa liitettyä suurta kivipaatta päällekkäin ja vierekkäin. Ylempänä oli osittain luhistunut goottilainen puolikaari, jonka kaksi särkynyttä holvipienaa nousi korkealle kuunpaisteista taivasta vasten. 

Särkyneestä oviaukosta  astuin sisään, odottaen näkeväni, en tiedä mitä, … mutta oven takana oli vain samaa camporuohoa, muutama puu, pensaikkoa, ja muuta ei mitään.  Kuljin nurmikkoa pitkin tietämättä, olenko muinaisen rakennuksen sisäpuolella vai ulkopuolella.  Vähän matkan päässä töksähdin pensaiden takana uuteen seinään. Edestakaisin kulkien totesin pian, että tässä oli ollut viitisenkymmentä metriä pitkä ja parisenkymmentä metriä leveä rakennus, muutamista risteistä päättäen kirkko tai luostari.

Hain huovan, ja kävin eheäksi jääneeseen nurkkaan pitkäkseni, ja kun olin vähän aikaa kuunnellut tuulen hiljaista kuiskailua vanhoissa holvikaarissa, nukahdin. Yht’äkkiä oli kuin humahtava verho olisi lakaissut ryhmyiset puut ja käppyräiset pensaat olemattomiin.  Campon ruoho katosi,ja sen paikalla kiilsi monivärinen mosaiikkilattia. Kun nostin katseeni ylös, olivat musertuneet kiviseinät nousseet korkeuteen. Puoliksi sortuneet holvit kaartuivat uljaina ja siroina korkeaa, rohkein huipuin nousevaa, kattoa kohti.

Pyhän suitsutuksen haju tunkeutui sieraimiini ja vieno urkujen soitto hymisi etäisesti kajahtelevin kaiuin korkean kuorin alla.  Kuunvalo paistoi kapeista holvi-ikkunoista ja levitti lattioille värikkäiden lasimaalausten heleitä kuvioita.  Kirkko säteili tuhansien kynttiläin valoa, kalleista puulajeista veistetty monikuvioinen alttari  kiilsi tummin rauhallisin värein, ja alttarin takana ojensi Madonnan puinen kohokuva käsiään suurta raskasta ulko-ovea kohti.

Urkujen hiljainen vieno soitto voimistui ja pauhasi kirkontäyttävänä mahtavana riemusäveleenä. Raskas jalopuinen kaksoisovi avautui hitaasti, ja sen takaa erottautui palavia soihtuja ja kynttilöitä.  Nyt näin jo, että soihtuja kantoivat tummiin viittoihin ja syviin huppupäähineisiin pukeutuneet miehet, vyöllään paksu köysi. Heidän takanaan tuli miehiä ja naisia, paljaspäin, paljasjaloin, pukeutuneina vaatimattomiin puhtaisiin vaatteisiin. Kulkue tuli äänettömin askelin, tuskin tajuttavin liikkein, leveän kirkkosalin keskellä alttaria kohti.  Matala hyminä nousi kovaksi, korkeaksi, riemuitsevaksi. Kulkue pysähtyi ja polvistui…

Kavahdin pystyyn ja hieraisin silmiäni. Kirkon seinät ja katto haihtuivat, tuhannet  tähdet tiukkivat taas taivaalla.  seinät vetäytyivät ohuina harsoina olemattomiin, ja koukeroiset puut ja käppyräiset pensaat olivat taas paikoillaan.Tapio Hiisivaara, ”Myrkkynuolia, kahvia, banaaneja”, WSOY 1945, s.116.

Hiisivaaran matkakertomusta seuraten, hän oli tuon unen kokiessaan todennäköisimmin Santo Antonio das Missoesin tai São Miguelin nyttemmin pensaikosta esiinraivatun ja suojellun jesuiittakirkon raunioilla.

saomiguel740.2.png

missoes_regular_ruinas-sao-miguel-arcanjo-09

Sao Miguelin yhdyskunta oli itseasiassa muodostunut jesuiittojen paettua intiaaneineen orjakauppiaiden väkivaltaisia hyökkäyksiä, ja joutuessa jättämään aiemmat kylänsä.  1600-luvulta 1700-luvulle, ja osin 1800-luvullekin toimineet jesuiittojen johtamat misiones-, reducciones tai missoes-yhteisöt, jotka joskus mainitaan #jesuiittavaltiona, olivat jesuiittajärjestön reaktio espanjalaisten ja portugalilaisten Uudessa Maailmassa harjoittamaan kantaväestöjen orjuuttamiseen ja tuhoamiseen.

bandeirantes cazadores.jpg

Laajalti Amerikassa sovellettiin kantaväestöön erilaisia pakkotyö-järjestelyjä, ja mikäli heitä ei tarvittu, heidät tuhottiin. Brasiliaa valloittivat ”sivistykselle” Sao Paulosta käsin alueitaan laajentavat paulistat, tai bandeirantet. Orjien metsästys oli heille tärkeä liiketoimi.

misiones-jm.jpgJesuiitat olivat tulleet nykyiseen Brasiliaan jo ensimmäisiä siirtokuntia muodostettaessa.

Nähtyään, että kantaväestölle on aivan turhaa saarnata kristinuskoa näiden nähtyä miten kristityt, espanjalaiset ja portugalilaiset, toimivat, jesuiittaveljestö pyrki ottamaan haltuunsa alueita, joissa kolonialistit eivät ole vielä läsnä, ja suojelemaan näiden asukkaita orjuuttamiselta ja väkivallalta.

Espanjan kuninkaan Felipe III:n kanssa tehtiin sopimus, joka antoi jesuiitoille itsehallinnon eräillä alueilla Etelä-Amerikassa. Sopimukseen sisältyi, että jesuiitat voivat kieltää järjestöön kuulumattomien eurooppalaisten tulon alueilleen. Jesuiittojen erillisalueet, reducciones, maksoivat veronsa Espanjalle, ja tunnustivat Espanjan kuninkaan vallan. Sopimus siis tiesi Felipelle tuloja siihen asti tuottamattomilta alueilta.

Jesuiittojen idea oli käännyttää intiaanit katoliseen uskoon, ja sivistää heidät. Ensin piti saada kontakti lähetystyön kohteisiin, eikä se ollut yksinkertaista, -kaiken siihen asti tapahtuneen conkistador-touhun jälkeen.

Jesuiitat retkeilivät myöhemmän Guaraya-missoesin alueella pitkään ja turhaan: He löysivät vain hylättyjä kyliä ja leirejä, ihmiset pakenivat eurooppalaisia. Tarinan mukaan jesuiittojen retkikunta oli jo luopunut toivosta, ja aloittanut paluumatkansa pois intiaanialueelta, jokea alas, kun:

Kanootit lipuivat suvantoon, ja melomisesta väsyneet jesuiitat antoivat virran kuljettaa itseään. Peilityyni vesi, majesteettiset jättiläispuut joiden latvukset tavoittelivat toisiaan jossain korkeuksissa, ja värikkäät linnut ja perhoset. Ympäristö oli kuin Luojan taideteos. Sitten auringon viistot sädekimput leikkaavat hämärän. Joku aloittaa laulun, muita yhtyy moniääniseen koraaliin. Aika pysähtyy, pettymys retken epäonnistumiseen väistyy mielistä.

Virta tuo heitä laguuniin, luonnon kauneus ympäröi heidät, kukaan ei halua rikkoa lumousta, lopettaa tätä hetkeä. Laulu siis jatkuu. Vanhin jesuiitoista, retkestä vastuullinen, huomaa mustahiuksisia päitä vedessä. Häntä on varoitettu intiaaneista: He sukeltavat veneen sivulle, ponnahtavat pinnalle ja ampuvat nuolen tai sivaltavat veitsellä, -tai kaatavat kanootin. ”Jumala antoi minulle tämän kauniin hetken, ennen kuolemaa. Olkoon niin.” Hän keskittyy laulunsa virheettömyyteen, kohtalonsa hyväksyneen tyyneydellä.

Yhä useampia uimareita on kanoottien ympärillä. ”He ovat lapsia”, huomaa joku. Haltioituneet kasvot tuijottavat jesuiittoja vedestä. Pienet ruskeat sormet tarttuvat kanoottien reunoihin. Jesuiitta-pater laskee kätensä lähelle vedenpintaa.  Joku koskettaa sitä varovasti, huomaa että kanooteissa istuvat ovat ihmisiä, eivät henkiolentoja vaikka laulu on jumalallista.

Uimarit työntävät kanootteja kohti rantautumispaikkaa, jonka ympärille ilmaantuu yhä uusia ihmisiä. Jesuiitat istuvat ja laulavat, he nousevat rannalle ja laulavat. Intiaanit koskettelevat heidän vaatteitaan ja kasvojaan. Jää on murrettu.

Jesuiitat saivat siis kontaktin intiaaneihin, ja lähetystyö alkoi. Enemmän laulua, kuin teologiaa, -kaikella aikansa. Perustettiin lähetysasemia, joihin intiaanit saapuivat suurin joukoin kuulemaan ja oppimaan jumalan sanaa, -ja laulua. Jesuiittojen missoes-yhteisöjä leimasikin laulu ja musiikki niiden loppuun asti.

Lähetysasemille muutti väkeä, jesuiitat rakensivat heille taloja. Kun intiaanit asuivat -ja viidakkoheimot asuvat yhä- suurissa yhteistaloissa, joihin mahtuu monta perhettä ellei koko heimokin, missioiden talot olivat samantyyppisiä.

guarani.house750.png

missoes.Redução Jesuitica.jpg

Missio-elämästä muodostui jonkinlainen synteesi intiaaniyhteisöjen elämäntavasta ja luostarielämästä:

  • Intiaanit asuivat suurissa monen perheen yhteistaloissa mission keskusaukion ympärillä.
  • 2000-6000:tta intiaania organisoi 2-5 eurooppalaista jesuiittaa, apunaan intiaanivirkamiehiä, jotka valittiin äänestyksillä: Corregidor, regidor ja alcalde, kuten Espanjassa.
  • Intiaanit tekivät viikossa kolme päivää yhteisiä töitä mission viljelyksillä tai työpajoissa. Sen lisäksi jokaisella perheellä oli oma viljelypalsta, jonka tuotteet perhe käytti oman harkintansa mukaan.
  • Intiaanit eivät tunteneet yksilöllistä maanomistusta omassa kulttuurissaan. Missoeseissa yksityismaa oli perheen käytössä, sitä ei voinut periä eikä myydä. Tämä ei poikennut intiaaniperinteestä.
  • Karjanhoito tapahtui yhteisesti missoesin puitteissa.
  • Kirkonmenoihin ja juhlapäiviin ilmeisesti osallistuivat kaikki. Juhlia järjestettiin usein, kuten oli ollut tapana intiaaneilla ennenkin.
  • ”Leskien talossa” missio huolehti perheettömistä naisista.
  • Jesuiitat myivät yhteistalouden tuotteet yleensä Buenos Airesin kauppahuoneille. Rahoilla maksettiin verot Espanjan kruunulle, ja ostettiin tarvikkeita.
  • Ei-jesuiittoja ei yleensä päästetty missioiden alueille, ”ulkomaankauppa” oli pääosin keskitettyä.
  • Jesuiitat kouluttivat missioiden väkeä, myös uskonnon ja lukutaidon lisäksi.
  • Jokainen sai kerran vuodessa uudet (valkoiset) vaatteet ja muutakin tarvitsemaansa mission puolesta.
  • Missio-intiaanien elintaso ja koulutustaso oli korkeampi kuin maallisten viranomaisten hallitsemilla alueilla tavallisella rahvaalla.
  • Missioiden käsityöpajoissa tuotettiin mm. kangasta, pitsejä, soittimia, työkaluja ja kirkonkelloja. Tietotaito tuli jesuiittoihin liittyneiltä eurooppalaisilta.
  • Yhteislaulutilaisuudet olivat tavallisia, ja kuorot saattoivat olla hyvin suuria.

1600-luvulla, kun missoesien toimintamalli muodostui ja vakiintui, ei mitään yhteiskunta-ideologioita oltu vielä keksitty. Lähtökohtina on siis täytynyt olla:

  • Jesuiittojen tuntema eurooppalainen luostarielämä.
  • Intiaanien perinteinen yhteisöllinen kyläelämä.

guarani.rivitanssi740.png

Metsä-intiaanit: Missoes-intiaanit:
Mestästys/keräily, puutarha- ja kaskiviljelys apuelinkeinona. Eurooppalais-tyyppinen maanviljelys-karjanhoito, käsityöteollisuus.
Usean perheen yhteistalot. Usean perheen yhteistalot.
Maanomistus tuntematon käsite. Maanomistus tuntematon käsite.
Shamaanit uskonnollisia ja yhteiskunnallisia johtajia. Eurooppalaiset jesuiitat uskonnollisia ja yhteiskunnallisia johtajia.
Kollektiiviset rituaalit keskeinen osa arkipäivän yhteiskunnallista elämää. Kollektiiviset rituaalit (kirkonmenot, etc.) keskeinen osa arkipäivän yhteiskunnallista elämää.
Ihmissyönti tavanomaista. Ei ihmissyöntiä.
Perinteiset käsityötaidot korkealla. Eurooppalaiset käsityötaidot korkealla.
Poliittiset mielipide-erot tuntemattomia tai tilapäisiä. Poliittiset mielipide-erot tuntemattomia tai tilapäisiä.
Yhteiskunnallinen koheesio korkealla. Yhteiskunnallinen koheesio korkealla.
Pysyttäytyivät missoes-yhdyskuntien ulkopuolella, vaikka elivät niiden alueilla. Uskonnollinen eroavaisuus perinteisesti eläviin heimolaisiin.
Olivat orjanmetsästyksen kohteina, hakivat turvaa missoes-alueelta. Olivat orjanmetsästyksen kohteina, vastustivat sotilaallisesti eurooppalaisin asein.
Osa onnistui selviytymään syrjäseuduilla intiaanienhävitys-kampanjoista. Osa onnistui selviytymään missoes- ja guarani-sodista, ja muuttumaan brasilialaisiksi maanviljelijöiksi yms.

missoes.tyokalut.png

Kolonialistien suhde intiaaneihin: Jesuiittojen suhde intiaaneihin:
Tavoite korvata kantaväestö maahanmuuttajilla. Tavoite kasvattaa kantaväestöstä kristittyjä Espanjan alamaisia.
Kantaväestö pidettävä tiukasti erossa eurooppalaisperäisestä yhteiskunnasta. Kantaväestön sulautumista eurooppalaisiin yhteisöihin edistettävä.
Kantaväestö rodullisesti alempiarvoista. Verensekoitus ei suotavaa yhteiskunnan ylemmissä kerroksissa. Roduilla ei ole merkitystä. Sulautuminen hyvä asia.
Intiaaneja voidaan käyttää orjina, vaikka he kuolevat kovassa työssä. Täydennystä haetaan sisämaasta väkivalloin. Kovaan työhön käytetään neekeriorjia. Intiaaniväestö pidetään hengissä.
Intiaanit voidaan assimiloida siirtomaa-yhteiskuntaan vain alimmille portaille: Kausi-työvoimaksi, orjiksi, pikkurikollisiksi ja prostituoiduiksi. Intiaanit koulutetaan eurooppalais-tyyppisen yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi. He ovat osoittaneet kykenevänsä siihen.
Intiaanien tappaminen sallittua. Intiaanien tappaminen yhtä lailla rikos, kuin eurooppalaisenkin.
Intiaanien kulttuurilla ei merkitystä, kun kuolevat kuitenkin. Intiaanien kulttuuri-identitettii muutetaan kristilliseksi, kulttuurishokkia lieventäen.
Kolonialistit rekrytoivat väkeensä Euroopan alhaisoa (kuten sikopaimen Pizarron), tai rikollisia (suoraan hirsipuun juurelta). Jesuiitta-järjestöön liittyi korkeita oppineita, upseereja ja hallintomiehiä uskonnollisen kokemuksen jälkeen. Jesuiitat myös kouluttivat väkeään, -myös maallisissa tieteissä.
Tavoite eurooppalaistaa Etelä-Amerikka. Tavoite eurooppalaistaa intiaanit.

Utopistit kopioivat ”jesuiitta-kommunismin” teorioihinsa

Missoesien organisaatiomallilla on kuitenkin tietty paralleelisuus #utopiasosialismiin, joka ilmaantui vasta satakunta vuotta myöhemmin. Saattaa olla, että jesuiittojen missoes-intiaanikoloniot antoivat esikuvan myöhemmille ihanneyhteiskunta-konsepteille. Sillä erotuksella, ettei jesuiitoilla ollut mitään teoriaa ennenkuin toteuttivat asian käytännössä.

Phalanstère.jpg

Utopistisosialistit Pierre Fourier, Robert Owen ja Saint Simon eivät 1800-luvulla uskoneet raadollisen ihmiskunnan pystyvän elämään rationaalisesti ja säntillisesti ilman erityisiä #ihanneyhteiskuntia, ja niiden sääntöjä. Nämä ihmeyhteisöt olisivat olleet über-hyvin organisoituneita, ja utopistisosialismi jätti merkittäviä vaikutuksia 1800-luvun kuluessa ilmaantuneeseen poliittiseen sosialismiin, #marxismiin ja #anarkismiin. Myös kristillisiä falansteriyhteisö-utopioita esiintyi.

  • Ihmiset asuisivat jonkinlaisissa monumentaalirakennusten ja kasarmien sekasikiöissä, joista käytettiin termiä Phalanstére, tai Phalanx, tai Falansteri.
  • Paljon aikaa käytettäisiin poliittisiin kokouksiin ja kulkueissa marssimiseen.
  • Työ ja omaisuus olisivat yhteistä, -joissakin sovelluksissa myös naiset.

On epäiltävissä, että utopistit yms. valistusfilosofit olivat tietoisia 100 vuotta aiemmista jesuiitta-missoeseista, ja kopioivat ideoita arkkitaantumukselliselta klerikaatilta? Ainakin näennäisiä yhtäläisyyksiä löytyy. Missoes:

missoes800.kuva.png

  • Missioiden asukkaat tekivät oleellisen osan arkipäiväisestä työstään yhdessä.
  • Missio huolehti asukkaiden perustarpeista, osin vastiketta vaatimatta.
  • Taloudellinen toiminta oli yhteisöperustaista, ei yritys-pohjaista.
  • Kokoontumiset, yhteiset tilaisuudet ja mm. yhteislaulu muodostivat merkittävän osan arkipäivää.

Falansteri-elämästä poikkeavia piirteitä on:

  • Asukkaan (intiaanin) taloudellista toimintaa ei rajoitettu hänen perhekohtaisen viljelypalstansa tuoton suhteen. Jesuiitoillahan ”ei ollut taskuja”, joten #yhteinen ei ollut eliitin.
  • Kollektiivinen juhlinta, jesuiitoilla messut etc. ja intiaaneilla rivitanssit yms. rituaalit, olivat olleet jo aiemmassa elämässä. Ihmiset toivat ne missiokyliin mukanaan.
  • Samoin intiaanien kollektiivinen asumismalli oli perintöä heidän aiemmasta elämäntavastaan.
  • Jesuiittojen tavoite oli tehdä intiaaneista normaaleja kristittyjä Espanjan alamaisia, ei sen enempää. Tästä syystä missioelämä myötäili heidän perinteistä tapakulttuuriaan. Muutosta ja ”nykyaikaan” sopeutumista haluttiin, mutta ei kulttuurishokkia.
Missoes-yhdyskuntien käytäntö: Sosialistien utopiat l. teoriat:
Organisatooriset ratkaisut oli sovitettu metsässä asuneiden intiaanien tapakulttuurin mukaisiksi. Falansterit kuviteltiin aivan uuden, paremman, tajunnan tyyssijoiksi.
Yksityinen omistusoikeus koski intiaaneilla henk.koht. esineitä. Maa-alueen nautintaoikeus tunnettiin, ei #maanomistusta. Eurosentrisessa globaalissa ajattelutavassa omistusoikeus ja individualismi ovat hyvin vahvoja. Utopistit löivät päätään seinään.
Jesuiitat kunnioittivat lähetystyön kohteiden tapoja, -ihmissyöntiä lukuunottamatta. Markkinataloudessa elävien ihmisten tapoja ja arvomaailmaan pidetään itsessään pahana
Jesuiitat pitivät itseään ”syntisinä”, tavoittelivat Jumalan armoa palvelemalla huono-osaisia (intiaaneja). Sosialistit t. muut utopistit pitävät itseään muita parempina, ”tiedostavina”. Ylemmyydentunne vahva.
”Sosialistiset” piirteet missoes-elämään tulivat intiaaniyhteisöjen perinteestä tai katolisten luostarien käytännöistä. Käytännöt t. säännöt perustuivat kuvitteelliseen sosialismiin tai kommunismiin. Niiden toimivuudesta ei tiennyt kukaan.
Jesuiittojen yhteiskuntakokeilu sortui kolonialistien väkivaltaiseen vastakampanjaan. Kaikki sosialistiset kokeilut ovat johtaneet joko komedioihin tai tragedioihin.

Miten missoeseissa sitten elettiin: Tehtiin työtä ja laulettiin. Työpäivinä marssittiin aamulla laulaen pelloille, ja illalla takaisin. Eurooppalaiset soittimet olivat ensimmäisiä käsityöpajojen tuotteita. Opettajina olivat jesuiittajärjestöön Euroopassa liittyneet ammattimiehet, -ja heidän joukossaan oli parhaita.

missio.laulua.png

Jesuiitta-intiaani-musiikkia on elvytetty mm. Boliviassa. Näkymä ei paljoa poikkea siitä, mikä oli ollut 300 vuotta sitten.

Missoes-yhteisöjen olemassaolo oli sietämätöntä ulkopuoliselle maailmalle, sillä niiden vapaat intiaanit alleviivasivat olemassaolollaan orjanmetsästyksestä hyötyvien kolonioiden eurooppalaisen ”sivistyksen” onttoutta. Huolimatta kuninkaan, La Platan maakunnan kuvernöörin ja jopa Rooman paavin vetoomuksista orjanmetsästäjät ulottivat toimintansa misseosien alueille.

AntonioRuizdeMontoyaJesuiitta-pater Antonio Ruiz de Montoya, syntynyt 13.06.1585 Limassa Perussa, joutui arvioimaan uudelleen missoesien suhtautumisen väkivaltaan. Hän pyysi Espanjan kuninkaalta luvan perustaa aseelliset puolustusjoukot, -ja sai sen.

Nyt missoesien keskusaukioilla nähtiin sunnuntaisin harjoittelevien kuorojen lisäksi maanantaisin corregidorien johtamien sotilasosastojen sulkeisharjoitutuksia, ja kirkonkellojen lisäksi yhdyskuntien valimoissa alettiin valmistaa tykkejä.

Kaksi komppaniaa per missoes teki noin 30 000:n varustetun sotilaan armeijan. Ratsupartiot vartioivat teitä, ja bandeirantesien ilmaantuminen aiheutti liikekannellepanon. M’Borore:n taistelussa 11.03.1641 jesuiittojen johtamat guaranit tuhosivat Sao Paulosta liikkeellelähteneen bandeirante-joukon. Hyökkääjät tulivat 700:lla kanootilla. Vain 120 heistä pääsi takaisin Sao Pauloon. Tämä lopetti hyökkäykset useaksi vuodeksi.

Todelliset vaikeudet alkoivat, kun vuonna 1750 Espanja ja Portugal päättivät siirtomaidensa rajaksi missoes-aluetta jakavan Uruquay-joen, ja yhteisymmärrys vapaiden intiaanien muodostaman ärsykkeen poistamisesta oli valmis.

Jesuiitat keskittivät armeijansa uhkaa vastaan, ja rajankäynnistä oli luovuttava. Jesuiitat ja intiaanit onnistuivat lyömään vielä kolme hyökkäys-yritystä, ja heidän propagandansa sai vastustajan sotilaita vaihtamaan leiriä. Orjakaupan #markkinahäiriköt, jesuiitat ja vapaat intiaanit piti kuitenkin tuhota, maksoi mitä maksoi.

Vuonna 1759 Portugalin kuningas karkoitti jesuiitat maastaan, ja varsinkin siirtomaistaan. 1765 Espanja seurasi perässä. Samaan aikaan levitettiin huhua, että missoesien alueella on runsaasti kultaa, ja jesuiitoilla on kätkössä suunaton aarre. Tämä sai ryöstönhaluisen roskaväen tulvimaan kolonioiden sotajoukkoihin.

Ryöstäjät tunkeutuivat nyt conkistadorimaisella innolla misseosien alueelle, tuhoten kirkkoja ja polttaen kyliä, ja kiduttaen jesuiittoja ja intiaaneja löytääkseen kulta-aarteen. Henkiinjäänet pakenivat viidakoihin, liittyen siellä entiseen tapaan metsästäen ja keräillen eläneisiin heimolaisiinsa.

Uudet ”conkistadorit” olivat jälleen tuhonneet kulttuuriaarteita ja syösseet hyvinvoivia seutuja kaaokseen, mutta tälläkertaa tuhottiin eurooppalaisen kulttuurin saavutuksia, jotka Amerikan alkuperäiset asukkaat olivat omaksuneet, ja joissa he olivat edenneet oppimestariensa veroisiksi.

Missions_of_the_Chiquitos_Population.pngBolivian jesuiittareduccion väkilukutilasto osoittaa, kuinka dramaattisesti tuho vaikutti. Menetettyä hyvinvointia ja väestön määrää ei ole vieläkään saavutettu.

Amerikkojen kolonisaatiohistorian kamottavimpana asiana pidetään västöromahduksia, joita sattui varsinkin espanjalaisten valoittamilla alueilla. Esm. Väli-Amerikassa väkiluku romahti 80%, siis 100%:sta jäi 20% henkiin. Ilmiötä selitetään eurooppalaisilla tartuntataudeilla, mutta väestökato vaikuttaa tässäkin tarkastelussa suurelta.

Jesuiittojen territorio Argentiinan, Paraguayn ja Brasilian rajalla koki myös uusien kulkutautien tulon, ja suuri kuolevaisuus on kirjattu. Siitä ei kuitenkaan seurannut asutuskeskusten tyhjenemistä, kuten pohjoisempana, vaikka taudit olivat samat ja ihmiset  yhtä vastuskyvyttömiä.

Tässä Mexicon väestökehitys kolonisaation jälkeen:

azteekkiendesimointi-acuna-soto740

Epidemioiden vaikutus on hyvin dramaattinen. Väestö suorastaan desimoidaan. ”Cocoliztli” on azteekinkielinen nimitys tautiepidemioille, joissa ilmeisesti pääosa kuolleisuudesta aiheutui uusimman tutkimuksen mukaan Salmonella enterica-bakteerista, joka muualla maailmassa ei ole aiheuttanut vastaavaa demografista romahdusta.

Eurooppalaisten mukana tulleiden epidemioiden aiheuttamia joukkokuolemia raportoidaan muualtakin, myös jesuiittojen reduccioista, mutta niiden määrälliset vaikutukset eivät olleet Mexicon suuruusluokkaa muualla.

Eroavaisuus voidaan selittää yhteiskunnallisen järjestyksen säilymisellä:

  • Meksikossa ja mm. Kuubassa, Haitissa ja Puerto Ricossa elinkeinoelämä lamaantui conkistadorien tultua.
  • Karibialla rauhattomuus ja ryöstely estivät merikalastuksen, ja mantereella kauppa ja liikenne estyivät, jolloin maataloustuotteet eivät tulleet kaupunkeihin.
  • Kuubassa ja Puerto Ricossa kuolleisuus oli sukupuolisesti valikoivaa: 30% kuubalaisista ja 60% puertoricolaisista omaa amerikkalaisen mtDNA:n (äitilinjan), mutta 0% amerikkalaisen YDNA:n (isälinjan). Naisista menehtyi siis vain osa, kaikki miehet kuolivat.
  • Erään arvion mukaan Brasilian intiaantiorjista 70% oli naisia tai lapsia. Orjanmetsästyksenkin yhteydessä tapahtuva kuolleisuus oli siis sukupuolisesti valikoivaa.
  • Toki taudit tappoivat, mutta väestöromahdus tapahtui siellä, missä hallinnolliset ratkaisut tukivat sitä.
  • Missoeseissa järjestettiin ensimmäistä kertaa amerikkalaisille eurooppalaista sairaanhoitoa, ja heitä pyrittiin suojelemaan suoranaiselta väkivallalta.

Tuohon aikaan, ja myöhemminkin, on tunnettu sanonta, että ”alikehittyneet” kansat katoavat kohdatessaan ”kehittyneempiä”, ne vain ”kuolevat pois”.  1700-luvun alkupuolella, jesuiittojen kontrolloimalla alueella, väestön määrä oli enemmän kuin kaksinkertaistunut vakaiden olojen vallitessa. Pois-kuoleminen alkoi vasta v.1787.

Antonio Ruiz de Montoyalle, ”guaranien apostolille”, on nimetty yliopisto.

logo universidad peru.jpg

Olemme tarkastelleet mielenkiintoista yhteiskunnallista kokeilua, joka ei ollut jonkin suuren idean sijoittamista reaalimaailmaan, vaan rohkeiden mutta pragmaattisten yksilöiden yritys toimia oikein sen hetken yhteiskunnallisessa tilanteessa. Ratkaisut, joita he tekivät, lähtivät heidän kokemuksistaan ja heidän kohteenaan olevien ihmisten, intiaanien, siihenastisen elämäntavan vahvuuksien hyödyntämisestä.

Toimijoilla, jesuiitoilla, oli vahva oma ideologia, jonka painopiste oli tuonpuoleisessa. Sieltä he hakivat tukea moraalisille periaatteille, ja käskyn saattaa kaikki kansat oman oppinsa kannattajiksi.

Tupi-guarani -intiaanit, joiden kanssa he työskentelivät, olivat koko olemassaoloaan koskevan kulttuurisen kriisin edessä: Eurooppalaisten maahantunkeutuminen oli muuttava kaiken, eikä muuttuneessa Etelä-Amerikassa olisi sijaa alkuperäisasukkaiden perinteiselle elämäntavalle. Jesuiittajärjestön tavoitteena oli tehdä heistä ruskeaihoisia kristittyjä, -ja pitää heidät elossa. Tämä tavoite onnistui vain osittain.

”Jesuiitta-valtio” jätti jäljen myös seuraavien vuosisatojen yhteiskunnalliseen ideologiseen keskusteluun. Sen käytännöt, paremmin tai huonommin ymmärrettynä, antoivat virikkeen päättymättömälle sarjalle ihanne-yhteiskuntien formaatteja, joiden sepustelijoiden motiivit eivät ehkä aina olleet yhtä puhtaita, kuin Antonio Ruiz de Montoyan ja hänen seuraajiensa. di-gold

regiodesmissoes799.png

angeltransparent

Canudos-sota: Toinen aseellinen selkkaus Brasilian hallinnon ja kristittyjen kapinallisten välillä.

canudos740.png

Jesuiittoja ja guarani-intiaaneja vastaan käytyjen sotien ehtimättä unohtua nyt tasavallaksi muuttunut Brasilia kävi v.1896-1897 verisen sodan kuivan pohjoisen, Sertaon, köyhiä brasileiroja vastaan. Omalaatuinen saarnaaja Antonio Conselheiro oli kerännyt köyhiä ja osattomia laumaansa, ja vetäytynyt heidän kanssaan asumattomalle seudulle.

Kun lahkolaiset vastoin odotuksia menestyivät taloudellisesti, sotahan siitä tuli. Canudos-kaupungin 30 000:sta asukkaasta jäi henkiin noin 150. Liberaali eliitti oli leimannut kapinalliset monarkisteiksi ja konservatiiveiksi, ja vaatinut heidän tuhoamistaan. Pyhillä miehillä ei aina mene hyvin brasseissa. di-gold

canudos.sota740v.png

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s