Näkymätöntä perintöämme: Kansanomainen rakentaminen säilytti megaliitti-ajan tekniikkaa.

Euroopan syrjäseutujen maalaismainen kivirakennustapa, ilman laastia, kivet määrätyllä tavalla latomalla, oli vuosisatoja yliopistollisen tieteen ulkopuolella, kunnes muutamat ennakkoluulottomat tutkijat tarkastelivat eteläisen Euroopan syrjäseutujen kivirakennuksia ja huomasivat, että niiden rakenne -jopa mittasuhteet- ovat samaa jatkumoa kuin megaliitti-kivikauden tunnettujen rakennusten. Meillä oli perintöä josta emme tienneet, -ja hyvin kaukaa menneisyydestä. Etelä-Italiassa ei voi matkustaa junalla näkemättä niitä. … More Näkymätöntä perintöämme: Kansanomainen rakentaminen säilytti megaliitti-ajan tekniikkaa.

Nuraghit, sardinialaisten omaperäiset kivilinnat, kertovat Euroopan menneisyydestä.

Sardinia on yhä tunnettu epäluuloisuudesta ulkopuolisia, istranzos, kohtaan, ja jopa Italian pitämisestä vieraana maana. Virtaukset, jotka ovat muuttaneet ja muotoilleet länsimaista kulttuuriamme siksi mikä se nyt on, ovat koskettaneet sardinialaisia myöhään ja heikosti. Saaren maisemaa leimaavat mykät Nuragh-tornit, joita on meidän päiviimme säilynyt 7000, ja joita arvioidaan kadonneen maankäytön tehostuessa ainakin kaksinkertainen määrä. Nämä suurista … More Nuraghit, sardinialaisten omaperäiset kivilinnat, kertovat Euroopan menneisyydestä.

Sukupuolisen silpomisen maantieteellinen levinnäisyys James DeMeo: ”The Geography of Genital Mutilations”

Ph.D. James DeMeo piti tämän esitelmän ensimmäisessä ympärileikkauksia käsittelevässä tieteellisessä konferenssissa 1989, samoihin aikoihin jolloin tämä kehitysmaiden ongelmana pidetty vitsaus rantautui Suomeen ja Pohjoismaihin. Sukupuolielinten silpominen ja typistäminen on seksuaalivihamielisyyden äärimmäinen ilmaus, ja kuten DeMeo toteaa, me kyseisen tapakulttuurin ulkopuoliset ihmiset suhtaudumme siihen luontaisella vastenmielisyydellä. Muistutamme kuitenkin lukijaa siitä, että po. kauhut ovat vain kärjistynein … More Sukupuolisen silpomisen maantieteellinen levinnäisyys James DeMeo: ”The Geography of Genital Mutilations”

Naisten ympärileikkaus ei ole edes pahin ilmiö afrikkalaisessa seksuaalikäyttäytymisessä: Oletteko kuullet KUIVASEKSISTÄ?

Naisten alistaminen synnytyskoneiksi ja huvitteluvälineiksi on osa vakiintunutta tapakulttuuria suuressa osassa maailmaa, -on ollut sitä lukemattomien sukupolvien ajan. Nykyaikaisissa afrikkalaisissa valtioissa onkin jatkuvia terveys- ja asennekasvatus-kampanjoja, joilla perinteitä pyritään muttamaan. Ikäväkyllä näyttää siltä että muutoksia voidaan odottaa vasta sukupolvien päästä? Suomalainen kansaedustaja Irina Krohn raportoi eräässä lehtikirjoituksessaan Keniassa näkemästään kampanjajulisteesta. Suurikokoinen taulu tien varrella yrittää … More Naisten ympärileikkaus ei ole edes pahin ilmiö afrikkalaisessa seksuaalikäyttäytymisessä: Oletteko kuullet KUIVASEKSISTÄ?

Indoeurooppalaisen invaasion vaikutukset Euroopassa

Miksi laajalti Euroopassa, mm. länsinaapurissamme, puhutaan alkuperältään itäistä indoeurooppalaista kielimuotoa, se on seurausta noin 6000 vuotta sitten tapahtuneesta nomadi-invaasiosta. Nomadien alkuperäinen kotimaa näyttää nyt mitä todennäköisimmin perustein sijoittuvan Dnjeprin ja Aral-järven väliselle arolle, josta he levittäytyivät mm. Eurooppaan. Tarkastelemme nyt indoeurojen maahanmuuton vaikutuksia eurooppalaiseen kulttuuriin.  Indoeurooppalaisten itäinen alkuperä: Suomalaisessa keskustelussa indoeurooppalaisuus mielletään jostakin käsittämättömästä syystä yleensä … More Indoeurooppalaisen invaasion vaikutukset Euroopassa