Julkaisemme hieman lyhennettynä kehitys- ja neuropsykologi James W. Prescottin seikkaperäisen tarkastelun ihmisen väkivaltaisen käyttäytymisen syistä, jotka hän liittää yksilön varhaiseen kokemusympäristöön, ja ennen kaikkea fyysisen läheisyyden ja huolenpidon puuttumiseen personallisuuden kehityksen kannalta tärkeinä kausina. Prescott pitää väkivaltaisuutta eräänlaisena ihmiskuntaa vaivaavana globaalina epidemiana, jonka taudinaiheuttajan ominaisuudessa toimii tietynlainen arvomaailma, joka meidän kulttuurissamme samaistuu kristillisiin arvoihin. Paitsi neuropsykologiseen aineistoon, Prescott perustaa näkemyksenä antropologisiin havaintoihin eri kulttuureissa. Tutkielma on kirjoitettu alunperin 1975, ja eräät ilmiöt ovat senjäkeen muuttaneet muotoaan, mutteivät ehkä sisältöään.
Väkivallalla seksuaalisuutta vastaan tai seksuaalisuuden käytöllä väkivaltaisessa toiminnassa, erityisesti naista kohtaan, on hyvin syvät juuret raamatullisessa traditiossa.
Neuropsykologisen näkökulman mukaan suurin uhka maailmanrauhalle tulee niiden kansakuntien taholta, jotka tarjoavat virikeköyhimmän ympäristön lapsilleen, ja tukahduttavat eniten seksuaalista nautintoa ja naisen sukupuolisuutta.
J.W.Prescott
| Ihmisen väkivaltaisuus on nopeasti muodostumassa maailmanlaajuiseksi epidemiaksi. Kaikkialla maailmassa poliisi kohtaa vihaisia mellakoitsijoita, terroristit keskeyttävät olympialaiset, kaapparit valtaavat matkustajakoneita ja pommit hajottavat rakennuksia. Viime vuosien aikana sotiminen on kiihtynyt Lähi-idässä, Kyproksella ja Kaakkois-Aasiassa, ja sissisota jatkaa laajenemistaan Irlannissa. Toisaalta rikollisuuden kasvu USA:ssa on jopa inflaatiota nopeampaa. FBI:n tilastot osoittavat, että erilaisten rikosten määrä nousi 16% vuoden 1974 ensimmäisellä puoliskolla, mikä on suurimpia rikollisuuden lisäyksiä, mitä FBI on koskaan tilastoinut.
Ellei väkivaltaisuuksia pystytä rajoittamaan, joudumme elämään pysyvästi pelon ja valvonnan maailmassa. Valitettavasti väkivalta-ongelmaan tarjotaan ratkaisuksi väkivaltaa. Useimmat viranomaiset suosittelevat poliisien lisäämistä parhaana tapana rajoittaa rikollisuutta. Ihmisten sijoittaminen vankilaan, mikä on tavallisin tapamme hoitaa tämä ongelma, ei ole mikään ratkaisu, sillä väkivaltaisuudet ovat seurausta siitä tavasta, jolla kasvatamme lapsemme ja nuorisomme. Ruumiillisten rangaistusten käyttö ja tapa jolla väkivalta esitetään TV:ssä ja elokuvissa opettavat lapsillemme, että väkivallan käyttö on täysin normaalia. Tämänkaltaiset esimerkit eivät ole kuitenkaan pääasiallisia syitä väkivaltaiseen käyttäytymiseen, vaikka tukevatkin sitä. Viime aikaisten tutkimustulosten mukaan fyysisen mielihyvän puuttuminen kasvavan lapsen kokemusmaailmasta näyttää olevan suurin syy fyysisen väkivallan esiintymiseen käyttäymisessä. Yleinen tapa assosioida seksi ja väkivalta antaa johtolangan ymmärtää väkivallan ja mielihyvän kieltämisen yhteys. Toisin kuin väkivalta, mielihyvä näyttää olevan ilmiö, jota maailmassa ei koskaan ole riittävästi. Ihmiset ovat alati etsimässä uusia nautinnon muotoja, mutta näyttävät löytävän etupäässä korvikkeita luonnolliselle aistilliselle nautinnolle, kosketukselle. Me koskettelemme nautinnon tai kivun vuoksi, tai emme lainkaan. Vaikkakin ruumiillinen nautinto tai ruumiillinen väkivalta näyttävät olevan eri asioita, niiden välillä tuntuu olevan herkkä ja intiimi yhteys. Tämän suhteen ymmärtäminen onkin väkivallan jatkumisen ja laajenemisen pysäyttämisen edellytys. Neuropsykologina olen tutkinut väkivallan ja nautinnon kummallista suhdetta, ja olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että fyysisen aistillisen nautinnon riistäminen joltakin on pääasiallinen syy tämän myöhempään väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Eläimillä tehdyissä laboratorio kokeissa on havaittu, että nautinto ja väkivaltaisuus ovat toisiinsa vastavuoroisessa suhteessa: Toisen olemassaolo heikentää toista. Raivoava väkivaltainen eläin voi äkisti rauhoittua, kun elektrodilla stimuloidaan sen aivoissa nautintoon reagoivaa keskusta. Väkivalta-pisteen ärsytys lopettaa toisaalta eläimen tyytyväisen olotilan ja rauhallisen käytöksen. Nämä kaksi keskusta eivät voi olla aktivoituneina samanaikaisesti. Ihmisistä on havaittu, että nautinto-keskeinen persoonallisuus harvoin tuottaa väkivaltaista tai aggressiivista käyttäytymistä, ja toisaalta väkivaltaisen luonteen omaava henkilö pystyy heikosti sietämään, kokemaan tai nauttimaan aistinautintoja tuottavista aktiviteeteista. Joko väkivaltaisuus tai nautinto on korkealla, toisen ollessa matalalla tasolla. |
Aistillinen riisto
| Väkivaltaisuuden ja nautinnon välinen vastavuoroisuus on erittäin merkityksellistä, koska tietyt aistikokemukset kehityksen formatiivisina kausina voivat altistaa neuropsykologisesti joko väkivalta-hakuiseen tai nautinto-hakuiseen käyttäytymiseen myöhemmässä elämässä. Tutkijana olen vakuuttunut, että tietyt epänormaalit sosiaaliset ja emotionaaliset käyttäytymiset johtuvat siitä, mitä psykologit kutsuvat äidinpuoleisen sosiaalistumisen syrjäyttämiseksi (’maternal-social’ deprivation), mikä tarkoittaa puutetta hellyydestä ja rakastavasta huolenpidosta, ja aiheutuu tietyn tyyppisestä aistillisesta syrjäyttämisestä, somatosensorisesta hylkimisestä (somatosensory deprivation). Sana on johdettu kreikan sanasta, joka tarkoittaa ’kehoa’. Termi erottaa kosketuksen ja ruumiin liikkeiden havainnoimisen muista aistimisen lajeista, näkemisestä, kuulemisesta, maistamisesta ja haistamisesta. Käsitykseni mukaan kehon kosketusten, kontaktien ja liikkeiden estäminen on yksinkertainen syy lukuisiin emotionaalisiin häiriöihin, kuten masennukseen, autismiin, yliaktiivisuuteen, seksuaalisiin häiriöihin, huumeiden käyttöön, väkivaltaisuuteen ja aggressiivisuuteen.
Nämä tulokset on saatu Harry F. ja Margaret K.Harlowin kontrolloiduissa laboratorio kokeissa Wisconsinin yliopistossa. Harlowit ja heidän oppilaansa eristivät apinan pentuja emostaan syntymästä alkaen. Nämä apinat pidettiin kukin omassa häkissään tutkimuslaitoksen apinahuoneessa, joten ne saattoivat sosiaalistua lajitovereihinsa näkemisen, kuulemisen ja haistamisen, mutta ei koskettamisen tai liikkumisen kautta. Tämä ja muut vastaavat kokeet osoittavat, että eristys ruumiillisista kontakteista ja ruumiinliikkeistä -ei muiden aistien- on se seikka joka tuottaa laajan valikoiman epänormaaleja emotionaalisia käyttäytymismuotoja näille eristettynä kasvatetuille eläimille. Tiedetään myös hyvin, että ihmislapset, jotka ovat olleet eristyksissä pitkiä aikoja fyysisen kosketuksen ollessa vähäistä, kehittävät lähes identtisiä oireita: Heilumista, pään hakkaamista. Joskin patologinen väkivaltaisuus eristyksessä kasvatetuilla apinoilla on hyvin dokumentoitua, varhaisen somatosensorisen eristyksen ja myöhemmän fyysisen väkivaltaisuuden keskinäinen yhteys ihmisellä on vielä vähemmän tutkittua. Lukemattomat tutkimukset nuorista tai aikuisista rikollisista osoittavat perhetaustasta rikkoutuneita koteja ja/tai ruumiillisesti loukkaavia vanhempia. Näissä tutkimuksissa on harvemmin tarkasteltu fyysisen läheisyyden tasoa lapsuudessa, vaikka siitä voi päätellä jotain muiden seikkojen, havaittujen laiminlyöntien ja pahoinpitelyiden, perusteella. Varsin mielenkiintoinen tutkimus tältä alueelta on Brant F. Steelen ja C.B.Pollockin, jotka molemmat ovat psykiatreja University of Coloradossa, lasten pahoinpitelyjä samoissa perheissä kolmen sukupolven ajan seurannut työ. He huomasivat, että vanhemmat, jotka kohtelivat huonosti jälkeläisiään olivat poikkeuksetta jääneet paitsi fyysistä hellyyttä omassa lapsuudessaan, ja heidän omien vanhempiensa sukupuolielämä oli ollut poikkeuksellisen köyhää. Steele kiinnittää huomiota siihen, että äidit, jotka pahoinpitelevät lapsiaan, eivät -ilman ainuttakaan poikkeusta- ole koskaan kokeneet orgasmia. Sukupuolisten nautintokokemusten taso niillä miehillä, jotka pahoinpitelivät lapsiaan, ei ole niin yksiselitteinen, mutta heidän sukupuolielämänsä, useimmiten, oli epätyydyttävää. Hypoteesi, että fyysinen nautinto aktiivisesti estää fyysistä väkivaltaisuutta, saa tukea myös omista kokemuksistamme. Yleensä juuri orgasmin kokemisen jälkeen ei ole tapana haastaa riitaa kenenkään kanssa. Freudin näkemykset varhaisten kokemusten vaikutuksesta myöhempään käyttäytymiseen ja tukahdutetun seksuaalisuuden seurauksista ovat hyvin tunnettuja. Valitettavasti aika ja tila eivät riitä hänen ja Wilhelm Reichin näkemyserojen esittelyyn tässä yhteydessä. Oletus, että fyysinen väkivaltaisuus on seurausta fyysisen mielihyvän tukahduttamisesta, vaatii asiallista ja systemaattista arviointia. Me voimmekin testata tätä hypoteesia lasten kasvatus-käytäntöihin eri kulttuureissa verrattuna seksuaaliseen käyttäytymiseen ja fyysisen väkivallan esiintymiseen. Mikäli olemme oikeilla jäljillä, sellaisissa yhteisöissä, joissa lapsille suodaan runsaasti fyysistä huolenpitoa, hellyyttä ja läheisyyttä, löytyy huomattavasti vähemmän fyysistä väkivaltaa, kuin sellaisissa yhteisöissä joissa lapsiin kohdistetaan vain vähän hellyyttä. Yhtäläisesti ne yhteiskunnat, joissa hyväksytään ja suvaitaan esiaviollista tai avioliiton ulkopuolista seksiä, olisivat odotetusti vähemmän väkivaltaisia, kuin ne joissa ne tuomitaan ja kielletään. Kulttuuriantropologit ovatkin jo kartoittaneet tämän alueen, ja heidän tuloksensa esitellään yhteenvetonaR.B.Textorin kokoamassa A Cross-Cultural Summaryssä [1] Textorin teos on perustyökalu kulttuurien väliseen tilastolliseen vertailuun. Katsaus käsittää yli 20 000 tilastollisesti merkittävää korrelaatiota 400:stä sadasta primitiivisestä yhteisöstä. |
Lapset laiminlyötyjä, aikuiset väkivaltaisia
| Tietyt vaihtelevat tekijät, jotka heijastavat fyysisestä hellyydestä lapsia kohtaan, on rinnastettu toisiin muuttujiin, kuten rikosten ja väkivallan määrään (varkauksien ja tappojen lukuisuus, etc.). Tärkeimmät yhtäläisyydet on esitetty taulukossa [#1″>Taulu 1], joka näyttää selvää toistuvuutta korkean hellyys-tason / matalan väkivaltaisuuden ja toisaalta matalan hellyys-tason / korkean väkivaltaisuuden esiintymisessä.
Tulokset osoittavat, että yhteisöjä, jotka antavat lapsilleen suurta fyysistä läheisyyttä, luonnehtii varkauksien vähäinen määrä, vähäinen kivun tuottaminen lapsille, vähäinen uskonnollinen aktiviteetti ja mitätön tai puuttuva tappaminen, silpominen tai vihollisten kidutus. Tämän mukaan näyttää siis ilmeiseltä, että ruumiillisen mielihyvän riistäminen lapsuuden aikana on merkitsevästi yhteydessä rikosten ja väkivallan korkeaan tasoon. Joissakin yhteisöissä lapsia rangaistaan fyysisesti kurinpito tarkoituksessa, toisissa taas ei. Tulokset taulukossa 2 [Table 2] että yhteisöillä, jotka aiheuttavat kipua ja huonoa oloa lapsille rangaistusmielessä, on taipumusta laiminlyödä heitä ylipäänsä. Nämä tiedot eivät tue neuvoa, joka annetaan Raamatussa: Sananlaskut 23:13-14:”Älä kiellä poikasi kuritusta, sillä jos lyöt häntä vitsalla, säästyy hän kuolemasta. Vitsalla sinä häntä lyöt, tuonelasta hänen sielunsa pelastat.” Aikuisten fyysinen väkivaltaisuus on käyttämällämme oletuksella melko tarkkaan ennustettavissa 36:ssa 49:stä tarkastelusta kulttuurista (73%) lasten fyysisen hellyyden tason perusteella. Todennäköisyys, että 73%:n taso olisi sattumaa, on hyvin hyvin pieni. Tutkituista 49:stä yhteisöstä 13 näyttää olevan poikkeuksia sääntöön, että somatosensorisen nautinnon puuttuminen tekee ihmisistä väkivaltaan taipuvaisia [Taulukko 3]. Yleensä odotetaan, että yhteiskunnat, joissa annetaan paljon arvoa fyysiselle mielihyvälle lapsuudessa, myös ylläpitävät vastaavaa mielihyvän tasoa aikuisuudessa. Näin ei välttämättä ole. Lasten kasvatuksen käytännöt eivät ennusta yhteisön suhtautumista myöhempään seksuaaliseen käyttäytymiseen.
Kahta muuttujaa, jotka korreloivat vahvasti keskenään, ei useinkaan voida menestyksellisesti käyttää kolmannen muuttujan ennustamiseen. Siksi onkin merkityksellistä tarkkailla sukupuolista käyttäytymistä kolmessatoista kulttuurissa, joissa aikuisten väkivaltaisuus ei ole odotuksiemme mukaista verrattuna fyysiseen mielihyvään lapsuudessa. Ilmeisesti sosiaaliset tavat, jotka vaikuttavat ja määrittävät käyttäytymisen suhteessa seksuaaliseen hellyyteen, ovat erilaiset verrattuna niihin normeihin, jotka ohjaavat fyysistä huolenpitoa lapsia kohtaan. Kun kuutta yhteiskuntaa luonnehtii sekä lasten mielihyvän korkea taso, että korkea väkivaltaisuus, tarkastellaan niiden suhtautumisessa esiaviolliseen sukupuolikäyttäytymiseen, huomaamme että viidessä niistä esiintyy esiaviollisten suhteiden ankaraa tukahduttamista, ja neitsyys on niissä korkeassa arvossa. Tämä näyttää osoittavan, että fyysisen nautinnon tukahduttaminen myöhemmässä elämässä voi mitätöidä lapsuuden mielihyvän tervehdyttävän vaikutuksen. Seitsemää tutkituista yhteiskunnista luonnehtii sekä heikko lapsuuden fyysinen mielihyvä että myös vähäinen aikuisten fyysinen väkivaltaisuus. Kaikissa niissä vallitseekin salliva suhtautuminen esiaviollisiin sukupuolisuhteisiin. Siten lapsuuden mielihyvän tukahduttamisen vahingollinen vaikutus tulee kumotuksi nuoruusiän sukupuolisisten fyysisten nautintojen kautta. Nämä havainnot johtavat somatosensorisen nautinnon tukahduttamisen vaikutuksia koskevan teorian tarkistamiseen yksitasoisesta kaksitasoiseen malliin. Uudistetulla hypoteesilla pystymme luokittelemaan tarkasti 48 49:stä tutkitusta kulttuurista. Väkivaltaisuuden aiheuttajana voi siis toimia somatosensorisen mielihyvän tukahduttaminen sekä lapsuudessa että nuoruusiässä. Ainoa jäljelle jäävä todellinen poikkeus tutkittujen kulttuurien joukossa onJivaro-kansa Etelä-Amerikassa. Tämän kulttuurin väkivaltaisuuden syiden määrittäminen edellyttää todella seikkaperäisiä tutkimuksia. Jivarojen uskomusjärjestelmällä lienee suuri vaikutus heidän kulttuurinsa luonteeseen. AntropologiMichael Harner toteaa kirjassaan Jivaro Souls [6], että näillä intiaaneilla on ”syvässä istuva uskomus että tappamalla voidaan hankkia sieluja, joiden avulla saavutetaan yliluonnollinen voima joka antaa kuolemattomuuden.”
Sen mukaisesti, että fyysinen hellyys ja mielihyvä sekä nuoruusiässä että lapsuudessa ovat yhteydessä väkivaltaisuuden esiintymiseen, me löydämme todisteita merkittävästä yhteydestä esiaviollisen seksin rangaistavuuden ja erilaisten rikosten ja väkivaltaisten toimien välillä. Kuten taulukko 4 [Taulukko 4] osoittaa, monissa tapauksissa esiaviollisen seksin tukahduttaminen liittyy suureen yhdyskuntakokoon, monimutkaisiin sosiaaliryhmien suhteisiin, luokkaeroihin, rajoittuneisiin ydinperheisiin, vaimojen ostamiseen, käytännön orjuuteen, ja jonkinlaisen Jumalan esiintymiseen ihmisten moraalin määrääjänä. Yhteys suppean perheen ja esiaviollisen seksin tuomittavuuden välillä johtaa ajattelemaan, että länsimainen ydinperhe on ehkä vaikuttanut meillä vallitsevaan seksuaalisuuden ilmaisemisen tukahduttamiseen. Saman suuntainen vaikutus yhteiskuntaamme on voinut olla yhdyskuntien koolla, sosiaalisen rakenteen monimutkaisuudella ja yhteiskuntaluokkien eroilla. Ei ole myöskään yllättävää, että itsekkyys, oman voiton tavoittelu ja narsismi kukoistavat fyysisen mielihyvän tukahduttamisen olosuhteissa. Exhibitionistisen tanssin ja pornografian roolina näyttää olevan normaalin seksuaalisen toiminnan korvaaminen. Joidenkin kansakuntien keskuudessa, missä naisellista seksuaalisuutta tukahdutetaan erityisen voimakkaasti, pornografinen taide on kehittynyttä. |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Avioliiton ulkopuolinen seksi
Tarkastelen myös avioliiton ulkopuolista sukupuolikäyttäytymistä koskevia kieltoja rikollisuuden ja väkivallan kautta. Tiedostot osoittavat selvästi, että rankaisevan tukahduttava asenne avioliiton ulkopuolisia sukupuolisuhteita kohtaan on yhteydessä fyysiseen väkivaltaan, henkilöön kohdistuviin rikoksiin ja käytännön orjuuteen. Yhteiskunnat, jotka arvostavat yksiavioisuutta, pitävät myös korkealla sotilaallista kunniaa ja palvovat aggressiivisia jumalia. Kulttuurienväliset vertailut tukevat niiden psykologien ja sosiologien näkemyksiä, joiden mielestä ne seksuaaliset ja psykologiset tarpeet, jotka eivät täyty avioliitossa, tulee ratkaista sen ulkopuolella, ilman että aviosuhteen ensisijaisuus tulee vahingoitetuksi.
Rikollisuus ja fyysinen väkivalta on merkittävästi lisääntynyt viimeisimmän vuosikymmenen aikana USA:ssa. FBI:n tilastojen mukaan sekä murhat että törkeät pahoinpitelyt kasvoivat 53% vuosien 1967 ja 1972 välisenä aikana, ja väkivaltaisten raiskausten määrä kasvoi vastaavasti 70%. Nämä tilastot nostavat jälleen esiin kysymyksen seksin ja väkivallan suhteesta. Raiskaus-tilastot ovat kylmä todiste, joka osoittaa seksuaalisen väkivallan suositummuutta seksuaaliseen nautintoon nähden USA:ssa. Tämä heijastaa asennettamme, joka hyväksyy seksuaali-painotteiset elokuvat, jotka sisältävät väkivaltaa ja raiskauksia, ja tuomitsee seksuaalisuuden nautintojen kuvaamiseen keskittyvissä filmeissä. Elokuvateatterit naapurustossamme esittävät seksiä ja väkivaltaa sisältäviä tuotteita, kuten Straw Dogs, Clockwork Orange jaThe Klansman, kun samanaikaisesti pidetään pannassa nautintoja esittäviä, kutenDeep Throat ja The Devil in Miss Jones. (On huomattava, että alkuperäinen Prescottin artikkeli on kirjoitettu 1975, ja sen jälkeen on tapahtunut kehitystä sekä huonompaan että parempaan suuntaan po. sektorissa. 70-luvun ilmapiirissä ei-väkivaltainen porno saattoi jopa vaikuttaa ”pehmeämmältä” vaihtoehdolta, mutta myöhempi kehitys on korostanut tämänkin lajin nais-vastaisuutta ja katsojan mieleen tuputtaman naisen esineellistämisen kielteisyyttä. Ihmisten mieliä viihde-konglomeraattien kautta raaistava teknokaupallinen systeemi korostaa tänään seksiä aiempaa enemmän, mutta esittää sen epäinhimillisen tyhjänä, melkein pelkkänä motorisena suorituksena, josta ”turha” ihmisten välinen suhde on karsittu minimiin. Jos 30 vuotta sitten sukupuolisuutta tukahdutettiin, 2000-luvulla se tahritaan kaupallisuuteen ja hengettömyyteen, josta on vain yksi askel ihmissuhteissa tapahtuvan tyydyttymisen korvaamiseen kokonaan prostituutiolla, johon elokuvateollisuuden pääomat luultavasti siirtyvät, kunhan ovat pohjustaneet tämän uuden kultakaivoksensa. käänt.huom.) Yritykset kieltää hierontaleikit ovat eräs osoitus nautinnonvastaisista asenteistamme. Ilmeisesti nautintoa tuottava sukupuolisuus on moraalitonta ja mahdotonta hyväksyä, mutta seksi väkivallan kanssa on moraalista?(Tämä asenneilmasto, jota vastaan Prescott polemisoi, on varsin pitkälle korvautunut 30:ssa vuodessa joustavammalla mutta yhtä elämänkielteisellä taktiikalla. käänt.huom.) Suoritin kyselytutkimuksen, johon osallistui 96 keskimäärin 19 vuotiasta opiskelijaa, ja heidän vastauksensa tukivat yhteyttä fyysisen nautinnon (erityisesti esiaviollisen seksin) torjunnan ja fyysisen väkivallan ilmaisun välillä. Vastaajat, jotka tuomitsivat abortin, syyllistivät esiaviolliset suhteet ja alastomuuden perheen piirissä, hyväksyivät todennäköisesti kovat fyysiset rangaistukset lapsille ja uskoivat kivun auttavan vahvan moraalisen luonteen kehittämisessä. Nämä vastaajat myös usein pitivät alkoholia ja päihteitä tyydyttävämpinä kuin seksiä. Tämäkin kysely tukee vahvasti mielihyvän ja väkivaltaisen käyttäytymisen välistä käänteistä riippuvuutta, joten nautinto-väkivalta vastakkaisuus ja toistensa pois-sulkevuus, mikä havaittiin antropologisessa aineistossa primitiivisistä kulttuureista, on havaittavissa myös kehittyneissä teollisissa yhteiskunnissa. Toinen mahdollisuus tarkastella yhteyttä väkivallan ja nautinnon välillä on tutkia yhteiskunnan asennetta huumeisiin. Yhteiskunnat tapaavat tukea sellaista käyttäytymistä, joka vastaa niiden normeja. USA:n yhteiskuntaa voi kuvailla kilpailulliseksi, aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi yhteisöksi. Niin muodoin voimme odottaa sen tukevan sellaisten päihteiden käyttöä, jotka sopivat em. käyttäytymiseen, ja vastustavan sellaisia joiden vaikutus saattaa olla päinvastainen. Alkoholin vaikutukset ovat hyvin tiedossa. Sen nauttiminen edistää väkivaltaisen käytöksen ilmenemistä, ja huolimatta hyvin haitallisista seurauksista varsinkin kroonisille käyttäjille, se on hyväksytty USA:n yhteiskunnassa. Marihuana on toisaalta nautintoa indusoiva huume, joka vähentää käyttäjänsä väkivaltaisuutta ja aggressiivisuutta. Otaksun, että se on tästä syystä kielletty USA:ssa. Vastaavista syistä heroiini on kielletty mutta metadoni, joka on addiktiivinen huume ilman nautinnollista vaikutusta, on sallittu.(Tässä Prescott erehtyy pahemman kerran. Alkoholilla tuskin saadaan aikaan väkivaltaista käyttäytymistä sellaisissa ihmisissä, joihin väkivaltaa ei ole aiemmin kuvatuilla tavoilla ”ladattu” yhteiskunnan toimesta. Marihuanan käyttö on Prescottin kirjoittamis-ajankohdan jälkeen levinnyt ”hippi”-piireistä sellaisiin yhteiskuntaryhmiin, jotka ovat perinteellisesti käyttäytyneet väkivaltaisesti, ja he tekevät sitä yhä. Marihuana ja sen kovempi versio, tiiviimmässä muodossa markkinoitu cannabis, ovat ”lievinä” huumeina krapulan jälkeen elimistöstä poistuvaa alkoholia vaarallisempia, koska ne kasaantuvat elimistöön -mm. aivokudokseen- aiheuttaen pidempään jatkuneen käytön yhteydessä fyysistä ja henkistä rappeutumista. 1970-luvun psykologeilla ja antropologeilla ei ollut nähtävissään esimerkkejä pitkään jatkuneen cannabiksen käytön seurauksista, joita tänään saattaa hoiperrella tyhjin silmin vastaan Helsinginkin kaduilla. On huomattava, että eräiden tutkijoiden havainnot mm. marihuanasta [=jalostamaton mieto cannabis] ovat yhteisöistä, jotka ovat olleet ko. huumeen kanssa tekemisissä ”aina”, eli sen haittavaikutukset eivät enää yllätä, ja aineen kanssa ollaan ”sinut”. Eräät hyvin repsessiiviset ja aggressiota ihannoivat yhteiskunnat -arabimaat ym.- ovat kriminalisoineet alkoholin vaikka sallivat käytännössä kansalaistensa hashis-pöllyttelyt. Se ei estä kyseisten kansakuntien länsimaista katsojaa kuvottavaa sotakiihkoa eikä naisten alentamista esineen tasolle. Alkoholi-kiellolla arabimaissa ja cannabis-kiellolla länsimaissa lienee melko yhtäläinen syy: Uuden huumeen tulo on aina sosiaalinen katastrofi, jolla on sietämätön inhimillinen ja myös taloudellinen hinta. Eräiden kauppakomppanioiden vastuuton toiminta alkuperäiskansojen parissa on surullinen esimerkki narkoottisen mullistuksen vaikutuksista, ja hallitukset useimmissa maissa näyttävät ottaneen oppia historiasta. Hyvä niin. käänt.huom.) Taulukko 5 [Taulukko 5] osoittaa hyvin suurta korrelaatiota alkoholin käytön ja rankaisevan kasvatuksen välillä. Henkilöt, jotka ovat saaneet vain vähän hellyyttä äideiltään ja joilla on ollut rankaiseva isä, ovat taipuvaisia tulemaan vihamielisiksi ja aggressiivisiksi juopuneina. Tälläiset henkilöt löytävät alkoholista enemmän tyydytystä kuin seksistä. Rankaisevan kasvatuksen ja huumeiden käytön välinen yhteys näyttää yhä vahvemmalta. Ne vastaajat, joita oli fyysisesti rankaistu lapsina, osoittivat alkoholin esille tuomaa vihamielisyyttä ja aggressiivisuutta, ja he todennäköisesti löytävät alkoholista ja huumeista enemmän nautintoa kuin seksistä. Myöskin ne, joiden vastauksissa esiaviollista seksiä pidetään ”ei-hyväksyttävänä”, ovat yleensä aggressiivisia juopuessaan, ja myös saavat alkoholista tai huumeista enemmän nautintoa kuin seksistä. Näillä todisteilla voimme päätellä, että huumeiden tuottama ”nautinto” toimii korvikkeena somatosensorisille nautinnoille.
Prescottin kuvaama aggressiivinen miestyyppi löytyy nyky-Suomessa tälläkin vuosituhannella. Jos ei muualta, niin monoteistisen isä-jumala -uskonnon leimaamista takapajuisista kulttuureista saapuneiden maahanmuuttajien joukosta, mikä ei tarkoita sitä, että suomalaiset olisivat itsekään vapaita po. atavismista. Kun länsimaisen kulttuurin seksuaalismoraalinen ilmasto on muutosprosessin kourissa, Prescottin tarkastelemana ajankohtana mahdollisesti riittänyt vasta-asenne, seksuaalimyönteisyydellä seksuaalikielteisyyttä vastaan, ei ole enää riittävä. Tänään mainonnan ja viihteen kaikkialle ulottuva koneisto suorastaan tyrkyttää seksiä -heidän muokkaamassaan formaatissa- lähes kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin yhteyksiin. Karkeasti ilmaistuna: Vastakulttuuri ei voi enää liputtaa seksuaalisuuden määrän puolesta, vaan ”laadun”. Tämä tarkoittaa sitä, että on aloitettava seksuaalisuuden ja ihmisluonnon tuntemisesta, ja sitä kautta opittava erottamaan globaalin kaupallisen teknosysteemin muokkaama rujo ”seksin” määritelmä siitä, mitä ihminen pohjimmiltaan haluaa, ja mikä lähtee hänestä itsestään. Tämä tie on looginen, antoisa, mutta se ei ole helppo. käänt.huom.)
Dendriittien haarakkeiden lukumäärä on selvästi suurempi, jos eläin on kasvatettu virikkeellisessä ympäristössä (”Enriched environmental condition”, EC), verrattuna lukumäärään, joka on vastaavasti rotilla, jotka ovat viettäneet aikansa tavallisessa kahden rotan häkissä. (”Social condition”, SC), tai rotilla, joiden ympäristönä on ollut yksittäis häkki (”Isolate condition”, IC) Tämä osoittaa, että äärimmäiset olosuhteet eivät ole tarpeen aivojen rakenteellisten muutosten aikaansaamiseen. Dendriitit, jotka ovat tavallisesti haarakkeisia, ovat ne aivosolun osat, jotka siirtävät hermoimpulssin toiseen soluun, eli niiden avulla neuronit (aivosolut) kommunikoivat keskenään. Monihaarakkeiset solut mahdollistavat aktiivisemman aivotoiminnan, kuin vain harvoja tai epänormaaleja haarakkeita käsittävät solut. Otaksutaan, että aivojen rakenteen monimutkaisuus on yhteydessä kykyyn ratkaista monimutkaisia älyllisiä tai sosiaalisia ongelmia, ja toisaalta dendriittien epänormaalius aiheuttaa haitallisia ilmiöitä aivoissa. Lähde: Volkmar ja Greenough [9] |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Tämä diagrammi esittää kasvuympäristön vaikutukset aivosoluun, joka on peräisin rotan visuaalisen cortexin neljännestä kerroksesta.Uskonnolliset juuret
Filosofista dualismia ja teologian ruumis/sielu -suhdetta voidaan tarkastella fyysisen nautinnon ja fyysisen väkivallan asetelmaan verraten. Läntisessä filosofisessa perinteessä ihminen ei ole ehyt olento, vaan nähdään jakautuneena ruumiiseen ja sieluun. Kreikan filosofian näkemys ruumiin ja sielun yhteydestä on kovin erilainen, kuin judeo-kristillinen käsite, joka asettaa ristiriidan ruumiin ja sielun välille. Judeo-kristillisen näkemyksen mukaan ihmiselämän tarkoitus on sielun pelastaminen, ja ruumis on vain este tämän päämäärän tiellä. Ruumista pitää siis rangaista ja tukahduttaa. Apostoli Paavalin sanoin: ”Sillä jos te lihan mukaan elätte. pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.” (Roomalaiskirje, 8:13) Paavalin selvästi ilmaisema tavoite on somatosensorisen nautinnon ”kuolettaminen” ja korvaaminen sielun pelastamisella. ”Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä.” (1. korinttolaiskirje 7:1) Aristoteles ei nähnyt ristiriitaa ruumiin ja sielun välillä, vaan mieluummin suhteen jossa mieli on riippuvainen ruumiin tilasta. Hän totesi, että ”ruumiista huolehtimisen tulisi olla ennen sielua.” (Politica) Aristoteles antoi myös merkitystä nautinnon ja kivun vastavuoroiselle riippuvuudelle, ja opetti että pakonomainen ruumiillisen nautinnon etsintä on lähtöisin ruumiillisesta hämmennyksestä ja tuskasta: ”Liiallisuus, mikä on pahasta miehelle, on mahdollista ruumiillisen hyvän suhteen, ja sitä on ylenmääräisen nautinnon tavoittelu, mutta ei tarpeellisen mielihyvän hankkiminen. Jokaiselle miehelle antaa jonkinlaista huvia hyvä ruoka, viinit ja sukupuoliset suhteet, mutta kaikki eivät nauti näistä asianmukaisella tavalla. Kääntöpuoli on kivun todellisuus: Heikko persoona ei voi välttää liiallisuutta, mutta hän voi välttää nautintoa ylipäänsä. Liiallisen nautinnon vastakohtana on tuskat, mutta vain sellaiselle miehelle, joka harrastaa liiallisuutta…Sen mukaisesti meidän tulee nyt selvittää, miksi ruumiin nautinnot näyttäytyvät niin haluttavina. Ensimmäinen syy siihen on että nautinnot poistavat kärsimyksen. Jos mies kokee liikaa kipua, hän pyrkii liialliseen nautintoon, erityisesti ruumiilliseen nautintoon uskoen että tämä parantaa hänen tuskansa. Tämä parannuskeino, nautinto, muodostuu hyvin intensiiviseksi — ja tämä on syy siihen miksi he harrastavat, sillä heillä on vastakkaisia kokemuksia. (Nichomachean Ethics, kirja 7) Tässä pohdinnassaan korkeimmasta hyvästä Aristoteles on melko täsmällinen. ”Siksi korkein hyvä on jonkinlaista nautintoa, huolimatta tosiasiasta että useimmat nautinnot ovat pahoja, ja jos niin halutaan, pahoja sanan valikoimattomassa merkityksessä.” (Nichomachean Ethics, kirja 7) Näyttää siis todistetulta, että judeo-kristillinen konsepti ruumiillisesta nautinnosta on kovin vastakkainen tällä Aristoteleen ilmaisemalle näkemykselle, varsinkin mitä tulee vapautumiseen ruumiin kivuista ja pahasta olosta somatosensorisen nautinnon kautta. Paavalin opetusta seuranneen kristikunnan omaksuma somatosensorisen nautinnon kielto on johtanut vaihtoehtoisiin tapoihin ”vapautua”: Jouhipaitoihin, itse-ruoskintaan, itsensä silpomiseen, fyysiseen väkivaltaan muita ihmisiä kohtaan ja ei-sensoriseen nautintoon huumeiden kautta. Havainnot koe-eläimistä näyttävät samankaltaisuutta kristittyjen kanssa: Esimerkiksi eläimet, joilta on riistetty somatosensoriset ärsykkeet, voivat ryhtyä raatelemaan itseään. Eläimille, joilta on riistetty kosketus-kontaktit niiden varhaisina elinvuosina, voi kehittyä poikkeuksellinen kivunsieto kyky tai ne eivät siedä koskettelua. Ne ovat siten estettyjä kokemaan ruumiillisen nautinnon elämyksiä, mitkä olisivat myös se terapia jolla ne kuntoutuisivat. Tässä tilassaan niillä on useita vaihtoehtoja, kuten fyysinen väkivalta, missä näiden heikentynyt kyky kokea kipua helpottaa kipuun orientoituneita kosketuksia ja ruumiillisia kontakteja. Siten fyysinen väkivalta ja fyysinen kipu muodostuvat terapiaksi niille, joilta on riistetty fyysinen nautinto. .(Prescottin yleistys po. tukahdutetuista koe-eläimistä laajenee myös käsittämään erilaisten ”Täti-Veronica”-hahmojen asiakaskunnan syyt ostaa sado-masokistisia palveluja, kipua, nolaamista ja alentavaa kohtelua. käänt.huom.) Joutuu kysymään, kuinka kristillinen filosofia ja teologia, joka lainaa paljon Aristoteleelta, on onnistunut välttelemään hänen opetustaan nautinnon moraalista. Tämä kysymyksen asettelu johtaa meidät tarkastelemaan Ensimmäistä Mooseksen kirjaa ja Aatamin ja Eevan karkoitusta paratiisista. Ensimmäinen seuraus Eevan teosta oli alastomuuden tekeminen synnilliseksi. Tämä voi jopa tarkoittaa miehen naiseen kohdistuvan vihollisuuden alkua, ja naisen ja pahan samaista, erityisesti ruumiillisen pahan. Tämä on esitetty elävästi Sakarjan toistamassa enkelin kuvauksessa lentävästä kirjakääröstä ja lentävästä astiasta (”eefa-mitta”) (Sakarja 5:5-8): 5. Sitten enkeli, joka puhutteli minua, lähti liikkeelle ja sanoi minulle: ”Nosta silmäsi ja katso: Mikä tuo on, joka lähtee liikkeelle?”6. Minä sanoin: ”Mikä se sitten on?” Ja hän vastasi: ”Tämä on eefa-mitta, joka lähtee liikkeelle.” Ja hän sanoi: ”Tämän näköisiä ne ovat koko maan päällä”; 7. Ja katso, lyijykansi kohosi, ja siinä istui eräs nainen eefa-mitan sisällä. 8. Ja hän sanoi: ”Tämä on jumalattomuus”. Ja hän paiskasi hänet sisälle eefa-mittaan ja paiskasi lyijypainon sen suulle.
Ja he huusivat Lootia sanoen hänelle: ’Missä ovat ne miehet, jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne meidän luoksemme ryhtyäksemme heihin.’ Silloin Loot meni ulos heidän luokseen portille, ja sulki oven jälkeensä. Ja sanoi: ’Älkää, veljeni tehkö niin pahoin. Katsokaa, minulla on kaksi tytärtä, jotka eivät vielä miehestä tiedä. Ne minä tuon teille, tehkää heille mitä tahdotte. …” Tarina jatkuu niin, että nämä kaksi enkeliä saattavat Lootin ja hänen perheensä turvaan, ja sitten tuhoavat Sodoman ja Gomorran kaupungit niiden syntisyyden tähden. Sanallakaan ei moitita Lootia siitä, että hän jätti kaksi tytärtään, neitsyttä, joukkoraiskattavaksi. Sama tarina kerrotaan Hesekielin kirjassa (23:1-49) ja Tuomarien kirjassa (19:22-30). Tätä perinnettä vasten on helppo ymmärtää, että inkvisition aikana vain naisia syytettiin sukupuoliyhteydestä paholaiseen, ja tuomittiin kuolemaan tästä mielihyvä-rikoksesta. Nykyisten kulttuurien tapa tuomita nainen prostituutiosta, mutta jättää hänen miespuoliset asiakkaansa rangaistuksetta, on tämän saman tradition jatkoa. Raiskauksen historiallinen ja raamatullinen hyväksyminen, mikä on jatkunut kautta aikojen, on brutalisoinut miehen psyyken. Tästä on raportoinut hyvin havainnollisesti merijalkaväen kersantti Michael McCusker, joka joutui todistamaan joukkoraiskausta Vietnamissa. McCusker kertoo yhdeksän miehen kiväärijoukkueen vierailusta pieneen maalaiskylään: ”Heidän otaksutaan yrittäneen vangita ”Viet Cong -huoran”, mitä nimitystä he käyttivät. He menivät kylään, mutta vangitsemisen sijasta he raiskasivat tuon naisen, -kaikki yhdeksän miestä. Yksi miehistä sanoi myöhemmin minulle, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän on ollut naisen kanssa (the first time he had ever make love to a woman). Ryhmää oli johtanut tällä retkellä tosiasiassa sotamies. Kersantti, jonka olisi pitänyt toimia ryhmänjohtajana, oli saamaton mies, ja hän jätti johtamisen tavalliselle sotamiehelle. Myöhemmin kersantti väitti, ettei hän ollut osallistunut tähän retkeen. Se ei sopinut hänen moraalilleen.Sensijaan, että olisi sanonut alaisilleen, ettei niin voi tehdä (naista ei saa raiskata), kersantti oli istunut synkkänä kylän ulkopuolella tuijottaen eteensä. Tyttö joka tapauksessa raiskattiin, ja kun viimeinen mies oli ottanut (the last man to make love to her) hänet, tämä ampui luodin tytön päähän.” [7], Millainen on amerikkalainen tajunta, joka sallii käytettävän sanaa ”rakkaus / love” kuvaamaan raiskausta, jossa ”rakastelu”-aktin päättää luodin ampuminen päähän!? Miksi mies raiskaa naisen? Tutkijat raportoivat, että useimpien raiskaajien perhetaustasta löytyy rankaiseva isä, ja vähän äidillistä hellyyttä. Tulkitsisin raiskaus-pyrkimyksen miehiseksi kostoksi naiselle siitä, että mieheltä itseltään on varhain puuttunut fyysisen hellyyden ja huomion kokeminen. Mies voi purkaa äitiinsä kohdistuvan (tiedostamattoman) vihamielisyytensä seksuaalisena väkivaltana yleensä naisia kohtaan. Toisen esitetyn selityksen mukaan seksuaalista aggressiota aiheuttaa naisten lisääntynyt seksuaalinen vapaus, mikä uhkaa miehen valta-asemaa naisen yli. Raiskaus tuhoaa aistillisen mielihyvän naisessa, ja vahvistaa miehen mielihyvän kokemistavan sadistista puolta. Raiskauksen kautta mies puolustaa itseään naisen aistilliselta mielihyvältä joka uhkaa hänen asemaansa. Oma käsitykseni on, että seksuaalisen aggression syynä on fyysisen hellyyden ja mieltymyksen katoaminen vanhemmat-lapset -suhteesta, ja myös aikuisten seksuaalisesta käyttäytymisestä, ja uskonnolliset arvomaailmat, joissa kärsimystä ja ruumiillisen puolen torjuntaa pidetään moraalisena ja fyysistä nautintoa epämoraalisena. Raiskaukset ylläpitävät miehen ylivaltaa naisen yli, ja ikuistavat patriarkaaliset arvot yhteiskunnassamme. On selvää, että maailmalla ei ole loputtomasti aikaa muuttaa tapojaan ratkaista ristiriitoja väkivaltaisesti. Emme tiedä, ehdimmekö korjaamaan lukemattomien aikaisempien sukupolvien aikana tehdyt vahingot, emmekä tiedä kuinka monta tulevaisuuden sukupolvea tarvitaan muuttamaan väkivallan psykobiologia rauhanomaisuudeksi. Jos me hyväksymme sen teorian, että riittävän ruumiillisen mielihyvän puuttuminen on väkivaltaisuuden pääasiallinen syy, me voimme jatkossa suositella nautintoja ja rohkaista ihmistenväliseen hellyyteen keinona vastustaa aggressiivisuutta. Ruumiilliselle mielihyvälle yhteydessä mielekkäisiin ihmissuhteisiin tulee antaa suuri merkitys. Ruumiillinen nautinto on toki aivan muuta kuin promiskuiteetti, pakkoliikkeen omainen sukupuolikumppanin jatkuva vaihtaminen, joka heijastaa yksinkertaista kykenemättömyyttä kokea nautintoa. Mikäli sukupuolinen suhde ei tuota nautintoa, yksilö etsii toista kumppania. Toistuva epäonnistuminen sukupuolisen tyydytyksen löytämisessä johtaa jatkuvaan uusien partnereiden etsintään, irrallisiin suhteisiin. (Vallitsevan kaksinaismoraalin mukaan nainen on tällöin ”jakorasia” [engl: ”Any-Time-Annie”], mutta mies kadehdittu ”häntäheikki”. käänt.huom.) . Toisaalta nautinnollinen fyysinen suhde vakiinnuttaa yhteiselämän ja poistaa tarpeen etsiä iloa sen ulkopuolelta. Sukupuolisten elämysten monimuotoisuus näyttää olevan normaalia kulttuureissa, joissa se sallitaan, ja tämä näyttää myös olevan tärkeää nautinnon ja hellyyden optimoimiseksi sukupuolisissa suhteissa. Käytettävissä olevat tiedot osoittavat varsin selvästi, että yksiavioisuuden ankarat periaatteet, ja siveyden ja neitsyyden vaatiminen, edistävät fyysisen väkivaltaisuuden ilmenemistä. Naisen seksuaalisuuden kieltämisen tai tukahduttamisen täytyy olla osa tätä kompleksia. Miehen tulee jakaa naisen kanssa vastuu hellyyden ja huomion antamisesta lapsille. Kun isä omaksuu tasa-arvoisemman roolin äidin kanssa lapsien hoidossa, ja on näitä kohtaan hellempi, meidän sosioekonominen järjestelmämme voi muuttua. Elämäntapa, joka erottaa vanhempia perheistään erilaisten pakollisten kuvioiden kuten työn, koulutuksen etc. takia, heikentää vanhemmat-lapset -suhdetta ja vahingoittaa perheiden pysyvyyttä(..ja sitä kautta yhteiskuntaa. käänt.huom.). Mikäli halutaan kehittää rauhanomaisuutta yhteiskunnassa, näille asioille on annettava tärkeämpi sija. Perhesuunnittelua ei voi aliarvioida. Jokaisella lapsella täytyy olla sopivasti tilaa, jotta hän saisi optimaalisesti hellyyttä ja huolenpitoa. .(Syntyvyyden säännöstelyn vastustaminen, mikä on tyypillistä konservatiivisille kristityille, näyttäytyy tässä yhteydessä aggressiota ja väkivaltaa lisäävänä tekijänä, mutta varmaankin tahattomasti? Emme uskoisi kristityistäkään, että he…? käänt.huom.). Oikea perhekoko mahdollistaa lapsen tarpeista huolehtimisen. On tosin väitetty, että tämä johtaisi ”pilalle hemmottelemiseen”, mutta mistään kulttuurista ei ole saatu havaintoja jotka tukisivat tälläistä käsitystä. Mikäli lapsen pyyntöihin, itkuun tms., ei reagoida viivyttelemättä, ja hän jää ilman huolenpidon kohteena olemisen kokemusta, me vahingoitamme hänen sosiaalista ja emotionaalista terveyttään. Rintaruokinnan väheksyminen ja sairaaloidemme tapa erottaa terveet lapset äideistään on toinen esimerkki lasta vahingoittavista käytännöistä. (Äkillinen rintaruokinnasta vieroittaminen löytyy monen tarkkailijan mielestä eräiden historian vallanhimoisten ”suurmiesten” menestyksen takaa. Eräällä 2000-luvun suomalaisella ministeritason poliitikolla oli [aluksi] tapana, annettuaan mielestään onnistuneen lausunnon esim. TV:ssä, sulkea noin 1/10-osa sekunniksi silmänsä ”puolitankoon” ja tehdä pari tahatonta imemisliikettä. Nyttemmin terapeutit ovat riistäneet meiltä tämän pittoreskin näytöksen, mikä on sitäkin valitettavampaa, kun politiikkaan kohdistuva kiinnostus on kaiken aikaa vähenemässä. Varhaislapsuuden fyysisten tuntemusten -tai niiden puuttumisen- ja sotaisuuden välinen yhteys saattaa olla suomen kielen sanojen rauha ja rauhanen takana., minkä Juice Leskinenkin on oivaltanut. Jätämme loput pohtimiset foneetikoille, mutta populaareissa historia-kuvakirjoissa usein toistuva germaanien, hunnien, viikinkien ja muiden arjalaisten mainitseminen kategorisesti ”sotaisiksi”, asettuu nyt oikeaan yhteyteensä: Nämä kansat riistivät pienokaisiltaan persoonallisuuden kehittymisen kannalta oleellisen hellyyden kokemisen. käänt.huom.) Noin 25% avioliitoista USA:ssa päättyy eroon (vuoden 1975 tilasto) ja vielä suuremmalla osalla on avioliiton ulkopuolisia kokemuksia. Tämä osoittaa, että perinteellisessä monogamiassa on jotain vikaa. Kun tarkastelemme eri kulttuureja koskevan aineiston pohjalta yhteyttä fyysisen rankaisemisen, välivaltaisuuden ja sotimisen yhteyttä monogamiaan, tulee selväksi tarve kehittää moniarvoisempi tapa järjestää avioliitot. Nykyiset kokemukset yhteisöelämästä ja ryhmäavioliitoista ovat yritelmiä kohdata ne yksinkertaiset tarpeet, jotka jäävät täyttymättä ydin-avioliiton eristäytyneisyydessä. Meidän täytynee vakavissamme pohtia uusia mahdollisuuksia, kuten kahden tai kolmen pariskunnan, joilla on yhteinen arvomaailma ja elämäntapa, ”suurperhe”. Jakaessaan vastuuta ja vaivannäköä lapsista huolehtimisessa tällainen suurperhe voisi tarjota huolehtivan ja virikkeellisen ympäristön sekä lapsille että aikuisille, ja siten vähentää amerikkalaista perhettä vaivaavien kielteisten ilmiöiden, lasten henkisen pahoinvoinnin ja karkailun, esiintymistä. Yhteisöperhe, kuten ns. jatkettu perheryhmä, voi olla virikkeellisempi ympäristö sekä vanhemmille että lapsille kuin keskimääräinen ydinperhe. Yhteisöelämää ei toki tule samaistaa minkäänlaiseen ryhmäseksiin, mikä ei ole yhteisyyttä vaan enemmänkin pakoa läheisyydestä ja emotionaalisesta haavoittuvuudesta. |
Kehon avoimmuus
Eletään millaisessa perheessä tahansa, on tärkeää rohkaista luonnolliseen suhtautumiseen ruumiiseen ja sen toimintoihin. Tapa kylpeä yhdessä voi edistää sosiaalistumista ja rentoutumista, ja tarjoaa myös lapsille luontevan tavan oppia suhtautumaan sukupuolten eroihin. Alastomuuden liittäminen seksiin, ja sen väärinkäyttö, estää usein kokemasta omaa kehoaan luonnollisella tavalla.. (Käänt.huom: Suomalaiselle lukijalle lienee tuttua ei-seksuaalinen suhtautuminen alastomuuteen saunan sosiaalisen instituution puitteissa. Sitä kummallisemmalta meistä tuntuu Prescottin raportoima amerikkalaisten vahva alastomuus-kammo.) Alastomuus luontevasti perheen kesken voi opettaa lapsia ja aikuisia näkemään kehonsa luonnollisena asiana, jota ei tarvitse hävetä, vaan jopa kauneuden ja sensuaalisuuden lähteenä, jonka kautta voimme saavuttaa emotionaalisen yhteyden toisiimme. Fyysinen läheisyys, joka käsittää koskettelun ja hyväilyn, ei ole samaistettavissa seksuaaliseen kiihottamiseen, mikä on ruumiillisen hellyyden erityinen laji, mutta ei ruumiillisen hellyyden kokonaisuus. |
Rakastaa, ei kilpailla
Kilpailullinen etiikka, mikä opettaa lapsille että heidän täytyy menestyä muiden kustannuksella, täytyy korvata yhteistyön arvoilla, ja erinomaisen tuloksen saavuttamisen arvostamista sen itsensä vuoksi. Meidän täytyy opettaa lapsia olemaan kykeneviä mieluummin antamaan rakkautta ja hellyyttä, kuin käyttämään hyödyksi muita. On huomattava, että teini-ikäisten seksuaalisuus ei ole ainoastaan luonnollista ja toivottavaa. Vanhemmat voivat tukea teini-ikäisten oman seksuaalisuuden löytymistä sallimalla hienotunteisesti heidän tapailevan poika/tyttöystäviään mieluimmin kotioloissa, kuin tavanmukaisissa epämääräisissä paikoissa, autojen takapenkeillä tms.. Tämä saattaa kannustaa kypsempään suhtautumiseen seksuaalisiin suhteisiin. Nuorten ensimmäiset tutustumiset seksuaalisuuden maailmaan ovat ikävän usein enemmänkin yrityksiä näyttää omaa aikuisuuttaan ja rohkeuttaan, kuin kahdenkeskistä nautinnon ja hellyyden jakamista (Tätä käsitystä tukevat tutkimukset: ”Tutkimustulosten mukaan nainen saavuttaa ensimmäisen orgasminsa vasta 2-3 vuotta yhdyntöjen aloittamisen jälkeen.” [Iltasanomat 31.05.2001, s12] Nuorten miesten seksuaalisina ”kasvattajina” näyttävät toimivan enimmäkseen raaistavan viihteen epätodet macho-hahmot, ja tyttöjä pakottaa tyrkkymäiseen rooliin ”fashion”-maailman arvoton ja itsepetoksellinen arvomaailma. Nuorukaisten heikot tulokset kumppaniensa tyydyttämisessä antavat aiheen määritellä heidän ”seksinsä” itsekkääksi onanoinniksi, jossa vain käytetään toisen henkilön kehoa apuvälineenä. Mistään kahden ihmisen kanssakäymisestä ei ole kyse millään tasolla, vaikka elimet koskettavatkin. käänt.huom.) Perinteellisesti miehellä on katsottu olevan oikeus useampaan seksuaalisuhteeseen, mitä ei ole suotu naiselle. Sukupuolia tulisi kohdella tässäkin asiassa yhtäläisten periaatteiden mukaan, ja sallia naisellekin em. vapautta. Suuri este miehen ja naisen välillä on myös miehen pelko naisen syvää ja intensiivistä sensuaalisuutta kohtaan. Koska aistillinen nautinto neutraloi vallan ja aggression, miehen puolustus on ollut naisellisen aistillisen nautinnon kieltäminen, tukahduttaminen ja kontrolli. Seksin käyttämisen pelkästään fyysisestä jännitteestä vapautumiseen ei pitäisi haitata aistillisen nautinnon laatua. Keskinäisen nautinnon jakamisen kautta realisoituu miehen ja naisen seksuaalinen tasa-arvoisuus, joka on vastakohta herruudelle, vallalle, aggressiolle, väkivallalle ja kivulle. Aisti-ympäristö, jossa yksilö kasvaa, on riippuvainen aivojen toimintojen kehityksestä. Aistihavainnot ovat ”ravinne” jota aivot tarvitsevat kehittyäkseen ja toimiakseen normaalisti. Kuinka aivojen toiminnot määräytyvät, siten henkilö käyttäytyy. Kehityksensä alussa ihmisen aivot ovat erittäin kypsymättömät, ja uusia aivosoluja kehittyy aina kahden vuoden ikään asti. Aivosolujen monihaaraisuuden kehittyminen jatkuu 16 vuoden ikään.Herman Epstein, Brandeis University, on todistanut että aivojen kehityksessä on aktiivisia kausia 3, 7, 11 ja 15 vuoden iässä. W.T.Greenhouse, University of Illinois [9],on osoittanut, että ympäristön virikkeellisyyden lisääminen tuottaa rotille enemmän aivosolujen haarakkeita, kuin virikeköyhä ympäristö. Hänen mukaansa äärimmäinen virikkeellisyys ei ole tarpeen aiheuttamaan rakenteellisia muutoksia aivoissa. Monet muut tutkijat ovat havainneet, että pitämällä rottia eristyksissä niiden vieroittamisesta lähtien, aiheutetaan merkittäviä muutoksia niiden aivoprosessien biokemiaan. Epänormaalia elektronista aktiviteettia on löydetty myös eristyksissä kasvatettujen apinoiden aivoista. Olen ehdottanut, että pikkuaivot -monia aivojen prosesseja säätelevä osa- on taantunut toimimattomaksi, kun eläintä on kasvatettu eristyksissä ja sen väkivaltainen ja aggressiivinen käyttäytyminen perustuu somatosensoriseen häiriöön. On myös osoitettu, että pikkuaivojen neurokirurginen käsittely voi muuttaa eristyksissä kasvaneen apinan aggressiivisuuden rauhalliseksi käyttäytymiseksi. Epätavallisen alhaisia serotoniini tasoja on löydetty eristyksissä kasvatetuilta apinoilta ja myös korkeasti aggressiivisilta lapsilta. Nämä löydöt osoittavat, että somatosensorinen torjunta kehon tärkeiden biokemiallisten järjestelmien kehittymisen kannalta merkitsevien ikävaiheiden aikana liittyy korkeasti aggressiiviseen käyttäytymiseen. Lukuisat tutkijat ovat raportoineet epänormaalisuuksista adrenaali-kortisoni -vastavaikutus järjestelmässä jyrsijöillä, jotka on kasvatettu eristyksissä, ja joilta on havaittu hyperaktiivia, ylireagoivaa ja yliaggressiivista käyttäytymistä. Aggressiivisuuteen liittyvä biokemiallinen järjestelmä on siis muuttunut varhaisessa iässä koetun somatosensorisen eristyksen seurauksena. Haluaisin painottaa sitä, että kannatan somatosensorista mielihyvän stimulointia terapeuttisena menettelytapana niiden epänormaalisuuksien korjaamiseen, joita somatosensorinen eristyneisyys on aiheuttanut. Tällainen sensorinen stimulaatio voi vaikuttaa aivojen toimintaan, eikä sen tarvitse välttämättä esiintyä, ellei kyseessä ole harvinaiset olosuhteet, joissa aivokirurgialla tai aivoja sähköisesti ärsyttämällä on muutettu patologista väkivaltaista käyttäytymistä. . Valitettavasti somatosensorisen mielihyvän terapeuttiset ohjelmat ovat vasta kehittymässä sellaiselle tasolle, että tällä hoitomuodolla voidaan auttaa ihmispotilaita. Somatosensorisen hoidon onnistumisesta eristyksissä kasvatettujen apinoiden suhteen ovat raportoineet Harry F. Harlow ja Stephen Suomi [8], kun muut terapiat ovat epäonnistuneet kyseisiä eläimiä hoidettaessa. Nämä tulokset rohkaisevat kehittämään edelleen kosketus-ruumiinliike -terapioiden käyttöä emotionaalisten häiriötilojen hoitamiseen. Meidän nykyisin käytössä olevat vankilamme on suunniteltu erityisesti maksimoimaan juuri ne tekijät, jotka -kuten edellä olemme osoittaneet- ovat aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja sitä käyttäytymistä, josta seuraa vankeusrangaistuksia ja tuomioita. Emme ole myöskään yllättyneitä siitä tiedosta, että vankiloiden suurin ongelma on juuri niissä esiintyvä väkivaltaisuus. Somatosensorisen mielihyvän hyväksyminen somaattisena terapiana kohtaa kuitenkin yhteiskunnassamme suurta vastustusta, kuten kosketteluleikkien aiheuttama vastustus eräillä paikkakunnilla osoittaa. Selkokielellä sanottuna, jos me pidämme väkivaltaista ja aggressiivista käyttäytymistä epäsuotavana, meidän täytyy rikastuttaa ympäristöä ja yksilön kokemusmaailmaa somatosensorisesti, että yksilöiden aivot voivat kehittyä. Tämän tuloksena saamme iloista ja rauhallista käyttäytymistä. Ratkaisu fyysisen väkivallan ongelmaan on fyysinen mielihyvä yhteydessä mielekkäisiin ihmissuhteisiin. Monille ihmisille fundamentaalisena moraaliperiaatteena ovat kiellot, poliisi ja toiminta joka aiheuttaa kipua, kärsimystä ja hylätyksi tulemista kanssaihmisten keskuudessa. Tällaisesta periaatteellisuudesta pitää luopua. Me emme hae ainoastaan kivun ja kärsimyksen poistamista, vaan myös mielihyvän ja hellyyden arvostamista, ja nautinnollisia ihmissuhteita, ja inhimillisen kokemuksen rikastamista. Jos me pyrimme lisäämään mielihyvää elämässämme, se vaikuttaa myös tapaan millä ilmaisemme aggressiivisuutemme ja vihollisuutemme. Mielihyvän ja väkivaltaisuuden keskinäinen suhde on sellainen, että toinen torjuu toisen: Jos mielihyvä on korkealla, väkivaltaisuus on heikkoa. Kun väkivaltaisuus on korkealla, mielihyvä on heikkoa. Tämä näkemys somatosensorisen mielihyvän puuttumisen vaikutuksista lupaa meille työkalut maailman muuttamiseksi rauhanomaiseksi, nautinnolliseksi ja ihmisten yhteistyöhön perustuvaksi. Maailmalla ei kuitenkaan ole loputtomasti aikaa korjata niitä olosuhteita, jotka ajavat meitä kohti väkivaltaisia yhteenottoja. Moderni teknologia on tuottanut välineet, joilla yksi kansakunta tai jopa yksilö voi halutessaan totaalisesti tuhota suuren osan ihmiskuntaa. Ja suurin uhka tulee juuri niiden kansakuntien suunnasta, jotka pahiten riistävät virikkeellisen ympäristön lapsiltaan, ja innokkaimmin tukahduttavat seksuaalista nautintoa ja naisen seksuaalisuutta. Meidän tuleekin eniten pelätä sitä, että nämä valtiot hankkivat nykyaikaiset tuhoaseet. Valitettavasti näin on jo tapahtumassa. James W. Prescott |
Julkaistu kokonaisuudessaan: ”The Bulletin of The Atomic Scientists”, November 1975, ja World Future Sosietyn The Futurist -lehdessä huhtikuussa 1975. Englanninkielinen teksti:http://www.violence.de/prescott/bulletin.article.html.
James Prescott on neuropsykologi. Tohtorin arvonsa hän sai McGill Universityssä, Montrealissa. Prescottin toimet ym:
Psykologian pääassistentti: Office of Naval Research (1963-1966);
Hallintojohtaja: Developmental Behavioral Biology Program, National Institute of Child Health and Human Development, Betsheda, Maryland (1966-1980);
Puheenjohtaja: Maryland Psychological Association (1970-1971).
Palkinto: ”Outstanding Contributions to Psychology Award,” Maryland Psychological Association (1977);
Palkinto: Cine Golden Eagle Award toimisesta tieteellisenä johtajana Time-Life filmissä, ”Rock A Bye Baby” (1971);
Prescott on myös antanut useita lausuntoja väkivallan, erityisesti perheväkivallan, olemuksesta mm. seuraaville tahoille: Canadan Senaatti, U. S. Congress;
Tällä hetkellä (2001) hän on apulaisprofessorina: Dept. of Pediatrics, University of California School of Medicine, San Diego; Johtajana: Institute of Humanistic Science;”After our industrial civilization has broken and the civilization of touch has begun, war will cease, there will be no more wars.”D.H. Lawrence (1885-1930) Future WarLähteet:1. R. B. Textor, A Cross-Cultural Summary (New Haven, Conn.: Human Relations Area Files (HRAF) Press, 1967).2. J. W. Prescott, ”Early Somatosensory Deprivation as an Ontogenetic Process in Abnormal Development of the Brain and Behavior,” Medical Primatology, edited by I. E. Goldsmith and Moor-Jankowski (Basel: Karger, 1971), 357-375; and Prescott, ”Cross-Cultural Sludies of Violence,” in Aggressive Behavior: Current Progress in Pre-Clinical and Clinical Research, Brain Information Report No. 37 (Los Angeles, Ca.: University of California, Aug. 1974), pp. 33-35.3. M. K. Bacon, I. L. Child and H. A. Barry, III, ”Cross-Cultural Study of Correlates of Crime,” Journal of Abnormal and Social Psychology, 66 (1963), 291-300; and Barry, Bacon and Child, ”Definitions, Ratings, and Bibliographic Sources for Child-Training Practices of 110 Cultures,” in Cross-Cultural Approaches: Readings in Cooperative Research, edited by C. S. Ford (New Haven: HRAF Press, 1967).4. J. T. Westbrook, Ford, and Beach, in A Cross-Cultural Summary, edited by Textor (New Haven: HRAF Press, 1967).5. P. E. Slater, ”Killing, Torturing or Mutilating the Enemy,” in A Cross-Cultural Summary, edited by Textor.6. Michael Harner, Jivaro Souls.
7. Vietnam Veterans Against the War, statement by Michael McClusker in The Winter Soldier Investigation: An Inquiry into American War Crimes (Boston: Beacon Press, 1972).
8. S. J. Suomi, and H. F. Harlow, ”Social Rehabilitation of Isolate-Reared Monkeys,” Developmental Psychology, 6 (1972), 487-496.
9. F. R. Volkmar and W. T. Greenough, ”Rearing Complexity Affects Branching of Dendrites in the Visual Cortex of the Rat,” Science, 176 (June 1972), 1445-1447; and M. Coleman, ”Platelet Serotonin in Disturbed Monkeys,” Clinical Proceedings of the Childrens Hospital, 27 (1971). 187-194.
Kommentti
Viimeisessä lauseessaan Prescott esittää suorastaan profetaalisen heiton eniten seksuaalis-frustratoituneiden maiden vaarallisuudesta. Kirjoittamisajankohtana USA ja Neuvostoliitto esiintyvät itsevaltaisina maailmanpoliiseina, joiden otteen lipeämiseen ei uskottu edes politiikan tutkijoiden piirissä. Jos joku rauhan kannattaja osoitti sormellaan ydinase-sodan vaaran aiheuttajia, hän näki syyllisinä em. ”supervallat”, ja Suomen oloissa vain edellisen niistä. Prescottin näkemyksen pohjana ei kuitenkaan ollut päivänpolitiikan tuntemus, vaan huomio mielihyvä-kielteisyyden dominoimien valtioiden psykokulttuurin vaarallisuudesta. Tätä kirjoitettaessa, kesäkuussa 2001, ”Islamin miekka”, kuten vääräuskoisten kärventäjää Pakistanissa kutsutaan, on tosiasia, ja Jahvellakin on omat muutaman kilotonnin paukkunsa. Lähi-idässä pysyäksemme, Israelin ja palestiinalaisten välinen sovinnon hieronta (huomaa suomenkielinen ilmaisu!) pääsi vauhtiin vasta kun Jasser Arafat, vuosikymmeniä Palestiinan asialle omistautunut veteraanitaistelija, otti nuoren uhkean vaimon, mikä tukee Prescottin visiota fyysisen hellyyden ja rauhantahtoisuuden välisestä korrelaatiosta. Tämä ei kuitenkaan ollut Prescottin tärkein sanottava. Hänen kritiikkinsä kristinuskon osaltaan muokkaamaa meidän kulttuuriimme lujasti asettautunutta persoonallisuustyyppiä kohtaan, on perusteellinen ja vakuuttava. Ihmisyksilö tai -yhteisö, joka ei ole tasapainossa oman fyysisyytensä kanssa, tai häpeilee asioita joita lajimme biologinen olemus määrää meidät tekemään, tuottaa oman mielensä pimeillä perukoilla aggression, itsekkyyden ja empatiaan ja hellyyteen kykenemättömyyden ”viruksen”. Eräänlaisen henkisen AIDSin, joka on murjonut ja rampauttanut kulttuuriamme vuosituhansia. Prescottin sanoman positiivinen ja toivoa herättävä viesti on se, että tämä onnettomuus ei ilmeisesti ole geeneissämme, alkuperäisessä ihmisluonnossamme, vaan se on häiriö, joka on seurausta siitä, että elämme toisin kuin ”luonto” meitä kehottaa. Me voimme muuttua, jos palaamme itseemme. Havainto -ja todistettu teoria- väkivaltaisten taipumusten ja hellyyteen ja nautintoon kykenevyyden välisestä negatiivisesta korrelaatiosta, antaa mietittävää kulttuuri-relativismiin uskoville. 1990-luvulta alkaen Suomessakin on ollut tilaisuus tarkkailla voimakkaasti naista esineellistävistä ja miehen aggressiivisen pönäkkää ”valta-asemaa” palvovista kulttuureista tulevien maahanmuuttajien elämäntapaa. Prescottin kriteerien mukaan heidän ja meidän ero on siinä, että he ovat vielä sairaampia kuin me. Katuhavainnot ja uutiset todistavat myös Prescottin olevan oikeassa myös naisiin kohdistuvan vihan olemassaolon suhteen po. asennemaailmaan liittyen. Mihinkään kulttuurien ”ymmärtämiseen” ei siis ole aihetta, kun emme hyväksy samoja piirteitä -lievempinäkään- omassakaan kulttuurissamme. Aggressiivisten ja väkivaltaisiin purkauksiin taipuvaisten miesten olettaminen sukupuolisesti erityisen kiinnostaviksi, on ollut perinteellisesti joidenkin naisten ajattelun virhe, jota he ovat voineet toistaa koko elämänsä. Prescott hävittää tämänkin harhaluulon osoittamalla em. laajaan antropologiseen aineistoon perustaen, että kaikissa maailman osissa väkivaltaisuus ja vallanhimoinen aggressio liittyvät persoonallisuuksiin, joita hellyys ja nautinto eivät itsessään kiinnosta, ellei niitä teeskentelemällä päästä vahingoittamaan toista ihmistä. Kun ”kulttuurien väliset” avioliitot päättyvät lehtitietojen mukaan huomattavasti tavallista useammin eroon, Prescottin mainitsemat seikat voivat olla ainakin merkittävänä osasyynä siihen. Prescottin alkuperäisen artikkelin kirjoittamis ajankohtana Jivaro -kansallisuus oli antropologien luokittelussa lapsista huolehtiva, mutta tarkemmat tutustumiset ovat muuttaneet käsityksiä. Prescott mainitsee jivarot kuitenkin tunnollisesti ryhmänä, joka ei sijoitu hänen teoriaansa. Nyt siis tiedämme, että tämä huoli oli turhaa. Nykyiset muuttoliikkeet ovat kuitenkin tuoneet esille toisen esimerkin, joka on hankalasti sijoitettavissa Prescottin typologiaan: Seksuaalisesti repsessiivisista kulttuureista Eurooppaan emigroituneet miehet. Näiden käyttäytymisessä on havaittu korkeaa aggressiota, jonka mm. poliisin tilastot osoittavat. Näiden ryhmien nuoret miehet näyttävät siitä huolimatta harrastavan suurta seksuaalista vapautta, mikä ei ole odotettavissa po. hypoteesin perusteella. Näennäinen paradoksi poistuu, kun otamme huomioon sen, että po. näkyvä promiskuiteetin ilmaus on yksipuolista, ja kohdistuu vain omaan etniseen ryhmään kuulumattomiin naisiin. Tämä egoistinen ja destruktiivinen tapa käyttää eurooppalaisia nuoria naisia onkin luokiteltavissa erääksi naisvihan ilmentymäksi, ja siten rinnastettavissa Prescottin edellä siteeraamaan Vietnam veteraanin lausunnossa kuvattuun esimerkkiin. Länsimaisen yhteiskunnan judeo-kristillinen seksuaalikielteisyys ei myöskään ole tänään samaa kuin 1970-luvulla, ja on joutunut antamaan tilaa toisenlaisille metodeille. Prescottin näkökulma, josta käsin seksuaalisuuden ja elämän ilon vapauttaminen sellaisenaan näyttäytyy mentaalisena ja sosiaalisena ”vallankumouksena”, on nykyoloissa riittämätön. Sukupuolisuuden kategorisen tukahduttamisen sijasta 2000-luvun ”Vatikaani”, viihdeteollisuus ja mainonta, vulgarisoivat sukupuolisuuden ja raaistavat sitä kautta ihmisyksilöt ja yhteiskunnat. ”Seksin vapautuminen” ei ole vapauttanut ihmistä nauttimaan omilla ehdoillaan kahdenvälisen suhteen herkimmästä ja sekä eniten antavasta että vaativimmasta alueesta, vaan on muuttamassa sen kauppatavaraksi. Puritanismi on vaihtumassa hedonismiin, mutta ihmisen henkinen rujouttaminen vain syvenee. Näennäinen sukupuolisuuden vapauttaminen ei ole poistanut Prescottin esittelemää ihmisen aggressiivisuuden aiheuttajaa, mielihyvän ja läheisyyden puutetta. Nykyajalle ominainen hedonismin, lyhytjännitteisyyden ja vastuuttomuuden trendi on itseasiassa johtanut rakkaudettomissa oloissa kasvaneiden lasten määrän kasvuun kaikissa teollisuusmaissa, mikä heijastuu myös rikollisuus tilastoihin. Onnettomuutemme on ilmeisesti tullut asteittain, useana ”tartuntana”, mutta ns. jerusalemin uskonnot ovat merkinneet ”taudin” akuuttia vaihetta, tuhoa edeltävää taudinaiheuttajien ja vastuskyvyn kilpajuoksua. Juuri sitä on kirjoitettu historia sotineen ja valloituksineen, ja ajoittaiset rauhanomaisuuden ja inhimillisyyden ”akanvirrat” (taas mielenkiintoinen suomen kielen sanonta!), jolloin elämänvoimat ovat nostaneet päätään, ovat merkinneet enemmän tai vähemmän tilapäisiä ’potilaan tilan parenemisia’, jotka lyhytaikaisinakin tai vain rajoitettua ihmisjoukkoa koskettaneina ”vastakulttuureina” todistavat elämänmyönteisyyden sitkeyttä meidän tajuntamme muuttamattomissa rakenteissa. Potilas, ihmiskunta, voi vielä selvitä, mutta taudinaiheuttaja on tunnistettava, eristettävä ja kitkettävä pois. Koska merkittävä osa aggressiota aiheuttavaa itse itseään ylläpitävää globaalia mielenhäiriötä liittyy meidän kulttuurissamme kristinuskoon, ja jossain muualla Islamiin tms., olemme liittäneet James W. Prescottin kirjoituksen Suomalaisille Pakanasivuille. Paluu uskontoihin ennen ratkaisevaa askelta ”aggressiotaudin” nykyiseen vaiheeseen, voikin olla luontevaa kollektiivista terapiaa ihmiskunnan mielenhäiriöön? Jos Mekan ”Khaban” temppeli, jota muslimit kiertävät pyhiinvaelluksensa kohokohtana, palautettaisiin jumalatarKubaballe pyhitetyksi, ja pienille afgaanipojille sanottaisiin, että pippeliä saa kosketella eikä nainen ole saastainen, ja juutalaisille kerrottaisiin, että J…hwe onkin jumalatar Astarten poika ja rakastaja, mitä virkaa olisi Israelin ja arabimaiden loppumattomalta näyttävällä toistensa kyttäämisellä? Kun maailman kristityt saavat tietää, että Jeesuksen hahmo on saanut suuren osan piirteistään -mm. uhrikuoleman pääsiäisenä- jumalatar Kybelen kuolevalta ja ylösnousevalta rakastajalta Attis-jumalalta, kieltääkö Vatikaani yhä kondomit? Ihmiskunnan mielenhäiriö on kollektiivinen, minkä tämän päivän maailmanpolitiikka todistaa varsin näyttävästi. Lääkkeen tähän vaivaan täytyy myös olla koko ihmiskuntaa koskettavan, emmekä pysty järjestämään terapeutin vastaanottoaikoja miljardeille. Siispä käykäämme suoraan tautipesäkkeen kimppuun: Ryhtykäämme pakanoiksi. Opetelkaamme olemaan vihaamatta elämää, pelkäämättä kuolemaa ja olemaan häpeilemättä ruumiimme ja mielemme luonnollisia toimintoja. |
Eurooppalaisen identiteetin tarkastelua 
3 thoughts on “James W.Prescott: Ruumiin mielihyvä ja väkivallan alkuperä”