Naisten ympärileikkaus ei ole edes pahin ilmiö afrikkalaisessa seksuaalikäyttäytymisessä: Oletteko kuullet KUIVASEKSISTÄ?

dry000000001-800x445

Naisten alistaminen synnytyskoneiksi ja huvitteluvälineiksi on osa vakiintunutta tapakulttuuria suuressa osassa maailmaa, -on ollut sitä lukemattomien sukupolvien ajan. Nykyaikaisissa afrikkalaisissa valtioissa onkin jatkuvia terveys- ja asennekasvatus-kampanjoja, joilla perinteitä pyritään muttamaan. Ikäväkyllä näyttää siltä että muutoksia voidaan odottaa vasta sukupolvien päästä?


Suomalainen kansaedustaja Irina Krohn raportoi eräässä lehtikirjoituksessaan Keniassa näkemästään kampanjajulisteesta. Suurikokoinen taulu tien varrella yrittää vakuuttaa ohikulkijat, miespuoliset autoilijat, siitä, että ”ympärileikkaamattomuus ei vähennä miehen nautintoa yhdynnässä”. Paikalliset miehet ovat mieltyneet kuivaseksiin, eli yhdyntään jossa nainen ei ole kiihoittunut. Kuivassa elimessä kun kitka on suurempi. Voinee vain kuvitella, millaisissa paimentolais-oloissa moinen miehinen itsekkyys on voinut vakiintua maan tavaksi.

Kansanedustaja Marjatta Vehkaoja on myös vaikuttunut afrikkalaisesta seksuaalikulttuurista:

”Kehitysapua antavan maan edustajana jotenkin loukkasi, ettei seksikäyttäytymistä olla kohdemaissa valmiita muuttamaan. Traditioihin kuuluu aloittaa seksisuhteet aikaisin eikä suojattu seksi kuulu tapoihin. Seksuaalinen uskottomuus on pikemmin tapa kuin poikkeus. HIV-AIDS-ongelmien takia erityisesti nuoret tytöt ovat haluttua riistaa seksimarkkinoilla. Monet miehet arvelevat jopa parantuvansa AIDS:sta jos makaavat neitsyiden – jopa omien tyttäriensä – kanssa. Sambian ns. kuivaseksi tehostaa tartunnan vaaraa.” (Marjatta Vehkaojan yhteyslehdykkä 1/2000)


Kuivaseksiä eteläisessä Afrikassa käsittelee myös Ylioppilaslehden (18-99) Malawi-raportti:

”Aidsin ja muiden sukupuolitautien leviämistä lisää yleinen tapa harrastaa kuivaseksiä, dry sex. Nainen kuivaa esimerkiksi froteepyyhkeellä emättimensä, jotta seksi olisi miehelle miellyttävämpää.

Lähes kaikilla naisilla on jokin emätintulehdus puutteellisen kuukautishygienian vuoksi, joten heillä on paljon vuotoja ja hajuja, jotka halutaan pois. Samalla tartuntariski kasvaa, kun suojaavaa limakalvoa ei ole, (Väestöliiton asiantuntijalääkäri) Pirkko Kiviluotokertoo.”

What is dry sex, and why do you need to know about it?

’Dry Sex’ Is the African Sexual Health Issue No One’s Talking About

demeo1fem2


1 thoughts on “Naisten ympärileikkaus ei ole edes pahin ilmiö afrikkalaisessa seksuaalikäyttäytymisessä: Oletteko kuullet KUIVASEKSISTÄ?

Jätä kommentti