Jugralaisten rukouksia, eli suomalais-ugrilaista liturgiaa sadan vuoden takaa.

jugra0000909

Suomalais-ugrilaisista kansoista Obin-ugrilaisilla, hanteilla ja manseilla, jotka ennen tunnettiin ostajakkeina ja voguleina ja historiallisissa lähteissä yhteisnimellä jugralaiset, on vanhoillisin ja arkaaisimpia piirteitä säilyttänyt uskonto, jota he saivat melko rauhassa harjoittaa melkein meidän päiviimme asti. Huolimatta ortodoksisen papiston ja venäläisen virkamiehistön sortotoimenpiteistä, vasta kommunismi ja kansainvälinen öljyteollisuus ovat tehneet näiden kansojen säilymisen vaaranalaiseksi. Hantien ja mansien uhanalainen asema on yksi syy siihen, että teemme tunnetuksi heidän kulttuuriperintöään, joka on säilyttänyt myös sellaista ainesta, joka on yhteistä myös meille, ja joka ei ole säilynyt täällä lännempänä.

Uhrirukous:

”Seitsenreppänäinen pyhä Torem, isä!
Sinun säätämiesi monien uhria ottavien uhrillisten haltioittesi,
monien kestitystä ottavien kestityksellisten haltioittesi kultaiset ajatukset jos päätyvät tähän sidotun verellisen eläimen pyhään uhriimme,
esitämme me soopelinkarvanpehmyisen rukouksen,
eläimenkarvan(=karhunkarvan)pehmyisen rukouksen.

Isäsi säätämän kultavuoliaisellisen vuoliaistalon sopesta,
isäsi säätämän kultavuoliaisellisen vuoliaistalon nurkasta,
naisellisia satoja maita kiertäessäsi,
miehellisiä satoja maita kiertäessäsi naisellisia maita nähnyt kultainen silmäsi tänne sattukoon;
tämän sidotun sarvellisen porohärän uhriimme,
luisen porohärän uhriimme pistäydy,
ottamaan höyryisen vadin höyryä,
savuisen vadin savua!

Suo meille tyttäremme astuttava kuopaton maa,
poikiemme astuttava kuopaton maa,
suo seitsenreppänäiseltä pyhältä Torem-isältäsi!

Soopelinkarvan pehmyinen rukous sinä esitä,
eläimenkarvan pehmyinen rukous sinä esitä!

Isäsi säätämään satahärkäiseen porohärkälaumaan uhrieläin laske!

Edelleenelettävää päiväistä valkeutta rukoilemme,
edelleenelettävää kuista valkeutta rukoilemme.”

Siteerattu K.F.Karjalaisen mukaan: ”Jugralaisten Uskonto” 1918.

Edellinen rukousteksti on kirjoitettu muistiin Kazymin manseilta (voguleilta). Rukouksen alkuosa puhuttelee suoraan ylijumala Toorumia, mutta tekstin lopulla sanat kohdistetaan välittäjälle, jota säilyneessä tekstissä ei nimetä. Tämä on tavallista myös Volgalla, jossa marien rukoukset välitti jumaluuksille Tulen Henki. Torem, Toorum, Thor, Taara, -nimijatkumo on sekin aika mielenkiintoinen nimitys jumaluudelle, jonka alkuperäisimpänä säilynyt ilmentymä on juuri ugrilaisilla. Palaamme tähän aiheeseen myöhemmin.

Kuten vanhoissa rukousteksteissä yleensäkin, kazymilaisessa rukouksessa on paljon toistoa. Se helpotti muistamista ja oppimista, kun näitä tekstejä esitettiin ja kuultiin vain uskonnolisten juhlien yhteydessä, ja ne oli toistettava aina täsmälleen oikein jotta ne toimisivat. Vanhalla ajalla tälläiset asiat otettiin hyvin vakavasti.

Rukouksen esittäjä ei ilmeisesti yleensä ollut ”shamaani”, -sitä ei ainakaan edellytetty, vaan joko uhrin suorittavan perheen tai yhteisön pää, tai sitten tietäjä-instituutioksi määriteltävän yhteiskunnallisen roolin suorittaja. Kun Obin-ugrilaisilla oli vielä 1700-luvulla omat hallitsijat, mahtavan Jugran ruhtinaat, näille lienee langennut po. yhteisten tehtävien hoito.

Mihail Gorbatshovin yrittäessä glasnost- ja perestroika-kampanjoillaan uudistaa Neuvostoliittoa elinkelpoiseksi, valtakuntaan julistettiin 1980-luvulla uskonnonvapaus 70:n vuoden rajoitusten jälkeen. Vanhat pakanalliset menot alkoivat uudelleen, ja ainakin Volgan varrella uhrimenojen johtaminen jäi joskus ”maallisissakin” asioissa kylää edustaville omaan kansaan (marit, udmurtit) kuuluville, siis kolhoosin johtajille.

Jos taas viranomaiset tms. olivat venäläisiä, nämä yrittävät toki jatkaa entiseen tapaan, vaikkei etnisen uskonnon tukahduttamisella ollutkaan enää Moskovan tukea. (Moskova = ”Musta-joki”, vanha suomalais-ugrilainen paikannimi) Amurin varren nanait, tunnetaan myös goldeina, joiden maamiehen metsästäjä Dersu Uzalan kirjailija Arsenjev ja ohjaaja Kurosawa tekivät tunnetuksi, olivat menettäneet shamaaninsa (sana on juuri nanain kielestä) KGB:n terroriin 1930-luvulla, mitä Putin ei ole vieläkään pyytänyt anteeksi.

Akira Kurosawan elokuva ”Dersu Uzala” kuvaa Arsenjevin kertomuksen avulla siperialaisen alkuperäiskansan edustajan ja tämän venäläisen maanmittari-ystävän kautta alkuperäisen kulttuurin ja sen ihmisten häviämistä sivisaation tunkiessa metsiin ja vanhojen luonnosta eläneiden kansojen maille. Kirjan kertoja-minän, venäläisen maanmittari-upseerin yritys auttaa ystäväänsä valuu hiekkaan, ja vanhus kuolee maailmansa mukana.

Nanai-kansan kohtalo, ja ”Dersu Uzala”, ovat yleistettävissä myös Obin-ugrilaisiin, nenetseihin ja muihin sukukansoihimme. Kirjaan / elokuvaan voi suhtautua sillä mielellä.

Antropologian professori Martti Sarmela toteaa pieniä kansoja tuhoavan prosessin jatkuvan edelleen, ja ”nälkä kasvaa syödessä”: ”Kansallisvaltioiden, näiden viimeisten kollektiivikulttuurien … yläpuolelle ovat nousseet tavarateollisuuden, ihmishuollon, ympäristövalvonnan ja tulevaisuusteollisuuden globaalit teknokoneistot. …eikä kehitys voi pysähtyä ennen kuin ihminen ja luonto ovat teknosysteemien täydellisessä hallinnassa.

…länsimaista kulttuuria uhkaa moraalinen ja eettinen rappio. Länsimaisuus on oikeastaan jo rappiokulttuuri, se on saavuttanut kehityksessä muinaisen Rooman imperiumin. … Huumekauppiaat ja elämysteollisuuden tajuntateknikot pitävät massat rauhallisina.” (Martti Sarmela, Hiidenkivi 1-00) Arktisten kansojen luokse vodkan ja lähetyssaarnaajien muodossa tullut ”kehitys” on siis tänään maailmanlaajuista, ja sen nykytrendejä ovat ”markkinavoimat”, ”globaalistuminen” ja musiikkivideot.

Nainaiden tärkein rituaali, ”Hato Motori” eli kuolleiden sielujen lähettäminen olinpaikkaansa, jäi kommunistivallan aikana suorittamatta, ja suomalaisen tutkijan, Juha Pentikäisen, joka on myös tehnyt paljon työtä Obin-ugrilaisten parissa, läsnäolo antoi nanaille elokuussa 1991 tilaisuuden saada suorittaa rituaali Amur-joen pyhässä saaressa. Kun tutkijat ja nanait palasivat joelta kylään, kuultiin Neuvostoliiton lakanneen olemasta. Nainaille on turha selittää, ettei se ollut Hato-Motorin ansiota.’

Pentikäinen muistetaan mm. kahden hantilaisen shamaanin kutsumisesta Suomeen tutkimaan Mikkelin Astuvansalmen kampakeraamisia kalliomaalauksia, joiden tulkinnoissa hantit pystyivätkin auttamaan suomalaisia tutkijoita. Ainoastaan veneiden kuvat olivat hanteille tuntematonta lajia. Pentikäinen kertoo hantien suuttuneen erään tutkijan kiivettyä kallion laelle. Sinne ei olisi saanut mennä. Hantit kävivät myös tervehtimässä metsää heti Helsinki-Vantaan lentoasemalle saavuttuaan.

muus

Takaisin Obille: K.F.Karjalainen toteaa:

”On totuttu katsomaan, että jugralaisten uhreissa on noidalla, shamaanilla, päätehtävä, että hän on u h r a u k s e n s u o r i t t a j a. … Olisi kuitenkin ollut syytä panna suurempaa huomiota jo esim. Pallaksella esiintyvään ilmoitukseen, että ”noita on läsnä vain suurimmissa uhreissa, sellaisissa joissa teurastetaan joitain poroja”, ja esim. Georgilla tavattaviin tietoihin uhrien suorittajista.

Puuttumatta tässä kohdin tarkemmin noidan tehtäviin on kuitenkin huomautettava, että hänelle l e p y t y s u h r i e n määrääjänä on hyvin tärkeä asema ja että hän l y y l i t t e l y u h r e i s s a k i n voi esiintyä varsin huomattavana toimimiehenä, mutta ehdottoman välttämättömäksi uhrauksen suorittajaksi häntä ei nähdäkseni voida väittää.

Aluehaltijan palvontavelvollisuus, sen pyhätön hoito, uhraus, uhrilahjojen vastaanotto, niiden haltijalle anto jne., kuuluu sille henkilölle tahi niille henkilöille, jotka ovat joko perintöoikeuden tahi nykyään paikoin vaalin perustalla ovat sen saaneet tehtäväkseen, henkilöille joita Irtyshin ostajakkeja noudattaen olen nimittänyt tonx-urtiksi, haltijan isännäksi.” (Jugralaisten uskonto, WSOY 1918, s440-441)

Karjalainen mielestämme erehtyy olettaessaan uhripapin vaaleilla valitsemisen uudemmaksi tavaksi kuin viran perimisen. Sellainen insituutio, joka on voinut päättää uskonnollisten toimihenkilöiden nimittämisestä, on ollut saamelaisilta tunnetun siita-kokous -tradition aiemmat muodot. Voi olla, että viran periytyminen suvussa liittyy muinaisen yhteiskunnan polarisoitumiseen ja sukujen vallan lisääntymiseen, eli on uudempi piirre.

Islannissa, minkä asuttaminen tapahtui historiallisella ajalla norjalaisten suurtalonpoikien kootessa retkikuntia, jotka paeten kristinuskoon pakottavaa kuningasta perustivat kyliä ja asutuksia uuteen maahan. Yhteisöjen johtajia olivat silloin näiden asutusten perustajat ja heidän seuraajansa, joille lankesi myös tarvittavien uhrien järjestäminen, temppeleiden ylläpito ja papin, godin, virka perinnön kautta sukupolvelta toiselle siirtyvänä, mikä on siis luontevasti käsitettävä uudemmaksi tavaksi.

”Yhteisön uhreissakin on useimmiten eläimen tappo, sen nylkeminen, paloitteleminen, lihojen jakaminen läsnäoleville, vieläpä Pápayn kuvauksesta päättäen osittain rukoileminenkin, muiden kuin noidan asiana, vaikkei tietysti häneltä kaiken tämän tekoa olekaan kielletty. Yksityiset kestitykset, vieläpä suuremmatkin toimitukset suorittaa antaja itse, jos vain osaa pyynnön sanoa ja tietää menot, mitkä eivät kovin monimutkaisia olekaan. Jollei osaa, kutsuu auttajakseen toisen viisaamman, noidan tahi muun.

Uhrinsuorittaja huomattavissa uhraustilaisuuksissa, olipa sinä sitten noita tai joku tavallinen henkilö, on tavallisesti miespuolinen, mutta joskus mainitaan naisenkin voivan sellaisena toimia. Väittääpä Pallas, että Voksarin kylän naispuoliselle haltijalle naiset naisnoidan johtamina toivat lahjoja ja uhreja, millainen työnjako tuskin lienee tosioloinen. Sanojani eteläisilläkin alueilla mainitsivat usein naisen mahdollisuudesta esiintyä uhrauksissa toimijana, mutta kukaan heistä ei itse ollut sellaista tapausta nähnyt, paitsi milloin joku nainen hoivaili omia yksityishaltijoitaan ja niille uhria kantoi.”

(Jugralaisten … s.441)

Karjalaista tuntuu haittavaan oman aikansa tieteen konventiot, jotka saivat vielä 1979 Marija Gimbutasin kustantajan muuttamaan kirjan nimen muotoon ”The Gods and the Goddesses of Old Europa” (jumalat mainitaan ennen jumalattaria), eli naisia ”pappeina” ei tykätä nähdä. On toki mahdollista, että Karjalaisen tietolähteet eivät ole saaneet nähdä naisten rituaaleja, koska vielä nykyisilläkin alkuperäiskansoilla esiintyy tapaa kieltää seremonioita vastakkaiselta sukupuolelta.

Vogulien perinne kertoo kuitenkin naisten johtaneen yhteisöjen yhteisiä rituaaleja, ja olihan Obilla kuuluisa ”Kultainen Eukko”, kultainen jumalattaren kuva. Pyydämme lukijaa kiinnittämään huomiota yllä esitetyn rukouksen tapaan mainita (kahdesti) naiset ennen miehiä. Tämä käytäntö ei vakiinnu oloissa, joissa nainen vaikenee seurakunnassa.

”Samanlaisia, aivan tilapäisiä, vapaaehtoisille toimitsijoille omistettuja nimityksiä ovat varmasti myös Pápayn mainitsemat uhrilihojen jakajat jem-vertixuinen ”hyvää-tekevät-miehet” ja mulasti-xuinen ”rukoilevat-miehet”, vaikka kumpiakin oli määräluku, nimittäin kaksi, mikä seikka näille toimijoille antaa jo tavallansa kiinteämmän leiman.” (Jugralaisten… s.442)

Uhripapin erityisestä puvusta on myös tietoa, ja se oli erilainen kuin shamaanin työasu. Tsingalan voguli-kaupungin uhrilehdosta onkin löydetty tälläinen pakanallisen papin puvusto, mutta ei ole tietoa, onko se otettu talteen: ”Irtyshillä myös selitettiin, että jalkineiden tuli olla puhtaat ja ehyet ja että ennen uhraajalla oli päällään nahkikankainen kauhtana ja päässä karvalakki, joista viimeksimainittua olisi käytetty myöhempään kuin edellistä. Tsingalan ehyestä aitasta löytyikin tälläinen seinänrakoon pistetyssä tikussa riippuva karvalakki ja toisesta jo ränstyneestä aitasta kenkirajat, molemmat ilmoituksen mukaan uhraajan entisiä varuksia.” (Jugralaisten… s.442)

Uhraajan varusteiden säilyttäminen asutuksen tai yhteisön yhteisessä uhriaitassa todistaa insituution olleen yhteisöllinen, ei perheen tai suvun ylläpitämä. Obilla ajatellaan yhä, että ”uskonto” -sanalla tarkoitetaan venäläisten arkielämästä erottuvaa kirkossakäyntiä ym. harrastusta, mutta alkuperäiskansojen uskonnonharjoitus sisältyy normaaliin elämään, niin ettei sille tarvita erityistä käsitettä.

Kuten suomalainen maksaa veronsa valtiolle tai K-kauppias teettää mainostoimistoilla ”taikoja” kuluttajien arvostelukyvyn hämärtämiseksi, hantit ja mansit käväisivät kunnioittamassa sopivaa haltijaa esim. lähtiessään kalastamaan. Ilman näitä toimenpiteitä ei voida olla varmoja arkisten toimien menestyksestä.

Kuten edellä todettiin uhrijuhlan ja -rituaalin toimeenpanija oli ”maallinen” toimihenkilö (Islannissa ennen 1000 jKr. ja Udmurtiassa 1990-luvulla), jos uskonnollinen sellainen puuttui. Samoin muinaisilla uhripapeilla oli myös arkielämässä vaikuttajayksilön ja yhteisön edusmiehen rooli. Tässä näyttää olevan selitys myös itämerensuomalaisen tietäjä-instituution kehittymiseen.

Tietäjä ja shamaani olivat eri roolit, vaikka Kalevalassa Väinämöinen esiintyy molemmissa. Runothan voivat olla eri aikakausien traditioita toistavia: Shamaani lienee pohjoisten kansojen vanhin perustuotannosta erotettu ammattimies (tai nainen), ja tietäjä yhteisön asioita sekä tämän että tuonpuoleisessa hoitava ”luottamusmies” tai valtuutettu. Erona näillä rooleilla on mm. tavassa, jolla niihin päädytään. Shamaani oli poikkeusyksilö, jolle tuli ”kutsumus”, ja tietäjä valittiin yhteisön toimesta tehtäväänsä.

”Oi, Torem-jungk!
Keitetyn padan höyryyn tänne kumarru!
Suo minulle elettävää ikäkautta,
suo minulle vietettävää ikäkautta,
anna eläintä,
jonka ikä on loppuunkulunut,
anna eläintä,
jonka aika on loppuunkulunut,
anna kalaa,
jonka ikä on loppuunkulunut,
anna kalaa,
jonka aika on loppuunkulunut!”

(Rukous Vasjuganista; Karjalainen: ”Jugralaisten uskonto”, s.447)

Edellisen uhrirukouksen teksti antaa ymmärtää, että sitä käytetty jumalien kunniaksi vietetyissä syömäkesteissä, joissa eläin uhrattiin pyhässä lehdossa, ja juhlaväki söi siitä tehdyn keiton paikanpäällä. Periaatteessa toimenpide on sama kuin Itä-Karjalan Venehjärven Pokko-uhri, jossa ortodoksi-kristillisyyteen liittyvässä mutta pakanallis-peräisessä traditiossa uhrataan pässi, joka keitetään juhlaväen syötäväksi. Eläimen veri on ennen kristinuskoa valutettu uhrauslavan raosta maahan (Maalle?). Kristillisenä aikana teurastus tapahtui rukoushuoneen, tsasounan, portailla, joihin oli porattu reikä veren valumista varten. Kommunistien hävitettyä pyhäkön, uhrijuhlakin kiellettiin vuosikymmeniksi.

1990-luvulla Lesosen veljekset, jotka ostivat takaisin oman maatilansa, elvyttivät perinteen. Eläinuhri-syömäkesti -traditio yhdistää siis jugralaiset, volgansuomalaiset ja itämerensuomalaiset. 1800-luvulla kerätyissä ”pitäjäraporteissa” onkin mainintoja Länsi- ja Lounais-Suomessa vietetyistä juhlista, joissa kylän väki kokoontuu kylän ulkopuolelle aina tietylle paikalle viettämään syöminkejä, joissa myös nuoriso tanssii ja laulaa.

Perinteentutkijan tavoittama traditio oli jo täysin maallistunut, tai ainakaan ulkopuoliselle ei kerrottu jos joillakin taloilla oli perimätietoa kokoontumisien pakanallisuudesta. Suomessa oli siis käynyt samoin kuin esim. Orkneyllä, missä neoliittiseen kivikehään kokoontunut ”oppimaton maalaisrahvas” vietti kerran vuodessa neljä päivää syöden eväitään, tanssien ja laulaen, mutta ilman uskonnollisia menoja vielä 1700-luvun lopulla.

Jugralaisilla tavattu uhrijuhla, jossa rukoillaan jumalia, teurastetaan niille eläin ja syödään se itse, lauletaan, tanssitaan, esitetään näytelmiä ja pidetään muutenkin hauskaa, on ilmeisesti samaa jatkumoa Britanniasta aina Irtyshin rannoille, -vanhaa eurooppalaista perua. Karjalainen kuvaa jugralaisten juhlimista:

”Huomattavat uhritilaisuudet eivät menoiltaan rajoitu rukouksiin, eläinten tappamisiin ja haltijan sekä osanottajien kestityksiin, vaan liittyy niihin usein, milloin on koolla huvinhaluista nuorisoa sekä sadun- ja runontaitoista vanhempaa polvea, erilaisia huvitteluja, kilpailuleikkejä, soittoa, laulukertomuksia, tansseja, vieläpä näytelmäntapaisia kuvauksiakin. … Kilpailuleikeistä ovat tavallisimpia kartunveto, hyppy, juoksu, jousella ammunta, tunnetaanpa etelässä jonkinlainen potkupallokin.

Lauluissa kuvaillaan joko haltijan oloja ja elämänsattumia tai muinaisten sankarien maineisia tekoja. Laulaja säestää kertomaansa eräänlaisella viisikielisellä k a n n e l s o i t t i m e l l a (venäjäksi sitä nimitetään paikoin dombraksi, paikoin banduuraksi), toisin paikoin vielä yhdeksänkielisellä harpuntapaisella, linnunhahmoisella ”k u r j e l l a” (ostj.), jonka kaulaan on sidottu erivärisiä tilkkuja, joskus huivikin, uhriksi, jotta soitto antaisi mahdollisimman täysinäiset sointunsa.

Tanssit ja tanssinsekaiset näytelmäkuvaukset ovat pääasiassa taistelu- sekä tapa- ja sattuma-esityksiä. Niissä osoitellaan joskus muinaisten sankareiden keskinäisiä taisteluja (-ja taisteluja venäläisiä vastaan. lat.huom.) tahi paljon useammin esittäjien kuulemia ja näkemiä tapahtumia, jota tavallisesti pilan suolalla höystettynä, liioitellussa ja vääristellyssä muodossa tarjotaan uhria saavan haltijan hauskuudeksi sekä läsnäolijoiden kuultavaksi ja nähtäväksi. … Demjankalaiset naiset tosin vielä osasivat näyttää eräänlaista sotatanssia, mutta sen väitetään olevan vasjuganilaisilta opittua. Pohjoisten ostjakkien ja vogulien tiedämme verraten suuressa määrin huvitteliutuvan uhreissaan. Edellisillä on vieläkin käytössään muudan asetanssi, joka on saanut osakseen tutkijoiden huomiota…”

(mutta ei Suomessa.lat.huom.) (Jugralaisten… s.474-75)

Tässä meillä on kuvaus samantyyppisistä juhlista, joissa kalevalainen lauluperinne on aikoinaan muotoutunut ja kehittynyt hämmästyttävän rikkaaksi ja monimuotoiseksi. Laulua, näytelmiä ja kilpailuja sisältävistä juhlista on viitteitä paljon lännempääkin, joten käsitys siitä mitä Englannin asukkaat ennen kelttejä ja anglosakseja tekivät Stonehengessä voi myös elävöityä. Mainittakoon, että 1800-luvulla sanottiin säkkipilliä Viron kansallissoittimeksi.

Jugralaisten nykyaikaan jatkuneissa uskonnollisissa juhlissa on siis nähtävissä yleiseurooppalaisen pakanallisen festivaalin prototyyppi: Uhrin käsittävä rituaali, rukouksia omaksi ja yhteisön menestykseksi, laulua, syömingit, (urheilu)kilpailuja, näytelmiä ja tansseja, -eikä muinaisista sankareista, maailman synnystä ja muista identiteettiä rakentavia aiheista kertovista lauluista liene ollut puutetta.

”Kulta-Kaltes,
kultainen isä,
joka asut Kulta-Kworasin,
isäsi säätämässä valkeavesisen kalaisen Obin,
tuuliaaltoisen seitsen-Obin mutkan veriuhria kuluttavassa seitsenkaupungissa,
kestitysuhria kuluttavassa seitsen-kylässä!
Kestitysuhria kuluttavan seitsenkyläsi keskessä asut ruoko-tupahaista seitsenjärveäsi.
Ruoko-tupahaisen seitsenjärvesi perällä on kultaruohoinen seitsenpuro,
kultaruohoisen seitsen-puron yläpuolella pilviä halkova pyhä niemi.
Tuulen sattuman pyhän niemen yläpuolella Kulta-Kworesin,
isäsi,
peittämä valkeanahkapeitteinen asunto,
mustanahkapeitteinen asunto.
Ur-mis-nain tekemä nousevan auringon kaltainen asunto.
Ur-mis-nain tekemän nousevan auringon kaltaisen asunnon sisässä on kultaäärinen seitsen-pöytä.
Kultaäärisen seitsen-pöydän sivulla ruskeanahkaista seitsenmattoa sinä istut,
mustakettu-lakkinen kultainen,
mustakettu-kauluksinen kultainen,
sinä istut.
Tataarimiehen,
kalmukkimiehen mustan vaatteuksen päälle ruskeanahka-kauluksinen vaatteus pue,
iltaruskon-loistoinen vaatteus pue,
aamuruskon-loistoinen vaatteus pue,
nousevan auringon kaltainen vaatteus pue,
kami-hopea-,
soper-hopea -helyinen vyösi vyötä,
yhteenliitetyt,
yhteensidotut kultareunaiset liinat soopelisen olkasi yli sido!

Sat-pupi-larpi-nain,
äitisi,
seitsentupsuinen tupsullinen satula pane Kulta-Kworesin,
isäsi,
pitämän,
maat kulkevan pyhän eläimen selkään.
Kulta-Kworesin,
isäsi,
laatimaan,
soper-hopeiseen,
kami-hopeiseen pyhään ruoskaan viisisormillisella sormellisella kädelläsi tartu,
elävän käärmeen kaltaiseen ruoskaan tartu!
Kulta-Kworesin,
isäsi,
pitämiin,
yksiäänisiä seitsemiä kelloja täynnä oleviin ohjaksiin juoksevan pilven yläpuolella [ohjaten] tartu!
Nopeasti putoavan vesipisaran,
nopeasti liukuvan tuulenhengen lailla laskeudeu tämän huoneen sisään!
Kaviollisen eläimen uhri on sinulle asetettu,
sarvellisen eläimen uhri on sinulle asetettu.
Aran sorsan herkkä korva,
kuuntele!”

Mir-susne-xumin rukous pohjoiselta voguli-alueelta, Karjalainen: Jugralaisten uskonto, s.449-450

”Karvasilmäinen jalallinen Unt-tongx-poika,
karvainen Unt-mengk-poika!
Sängke-isällesi laskemaan nahkaiseen maahan,
karvaiseen maahan höyryävälle vadille me sinut olemme kutsuneet.
Pyydän ruskean eläimen seitsemää onnea,
pyydän mustan eläimen seitsemää onnea,
naisen asuman puun juurella,
miehen asuman puun juurella keronkeskinen liika nauru nauraa,
kielenkeskinen liika nauru nauraa,
suoneläimen tanner asettaa,
saloneläimen tanner asettaa.
Pahantahtoisen naisen kanssa naisen lausuman pahan sanan pohjaan älä minua saata!”

Rukous Irtyshiltä, Jugralaisten uskonto s.447-448

”Jengk-xon-ike-isämme!
Illalla tehdyn vaahtoreunaisen hyvän tuohikon olemme asettaneet,
päivänkoitteen hyvässä suussa olemme verellisen eläimen hyvän lauman sinulle tuoneet,
leppäisen eläimen hyvän lauman sinulle tuoneet.
Pyydämme sinulta veden kalan seitsemää onnea,
metsänriistan seitsemää onnea.
Kultainen silmäsi,
loistava silmäsi tänne käännä!
Yhtään tongxia satojen niemien,
yhtään mengkiä satojen niemien älköön jääkö tulematta.
Verellisen eläimen hyvään uhriin olemme sinut tänne kutsuneet,
leppäisen eläimen hyvään uhriin olemme sinut tänne kutsuneet,
sinut on raukkasesi kutsunut lehmänpalaselle.
Käden heikkoudelle anna hyvä loppu,
jalan heikkoudelle anna hyvä loppu!
Älköön olko sinulla kitsas mieli,
vastahakoinen mieli!”

Rukous Irtyshiltä, Jugralaisten uskonto s.447-448

Kalaonnen pyyntö-rukouksesta selviää, että vedenviljan haltijat ottivat vastaan ”verellisiä” maaeläin-uhreja. Näin ovat päätelleet myös tutkijat Besov Nosin ”Biessa”-kalliokuvan äärellä Karjalassa. Kallioon hakatun jumalankuvan halkaisee syvä railo, johon on ollut hyvä valuttaa uhriteuraan veret. Nyt tiedämme, mitä uhraajat lauloivat 3000-4000 vuotta sitten. Sukumme jugralaiset edustajat, hantit ja mansit, tarjoavat meille näkymän omaan menneisyyteemme ja kulttuuriin joka tuhansia vuosia sitten kattoi laajalti Euraasian havumetsä-vyöhykettä, ja jonka kaikuja löydämme viimeisten obin-ugrilaisten muistoista. Puuttuu vain rukous, joka pitäisi poissa kansainväliset öljy-yhtiöt ja Venäjän valtion omaisuutta ”yksityistämällä” biznes-miehiksi kiipineet kommunistit sukulaistemme elinehtoja tuhoamasta. Löytyköön se pian, sillä aikaa on vain vähän. Di-gold

bes-petroglyphs

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s