Ylösnousemusnäytelmän vanha editio: Ishtar Manalassa, Lemminkäinen Tuonelassa

ishtar00000011111

Kuolemat, ylösnousemukset ja Manalan-matkat ovat keskeisiä aiheita uskontojen mytologioissa. Kuolleiden valtakunnassa kävivät mm. Jeesus, Orfeus, Saules Meita, Persephone, Tammuz, Adonis, Attis, Dionynos, Quetsalgoatl, Baldr, Izanami, Osiris, Lemminkäinen  ja Ishtar. Tarkastelemme seuraavassa viimeksimainittuja.

Ishtarin Manalan-matka

Manalanmatkaajia Pohjolassa: Lemminkäinen.

Muu Manalaan matkaava joukko.

Zolotaja Baba, arvoituksellinen suomalaisperäinen Jumalatar Venäjällä.

´

 

 ishtar_post

Ishtarin matka Manalaan

 

Sumerilais-babylonialais-assyrialaisessa perinteessä Tuonelaan matkaa nainen, jumalatar Ishtar. Hän on myös Inannaja Astarte. Kertomus tai näytelmä Ishtarin Manalan matkasta ja hänen rakastajansa Tammuzin ylösnousemuksesta on olemassa assurinkielisenä videoesityksenä jonkin yliopiston arkistossa, mutta mikään ei estä toteuttamasta tätä ikivanhaa sosiodraamaa omana sovituksena. Tekstiä ei kovin paljoa kannata muutella. Silloin taika ei tehoa.  Ishtarin Manalanmatka -näytelmää on arveltu myös esitetyn labyrintissä. Luettavuuden parantamiseksi henkilöiden nimet on merkitty värillä niiden esiintyessä ensimmäistä kertaa tekstissä, ja saman henkilön repliikit ovat samalla värillä.

Tarinan henkilöt:
Ishtar (Belili): Jumalatar, Tammuz: Jumalattaren puoliso ja hedelmällisyyden miehinen jumaluus, Ereshkigal: Manalan hallitsijatar, tämän portinvartija, Namtãru-visiiri, Eea: kuningas tai ylijumala, Papsukal-visiiri, Assûshunãmir: ”porttomies” eli jonkinlainen gigolo, Anunnakit: jumala, , ja kertoja.

Ishtar  lähtee  ”maahan, josta  paluuta  ei ole”, Manalaan, noutamaan puolisoaan Tammuzia. 
”Hän  kulkee  Tietä, joka  on paluuta  vailla,
Taloon, johon astuva  on valoa  vailla,
Missä  tomu  on ravintonsa  ja  ruokana savi,”

Kun saapunut  oli  Ishtar  nyt  portille  Maan, josta  paluuta ei  ole
Vartijalle  portin sanat  hän virkkoi:
”Vartija siinä, avaathan porttisi,
Avaathan porttisi astuakseni sisään!
Ellet  avaa  sä  porttiasi  astuakseni  sisään,
Isken murskaksi uksen ja  salvankin murran, (*1.)
Isken murskaksi  kynnyksen ja  hajoitan ukset!
Paiskaan pieletkin rikki, heitän selälleen portit,
Nostan ilmoille  kuolleet, jotta  elävät  he  söisi,
Eläviä  suurempi  on kuolleiden joukko!”

Vartija suunsa  nyt  avas  ja  puhumaan ryhtyi,
Ruhtinatar  Ishtarille hän virkkoi:
”Seis, Valtiatar,  älä  portteja  heitä,
Menen, nimesi  ilmoitan kuningatar  Ereshkigalille.”

Niin astui  vartija  sisään ja virkkoi Ereshkigalille:
”Katsohan, sisaresi  Ishtar  portilla  seisoo,
Hän joka  ilojuhlia  suuria  pitää, meretkin myllertää edessä  Eean.”

 

Ereshkigal  tämän kuullut kun oli,
Kuin kaadettaessa  tamariskipensasta  hän [räyski],
Kuin leikattaessa kunînuruohoa hän [kähisi]:
”Mikä  on sydämensä  minulle  tuonut, mikä  on vatsansa  liikkeellepannut?
Katso,  juon vettä ma  Anunnaki-jumalien  kanssa,
Leivän asemasta  mutaa  ain syön, oluen asemasta  juon sameaa  vettä!
Itken miehiä, jotka  jättivät  vaimonsa,
Itken tyttöjä, jotka  makaajainsa  kupeilta [on viety],
Pienokaista  hentoa itken, joka  ennen aikaansa [on kuollut]!
Menehän vartija, hälle  porttisi  avaa,
Kohtele  häntä  ikivanhojen lakien mukaan!”
Meni vartija, porttinsa  avasi  hälle:
”Astuhan sisään, valtiatar,  sulle  riemuitkoon Kûtu,
Palatsi Maan,  josta  paluuta  ei  ole,  sun edessäs  iloinen olkoon!”

Ensimmäisestä  portista  sisään hänet  vei,  irroitti,  riisti  päänsä  tiaran  kauniin.

”Miksi  oi  vartija, riistit sa pääni  tiaran kauniin?”
”Käy sisään oi  valtiatar, Manalan laki  on tämä!”
Toisesta  portista  sisään hänet vei,  irroitti, riisti korvainsa  renkaat.
”Miksi  oi  vartija, riistit sa  korvaini renkaat?”
”Käy sisään oi  valtiatar,  Manalan laki  on tämä!”
Kolmannesta  portista  sisään hänet  vei,  irroitti,  riisti  kaulansa  kiviset  vitjat.
”Miksi  oi  vartija, riistit sa kaulani kiviset  vitjat?”
”Käy sisään oi  valtiatar, Manalan laki  on tämä!”
Neljännestä  portista sisään hänet  vei,  irroitti,  riisti rintansa  korut.
”Miksi  oi  vartija, riistit sa rintani  korut?”
”Käy sisään oi  valtiatar, Manalan laki  on tämä!”
Viidennestä  portista  sisään hänet  vei,  irroitti,  riisti lanteittensa  synnytyskivivyön.
”Miksi  oi  vartija, riistit sa lanteitteni  synnytyskivivyön?”
”Käy sisään oi  valtiatar, Manalan laki  on tämä!”
Kuudennesta  portista  sisään hänet  vei,  irroitti,  riisti kätensä ja  jalkansa  soljet.
”Miksi  oi  vartija, riistit sa käteni  ja  jalkaini  soljet?”
”Käy sisään oi  valtiatar, Manalan laki  on tämä!”
Seitsemännestä  portista sisään hänet  vei,  irroitti,  riisti häpyä  peittävän verhon.
”Miksi  oi  vartija, riistit sa häpyäni  peittävän verhon?”
”Käy sisään oi  valtiatar, Manalan laki  on tämä!”

Kun maahan, josta  paluuta  ei ole, oli  laskeutunut  Ishtar,
Näki Ereshkigal  hänet, edessään tuimaksi  muuttui,
Ishtar  ei malttanut  mieltään vaan karkasi  päälleen.
Ereshkigal suunsa  nyt  avasi  ja  puhumaan ryhtyi,

Namtãru-visiirilleen sanat  hän virkkoi:
”Mene. Namtãru,  hänet  palatsiini  sulje, 
Päästä  ulos  nyt  päälleen  kuusikymmentä  tautia,  tuhoutukoon Ishtar! 
Silmien tauti  silmiensä  päälle,
Kylkien tauti kylkiensä päälle,
Jalkojen tauti jalkojensa päälle,
Sydämen tauti sydämensä päälle,
Mielenkin  tauti  mielensä  päälle,
Ylt´ympäri  häntä,  tuhoutukoon Ishtar!” 

Kun  Maahan, josta paluuta  ei  ole, oli  lasketunut  valtiatar  Ishtar,
Lehmän päälle  ei  ryntää sonni,  ei  astu  tammaa  aasi,
Tyttöä  kadulla  ei  makaa  mies,
Nukkui  vuoteessaan  mies, nukkui  äitinsä vieressä  tyttö.
Papsukal visiiri  jumalten suurten: nenänsä  oli  painunut, kasvonsa  synkät,
Oli surupukuun pukeutunut,  likaisena  aivan.
Meni  nyt Shamash,  edessä Sînin,  isänsä, itki,
Eteen  Eean,  kuninkaan, kyyneleensä  vieri:
”Ishtar Manalaan on laskeutunut,  ei noussut,
Kohta  kun Maahan,  josta  paluuta  ei  ole ,  oli  laskeutunut  Ishtar,
Lehmän päälle  ei ryntää  sonni,  ei  astu  tammaa  aasi,
Tyttöä  kadulla  ei makaa  mies,
Nukkui   äitinsä vieressä  tyttö.”

Viisaassa  sydämessään  loi  kuvan nyt Eea,
Loi  Assûshunãmirin, kinaidin [porttomiehen]:
”Menehän,  Assûshunãmir, porttiin  Maan,  josta  paluuta  ei ole,  kasvosi aseta,
Seitsemän  porttia  Maan, josta  paluuta  ei  ole,  edessäsi  auetkoon auki,
Ereshkigal  nähköön nyt sinut,  iloiseksi  edessäsi  tulkoon.
Kun  on rauhoittunut  sydämensä, vatsansa selkeäksi  tullut,
Anna  hänen vannoa  nimeen jumalten suurten!
Pidä  korkealla  pääsi, aseta  korvasi  leiliin,!”
”Hyvä  on,  valtiatar, leili  nyt  annettakoon mulle,  jotta  sen vettä ma  joisin!”

  Assûshunãmir tekee tehtävänsä, ja Ereshkigal lupaa täyttää tämän pyynnön.
Kun Manalan valtiattarelle selviää, mitä on tullut luvanneeksi, on myöhäistä katua.


Ereshkigal tämän kuullut  kun  oli,
Lanteitaan löi  hän,  sormeaan puri:
”Toivomuksesi  toivonut  multa sa  olet, jota  ei  toivoa  saisi.
”Menehän,  Assûshunãmir, sinut  kirota  tahdon ma  kirolla  suurella:
Katuojien ruoat  ruokasi olkoon!
Varjossa  kaupungin muurin, olinpaikkasi olkoon,
Vain kynnys  sun istuimesi  olkoon!
Juopunut,  janoinen poskiasi  lyököön!”

Ereshkigal suunsa  nyt  avasi  ja  puhumaan ryhtyi,
Namtãru-visiirilleen sanat  hän virkkoi:
”Mene,Namtãru,  lyö Egalginaan,
Koputa  kynnystä [——–] -kivistä,
Tuo  ulos  Anunnakit,  istuta kultaiseen tuoliin,
Elämän  vedellä  Ishtaria  vihmo,  ota  luotani  hänet!”
Meni  Namtãtru,  löi  Egalginaan,
Koputti  kynnyksiin  [——] -kivistä,
Toi  ulos  Anunnakit,  istutti  kultaiseen tuoliin,
Elämän vedellä Ishtarin  vihmoi, otti luotansa hänet.
Ensimmäisestä portista hänet ulos hän vei,  hälle palautti  ruumiinsa  häpyä peittävän  verhon,
Toisesta  portista  hänet ulos hän  vei, hälle  palautti  kätensä  ja  jalkainsa soljet,
Kolmannesta  portista  hänet ulos hän  vei,  hälle  palautti  lanteittensa  synnytyskivivyön,
Neljännestä  portista  hänet ulos hän  vei,  hälle  palautti  rintansa  korut,
Viidennestä portista  hänet ulos hän  vei, hälle  palautti  kaulansa kiviset  vitjat,
Kuudennesta  portista  hänet ulos hän  vei,  hälle  palautti  korvainsa  renkaat,
Seitsemännestä   portista  hänet ulos hän  vei,  hälle  palautti päänsä tiaran kauniin.



”Jos päästörahaansa hän sulle  ei  anna,  hänet  palauta  silloin!
Ja Tammuzu,  nuoruutensa  aikainen rakkaus,
Pese  puhtaalla  vedellä, [voitele]  öljyllä  hyvällä,
Pue  loistavaan  pukuun,  jotta sinikivihuilu [kaikuisi]  taas,
Ilotytöt  vatsaansa  heiluttaa sais!”
>
Kun  Bëlilî  [Ishtar]  oli  korunsa [päälleen]  saanut,
Ja  silmäkiviä  oli  sylinsä täynnä,
Veljensä (*2.)  äänen hän kuuli Bëlilî  korunsa [maahan] nyt  heitti,
Silmäkivillä  aittansa  täyttyi,
”Veljeni  ainoa,  mulle  pahaa et  tehdä   sä  saa!
Kun Tammuzu  minua  juhlii,  sinikivihuilu  ja  karneolisormus  kanssansa  minua juhlii,
Kanssansa  minua  juhlivat  itkijämiehet  ja  itkijänaiset,
Nouskoot  myös  kuolleet  ja  suitsutustuoksua  haistakoot  silloin!”

ishtar_post

Juoni lyhyesti: Tammuz, Ishtarin veli ja rakastaja, on kuollut ja joutunut Manalaan, ja koko luomakunta on nääntymässä. Ishtar laskeutuu itse kuolleiden valtakuntaan hakemaan puolisoaan. Hänen sisarensa, Manalan valtiatar Ereshkigal, määrää että Ishtaria kohdellaan kuten jokaista Malalaan tulijaa. Eea, ylijumala, luo gigolon, jonka hän lähettää suostuttelemaan Ereshkigalia päästämään Ishtarin ja Tammuzin pois tuonelasta. Gigolo onnistuu tehtävässään, mutta havaittuaan mihin on suostunut Ereshkigal kiroaa porttomiehen. Hän pitää silti lupauksensa ja päästää Ishtarin ja Tammuzin ylös elvytämään luontoa ja ihmisiä. Kaikki on taas hyvin.
Säilynyt tarina ei kerro, missä tilassa Tammuz oli Manalassa. Oliko hän ehkä paloiteltuna kuten Osiris ja Lemminkäinen olivat vastaavassa tilanteessa. Di-gold
1. Lemminkäisen  äidin  uhkaus  poikaansa etsiessään:
”Jos  et  neuvo Lemminkäistä,
rikon ukset  uuen riihen,
Taitan Taivosen saranat”
2. Tammuz  on Ishtarille  sekä  veli  että  rakastaja,  kuten  Osiris  Isikselle. Lemmikäisen tarinassa Manalasta pelastaja on äiti.


cerneabbas0000

Manalanmatkaajia Pohjolassa: Lemminkäinen.

Ishtar, Isis, Astarte, -millä nimellä Hänet tunnetaankaan, suri kuollutta rakastajaansa tai poikaansa. Meidän suomalaisesta traditiosta on jäänyt tietoon Lemminkäinen. Kuka hän oli?

Kalevalaisen  runouden  naissankari  ja  hulivili  Lieto  Lemminkäinen on meillä muistiinkirjoitetussa  muodossaan  hyvin  konkreettinen ja  lihallinen henkilö,  mutta hänet muistetaan myös paluustan Tuonelan joelta, eli hän on suomalainen ylösnouseva kuoleman voittaja. Millaisia  ja  keitä  ovat sitten hänen esikuvansa  ja  rinnakkaishahmonsa  muissa  kulttuureissa.  Voidaanko  niiden avulla  tarkentaa  kuvaa Lemminkäisen muinaisesta  merkityksestä  suomalaisessa  mytologiassa?

Lemminkäisen yhteys egyptiläiseen Osirikseen on  yleisesti tunnettu asia.  Osiris joutui paloitelluksi  ja  jokeen  heitetyksi,  ja  hänet  kokosi  ja  elvytti  nainen, kuten Lemminkäisen  keräsi Tuonelan virrasta hänen  äitinsä.  Myyttisankarin takana  onkin aina  nainen tai  kaksikin.  Äiti  tai  puoliso, joka  tarvittaessa  kokoaa  sankarin  kirjaimellisestikin.

Osiriksen tarina, jonka professori Kirkinen virheellisesti uskoi kulkeutuneen Karjalaan ”bysanttilaisten”  näytelmäseurueiden mukana  vasta  ortodoksisella  ajalla,  on  kertomus  kuolemasta  ja  ylösnousemuksesta,  mikä  vanhoissa  uskonnoissa  ei  ollut  kovinkaan harvinaista.  Uskonnosta  on kysymys  Lemminkäisenkin tapauksessa,  vaikka  runonkerääjien haaviin  1800 -luvuilla  päätyneet  säkeet olivat  jo  arkipäiväistyneet  ja  kadottaneet  paljon merkityksiään.

Vanhoissa  kulttuureissa,  joissa traditio siirtyi seuraaville sukupolville muistettujen runojen muodossa ilman kirjoitettuja muistomerkkejä, ei  opeteltu  ulkoa  mitään turhaa. Väinämöinen  ja  Lemminkäinen  olivat  muinaissuomalaisille  yhtä  tärkeitä  hahmoja  kuin  egyptiläisille  Osiris,  babylonialaisille  Tammuz,  kanaanilais-fonikialaisille  Baal-Adonis  ja  skandinaaveille  Balder.  Kaikki  he  olivat  jumaluuksia,  kaikki  he  kuolivat,  -ja  nousivat  ylös  kuolleista, paitsi Balder.

Akkadilaisten  edeltäjiltään sumereilta  perimä  Dumu-zi-[abzu][Valtameren] oikea poika,  =Dãmu. =Dumuzu, =Tamuzu,  oli  luonnon  kiertokulun  metafora.  Kun kuiva  kausi  hävittää  Lähi-Idän   maisemasta  vihreyden, vaikutelma  luonnon  kuolemasta  on  hyvin  todellinen.  Tammuz,  hedelmällisyyden toinen osapuoli,  koki  silloin jokavuotisen kuolemansa,  ja  matkusti  länteen,  vainajien maahan.   Naiset  itkivät  häntä,  kuten  ”Saaren  neidot  itkivät  Lemminkäistä”.   Kesän  kuivimpana  kuukautena  järjestetyistä  itkijäis-seremonioista  on kuvauksia.

Lemminkäisen hakee  Tuonelan virralta  hänen äitinsä  tai  puolisonsa,  Tammuzin noutaja  on  Ishtar,  rakkauden ja  äitiyden jumalatar  ja  vanhan Jumalattaren seuraaja.  Ishtarin  Manalan matkaa ja Tammuzin  kuolleista  heräämistä  ja  ylösnousemusta  esitettiin  muinaisessa  Lähi-Idässä  näytelmänä  uskonnollisissa  juhlissa,  ja  onneksemme  sen  teksti on  säilynyt.

Luonnon  kuoleman ja  ylösnousemukseen verrattavan   elpymisen  esittäminen  yhteisölle  jokavuotisena  näytelmänä  lienee  yhtä  vanha  tapa  kuin maanviljelys  itse,  ja  mikä  teroittaa  kuulijoiden mieleen  kaiken  elollisen  yhteenkuuluvuutta,  keskinäistä  riippuvuutta ja  väistätöntä  kuolemaa  paremmin kuin  tälläinen yhteisöllinen rituaali.

Vanhoissa  maanviljelyskulttuureissa  kuolema,  kasvillisuuden tai  yksilön, ei  ollut  kaiken loppu  vaan uuden alku, kuten yksilökään  ei  ollut  olemassa  yksin  itseään varten.  Hän  ei  kuoltuaan kadonnut  vaan  jatkoi  elämäänsä  tulevissa  sukupolvissa  ja  yhteisön jatkuvuudessa.  ”Ishtarin Manalan matka”-näytelmän  säilyneet  katkelmat  ovat  4000  vuotta  vanhoja,  mutta  tradition täytyy  olla  paljon vanhempi.

Kun maanviljelyselinkeino otettiin käyttöön Euroopan puolella Balkanilla, jouduttiin soveltamaan opitut innovaatiot toisenlaisiin vuodenaikoihin, kuin Anatoliassa ja ”hedelmällisen puolikuun alueella”. Viljelykauden katkaisi nyt kylmä talvi, kuivan keskikesän sijasta. Tämän on täytynyt vaikuttaa maatalouden mukana kulkevien uskonnollisten traditioiden muovautumiseen. Mesopotamialaisia riittejä tuskin olisivat sopineet sellaisinaan ainakaan suomalais-ugrilaisten uskomusjärjestelmään.

Uusi elinkeino levisi Eurooppaan ensin balkanille ja Välimeren rannoille, ja sinne se pysähtyikin pitkäksi ajaksi. Seuraava eteneminen oli mahdollinen nauhakeraamisen kulttuurin (LBK, Linear-band keramik) sopeutuessa Pannonian altaassa viljelemään maata keskisen Euroopan imastovyöhykkeellä. Viljely levisi hyvin nopeasti pitkin Tonavan ja Rheinin laaksoja, ja idässä Baltian rajoille. Ensimmäinen suomensukuinen mv-yhteisö saattoi olla Väinän latvoilla, Serteya-joella.

Suomalais-ugrilaiset kansat alkoivat harrastaa maanviljelyä ensin Baltiassa ja nykyisten volgansuomalaisten mailla, joista paikoista innovaatio levisi Suomeen. Lemminkäinen jne. myyttisikermä lienee siis omaksuttu jo silloin.

Aiheen vahva esiintyminen talteenkerätyssä kansanrunoudessa osoittaa, että Lemmikäinen on ollut tärkeä hahmo esi-isillemme, ja sekä merkityksen että tehtävän voimme nyt määritellä: Maskuliininen hedelmällisyyden jumala. Di-gold

gallen_kallela_lemminkainens_mother

Muu Manalaan matkaava joukko.

 


Lemminkäinen ei ole ainoa jumaluus, joka kuolee ja ylösnousee. (Uhri)kuoleman kokeva miespuolinen hedelmällisyyden Jumala esiintyy monissa traditioissa ja uskonnoissa:

Manalan Valtiatar Jumalatar Hedelmällisyyden  Jumala  (mies) Tämän surmaaja 

tai kuolintapa

Huomautuksia:
Mesopotamia Ereshkigal Ishtar Tammuz Ylösnousun  jälkeen häät.
Egypti (myöh. Osiris) Isis Osiris Set (sokea) Osiriksen  hauta  kasvaa heti kukkia  ja  puita
Vähä-Aasia Kybele / Diana Attis Itsemurha Pyhä ehtoollinen
Syyria, Kanaan,
Foinikia
Astarte,  Asera Baal-Adonis Metsäkarju Ylösnousua juhlitaan orgioilla
Kreikka Persephone Artemis + Afrodite Adonis Persephone ottaa  haltuunsa Rappeutunut  versio edell.
Germaaninen mytologia Hel Frigga / Nerthus Balder Hodr (sokea) 

[Loki syyllinen]

Ei  herää  henkiin
Suomi Pohjolan Emäntä ???!!! Lemminkäinen Ulappalan  sokea  ukko Kasvit versovat  L:n ruumiista.
Katolinen usko Maria Jesus P.Pilatus [Kaifas] Jälleensyntymä viivästyy aina maailmanloppuun asti.

Tammuz  kuolee samaan  aikaan kun kasvillisuus  keskikesällä  laskastuu  kuivan kauden alkaessa  Lähi-Idässä,  jota  perinteellisesti  on pidetty  maanviljelyn  syntyseutuna.  Jumalatar  Ishtar  hakee  puolisonsa  takaisin Manalasta  tiettyjen vaiheiden  jälkeen.

Osiriksen surmaa, paloittelee  ja  Niiliin heittää  hänen sokea  veljensä  Set.  Henkiinherättämiseen osallistuu  joukko eri  henkilöitä,  sisar/puoliso  Isis,  äitinsä  taivaan  jumalatar  Nut  ja  poikansa Horus.  Palattuaan tuonpuoleisesta  Osiris  saa  tehtäväkseen  vainajien  maan kuninkuuden.  Muinaisegyptiläiset  katsoivat  Orisiksen  kuolemallaan ja  ylösnousemuksellaan  lunastaneet pelastuksen myös  tavallisille  kuolevaisillekin.  Vert.  kristinusko.

Jumalatar  Kybele  ihastuu  Attikseen,  joka  kääntyykin erään nymfin puoleen.  Kybele  surmaa  nymfin mustasukkaisena,  ja  Attis  kuohitsee  suruissaan  itsensä  kuusi-puun  alla,  mihin hän kuoleekin.  Seuraa  suruaika, joka  päättyy  ylösnousemukseen,  ja  Attis  on jälleen Kybelen rinnalla, -ja  luonto  kukoistaa.

Attiksen/Kybelen papit  kuohitsivat  itsensä  ko. surukauden päätös-pippaloissa,  ns.  veripäivänä  24.3.  (dies sanquinis) jolloin kuuset  kukkivat Anatoliassa  punalatvaisina.  Muut  juhlijat  tyytyivät  vain  viiltelemään itseään kasvien okailla (Älkää  jäljitelkö  kotioloissa!) niin  että  pappiskokelaiden initioitumista kannusti  alaston verinen väkijoukko.   25.3.  onkin jo  ylösnousemuksen päivä:  Hauta  on avattu,  ja Attis-Jumala  on  noussut  kuolleista!

Pappien  suorittamassa  pyhässä  mysteerissä  nautittiin  kuvaannollisesti  uhrina  kuolleen Jumalan  lihaa  ja  verta,  ja  puhdistauduttiin  Hänen verensä  voimalla.  Eräässä  säilyneessä  kolikossa  on  kuvattu ylösnoussut  Attis  Kybelen vierellä  vaunuissa,  ja  teksti ”Istuudu  oikealle  puolelleni”.  Vaunut  liittynevät  hedelmällisyysfestivaalien juhlakulkueeseen,  joillaisesta  myös Tacitus  kertoo germaaneita  esitellessään.

Kybelen  juhlavaunuja  vetävät  leijonat  ja  hänet  kuvataan  myös  valtaistuimellaan kissapetojen  seurassa kuten  Potnia jo  neoliittisessa  Catal Hüyükissä.  Kysymys  lienee  siis  samasta traditiosta,  ja  voimme  olettaa  keväisen  hedelmällisyyskulkueen  kuuluneen  kulttimenoihin jo  6000  eKr.  Anatoliassa  aivan kuten viime  vuosisadan  Ritvalassa.  Suomessa  menot  ovat  ilmeisesti  olleet  hillitympiä..

Adoniskultti  liittyy  Astarten  ja  Afroditen palvontaan.  Hänelle  itselleen  ei  pyhitetty  temppeleitä,  eikä  häntä patsaissa  ym. kuvissa  kuvattu  yksin, vaan  em. jumalattaren seurassa.  Adoniksen ylösnousemuksen kunniaksi  järjestettävistä  orgioista  on säilynyt  Lukianoksen  kuvaus.

Adoniksen yrttitarha  oli  omalaatuinen  ja  kansanomainen  Adonis-kultin muoto.  Jyviä  kylvettiin  ohueen multaan  saviastiaan,  jossa  ne  nopeasti  itivät  oraalle.  Sitten  niiden  annettiin  kuihtua.  Tapahtuma  kuvasi  sekä  luonnon kiertokulkua,  että  kuolemaa  ja  ylösnousemusta.  Tapa  on  tunnettu  Suomessakin.

Karjalassa  ensimmäistä  riihellistä  puitaessa  vanhat  naiset  kostuttivat  syljellä  ensimmäisinä  irronneet  rukiinjyvät,  ja  ne  laitettiin  kostean rievun sisään itämään.  Kun puiminen  kesti  useita tunteja,  jyvät  ehtivät  työntää  itua  jo  puinnin aikana.  Tavan liittymistä  hedelmällisyyteen ei  voine  kiistää.  Toinen Adoniksen  tarha  löytyy  kristillisestä  pääsiäistavasta  kasvattaa  ruohoa  lautasella,  niinikään  ylösnousun  symbolina.  Pääsiäismunien  kuvioinnin yhteys  jumalatar-kulttiin käsitellään toisaalla  näillä  sivuilla.

Suomalaiset  kansanomaiset  juhannus-taiat,  joissa  tyttö  etsii  ennusmerkkejä  tulevasta  sulhasesta, ovat  melko  samantyyppisiä  Euroopasta  Intiaan,  ajoittuvat  vanhaan pakanalliseen  juhlapäivään,  ja  niidenkin alkuperää  on etsittävä  maanviljelyn  myötä  näillekin leveysasteille  tulleesta hedelmällisyyskultista.

Katoliseen kristillisyyteen  ei  ainakaan  Raamatun  kirjaimellisen tulkinnan mukaan  kuulu  vanhan Äiti-jumalattaren  palvonta  tai  hedelmällisyyskultti,  mutta  jo  Rooman  valtakunnan  aikana  kirkko  joutui  sallimaan  käännytetyille  pakanoille  vanhojen  vuotuisjuhlien  ym.  riittien  jatkamisen.  Käytännölliset  kirkkoisät  siirsivätkin  mm.  J.Kristuksen syntymän  uusille  seurakuntalaisille  sopivampaan  vuodenaikaan:  Kesästä  talven pimeimpään  aikaan,  vanhan  talvipäivänseisauksen juhlan  ajankohtaan.  Myöhempinäkin vuosisatoina  Vatikaanin  salaiset  lähetysohjeet  neuvoivat  missionäärejä  olemaan puuttumatta  pakanoiden tapoihin.  Ne tuli selittää kristillisiksi.

Erilaisia  pakanallisia  tapoja  säilyi  näin nykyaikaan asti  kevyesti  kristillisiksi  naamioituina.  Karjalassa  jatkettiin  pässien  rituaaliteurastamista  ortodoksisten rukoushuoneiden  portailla,  ja  Mantsinsaaren  härkäuhri-perinne  jatkui  tälle  vuosisadalle.  Sipoon  ja  Maarian  keskiaikaisten  kirkkojen seiniin maalatut minolaiset  labyrintit  liittyvät  po.  aiheeseen.

Jumalattaren uskonnon  ja katolisuuden välillä  oli  tietty  sovittamattomuus,  ja  aluksi  kirkon hierarkia  teki  kaikkensa  Vanhan Uskonnon  estämiseksi, ja  tässä  tukeuduttiin mm.  apostoli  Paavaliin  jonka  yhteenotto  Efeson  Diana-kultin kanssa  on  hyvin tunnettu.  Vuonna 431 jKr.  Efeson kirkolliskokous  antoi  kuitenkin periksi  ja  julisti  Marian  viralliseksi  Jumalanäidiksi.  Katolisella Maria-kultilla  oli aivan erityinen  merkitys  Suomessa  ja  Virossa.

Kun Vatikaani  ja  paavin  täällä  toimivat  legaatit   pyrkivät  1100-1200 -luvuilla  muodostamaan  suomalaisille, virolaisille  ja  liiviläisille  alueille  näiden maiden  omista  kansallisuuksista  rekrytoidut  kirkollis-maalliset  hallinnot,   eli  siis  paavin alaiset  valtiot,  Viro  julistettiin ”Maarian maaksi”.  Nimitys  korotti  Suomenlahden  ympäristön  hyvin korkeaan seuraan,  sillä  Jeesuksen,  ”Pojan”,  maa  oli  Palestiina,Pyhä  maa.

Katolisen ajan Suomessa  Marian  oletetaan olleen jopa  Jeesusta  tärkeämpi  palvottava.  Tämä  on hyvin luonnollista  sitä  taustaa vasten, että  Tammuz, Attis  ja  Adonis  olivat  jumaluuspariinsa  nähden aina  apuhenkilöitä,  mutta  onko  todisteita  siitä,  että  Maria/Äitijumala -kultti  oli  tunnettu  suomalaisten keskuudessa  ennen  kristillisyyttä. Niitä  on.

Muistiinkirjoitetuista  suomalaisista  kansanrunoista  löytyy  ”Voiteen sanat”,  joissa  pyydetään avuksi  Neitsyt Mariaa,  jolla  on  ”…Tuhat  rinnassa  niseä,  Sata  sarvea  selässä” (SKVR VII 3 No. 352) Sarvet  liittyvät  mehiläis-vertaukseen,  mutta  ”tuhat  nisää”  löydämme  itse  Kybele-Artemikselta, muurikruunuiselta.  Hänen patsaansa  pysyivät  pitkään poissa  koulukirjojen sivuilta, koska  antiikin kreikkalaiset  taiteilijat  kuvasivat jumalattaren  ylävartalon täyteen  meheviä  rintoja.  Nyt tiedämme, että  kalevalaisilla  runonlaulajillamme  oli  samanlainen näkemys.

Saxo Grammaticus,  kronikoitsija  ja  Tanskan piispan Absalonin  sihteeri,  on tunnetuimpia  historian lähteitä  varhais-keskiajan Euroopasta.  Hän  liittää  Itämeren  pohjoispäähän  kaksi  kummallista  nimikettä:   Insula  Amazones  ja  Terra  Feminarum.  Jälkimmäinen  on Saxon  mukaan  yhtä kaukana  Birkasta  ja  Revalistä (=Tallinna).

Miksi  Pohjoismaiden eräs ensimmäisistä  ja  loistavimmista  katolisen ajan oppineista  osoittaa  sormellaan Suomea,  ja  nimeää  sen naisten maaksi?  Ja jos  katolisen kirkon uskollinen poika, piispan kanslian asioiden valmistelija  ja  muistiinmerkitsijä  Saxo,  liittää  meihin suomalaisiin,  sillä  meistähän on kysymys,  feminiinisen määreen, on  pakko  kysyä  miten tämä  liittyy Vatikaanin  vähän myöhempään suunnitelmaan  Baltian kirkkovaltiosta,  ja  miksi  Maria!?!?

Oliko  ”Marialla”  perinteitä  tällä suunnalla,  ja  kuinka  pitkältä  ajalta  eKr.??  Saagat  tuntevat  Suomen (Finland)  ja  Kainuun (Kveenland), jotka  esitetään myös  saman  suomalaisen hallitsijan valtakuntana.  Kveen-,  Qween-,  Queen-  sanan  alku  kuulostaa  hyvin naiseen viittaavalta, mutta  saagojen mainitsemat  suomalaiset  hallitsijat  ovat  miehiä.

Queen  ei  ehkä  tarkoittanutkaan  poliittista vallankäyttäjää,  vaan  Jumalatarta.  Jos  näin  on,  katolisen kirkon lähetys-strategit  ovat  hyvinkin voineet suunnitella  käyttävänsä  täällä  pohjolassa  Etelä-Euroopassa  jo  hyväksi  havaittua  taktiikkaa  korvata  pakanallinen Jumalatar  kristillisellä  Jumalan Äidillä.  Emme  toki  tiedä, mitä  he  suunnittelivat, mutta  tiedämme  mitä  he  tekivät:  He  tekivät  juuri  näin.

Tiedoissamme on siis suomalaiseen muinaisuskoon kuuluneen eurooppalaisen maa/hedelmällisyys-jumalattaren kanssa yhtenevän Jumalattaren kokoinen ja näköinen aukko. Di-gold

Zolotaja Baba, nykynäkemyksen mukaan.

z_9d397640

Zolotaja Baba on venäläistynyt nimitys permiläisten jumalattarelle. Liitetään myös Obin alueen ”Kultaiseen Eukkoon”, jonka tunsivat hantit ja mansit. Vesilinnun muotoinen astia on hyvin suomalais-ugrilainen epiteetti. Di-gold

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s